maanantai 31. joulukuuta 2018

Lappajärveltä vinosti Kuuhun

Näin vuoden lopussa on jotensakin sopivaa tehdä pientä tilannekatsausta. Muutama pieni päivitys nimittäin sattui tapahtumaan juuri tässä vuoden päättyessä.

Ensinnäkin parinkin eri Lappajärveä käsitelleen blogitekstin yhteydessä ollut viime aikoina kiintoisaa vuoropuhelua. Sitä osittain sivuten sain juuri tuossa kotva sitten valmiiksi vuoden ainoaksi jääneen juttuni Suomen kraatterien sivuston puolelle. Aiheena on Lappajärven uusi ikä, 77,85 ± 0,78 miljoonaa vuotta. Pitkähköksi venyneessä jutussa on puhetta myös Lappajärven ikämääritysten historiasta, joka on varhaisimmilta osiltaan kiinnostavan hämärä.

Edit 11.1.2019: Tuohon Lappajärven uuteen ikämääritykseen tarttuivat niin Järviseudun Sanomat kuin Ylekin. Sanomien juttu on nähtävillä lehtijuttujen sivulla, Ylen uutinen puolestaan täällä.
Edit 16.1.2019. Myös Suomenkuvalehti.fi kiinnostui Lappajärven iästä. Juttu on maksumuurin takana, mutta pistän sen jossain vaiheessa myöhemmin myös tuonne muiden haastattelujen joukkoon.

Eilen puolestaan taisi tulla julki vuoden viimeinen numero Ursan Zeniitti-verkkolehteä. Siellä on luettavissa juttuni Kuun vinoista törmäyksistä. Tarkempaan käsittelyyn tulivat Proclus, Messier ja Messier A, sekä Petavius B. Vinot törmäykset ovat aina (tai siis 90-luvun lopulta lähtien) olleet sydäntäni lähellä, joten sikäli tämä oli oikein kiinnostava projekti. Havaintokohteina nuo ovat erinomaisia, ja sopivat kiikarihavaitsijoillekin oivallisesti.

Lisäsin tänne sivuilleni myös kokonaan uuden alasivun, Kuun tutkimuskohteitani. Sinne olen koonnut otsikon mukaisesti tietoja niistä Kuun kohteista, joita olen omakohtaisesti tutkinut ja niistä edes jossain muodossa jotain julkaissutkin, mukaan lukien nuo sivupalkissakin mainitsemani Zeniitin jutut. Lähinnä tuossa houkutti nähdä noiden sijoittuminen kartalle, ja ovatpahan nyt ainakin kaikki yhdessä paikassa. Ehkä tässä talven mittaan ennättää vähän päivitellä tuota Maan kohteiden vastaavaa sivua.

Blogiteksti ilman minkäänlaista kuvaa varmaankin sotii jotain blogien moraalista koodistoa vastaan, joten laitetaanpa tähän lopuksi niin tulevaa toivottavasti enteillen kuin vanhoja muistellenkin kuva Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta.
Kuva Lunar Orbiter IV:n keskiresoluution kuvasta 108, joka kuuluu Järviseutu-Seura ry:n tuhansien ainutlaatuisten planeettakuvien arkistoon. Ylimmäinen kynä osoittaa Gyldéniä, keskimmäinen Argelanderia ja alin Lexelliä. Kuva: NASA / LO-IV-108M / Järviseutu-Seura ry. / T. Öhman.
P.S. Ja on tuossa sivupalkissa nyt mukana myös omat twiittaukseni (@OhmanTeemu), jotka alkoivat tänään. Saas nähdä, tajuanko tuosta Twitteristä missään vaiheessa yhtikäs mitään...

P.P.S. 1.1.2019: Vähän tekniikka hakusessa, koska aiemmin muita twiittejä hyvin hakenut Queryfeed ei jostain syystä tunnu päivittävän omia twiittejäni. Niinpä sivupalkissa on nyt testiversiona tuo Queryfeed jonkin aikaa, jotta käy selväksi, alkaako se päivittyä vai ei. No, itse Twitterin kautta tuon kuitenkin sai toimimaan varsin kätevästi, joten väliaikaisesti noita omia syötteitäni on nyt tuossa kaksin kappalein.

P.P.P.S. 3.1.2019: No niin, poistetaanpas tuo omien twiittausteni Queryfeed, kun Twitterin oma tuntuu toimivan niin paljon nopeammin ja kätevämmin. 

torstai 13. joulukuuta 2018

Johdatusta tähtitieteeseen Äänekoskella

Äänekosken kansalaisopistossa Koskelassa on tammi–helmikuussa tarjolla kuusiosainen kurssi nimeltään Johdatus tähtitieteeseen. Kurssilla tutustutaan koko tähtitieteeseen ja näkyvään maailmankaikkeuteen. Lisäksi opetellaan alustavasti tunnistamaan tähtikuvioita ja löytämään helpoimpia tähtitaivaan havaintokohteita. Kurssin seuraaminen ei vaadi matematiikan tai fysiikan pohjatietoja ja se sopii kaikille tähtitaivaasta, tähtitieteestä ja yleensä luonnosta ja luonnontieteistä kiinnostuneille aikuisille ja nuorille. Luennot pidetään torstaisin klo 18.00–19.30 Koskelan Saarikas-luokassa, osoitteessa Rautatienkatu 25, Äänekoski.

Kurssin ohjelma on seuraavanlainen:

17.1. Johdanto; Maapallo avaruudessa; Vuorokausi, vuosi, ja kuukausi; Mittasuhteet; Pimennykset
24.1. Maankaltaiset planeetat (Maa, Kuu, Merkurius, Venus, Mars)
31.1. Jättiläisplaneetat (Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus) ja niiden kuut; Aurinkokunnan pienkappaleet (eli kääpiöplaneetat, asteroidit ja komeetat)
7.2. Aurinko, tähdet, tähtijoukot, sumut; Valo ja muu sähkömagneettinen säteily
14.2. Galaksit ja galaksijoukot; Kosmologia
21.2. Eksoplaneetat; Elämän mahdollisuudet aurinkokunnassa ja muualla maailmankaikkeudessa; Kertaus

Tähtitieteen historia, havaintolaitteet ja kohteiden havaitseminen käsitellään lyhyesti kyseisen aiheen yhteydessä. Kunkin luennon "viikon tähtitaivas" ja "viikon tähtitiedeuutinen" -osioissa luodaan silmäys tähtitaivaan ja -tieteen ajankohtaisiin tapahtumiiin ja opetellaan helpoimmat tähtikuviot ja tähdistöt.

Kurssimaksu on 25 € ja kurssille voi ilmoittautua viimeistään 9.1. mennessä osoitteessa:
https://opistopalvelut.fi/aanekoski/course.php?l=fi&t=4629

Kuva on päivitystä lukuun ottamatta sama kuin aiemminkin, koska kurssikin on päivitetty versio entisestä.

Kurssista oli myös Koskelan kevätlukukauden ohjelmalehtisessä puffi, johon voi halutessaan tutustua haastatteluja ja lehtijuttuja -sivullani. Toisin kuin jutusta voisi päätellä, minulle on kyllä kokolailla selvää, että planeetat kiertävät Aurinkoa... 

Keväällä on Koskelan ohjelmassa kaksi muutakin luennoimaani kurssia, nimittäin Ilmakehän valot ja värit 7.3.28.3.2019 ja Pilvibongauskurssi 4. ja 11.4.2019. Noista tulee tarkempaa tietoa sitten lähempänä kurssin alkamisajankohtaa. Ilmoittautua niillekin voi toki jo nyt.

Huom! Kurssit järjestetään ainoastaan siinä tapauksessa, että niille tulee riittävästi osallistujia.

P.S. 11.1.2019: Johdatus tähtitieteeseen -kurssille ilmoittautui riittävästi väkeä, joten kurssi todellakin järjestetään. Vaikka ilmoittautumisaika on virallisesti jo päättynyt, voi kurssille epäilemättä vieläkin ilmoittautua paikan päällä, sillä mukaan mahtuu vielä hyvin. Tervetuloa ensi torstai-iltana Koskelaan!

torstai 15. marraskuuta 2018

Ensimmäisenä Kuussa: katselukelvotonta kuraa

Damien Chazellen ohjaama Neil Armstrongin NASA-uraa käsittelevä elokuva Ensimmäisenä Kuussa (First Man) oli järisyttävän huono tekele. En alkuunkaan käsittänyt, mihin elokuvalla pyrittiin. Ryan Goslingin esittämä Armstrong kuvataan elokuvassa täysin tunteettomana robottina. Jos se oli tekijöiden pyrkimys, siinä toki onnistuttiin.

Muita onnistumisia elokuvasta on hyvin vaikea löytää. Claire Foyn esittämä Armstrongin vaimo Jan Armstrong on elokuvan hahmoista ainoa, jolla tuntuu olevan minkäänlainen persoonallisuus, ja sekin tulee esiin vain muutamassa kohtauksessa. Armstrongin läheisistä astronauttikollegoista Gemini 8:n Dave Scott ja Apollo 11:n Mike Collins ovat täysin hajuttomia ja mauttomia statisteja. Buzz Aldrinista tehdään jälleen kerran tarinan pahis, eli pelkkiä sopimattomuuksia möläyttelevä älypää. Se ei toki kovin kaukana totuudesta ollutkaan, minkä Aldrin on omaelämäkerroissaan auliisti myöntänytkin. Ainoastaan Ed Whiten hahmosta on ehkä yritetty tehdä jotain ihmistä muistuttavaa.

Katselukokemuksena elokuva on hirvittävä. Leffa on lähinnä sarja lähikuvia Goslingin tai Foyn naamasta tai silmistä, tai vaihtoehtoisesti tärisevistä mittareista, kytkimistä, tai ruuvinkannoista. Kaikki vähäinen ihmisten välinen kanssakäyminen on kuvattu raivostuttavalla käsivarakameraheilunnalla.

Käsikirjoittaja Josh Singer on päässyt elokuvassa todella helpolla, sillä hän ei ole vaivautunut juurikaan kirjoittamaan dialogia. Käytännössä kukaan ei sano koko elokuvan aikana mitään edes etäisesti kiinnostavaa, Kennedyn puhetta ja muutamia aitoja lennonjohdon kommentteja lukuun ottamatta.

Jos Gemini- ja Apollo-ohjelmissa 1960-luvulla vaikuttaneita ihmisiä ei entuudestaan tiedä, lienee hyvin vaikea tietää, keitä elokuvassa esiintyvät hahmot ovat ja mikä heidän tehtävänsä on. Ketään kun ei esitellä eikä kenelläkään ole minkäänlaista taustaa. Deke Slaytonia esittävän hepun hiustyylikin on totaalisen väärä.

NASAn kuuohjelma ja Armstrongin ura esitetään lähinnä sarjana erilaisia läheltä piti -tilanteita tai epäonnistumisia. Armstrong melkein hajottaa X-15:n. Armstrong ja Scott melkein kuolevat Gemini 8:lla. Tässä tapauksessa sentään käy selväksi, ettei vika ollut heidän. Armstrong räjäyttää lentävän hetekan. Ed White, Gus Grissom ja Roger Chaffee kuolevat Apollo 1:n tulipalossa. Jotenkin se liittyi sähköjohtoihin ja happeen, tai jotain. Apollo 8:aa ollaan laukaisemassa kohti Kuuta, ja sitten jo takaisin tuleekin Apollo 10. Sitten Armstrong meneekin Kuuhun, ja tietokoneen kanssa on jotain häikkää, ja sitten Armstrong astuu Kuun pinnalle seisoskelemaan tyhjän panttina. Kaikki tämä on tietenkin tärisemistä, heiluntaa ja lähikuvia Goslingin naamasta.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että oli elokuvassa hivenen hyvääkin. Ciarán Hinds esitti Bob Gilruthia, ja koska jostain syystä olen aina pitänyt Hindsistä, hänen kohtauksensa eivät olleet niin kammottavan huonoja kuin muut. Kuumoduli Eaglen lähestyessa Kuuta oli muutaman sekunnin vilahduksia Kuun maisemista kiertoradalta nähtyinä, ja ne näyttivät hyviltä. Lisäksi samaan aikaan soineesta musiikista pidin. Mistään muusta en elokuvassa sitten pitänytkään. Näiden ansiosta elokuva ei ole yhden tähden (Kuun) elokuva, vaan saa puolikkaan lisää.

Ehkä elokuvan tarkoituksena oli kertoa, että Armstrongien tytär kuoli pienenä, ja että se vaikutti heihin yksilöinä ja avioparina. Oho. Enpä olisi ikuna arvannut.

Ensimmäisenä Kuussa ei ole jännittävä, dramaattinen, kiinnostava, ei vallankaan hauska, eikä se herätä oikeastaan mitään muita tunteita kuin ärtymystä, pettymystä ja hämmennystä siitä, miksi tällainen pökäle on pitänyt ylipäätään vääntää. Ihmetyttää sekin, miksi Armstrongit tiettävästi antoivat tälle siunauksensa. Tai no, ehkä Neil Armstrong sitten oikeasti oli robotti, mistäpä minä sitä tiedän. James Hansenin kirja First Man, josta elokuva siis nimensä otti, on tylsin lukemistani lukuisista astronauttielämäkerroista, mutta sen 768 pitkästyttävää sivua ovat huikean lennokasta tarinaniskentää verrattuna tähän täydellisen ikävystyttävään ja ylipitkään elokuvaan.

Jos haluan katsella Ryan Goslingin naamaa, katselen mieluummin sitä, kuinka hän ei halua syödä murojaan. Ja jos haluan yhdistää Ryan Goslingin naamaan traagisen ihmiskohtalon, katson mieluummin sitä, kuinka hän lopultakin syö muronsa. Ja noiden parissa ei tarvitse kärvistellä lähes kahta ja puolta tuntia.

Ehkä minä olen väärää katsojaryhmää, tai ehkä minä yksinkertaisesti vaan en tajunnut. Lopputulema kuitenkin on, että Ensimmäisenä Kuussa on kolmanneksi huonoin elokuvateatterissa koskaan näkemäni elokuva. Tämän ohitse kehnoudessa menee vain kaksi ranskalaista taidepläjäystä.

Summa summarum: Tätä kammotusta en voi suositella kenellekään, tai ainakaan kenellekään, joka on kiinnostunut miehitetyistä avaruuslennoista, NASAn historiasta, Apollo-ohjelmasta, Kuusta tai ylipäätään mistään vähänkään kiinnostavasta.

Arvio: *+

torstai 1. marraskuuta 2018

Kraatteriluentoja Saarijärvellä (Huomaa päivitys!)

Viikon kuluttua torstaina 8.11.2018 järjestetään Saarijärvellä törmäyskraattereita käsittelevä yleisötilaisuus. Aiheena on erityisesti viime kesänä julkistettu Suomen kahdestoista todistettu törmäyskraatteri Summanen.

Summasen löytöhistoriasta ja tutkimuksista kertoo Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) geologi Satu Hietala, joka oli keskeisimpänä tekijänä löytämässä Summasen törmäystodisteita. GTK:n Jari Nenosen aiheena puolestaan on Suomessakin yhä suurempaa kiinnostusta herättävä geomatkailu. Joukon jatkona olen minäkin. Minä luulisin puhuvani maapallon törmäyskraattereista ja niiden tutkimuksesta noin yleisemmällä tasolla, huomioiden niiden mahdollisuudet esimerkiksi koulutuksessa ja matkailussa. Ja tietysti vertailukohdiksi pitää näyttää muutama kuva Kuun kraattereista.

Tilaisuus on maksuton ja kaikille aiheesta kiinnostuneille avoin. Se järjestetään Saarijärven kaupungintalolla (Sivulantie 11) RahkolaPylkönmäkiRahkolasalissa. Ajankohta on yleisön kannalta hieman hankala, eli klo 12 18. Kullekin puhujalle on varattu puolisen tuntia aikaa, joten tilaisuuden kesto on kaikkineen luultavasti pari tuntia.

Päivitys 6.11.2018: Yleisötilaisuus onkin uusimman tiedon mukaan siis illalla klo 18. Päivätilaisuus on klo 12, mutta suunnattu kunnan edustajille ja alueen yrittäjille. Ainakin minun tietääkseni.

Päivitys 7.11.2018: Nyt salin nimi on Rahkolasali, kuten alkujaankin ilmoitettiin. Pääpiirteissään paikka joka tapauksessa lienee Saarijärven kaupungintalo.

P.S. 13.11.2018: Omasta puolestani vielä näin jälkikäteen kiitokset järjestäjille ja yleisölle onnistuneista tilaisuuksista ja terävistä kysymyksistä, sekä GTK:n kollegoille hyvästä yhteistyöstä! Lehtijuttuja tilaisuuden tiimoilta tulee tässä lähipäivinä tuonne Haastatteluja ja lehtijuttuja -sivulle.

P.P.S. 15.11.2018. Jutut löytyvät em. sivulta, ja heitin tähän mukaan tuon Saarijärveläisessä 6.11. olleen mainoksen.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Vielä ehtii Järviseudun mineraalinäyttelyihin

Laitetaanpa vaihteeksi taas häpeämätön mainos: Lappajärven ja Evijärven kunnankirjastoissa olevat Järviseutu-Seura ry:n mineraalinäyttelyt ovat nähtävissä vielä puolisentoista viikkoa. Näyttelyt puretaan viikolla 45, noin 5. ja 6.11.

Lappajärvellä näytillä ovat Etelä-Pohjanmaan kuntakivet, Evijärvellä puolestaan lukuiset erilaiset kvartsin (tai tarkemmin sanottuna piidioksidin) muunnokset. Näyttelyitä on kyselty muuallekin, mutta erittäin todennäköisesti nyt on viimeinen tilaisuus ainakin vähään aikaan nähdä näitä varsin harvinaisiakin mineraaleja sisältäviä näyttelyitä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla (tai luultavammin missään).

Lappajärvellä hotelli Kivitipussa esillä oleva meripihkanäyttely jatkaa ainakin toistaiseksi esilläoloaan.

Hieman tarkempia tietoja näyttelyistä löytyy tuolta Näyttelyt-sivultani.

P.S. 13.11.2018: HUOM! Etelä-Pohjanmaan kuntakivet -näyttely jäikin vielä paikalleen, ja on nähtävillä Lappajärven kirjastossa suunnilleen ainakin marras-joulukuun taitteeseen saakka!
 
Kalsedoni on kaunis piidioksidin muunnos, jota pääsee vielä ihastelemaan Evijärven kirjaston näyttelyssä.

lauantai 13. lokakuuta 2018

International Observe the Moon Night lauantaina 20.10.2018

Taas on koittanut se aika vuodesta, kun ympäri maailmaa järjestetään suurempia ja pienempiä yleisötapahtumia, joiden teemana on Kuu. International Observe the Moon Night -tapahtuma (InOMN) järjestetään tällä kertaa lauantaina 20.10. Tällä hetkellä, viikkoa ennen h-hetkeä, InOMN-sivuston laskurin mukaan rekisteröityjä tapahtumia on 553. Valitettavasti Suomessa tai edes Pohjoismaissa ei tällä(kään) kertaa ole ainakaan toistaiseksi ilmoitettu järjestettävän ainuttakaan tapahtumaa.

Toisin kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten, Kuu on InOMNin aikaan Suomesta katsellen lähes siedettävästi, vaikkakaan ei missään nimessä hyvin havaittavissa. Kuu on lauantai-iltana 85 %:sti valaistu. CalSky-sivuston perusteella sen näkyvyys Äänekosken horisontin mukaan on tuolloin tällainen:

  • Kuu nousee klo 17.37 suunnasta 115°.
  • Kuu on etelässä klo 22.17 16°:n korkeudella.
  • Kuu laskee klo 01.51 suuntaan 240°.

Terminaattorilla eli yön ja päivän rajalla on hyvinkin näyttäviä ja mielenkiintoisia kohteita havaittavissa. Eteläisillä ylängöillä sijaitsee suuri, hyvin loivalla kulmalla tapahtuneen törmäyksen (vai kenties törmäyksien?) synnyttämä Schiller. Hieman pohjoisempana tarjolla ovat Humorumin törmäysaltaan keskusalueen vajoamisesta kielivät Mare Humorumin itärannan normaalisiirrokset, kuten Rupes Liebig. Pohjoisella pallonpuoliskolla upea Aristarchus on ympäröivine tuliperäisine rakenteineen juuri tulossa aamuaurinkoon. Kiinnostavaa havaittavaa ja kuvattavaa riittää siis kiikaria käyttäville vasta-alkajille kuin Kuun valokuvaamisen mestareillekin. 

Hieman tarkemmin näkyvissä olevia kohteita voi tarkastella alla olevasta NASAn Scientific Visualization Studion Dial-a-Moon -palvelulla tehdystä kartasta. Toivottavasti tähän mennessä harvinaisen selkeän lokakuun kelit suosivat myös InOMNia, jotta niitä pääsee ihastelemaan myös muutenkin kuin karttaa katsellen.
Kuu lauantaina 20.10.2018 klo 22. Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / Ernie Wright / T. Öhman.

P.S. 21.10.2018: Todettakoon jälleen, että tämäkin InOMN jäi omalla kohdallani pilvien taakse.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Lisää järjettömiä nimiä Kuuhun

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin IAU:n alainen Kuun nimistöstä vastaava työryhmä jatkaa armotonta sekoiluaan. Ryhmä toki tekee paljon hyvää työtä, mutta se myös jatkuvasti rikkoo omia sääntöjään. Samalla se sotkee Kuun muutenkin äärimmäisen sekavaa nimistöä entisestään. Esimerkkeinä tästä ovat täysin pieleen menneet Hildegard ja Hildegard K, ja toisaalta omasta mielestäni onnistuneet mutta IAU:n sääntöjen vastaiset (tai ainakin hyvin tummanharmaalla alueella liikkuvat) Mount Marilyn ja Chang'e 3:n laskeutumisalueen Tai Wei, Zi Wei ja Tian Shi.

Erittäin hämmentävät uusimmat nimistömuutokset nähtiin eilen 5.10.2018. Tapaus oli IAU:n mielestä niin merkittävä, että he julkaisivat siitä oikein lehdistötiedotteen. Yleensä uudet nimet ainoastaan mainitaan lyhyesti USGS:n planeettageologian uutissivulla. Uusimmat nimet Kuussa ovat nyt 8 Homeward ja Anders' Earthrise. Näillä halutaan kunniottaa parin kuukauden kuluttua 50-vuotisjuhliaan viettävää Apollo 8-lentoa ja erityisesti maineikasta Earthrise-valokuvaa, jossa molemmat kraatterit näkyvät. Aina on toki ollut tiedossa, että kuvan varsinaisesti otti Apollo 8:n kuumodulin pilotti Bill Anders, mutta osa kunniasta on usein jaettu myös komentomodulin pilotti Jim Lovellille ja lennon komentaja Frank Bormanille, sillä onnistunut kuvaus oli kuitenkin ryhmätyön tulosta. Nyt päätettiin kunnioittaa pelkästään Bill Andersia.

Uusissa nimissä on mielestäni monikin asia täysin pielessä. Ensinnäkin ne ovat harvinaisen hankalia. Numero nimen alussa on aina ongelmallinen, minkä vaikkapa asteroidien ja komeettojen nimet kiistatta osoittavat. Englannin genetiivi puolestaan on vaikea etenkin englantia äidinkielenään kirjoittaville. Tästä todisteena on vaikkapa Science Daily-tiedeuutissivuston juttu, jossa Anders' Earthrise kulkee nimellä Anders's Earthrise. Kumpikaan nimi ei myöskään noudata Kuun kraattereiden nimeämisohjetta, jonka mukaan ne tulisi nimetä merkittävien kuolleiden luonnontieteilijöiden tai naparetkeilijöiden mukaan, tai erityistapauksissa etunimien mukaan.

IAU:n nimeämisohjeiden ensimmäisessä pykälässä lukee näin:

1. Nomenclature is a tool and the first consideration should be to make it simple, clear, and unambiguous.

Ohjeen mukaan nimistö on siis ennen kaikkea työkalu, ja nimistö tulisi pitää selvänä ja yksiselitteisenä. Nyt 8 Homewardiksi nimetty kraatteri tunnettiin aiemmin "yksiselitteisellä" nimellä Ganskiy (Hansky) M. Sen virallisessa nimessä todellakin oli kaksi kirjoitusasua. Vaikea sanoa, onko uusi nimi yhtään selkeämpi kuin vanha. Anders' Earthrise puolestaan oli aiemmin Pasteur T, mutta se tunnettiin eräissä vanhemmissa kartoissa nimellä Voltaire. Hommaa sotkee vielä huomattavasti se, että jos USGS:n tietokannasta alkaa 8 Homewardia tai Anders' Earthrisea etsiä, niitä ei löydä kraatterien alta, vaan molemmat luokitellaan jostain syystä edelleen satelliittikraattereiksi, joiden isäntäkraatterit ovat Ganskiy (Hansky) ja Pasteur. Simple, clear, and unambiguous?
IAU:n PR-kuva uudelleennimetyistä kraattereista Apollo 8:n Earthrise-klassikossa. Kuva: NASA / IAU.

IAU:n PR-kuva 8 Homewardista ja Anders' Earthrisesta ilmeisesti WAC-mosaiikkitaustalla. Pohjoinen ylhäällä, 8 Homewardin läpimitta noin 12,5 km ja Anders' Earthrisen läpimitta noin 40,2 km. Kuva: NASA / IAU.

Molemmat uudelleennimetyistä kraattereista sijaitsevat Kuun etäpuolella juuri itäisen reunan takana. 8 Homewardin virallinen läpimitta on 12,52 km, leveysaste -12.02° ja pituusaste 97.09°. Äkkiseltään ajatellen se saattaisi erittäin suotuisissa libraatio-olosuhteissa kenties jopa olla havaittavissa Maasta. Anders' Earthrise on selvästi suurempi kraatteri, läpimitaltaan 40,15 km. Sen leveysaste on -11,73° ja pituus 100,47°. Iältään se on kohtalaisen vanha, eli nektarinen.

Jos Apollo-ohjelmaa ja siinä mukana olleita ihmisiä haluttaisiin kunnioittaa Kuun nimistössä, yksi erittäin hyvä tapa olisi virallistaa  astronauttien kraattereille ja muille laskeutumisalueiden läheisille kohteille antamat nimet. Jonkin verran niitä on virallistettukin, mutta minkäänlaista logiikkaa siitä on ulkopuolisen hyvin vaikea löytää. Nämä nimet ovat käytössä esimerkiksi LRO QuickMapissä, joten selkeämpää olisi, jos kyseiset nimet olisivat virallisia.

Asian hyvä puoli on tietenkin se, että Kuu ja Apollo 8 saavat tiedotusvälineissä hivenen näkyvyyttä. Mitään muuta hyvää tästä sekoilusta en sitten pystykään keksimään. Parempi olisi, jos IAU kirjoittaisi Kuun nimistösäännöt kokonaan uusiksi, koska se ei kuitenkaan nykyisiä sääntöjään noudata. Hyvä lähtökohta olisi, jos säännöissä todettaisiin, että vuosisataisia perinteitä noudattaen kaikki käy...

Kuu on koko ihmiskunnan yhteistä "omaisuutta". Sen pinnanmuotojen nimeämisen periaatteet ovat järkevät ja lämpimästi kannatettavat. Sitä vain toivoisi, että noita periaatteita myös noudatettaisiin, eikä turhan päiten lisättäisi hämmennystä ja sekasortoa.

torstai 30. elokuuta 2018

Paul Spudis (1952-2018)

Yksi aikamme johtavista kuututkijoista ja Kuuhun palaamisen väsymätön puolestapuhuja Paul Spudis kuoli keuhkosyöpään 29.8.2018. Paitsi eturivin tutkija, hän oli myös selväsanainen kuututkimuksen popularisoija, joka kahdella blogillaan ja useilla kirjoillaan toi kuututkimuksen tulokset myös suuremman yleisön saataville. Paluu Kuuhun oli hänelle sydämen asia. Hänen ensimmäinen kirjansa The Geology of Multi-Ring Impact Basins  on edelleenkin yksi parhaista lukemistani planeettageologian kirjoista ja omalla kuuhulluuden sarallani erittäin merkittävä teos.

Paul Spudis (1952-2018). Kuva: LPI
Paul Spudis kantoi huolta myös seuraavasta tutkijasukupolvesta ja hän veti Lunar and Planetary Instituten (LPI) kesäharjoitteluohjelmaa vuosikaudet. LPI:ssä hänet oppi tuntemaan ystävällisenä, erittäin terävä-älyisenä, vanhat scifi-elokuvat hyvin tuntevana hauskana kollegana, jolla oli aina aikaa jutella ja jakaa neuvojaan.

Kiitos, ja kevyet mullat.



perjantai 24. elokuuta 2018

Kraatterijärven planeettakuva-arkisto 3: Messierejä vinosti

Kuuta jo yhdeksän vuotta monipuolisesti luodanneen Lunar Reconnaissance Orbiterin kuvista vaikuttavimpia ovat yleensä viistokuvat. Kukapa Kuusta vähänkään kiinnostunut ei muistaisi modernia klassikkoa Tychon keskuskohoumasta?

Osattiin sitä kuitenkin ennenkin. 1960-luvun Lunar Orbiter -ohjelmassa otettiin Apollo-lentojen laskeutumisaluekandidaateista huipputarkkoja kuvia parhaimmillaan muutaman metrin erotuskyvyllä, koko Kuun näkyvän osan kattavia globaaleja näkymiä, systemaattiseen geologiseen kartoitukseen soveltuvia keskiresoluution kuvia, sekä upeita viistokuvia. Lunar Orbiter II:n viistokuva Copernicuksesta ristittiin aikanaan peräti vuosisadan kuvaksi.

Käydessäni läpi Kraatterijärven planeettakuva-arkiston tuhansia valokuvia, ovat viistokuvat Kuusta itsellenikin niitä pysäyttävimpiä. Kraatteripari Messier ja Messier A on yksi tunnetuimmista Kuun kohteista, joten siitä on kautta vuosikymmenten otettu hyvin runsaasti kuvia niin maapallolta kuin Kuun kiertoradaltakin. Hieman harvemmin nähty on kuitenkin oheinen Lunar Orbiter V:n keskiresoluution viistokuva 41. Toimikoon se samalla myös muistutuksena siitä, että edelleen on käynnissä Ursan Kuu ja planeetat -ryhmän vinojen törmäysten havaintokampanja, jonka kohteina Messierien lisäksi ovat Proclus ja Petavius B. Kaikki ovat mukavasti kasvavan sirpin aikaan havaittavissa. Juttua vinoista törmäyksistä tulee jälleen Ursan Zeniitti-verkkolehteen tässä syksyn tahi talven aikana.

Ainutlaatuinen, hyvin loivalla kulmalla tapahtuneen törmäyksen synnyttämä kraatteripari Messier ja Messier A Mare Fecunditatiksessa. Kuva: NASA / LO-V-M-41 / Järviseutu-Seura / T. Öhman.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kuunnousu Lappajärvellä

Suurvaltojen avaruuskilpailulla 195070-luvuilla oli moninaisia seurauksia. Yksi niistä oli, että maapallon törmäyskraattereihin alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota. Jotta pystyttiin valmistautumaan miehitettyihin kuulentoihin, tuli ymmärtää mahdollisimman paljon niistä olosuhteista, jotka aurinkokuntamme merkittävin geologinen prosessi oli synnyttänyt. Tämän vuoksi modernin törmäyskraatteritutkimuksen katsotaan usein alkaneen 1960-luvulla.

Yksityiskohtaiset tutkimukset Maan kraattereista auttoivat ymmärtämään Kuun törmäyskiviä. Kuun hyvin säilyneiden kraattereiden muodot ja rakenteet puolestaan tarjosivat näkymän siihen, millaisia Maan kraatterit olivat ennen kuin eroosio pääsi niitä muokkaamaan. Monet 1960- ja 70-lukujen merkittävimmät kraatteritutkijat, Gene Shoemaker etunenässä, tutkivatkin niin Kuun kuin Maankin törmäyskraattereita. Tämä mahdollisti koko prosessin ymmärtämisen huomattavasti paremmin kuin perehtymällä vain jompaan kumpaan. Nykytutkijoiden parissa tuo on valitettavan harvinaista.

Kraatteritutkimuksen historian valossa onkin erittäin soveliasta, että 1960-luvun Lunar Orbiter -luotainten valokuvat Kuun kraattereista ovat arkistoituna Lappajärven kraatterin alueella. Vaikkeivat Nils-Bertil Svensson ja Martti Lehtinen ehkä kraatteri-innoitustaan suoraan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton geo- ja astropoliittisesta valtataistelusta saaneetkaan, pohjautuivat heidän vuosina 1968 ja 1969 tekemänsä tulkinnat Lappajärven törmäyssynnystä kuitenkin perimmiltään avaruuskilpailun synnyttämään kraatterihuumaan.

Mitä tekemistä tällä kaikella on sitten kuunnousun kanssa? No ei oikeastaan mitään muuta, kuin että näitä asioita mietiskelin polkiessani Lunar Orbiter -kuvien parissa vietetyn antoisan päivän jälkeen kraatterin pohjalla kohti majapaikkaani ja ihastellessani Kuun nousua kraatterin reunan ylle.

Kuu nousemassa Lappajärven kraatterin itäreunan (Lakeaharjun) ylle Vimpelissä 21.8.2018 klo 20.54. Kuva: Teemu Öhman.

Laitetaan samaan syssyyn myös auringonlasku Lappajärven itäreunalta (Lakeaharjulta) nähtynä 20.8.2018 klo 22.30. Kuva: Teemu Öhman.

tiistai 21. elokuuta 2018

Kuolleet linkit ja The Moon Wiki

Aikansa kutakin. Yli puoli vuotta on kauhunsekaisin tuntein odoteltu Internetin ylivoimaisesti parhaan yksittäisen kuutiedon lähteen, Chuck Woodin perustaman The Moon Wikin katoamista Wikispacesin sulkemisen myötä. Nyt elokuussa se sitten lopulta tapahtui.

Olen tässä vuosien varrella linkittänyt Moon Wikiin varsin ahkerasti. Niinpä nyt näillä sivuillani on vähintäänkin monia kymmeniä, hyvin mahdollisesti satoja kuolleita linkkejä. Kurt Vonnegutia siteeraten: Niin se käy.

Vaan ei hätää, sillä Moon Wiki pelastettiin aktiivisten kuuhullujen ansiosta! Uusi osoite, joka on jo jonkin aikaa ollut myös alati päivittyvällä linkkisivullani, on: https://the-moon.us/wiki/Main_Page. En ole testannut, toimivatko uudet sivut vielä täysin, mutta ainakin pääpiirteissään siirto näyttää onnistuneen.

Linkkisivullani on vielä jonkin verran jäljellä linkkejä alkuperäiseen The Moon Wikiin. Päivitän niitä viimeistään siinä vaiheessa, kun tarkistan systemaattisesti kaikkien linkkien toimivuuden, minkä olen tehnyt yleensä vähintään muutaman kerran vuodessa. Blogitekstieni linkkejä en ala käymään läpi, pahoittelen. Pääasia kuitenkin on, että pääsy Moon Wikin pariin on ainakin toistaiseksi turvattu.
Erittäin monia blogitekstieni linkkejä klikkaamalla saa tästä lähtien nähtäväkseen tällaisen viestin.

Vaan eipä hätää, sillä The Moon Wikin uusi koti on täällä!

P.S. 21.10.2018: Alla olevan kommentin innoittamana linkkisivun Moon Wiki -linkit on nyt päivitetty, samoin kuin muut kuolleet tai muuttuneet linkit. Vanhojen blogitekstieni linkkejä ei siis edelleenkään ole tarkoitus koskaan korjata.

maanantai 20. elokuuta 2018

Kraatterijärven planeettakuva-arkisto 2: Mount Marilyn

Kuu on lukemattomien romanttisten tarinoiden aihe. Mikään ei kuitenkaan päihitä romanttisuudessa tositarinaa. Jim Lovell nimittäin nimesi Apollo 8 -lennolla Kuun vuoren vaimonsa mukaan. Tällä 30 km:n läpimittaisella vuorella oli tosin jo ennestään nimi, Secchi theta, mutta se ei Lovellia haitannut.

Kuun vuorten virallisesta nimeämisestä kreikkalaisin aakkosin luovuttiin vuonna 1973, joten Marilyn Lovellin vuori oli vailla virallista nimeä yli 40 vuotta. Vuosi sitten tilanne kuitenkin muuttui, ja IAU myöntyi virallistamaan Mount Marilynin nimen. Tämä oli siinäkin mielessä kiitettävää toimintaa, että niin Jim kuin Marilyn Lovellkin ovat yhä elossa. Ja mikä vielä ihmeellisempääetenkin astronauttien parissahe ovat edelleen toistensa kanssa naimisissa. IAU:n omien sääntöjen mukaanhan tapauksessa ei toki toimittu, mutta se ei ole nimistökomiteaa ennenkään haitannut. Tällä kertaa hyvä niin.

Mount Marilynistä kirjoittelin enemmän vuosi sitten. Tällä erää tarjoilen vain valokuvan Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta löytämästäni Lunar Orbiter IV:n kuvasta 66-H-1. Samasta kuvasta on myös laadukkaan sähköisen version osasuurennos viimevuotisessa tekstissäni.
Mount Marilyn Mare Tranquillitatiksen kaakkoisrannan tuntumassa.
Lähikuvia on nähtävissä viimevuotisessa kirjoituksessani.
Kuva: NASA / LO-IV-66-H1 / Järviseutu-Seura / T. Öhman. 

lauantai 11. elokuuta 2018

Osittainen auringonpimennys 11.8.2018

Pimennykset ovat mukavia tapahtumia. Ne ovat sen verran harvinaisia, ettei koskaan pääse tulemaan kyllästymistä, ja kaikki ovat myös aina toisistaan poikkeavia tapahtumia. Pimennysten aikana pääsee myös aina konkreettisesti näkemään, että kepleriläis-newtonilainen kosminen kellokoneisto raksuttaa edelleen ihan ajassaan. Jostain syystä olen aina tykännyt siitä.

Likimain pimennyksen maksimi noin klo 12.18. Kaikki
pimennyskuvat legendaarisen maineen saavuttaneen
RET-45 -kaukoputken (D=114 mm, f=900 mm) ja H20 mm
okulaarin läpi käsivaralta Canon Ixus 70 -digipokkarilla.
Tässä kuvassa aukko oli pienennetty 50 mm:iin,
muissa täysi aukko. Aurinkosuodatinkin on retrohenkisesti
Mylaria eikä AstroSolaria. Kuvat ovat vain suunnilleen
"oikein päin", ja kaikki roskilta näyttävät töhryt ovat roskia.
Kuva: Teemu Öhman.
Tämänkertainen, keskipäivällä 11.8.2018 tapahtunut osittainen auringonpimennys oli Äänekosken horisontista katsottuna melko vähäinen pimennys. Auringon kiekosta jäi Kuun taakse piiloon vain reilut 13 %. Utsjoellakaan pimennys ei ollut kuin 31-prosenttinen.

Kuten kahden viikon takaista kuunpimennystä, myös tätä pimennystä suosi sää. Kova tuuli tosin tärisytti putkia ja heitteli pölysuojia, käyttämättömiä aurinkosuodattamia ja muistikirjoja pitkin pihaa, mutta pilvistä ei haittaa ollut. Ensimmäisen kontaktin näin Vixen 10x25 -kiikarin läpi noin klo 11.44.50 ja viimeisen puolestaan RET-45:n ja H20-millisen okulaarin läpi noin klo 12.53.13. Paljain silmin havaiten viimeinen kontakti oli puolestaan jo noin 12.51.02. Jyväskylälle vastaavat ajat ovat Ursan mukaan 11.45.10 ja 12.52.39, joten tuskinpa tuossa kovin pitkää pätkää jäi näkemättä.

Kuvia räpsin pimennyksestä jonkun verran, jotta jää edes jonkinlainen kuvallinenkin todiste tapahtumasta. Tässä olevat suttuiset ja roskaiset kuvat on napsittu käsivaralta kollimointia odottelevan RET-45:n läpi. Mutta onpahan ikuistettu.

Seuraava auringonpimennys näkyy Suomessa vasta kolmen vuoden kuluttua, eli 10.6.2021. Se on rengasmainen pimennys, mutta Suomessa sekin näkyy osittaisena. Toivottavasti sitäkin pääsee havaitsemaan yhtä hyvässä ja leppeässä kelissä kuin tämänpäiväistä.  


Noin klo 12.37. Kuva: T. Öhman.

Noin klo 12.52, eli noin minuutti ennen pimennyksen
päättymistä. Kuva: T. Öhman.


Retrohavaitsijan pimennysvälineistöä. 80-luvun kaukoputkien mukana tulleet okulaariin kiinnitettävät ns. aurinkosuotimet ovat alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan vaarallisia vehkeitä, mutta niistä voi askarrella täysin turvallisen maskin paljain silmin havaitsemista varten. Vixen 10x25 -kiikarissa on AstroSolarista tehty aurinkosuodatin, mutta RET-45:n ja Kowa TSN-821:n suotimet ovat perinteikkäämpää Mylaria. Kuva: T. Öhman.

perjantai 10. elokuuta 2018

Lappajärven synnystä Kivipäivässä 18.8.2018

Lauantaina 18.8.2018 klo 09.30–19.00 vietetään Lappajärvelle hotelli Kivitipussa Lappajärvi-päivää. Osana sitä on Kivipäivä, jonka aktiviteetit rajoittuvat ajalle 11–17. Kivipäivän loppupuolella klo 14.30–16.00 pidän esitelmän Lappajärven synnystä. Tarkoituksenani olisi siis puhua siitä, kuinka Lappajärvi syntyi 78 miljoonaa vuotta sitten. Samalla käyn läpi Lappajärven 160-vuotista tutkimushistoriaa ja puhun törmäyksistä hieman yleisemminkin. Aikomuksenani olisi myös yrittää parhaani mukaan oikoa eräitä yleisimmiksi havaitsemiani väärinkäsityksiä Lappajärven kraatteria ja sen syntyä koskien. Samoja teemoja olen esitellyt Lappajärvellä parin viime vuoden aikana aiemminkin, mutta suurimmalta osin tarjolla on nyt ihan uutta asiaa.

Omaa esitystäni edeltää klo 14.0014.30 Lappajärven geologiasta Helsingin yliopistoon graduaan tekevän Sanni Tiilikaisen luento "Lappajärven tutkimukset kesällä 2018". Luvassa on siis yhteensä pari tuntia kraatteriasiaa. Kivipäivän anti on muutenkin kiintoisa. Kivitipun mukaan ohjelma, josta tiettävästi pääosin vastaa FM, diplomigemmologi Satu Hietala Geologian tutkimuskeskuksesta (GTK), on tällainen:

- Kivinäytteiden vastaanotto Kivitipun aulassa klo 11 alkaen
- Yleisökilpailu: Arvaa meteoriitin paino. Voittaja ilmoitetaan Kivitipun FB-sivuilla.
- GTK:n osastolla pääset tutustumaan erilaisiin asteroidien törmayksissä syntyneisiin kivilajeihin, Suomen yleisimpiin kivilajeihin ja mineraaleihin sekä korukiviin. Lisäksi mahdollisuus oppia tunnistamaan kiviä ja mineraaleja sekä tutkia mikroskoopilla mm. meteoriittia ja dinosauruksen luuta.
- Voit myös tuoda omia kivinäytteitä tunnistettavaksi
- Georeitin esittelyä
- Metso Oy:n kivikone yleisön käytettävissä näytteiden tunnistamista varten
- Päivän aikana mahdollista tutustua meteoriittikeskukseen sekä meripihkanäyttelyyn


Voin tosin omasta puolestani todeta, että ohjelmassa mainittua Kraatterijärven Georeittiä ei varmastikaan esitellä, sillä reittiä ei maastoon ole merkitty, eikä siitä ole myöskään mitään esittelymateriaalia. Näin ollen ainakaan georeittihankkeen entiset työntekijät eivät ole reittiä esittelemässä.

Kivipäivän, samoin kuin Lappajärvi-päivän tapahtumat ovat ilmaisia ja kaikille avoimia. Lappajärvi-päivän järjestäjinä toimivat Kivitippu, Lappajärven kunta ja Lappajärven MLL. Kivipäivän osalta mukana lienee myös GTK. Kivitippu sijaitsee kauniilla Nykälänniemellä muutaman kilometrin päässä Lappajärven keskustasta Evijärven suuntaan osoitteessa Nykäläntie 137. 



P.S. 22.8.2018: Reilu puolitoista tuntia meni lauantaina rattoisasti jutellen Lappajärvestä. Kiitokset tilaisuuden järjestäjille ja kuulijoille! Järviseudun Sanomissa ilmestyi tänään haastattelu koskien Lappajärven uutta 78 miljoonan vuoden ikämääritystä. Se löytyy haastattattelusivulta.

P.P.S. 15.1.2019: Lappajärven tutkimushistoriasta kiinnostuneiden kannattaa lukaista alla olevat kommentit.

tiistai 7. elokuuta 2018

Älä usko Paikkatietoikkunaa (mutta huomaa päivitykset, eli homma toimii taas!)

"Yli 200-vuotias Maanmittauslaitos tekee erilaisia maanmittaustoimituksia, esimerkiksi lohkomisia ja tilusjärjestelyjä sekä tuottaa kartta-aineistoja ja edistää niiden yhteiskäyttöä." Näin kuvaa Maa- ja metsätalousministeriön alainen Maanmittauslaitos (MML) toimintaansa sivustollaan. Tuota viimeisenä mainittua kohtaa, eli kartta-aineistojen yhteiskäyttöä varten MML tarjoaa mm. Paikkatietoikkuna-palvelun. Sitä olen itse käyttänyt hyvinkin runsaasti niin töissä kuin harrastuksissanikin, esimerkiksi törmäyskraatteritutkimuksissa.

Paikkatietoikkunan ylivertaisuus moniin muihin tutkimuslaitosten ja museoiden paikkatietosovelluksiin piilee juuri siinä, että palvelu sisältää monien eri tahojen tuottamaa aineistoa. Paikkatietoikkunan avulla pääsee esimerkiksi vaivattomasti tutkailemaan, kuinka maaperägeologia on vaikuttanut kivikautisten asuinpaikkojen sijoittumiseen. Eri aineistojen sovellusmahdollisuuksia on lähes loputtomasti.

Olen vuosikymmenten varrella kironnut MML:ta lukemattomia kertoja lähinnä siksi, että peruskarttojen laatua heikennetään jatkuvasti. Tämä on tietenkin vain resurssikymysys, joten tässäkin tapauksessa oikeampi haukkujen kohde olisi tietenkin joukko Suomen hallituksia. Paikkatietoikkunaa olen kuitenkin viimeisen muutaman vuoden ajan kehunut estoitta aina kun siihen on ollut mahdollisuus. En kehu enää, tai ainakin kehuni tulevat melko suurella varauksella.

Paikkatietoikkuna tarjoaa mahdollisuuden karttojen tulostamiseen PNG-kuvana tai PDF-dokumenttina. Jälkimmäinen on lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto, koska silloin mukaan saa mittakaavajanan. Ja mittakaavahan pitää kartassa olla aina, muutoin kyseessä on vain melko hyödytön kuva. Näin ollen onkin täysin käsittämätöntä, että Paikkatietoikkunan PDF-tulosteen mittakaavajana on täysin pielessä!

Alla oleva esimerkkikuvapari kuvaa tilannetta parhaiten. Tässä tapauksessa mittauksen kohteena on Summasen törmäyskraatteria peittävän Summasjärven länsirannan ja Summassaaren itäisen niemen välinen etäisyys. Tämä vain siksi, että siihen väliin sattui PDF-tulosteen 1000 metrin mittakaavajana mahtumaan sopivasti. PDF-tulosteen mukaan niiden välinen etäisyys on siis kilometri.

Paikkatietoikkuna tarjoaa myös oivallisen mittaustyökalun. Tällä työkalulla mitaten länsirannan ja niemen välinen etäisyys onkin noin 1,6 km, kuten kuvaparissa alempana oleva kuvakaappaus osoittaa. Saman tuloksen tarjoaa myös MML:n Karttapaikka-palvelu, kuten paperiselta peruskartalta mittaaminenkin. MML:stä riippumaton Google Maps kertoo myös etäisyyden olevan noin 1,6 km. Paikkatietoikkunasta tulostetun PDF-kartan mittakaavajana on siis väärässä, mutta saman palvelun mittaustyökalu oikeassa.

MML:lla on omien sanojensa mukaan noin 1760 työntekijää. Niiden joukossa pitää olla melkoinen joukko myös paikkatiedon ammattilaisia. Tuntuu jotenkin vaikealta hyväksyä, ettei kukaan heistä ole sattunut huomaamaan, että heidän palvelunsa ilmoittamat mittakaavajanojen pituudet ovat 60 % liian lyhyitä. Uskomatonta touhua. 

Päivitys 8.8.2018: Kehutaan kun kehuihin on aihetta: Parissa päivässä MML vastasi lähettämääni palautteeseen tähän malliin: "Testattiin ja todettiin virhe, joka on nyt korjattu. Korjaus pystytään viemään tuotantoversioon arviolta kahden viikon päästä." Se on aina positiivista, että käyttäjäpalautteeseen vastataan ja virheet korjataan.

Päivitys 13.9.2018: Ei tämä MML:n touhu taaskaan oikein vakuuta. Tuosta edellisestä on nyt kulunut viisi viikkoa, eikä Paikkatietoikkunan virhettä ole edelleenkään korjattu. Palvelussa ei myöskään mainita, että mittakaavat ovat pahasti pielessä. Onhan se tietenkin noloa, että kilometrit ja mailit ovat systeemissä sekaisin (tai mikä ikinä tämän takana sitten onkaan, mutta numeroiden osalta tuo ainakin pätisi), mutta saisi MML:sta sen verran nöyryyttä löytyä, että jos munausta ei saada järkevässä ajassa korjattua, se edes tunnustettaisiin. MML on kuitenkin viranomainen, joten täydellisessä maailmassa heidän pitäisi olla edes jollain tasolla myöskin vastuussa toiminnastaan. Emme kuitenkaan elä täydellisessä maailmassa.

Päivitys 7.10.2018: Kuten alla olevasta MML:n kommentistakin näkyy, Paikkatietoikkunan mittakaavavirhe saatiin vihdoin korjattua 25.9. Uusia ominaisuuksiakin Paikkatietoikkunaan ilmestyi, mikä ainakin itseäni kovasti viehättää.

Tapaus toimi ainakin itselleni jälleen kerran hyvänä muistutuksena siitä, että vaikka tiedon lähde olisi kuinka luotettavana pidettävä asiantuntijaorganisaatio tahansa, olisi perusasiatkin aina jaksettava tarkistaa vähintään kahdesta lähteestä.

 

Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna-palvelun näkymiä Saarijärven Summasen törmäyskraatterin alueelta. Ylempi kuva on palvelusta PDF-muodossa tulostettu kartta. Kartan alareunassa olevan 1000 m:n mittakaavajana on kopioitu Summassaaren alapuolelle. Alempi kuva puolestaan on ruutukaappaus Paikkatietoikkunasta. Palvelun mittaustyökalulla on mitattuna ylemmässä kuvassa 1000 m:n mittakaavajanan kattama alue. Mittaustulos on 1,6 km. Osasuurennokset mittakaavojen eroista alhaalla oikealla. 1,6 km on oikea mittaustulos, joten PDF-tulosteiden mittakaavajanat ovat täysin pielessä. Kuva: MML Paikkatietoikkuna / T. Öhman.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kraatterijärven planeettakuva-arkisto 1: Kuvaharvinaisuuksia Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla

Valokuvat Kuusta ovat yhä edelleen kuututkijoiden tärkeintä ja käytetyintä tutkimusaineistoa. Toki niiden tueksi tarvitaan kuunäytteitä ja erilaisia Kuun kiertoradalta tehtyjä mittauksia, mutta valokuvan merkitystä ei uhkaa mikään. Valokuvissa on muihin aineistoihin verrattuna se mukava puoli, että ne voivat kattaa laajoja alueita erittäin suurella erotuskyvyllä. Ne toimivat myös erilaisissa tieteen popularisointi- ja kansanvalistushankkeissa erinomaisesti, sillä ne ovat paljon helpommin ymmärrettävissä kuin vaikkapa painovoima- tai rautapitoisuuskartat, puhumattakaan vain ammattilaisille avautuvista diagrammeista tai taulukoista. Valokuvat Kuusta ovat lisäksi yksinkertaisesti kauniita ja niihin liittyy Apollo-lentoihin huipentuneen kylmän sodan avaruuskilpajuoksun tuoma historiallinen ja inhimillinen näkökulma. Tämä lisää keskivertokansalaisen kiinnostusta aihepiiriä kohtaan.

Perhonen on laskeutunut.
Kuva: T. Öhman / Järviseutu-Seura / LO-II H-157 / NASA.
Nasan avaruusluotaimet ovat ottaneet valokuvia toisista taivaankappaleista vuodesta 1964 lähtien. Kuvakokoelmien karttuessa Nasa perusti vuonna 1977 kansainvälisen planeettakuva-arkistojen verkoston. Arkistojen tarkoituksena on ylläpitää laajoja kuva- ja karttakokoelmia ja tarjota niitä tutkijoiden, opiskelijoiden, tiedotusvälineiden ja suuren yleisön käyttöön. Tällä hetkellä näitä Nasan alueellisia planeettakuva-arkistoja on Yhdysvalloissa yhdeksän, muualla maailmassa seitsemän. Euroopassa arkistoja on Berliinissä, Pariisissa, Roomassa ja Lontoossa.

Nasan pohjoismainen planeettakuva-arkisto toimi Oulun yliopistossa planetologian tutkimusryhmän ylläpitämänä vuodesta 1990 alkaen parinkymmenen vuoden ajan. Arkiston saaminen Ouluun oli dosentti Jouko Raitalan pitkäjänteisen työn ja läheisten Nasa-suhteiden ansiota. Arkiston aineistojen pohjalta tehtiin vuosien saatossa lukuisia väitöskirjoja ja lisensiaatintutkielmia, pro gradu -töistä puhumattakaan. Sitä käyttivät myös tutkijavieraat Venäjältä, eri puolilta Eurooppaa ja Yhdysvalloista. Merkittävää oli myös kuva-arkiston käyttö kansanvalistustyössä, sillä siihen tuli tutustumaan runsaasti esimerkiksi koululaisryhmiä ympäri Pohjois-Suomea.

Sittemmin planeettageologian tutkimus tapettiin Suomesta pois ja sen myötä planeettakuva-arkisto jäi vaille kotia. Arctic Planetary Science Institute ry:n jäsenet ottivat asiakseen löytää korvaamattomalle aineistolle sijoituspaikka. Lopulta keväällä 2016 Järviseutu-Seura ry. päätti hankkia kokoelman haltuunsa. Kuva-arkiston sijoittuminen Etelä-Pohjanmaalle on hyvinkin luontevaa, sillä Järviseudun keskellä on Euroopan suurin kraatterijärvi, Lappajärvi. Arkisto on pullollaan kuvia vastaavista kraattereista ympäri aurinkokuntaamme. Kuvien avulla on helppo ymmärtää, miltä Lappajärvikin on heti syntynsä jälkeen suunnilleen näyttänyt ja millaiset voimat sitä ovat vuosimiljoonien kuluessa muokanneet. Järviseutu-Seura on viime vuosina muutenkin ansiokkaasti ottanut asiakseen tuoda esille Lappajärven kraatterin syntyä ja alueen geologiaa. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat Kraatterijärven georeitti ja alueen kirjastoissa tälläkin hetkellä olevat mineraalinäyttelyt.

Arkiston inventoinnin yhteydessä toistaiseksi vanhin vastaan
 tullut kuva on Lunar Orbiter I -luotaimen kuva 25 vuodelta 1966.
Kuvan marginaaliin merkityt, osin jo uudemmilla korvautuneet
 kraatterien nimet ovat kuva-arkiston aikoinaan Oulun yliopistoon
hankkineen planetologian dosentti Jouko Raitalan  käsialaa.
Kuva: T. Öhman / Järviseutu-Seura / NASA / LO-I M-25.
”Kraatterijärven planeettakuva-arkiston”* kokoelma on huomattavan suuri, sillä siinä on noin 8000 kuvaa. Ne ovat laadukkaita paperivedoksia, yleensä kooltaan noin 50×60 cm. Kuvia on 1960-luvun puolivälistä 1990-luvun alkupuoliskolle etupäässä Kuusta, Venuksesta, Marsista ja Merkuriuksesta. Arkistossa on myös noin 700 pienempää kuvaa Jupiterin kuista. Arkistossa olevat kuvat ovat suurimmaksi osaksi Nasan luotainten ottamia, mutta mukana on myös esimerkiksi Neuvostoliiton Venera-ohjelman tutkakuvista tuotettuja karttoja Venuksesta. Nämä ovat länsimaissa todellisia harvinaisuuksia.

Harvinaista herkkua on myös yksi arkiston suurimmista kokonaisuuksista, eli Nasan Lunar Orbiter -ohjelman kuvat vuosilta 1966–1967. Ilman viiden Lunar Orbiter -luontaimen kartoitustyötä eivät Apollo-lennot olisi olleet mahdollisia. Orbiterien kuvat myös muodostivat Kuun kaukokartoitukseen perustuvan tutkimuksen perusaineiston seuraaviksi kolmeksi vuosikymmeneksi. Kuvat ovat täysin käyttökelpoista tutkimusaineistoa edelleenkin.

Vaikka Lunar Orbiterien kuva-aineisto vihdoin ja viimein aiemmin tänä vuonna saatiin sähköisesti saataville, ovat kuvat satojen megatavujen kokoista raakadataa. Niinpä kuvien avaaminen ei onnistu useimmilta planeettageologian ammattilaisiltakaan. Paljon käyttäjäystävällisemmästä Lunar and Planetary Instituten sähköisestä kuvakokoelmasta taas puuttuu runsaasti kuvia, eivätkä kaikki skannaukset ole kovinkaan onnistuneita. Varmaa tietoa ei ole, mutta tiettävästi paperimuodossa olevia Lunar Orbiter -kuvia ei laajemmassa mitassa löydy Euroopasta muualta kuin Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta. Monia Lunar Orbiter -kuvia ei siis käytännössä pysty Euroopassa näkemään missään muualla kuin Järviseutu-Seuran kokoelmassa.

Apollo 16:n kartoituskameran (metric/mapping camera) kuvien luettelointi ja järjestäminen meneillään Kraatterijärven planeettakuva-arkistossa. Kuvassa näkyvät arkistolaatikot ovat täynnä valokuvia ja karttoja etenkin Kuusta, mutta osin myös Marsista, Merkuriuksesta ja Venuksesta. Kuvan laatikot sisältävät vain osan Järviseutu-Seuran laajasta ja ainutlaatuisesta kuva-aineistosta.  Kuva: T. Öhman.
Arkisto on luonnollisesti säilytettävä sen korvaamattoman kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi, mutta tärkeää olisi saada kuvat jälleen siihen tarkoitukseen, johon ne hankittiinkin. Tutkimuksen tekeminen Suomessa näiden kuvien avulla ei enää käytännössä ole mahdollista, mutta kansanvalistukseen ne sopivat oivallisesti. Toistaiseksi kuvia on julkisesti esitelty kohtalaisen pienimuotoisesti, lähinnä kesällä 2016 Lappajärven ja Vimpelin markkinoilla, Lappajärvellä pitämälläni luennolla, sekä Suomen ensimmäisessä International Observe the Moon Night -tapahtumassa Evijärvellä.

Tilanne kuitenkin toivottavasti muuttuu vielä kuluvan syksyn aikana. Järviseutu-Seuran hallinnoimassa ja LEADER Aisapari ry:n rahoittamassa hankkeessa on tarkoitus selvittää, mitä kuvia ja muuta aineistoa arkistossa oikeastaan onkaan, ja erityisesti saada edes pikkiriikkinen osa kuvista ja niihin kytkeytyvistä kiehtovista tarinoista tavalla tai toisella käyttöön opetuksessa ja kansanvalistuksessa. Olen tuossa hankkeessa mukana, joten tulen tässä loppukesän mittaan lyhykäisesti esittelemään joitakin erityisen kiinnostaviksi kokemiani kuvia, joita arkiston inventoinnin yhteydessä tulee esille. Mikäli kuvaharvinaisuudet muilta planeetoilta kiinnostavat, kannattaa siis silloin tällöin vilkaista blogipäivityksiäni.


*Kuva-arkistolla ei ole nimeä, mutta kun olen aiemmissakin yhteyksissä käyttänyt nimitystä "Kraatterijärven planeettakuva-arkisto", niin mennään sillä toistaiseksi. Valistunut lukija voi tietenkin tässä vaiheessa myös ihmetellä, miksi juuri Lappajärvi on "Kraatterijärvi", sillä lähes kaikki Suomen törmäyskraatterit sisältävät järven. Kolmen kunnan alueelle levittäytyvä Lappajärvi on kuitenkin paitsi Suomen, myös Euroopan suurin kraatterijärvi. Lisäksi nimitys "Kraatterijärvi" on ehkäpä hiljalleen vakiintumassa Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla neutraalimmaksi ja hyväksyttävämmäksi sanaksi kuin "Lappajärvi". Tästä elävä esimerkki on Kraatterijärven ihmeet.


--
Osa tämän blogipostauksen tekstistä on ilmestynyt Lappajärven Joulu 2016 -lehteen kirjoittamassani artikkelissa.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Yöpilvien valaisema pimennys

Kuluvan vuosisadan toiseksi pisin kuunpimennys 27.–28.7.2018 oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen tapahtuma. Havaintopaikakseni valikoitui edellisen päivän kenttätutkimusten perusteella Kuhnamon sataman aallonmurtaja. Ursa ansaitsee kehut tapahtuman tiedottamisesta, sillä illan ja yön aikana satamassa pyöri varmasti muutama kymmenen ihmistä kyttäämässä, josko pimentynyt Kuu näkyisi. Jopa uimassa ollut teinilauma taisi tietää, että jotain Kuuhun liittyvää on tapahtumassa, joskin vastenmielinen sana "superkuu" sieltä mölinän seasta välillä kuuluikin.

Osittain pimentynyt Kuu 28.7.2018 klo 00.17 Äänekoskella kuvattuna.
Täydellisen vaiheen päättymisestä oli kulunut noin neljä minuuttia ja Kuu
oli vain noin kuuden asteen korkeudella.
Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.
Ainakin äänekoskelaisyleisö oli enimmäkseen turhan hätäistä, sillä vaikkei pilviä kaakkoistaivaalla ollutkaan, oli Kuu niin tehokkaasti pimentynyt, että auer riitti peittämään Kuun täysin näkyvistä aina klo 23.33 saakka, jolloin näin Kuusta ensimmäisen äärimmäisen heikon vilahduksen. Tässä vaiheessa valtaosa ihmisistä oli jo häipynyt. Tämä oli siis reilut kymmenen minuuttia pimennyksen maksimivaiheen jälkeen ja yli tunti täydellisen vaiheen alkamisesta.
  
Yön edetessä ja Kuun kohotessa koko ajan korkeammalle alkoi pimennys näyttää alati kauniimmalta. Osittaisen vaiheen voi sanoa näkyneen jopa hyvin, ottaen huomioon kuinka matalalla horisontissa Kuu oli. Pilvet eivät haitanneet havaitsemista ja kuvaamista missään vaiheessa. Edes itikoita ei ollut varsinaisesti haitaksi asti.

Osittain pimentynyt Kuu 28.7.2018 klo 01.02. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.
Pimennystä tuli digiscoping-menetelmällä kuvattua sen verran paljon, että päätin yrittää gif-animaation tekemistä kuvista. Koskaan ennen en moista ollut kokeillut, mutta eipä tuo Photoshopilla järin vaikeaa ollut, vaikka aikaa kuvien kääntelemiseen kuluikin. Kun harjoituskappaleesta oli kyse, en viitsinyt alkaa kuvien kirkkauksia säätämään, sillä kyllä tuostakin tekeleestä pääidea käy selväksi.

Elämäni ensimmäinen gif-animaatio kuunpimennyksestä 28.7.2018 klo 00.03-01.26. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70, kuvankäsittely Photoshopilla. Kuva: T. Öhman.


Maisemakuvauksesta ei sen sijaan kovin kummoista jälkeä syntynyt, kuten odottaa sopikin, mutta kun tietää kyseessä olevan kuunpimennyssillan, kyllä lopputuloksen voi sellaiseksi uskoa.
Pimentyneen Kuun silta 28.7.2018 klo klo 00.35. Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.


Pimennyksen havaitsemista omalla kauniilla ja suomalaiseen kesäyöhön sopivalla tavallaan häiritsivät kohtalaisen kirkkaat valaisevat yöpilvet. Nyt eletään niiden tyypillisintä esiintymisaikaa, ja Äänekoskella tämä oli omien havaintojeni perusteella kolmas yö peräkkäin kun näitä mesosfäärissä 82 km:n korkeudella esiintyviä jääkidepilviä näkyi. Niitä piti paitsi katsella, myös pimennyksen osittaisen vaiheen jo päätyttyä hieman kuvatakin.
Valaisevia yöpilviä 28.7.2018 klo 01.43. Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.


Elämäni toinen gif-animaatio valaisevista yöpilvistä 28.7.2018 klo 01.58-02.00.Canon Ixus 70, kuvankäsittely Photoshopilla. Kuva: T. Öhman.
Kaikkiaan tämä kesäöinen pimennys menee omien kuunpimennyskokemusteni viiden kärkeen. Koskaan ennen en ole Suomessa pystynyt havaitsemaan pimennystä shortseissa ja t-paidassa. Lisäksi valaisevat yöpilvet, kauniit rantamaisemat ja hyppivät kalat toivat pimennykseen oman unohtumattoman vivahteensa. Jälleen kerran kesäyön valvominen luonnossa oli kokemus, jonka hienouden soisi muidenkin oivaltavan. 

--
P.S. Bloggerin Publish-nappula on turhan lähellä Save-nappulaa, joten ei ollut ensimmäinen kerta, kun teksti lähti maailmalle täysin keskeneräisenä... Jotenkin luulisi, että tuohon voisi lisätä varmistuskysymyksen, kun kaikkialla muuallakin kysytään moneen kertaan, olenko nyt aivan varma päätöksestäni. No, eipä tuo niin vaarallista ainakaan tällä kertaa ollut...