Rick Parfitt
12.10.1948–24.12.2016
lauantai 24. joulukuuta 2016
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Suomalaiset Kuussa, osa 2: Väisälä
 |
| Yrjö Väisälä 1950-luvun alussa. Kuva: Museovirasto / Wikipedia. |
Väisälä oli paitsi havaitsija, myös optiikan suunnittelija ja rakentaja. Useilla suomalaisilla tähtiharrastajien yhdistyksillä on edelleen käytössään Väisälän rakentamia linssikaukoputkia. Jos hän olisi tullut julkaisseeksi suunnitelmansa uudenlaisen laajan mutta enimmäkseen virheettömän kuvakentän omaavan kaukoputken optisista periaatteista, Väisälän nimi olisi edelleen kaikkien tähtitieteen harrastajien huulilla. Valitettavasti hän jätti suunnitelmansa muistikirjansa kätköihin, kun taas virolainen Bernhard Schmidt julkaisi omansa. Niinpä meillä on Schmidt-kamerat ja Schmidt-Cassegrain-teleskoopit Väisälä-kameroiden ja -teleskooppien sijasta.
Niin kraatterina kuin luonnollisesti Kuun pinnanmuodon nimenäkin kahdeksankilometrinen Väisälä on melko uusi tulokas Kuussa. Edelleenkin valitettavasti silloin tällöin törmää karttoihin ja artikkeleihin, joissa Väisälä kulkee vanhalla nimellään Aristarchus A. Väisälänä se on kuitenkin tunnettu vuodesta 1971 alkaen. Itse kraatteri on iältään kopernikaaninen, joten se on säilyttänyt maljamaisen muotonsa hyvin kauniisti, vaikka Väisälän eteläpuolella sijaitsevan vielä nuoremman Aristarchuksen heittele hieman sen reunoja onkin muokannut. Ero vanhaan ja kärsineeseen Gyldéniin on kuitenkin melkoinen.
 | |
Väisälä, Aristarchus, Aristarchus B, Aristarchus Z, osa Rimae Aristarchuksen
laavauomista, ja aivan vasemmassa alareunassa osa Kobran päästä ja Schröterin laaksosta. Huomaa heti Väisälän itäpuolella oleva vulkaaninen kraatteri, josta lähtee laavauoma. Osa LRO WAC -kuvasta M117807044ME Mercator- projektiossa. Alkuperäisen kuvan erotuskyky 58 m / pikseli. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / T. Öhman. |
Väisälä on siis päässyt erittäin hyvään seuraan. Kokoakin kraatterilla on sen verran, että varsin pienelläkin putkella sen näkee melko helposti, jos vain keli ja valaistusolosuhteet sallivat. Voisin siis veikata, että Väisälä on ylivoimaisesti havaituin suomalaiskraatteri. Itsekin sitä taas viime viikolla parina iltana katselin. Harjavallassa havaitsijakollega Jari Kuula oli 10.12. havaitsemassa Väisälää vähän toista tuntia minun jälkeeni, ja teki näkemästään erinomaisen piirroshavainnon.
Hieman Gyldénin tapaan Väisälä on – nuoruudestaan huolimatta – ehkä kraatterina hieman tavanomainen. Sen lähiympäristön kiehtovuus tekee siitä kuitenkin ehdottomasti havaitsemisen arvoisen kohteen. Ja onhan Suomen tähtitieteen kovimman tekijämiehen kunniaksi nimetty kraatteri sellainen, jota jokaisen Kuusta kiinnostuneen pitäisi aina silloin tällöin muistaa ihastella.
 |
| Aristarchuksen heittele on hieman muokannut Väisälän reunaa. Sekundäärikraatterien klassisen kauniit "kalanruotokuviot" osoittavat kohti isäntäkraatteria, eli tässä tapauksessa kohti etelää ja Aristarchusta. Osa LRO NAC -kuvasta M1188663437LE Mercator-projektiossa. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / T. Öhman. |
Päivän huushollauskommentteina todettakoon, että sivuilla uutuutena on LRO:n twiittilista ja LROCin ja Science Dailyn RSS-syötteet (juu, olihan ne toki aiemmin linkkeinä, mutta näin täällä on jotain eloa silloinkin kun minä en itse tee mitään, eli usein). Kokeeksi on mukana myös Moon Todayn twiittilista, mutta jos se testikäytössä paljastuu ihan säläksi, se häipyy tuosta kyllä pian. Tunnisteluettelon heivasin mäkeen, sillä se oli ruma ja turha.
Itselleni hyödyllisin uudistus on Ursan Taivaanvahti -havaintopalvelusta koottu tuoreimpien kuuhavaintojen luettelo järjestettynä havaintoajan (ei siis ilmoitusajan) mukaan. Olen aika tykästynyt siihen. Sen ääkköset eivät itselläni toimi, mutta toisilla tuntuvat pelaavan, enkä ole tarpeeksi nörtti saadakseni sitä korjattua. Niinpä se saa olla tuommoisena, ei haittaa minua.
Loppuun vielä mainostettakoon, että Avaruus.fi -foorumilla pääsee vuoden loppuun asti äänestämään talvikauden havaintokohteesta. Äänestysvaihtoehtoina ovat Bullialdus, Clavius ja Rupes Altai. Siitä vaan itse kukanenkin äänestämään suosikkiaan!
P.S. 21.3.2018: Tuli Suomalaiset Kuussa -artikkelia varten etsiskeltyä NASAn kuvia suomalaisista, eivätkä ne kaikki kuitenkaan juttuun mahtuneet, joten lisäillään sitten tänne blogiin, jotta pääsevat sopivassa yhteydessä esille.
 |
Vasemmassa alakulmassa sijaitseva
Väisälä Apollo 15-lennolla kuvattuna. Suurista
kraattereista vasemmanpuoleinen on Aristarchus, sen oikealla puolella
Herorodotus. Kuun suurin laavauoma Schröterin laakso hallitsee kuvaa. Kuva:
NASA / LPI / AS15-M-2611.
|
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
44 vuotta sitten...
Tänään 14.12.2016 tulee kuluneeksi 44 vuotta siitä, kun ihmiskunta poistui Kuun pinnalta. Itse asiassa jos ihan tarkkoja ollaan, se tapahtui 15.12.1972 klo 00.54.37 Suomen aikaa. Tuolloin Apollo 17:n astronautit Gene Cernan ja ainoa Kuussa käynyt geologi Jack Schmitt nousivat Taurus-Littrow'n laaksosta Challenger-kuumodulillaan. Reilua kahta tuntia myöhemmin he telakoituivat Ron Evansin kipparoimaan America-komentomoduliin. Ihmiskunnan viimeinen miehitetty kuulento päättyi Tyyneen valtamereen 19.12.1972. Apollo17.org -sivustolla pääsee vielä myötäelämään ihmiskunnan viimeiset hetket toisen taivaankappaleen pinnalla "reaaliajassa".
Apollo-ohjelman tuomia näytteitä ja muita tieteellisiä tuloksia käytetään edelleen erittäin aktiivisesti. Aika moni muu on kanssani samaa mieltä siitä, että Apollo-ohjelma on ihmiskunnan suurin saavutus. Mikä tärkeintä, se innoittaa ihmisiä sukupolvesta toiseen, kansallisuudesta riippumatta. Nyt amerikkalaiset eivät pääse omin voimin edes Maan kiertoradalle. Samalla kun iloitsen menneistä saavutuksista, en voi kuin ihmetellä, miten hitossa asiat haluttiin väkisin sössiä näin pahasti?
---
P.S. 16.12.2016: Huomasin sattumalta käyttäneeni lähes identtistä otsikkoa jo Clear Lakessa 21.7.2013. Neljäkymmentäneljä vuotta taaksepäin tuosta päivämäärästä tunnelmat olivat hieman toisenlaiset, mutta itselläni tuolloin kolme ja puoli vuotta sitten tuntemukset olivat näköjään varsin samat kuin nyt. Jonkinlaista ympyrän sulkeutumista tässä on aistittavissa.
Apollo-ohjelman tuomia näytteitä ja muita tieteellisiä tuloksia käytetään edelleen erittäin aktiivisesti. Aika moni muu on kanssani samaa mieltä siitä, että Apollo-ohjelma on ihmiskunnan suurin saavutus. Mikä tärkeintä, se innoittaa ihmisiä sukupolvesta toiseen, kansallisuudesta riippumatta. Nyt amerikkalaiset eivät pääse omin voimin edes Maan kiertoradalle. Samalla kun iloitsen menneistä saavutuksista, en voi kuin ihmetellä, miten hitossa asiat haluttiin väkisin sössiä näin pahasti?
 |
| Jack Schmitt Apollo 17:n EVA 3:n lopussa 14.12.1972. Tämä on tiettävästi viimeinen valokuva Apollo-astronautista Kuun pinnalla. Kuva: NASA / JSC / Kipp Teague / AS17-143-21941. |
P.S. 16.12.2016: Huomasin sattumalta käyttäneeni lähes identtistä otsikkoa jo Clear Lakessa 21.7.2013. Neljäkymmentäneljä vuotta taaksepäin tuosta päivämäärästä tunnelmat olivat hieman toisenlaiset, mutta itselläni tuolloin kolme ja puoli vuotta sitten tuntemukset olivat näköjään varsin samat kuin nyt. Jonkinlaista ympyrän sulkeutumista tässä on aistittavissa.
tiistai 13. joulukuuta 2016
Suomalaiset Kuussa, osa 1: Gyldén
Ursan Kuu ja planeetat -ryhmässä päätimme taannoin Suomi 100 -teeman hengessä pistää pystyyn koko havaintokauden 2016–2017 kestävän Suomalaiset Kuussa -havaintoprojektin. Projektin ideana on siis yksinkertaisesti havaita mahdollisimman monta suomalaisen mukaan nimettyä kraatteria, ja mielellään tietysti raportoida havainnoistaan. Toki pelkkien kraattereiden lisäksi ajatuksena on havaita myös niiden lähiympäristöä, sillä monessa tapauksessa ympäristö on itse kraatteria kiinnostavampi.
Yhteensä suomalaiskraattereita on Kuussa 37 ja henkilöitä niiden taustalla seitsemän. Kraatterien suomalaisuus on joskus ehkä hieman laveahkosti tulkittu, mutta kaikkien seitsemän tutkijan suomalaisuudelle löytyy kyllä perustelunsa. Läpimitoiltaan kraatterit ovat 4–64 km. Kuten jutun lopusaa olevasta taulukostakin käy ilmi, on kraatteriryhmistä ainoastaan Virtaset täysin etäpuolella suosiollisimpienkin libraatioiden ulottumattomissa. Lisäksi Sundmanit ja etenkin Donnerit ovat libraatiovyöhykkeellä.
Tässä vajaa viikko sitten, eli alkuillasta 7.12., aloitin projektin omalta kohdaltani ihastelemalla Gyldéniä. Olen toki havainnut Gyldéniä useasti aiemminkin, mutta tuolloin sattuivat valaistusolosuhteet olemaan kerrassaan erinomaiset. Keli vain oli surkea.
48-kilometrinen Gyldén on vanha ja pahoin kulunut kraatteri, ja kiinnostavinta nähtävää on tarjolla kraatterin länsireunalla. Tai oikeastaan Gyldénillä ei ole länsireunaa, sillä sen tilalla on pitkä ja huomattavasti kraatteria syvempi laakso. Huutava vääryys on, ettei tälle laaksolle ole annettu virallista nimeä, sillä valon tullessa alueelle loivasti laakso on silmiinpistävin piirre koko seutukunnalla. Reunanharjalta pohjalle mitaten laaksolla on syvyyttä jopa 1600 metriä, ja mittauskohdasta riippuen laakson pohja on 600–900 metriä Gyldénin pohjaa alempana.
Gyldénillä on myös kaksi pientä satelliittikraatteria. Gyldén C on Gyldénin kaakkoisreunalla, ja kuusikilometrisenä kohtuullisen helppo kohde siedettävällä kelillä ja sopivalla valaistuksella. Gyldénin pohjalla sijaitseva Gyldén K taas on halkaisijaltaan vain 4 km ja lisäksi huomattavasti C:tä kuluneempi ja matalampi. Niinpä se on havaintokohteenakin selvästi hankalampi.
Omasta mielestäni kiinnostavin piirre alueella on Gyldénin laakson pohjalta kohoava 600 metriä korkea, 10 km pitkä ja kolmisen kilometriä leveä vuori. Sen alkuperä ei nimittäin välttämättä ole täysin itsestään selvä. Koko laakso on toki osa Imbriumin uurrossysteemiä, eli Imbriumin törmäysaltaan heitteleen noin 3,85 miljardia vuotta sitten muodostamaa Imbriumia säteittäin ympäröivää laaksojen, painanteiden ja harjanteiden järjestelmää. Houkuttelevaa olisi tulkita vuori erittäin vinon törmäyksen synnyttämäksi keskusharjanteeksi (samaan tapaan kuin Schillerin kuuluisa harjanne, joka ei toki sijaitse keskellä kraatteria vaan törmänneen kappaleen tulosuunnassa). Harjanne ei kuitenkaan ole poikittaissuunnassa keskellä laaksoa, vaan lähempänä sen itäreunaa. Laakso myös viettää kohti länttä, joten mielessäni kangastelee mahdollisuus siitä, että harjanne voisi kenties olla laakson reunan romahdusrakenne. Reunalla ei tosin ole sellaista kohtaa, josta harjanteen kokoinen kappale selkeästi olisi pois. Ongelmalliseksi tilanteen tekee sekin, että hitaiden (alle Kuun pakonopeuden, eli <2,38 km/s) ja äärimmäisten vinojen törmäysten mekaniikkaa ei vielä kovinkaan hääppöisesti ymmärretä, joten tällaisten kraatterien keskuskohoumien synnyssä voi piillä yllätyksiä. Oman näppituntumani mukaan Gyldénin laakson tapauksessa kyseessä on aito keskuskohouma, mutta vannomatta paras.
Gyldénin kraatteriryhmän nimen takana on tuottelias suomalainen taivaanmekaniikan asiantuntija Johan August Hugo Gyldén (1841–1896). Helsinkiläisen kulttuurisuvun kasvatti Hugo Gyldén teki uransa Venäjällä kuluisassa Pulkovan observatoriossa ja myöhemmin Tukholman observatorion johtajana. Hugo Gyldénistä enemmän kiinnostuneiden kannattaa lukea Markku Poutasen kirjoittama Gyldén-luku kirjasta Tähtitieteen vaiheita Helsingin yliopistossa, tai hyvinkin samankaltainen luku Tapio Markkasen kirjasta Suomen tähtitieteen historia.
Gyldénin kraatterin nimestä saamme kiittää saksalaista Johann Kriegeriä (1865–1902) ja hänen Mond Atlas -kartastoaan vuodelta 1898 (kakkososa ilmestyi postuumisti vuonna 1912). Virallisesti hyväksytyn kraatterin aseman Gyldén sai vuonna 1935.
Henkilönä Hugo Gyldén on nykyisin melko vähän tunnettu, ja samaa voi sanoa sanoa hänen kraatteristaan. Suomalaiset Kuussa -projektiin osallistuminen tarjoaa hyvän tilaisuuden aloittaa niin Gyldéniin kuin Gyldéniinkin perehtyminen. Kumpaankin tutustuminen kannattaa.
 |
| Gyldén, Gyldén K ja Gyldén C. Gyldénin länsireunan tuhoava upea laakso ansaitsisi oman nimensä. Koko alueen pinnanmuodoille ominaista on luode- kaakko -suuntaus, joka johtuu Imbriumin altaan heitteleen kulutuksesta. LRO WAC -mosaiikki Mercator-projektiossa kuvista M117487573ME, M117494369ME ja M117501135ME. Alkuperäisen mosaiikin erotuskyky 66 m / pikseli. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / T. Öhman. |
Yhteensä suomalaiskraattereita on Kuussa 37 ja henkilöitä niiden taustalla seitsemän. Kraatterien suomalaisuus on joskus ehkä hieman laveahkosti tulkittu, mutta kaikkien seitsemän tutkijan suomalaisuudelle löytyy kyllä perustelunsa. Läpimitoiltaan kraatterit ovat 4–64 km. Kuten jutun lopusaa olevasta taulukostakin käy ilmi, on kraatteriryhmistä ainoastaan Virtaset täysin etäpuolella suosiollisimpienkin libraatioiden ulottumattomissa. Lisäksi Sundmanit ja etenkin Donnerit ovat libraatiovyöhykkeellä.
Tässä vajaa viikko sitten, eli alkuillasta 7.12., aloitin projektin omalta kohdaltani ihastelemalla Gyldéniä. Olen toki havainnut Gyldéniä useasti aiemminkin, mutta tuolloin sattuivat valaistusolosuhteet olemaan kerrassaan erinomaiset. Keli vain oli surkea.
48-kilometrinen Gyldén on vanha ja pahoin kulunut kraatteri, ja kiinnostavinta nähtävää on tarjolla kraatterin länsireunalla. Tai oikeastaan Gyldénillä ei ole länsireunaa, sillä sen tilalla on pitkä ja huomattavasti kraatteria syvempi laakso. Huutava vääryys on, ettei tälle laaksolle ole annettu virallista nimeä, sillä valon tullessa alueelle loivasti laakso on silmiinpistävin piirre koko seutukunnalla. Reunanharjalta pohjalle mitaten laaksolla on syvyyttä jopa 1600 metriä, ja mittauskohdasta riippuen laakson pohja on 600–900 metriä Gyldénin pohjaa alempana.
Gyldénillä on myös kaksi pientä satelliittikraatteria. Gyldén C on Gyldénin kaakkoisreunalla, ja kuusikilometrisenä kohtuullisen helppo kohde siedettävällä kelillä ja sopivalla valaistuksella. Gyldénin pohjalla sijaitseva Gyldén K taas on halkaisijaltaan vain 4 km ja lisäksi huomattavasti C:tä kuluneempi ja matalampi. Niinpä se on havaintokohteenakin selvästi hankalampi.
Omasta mielestäni kiinnostavin piirre alueella on Gyldénin laakson pohjalta kohoava 600 metriä korkea, 10 km pitkä ja kolmisen kilometriä leveä vuori. Sen alkuperä ei nimittäin välttämättä ole täysin itsestään selvä. Koko laakso on toki osa Imbriumin uurrossysteemiä, eli Imbriumin törmäysaltaan heitteleen noin 3,85 miljardia vuotta sitten muodostamaa Imbriumia säteittäin ympäröivää laaksojen, painanteiden ja harjanteiden järjestelmää. Houkuttelevaa olisi tulkita vuori erittäin vinon törmäyksen synnyttämäksi keskusharjanteeksi (samaan tapaan kuin Schillerin kuuluisa harjanne, joka ei toki sijaitse keskellä kraatteria vaan törmänneen kappaleen tulosuunnassa). Harjanne ei kuitenkaan ole poikittaissuunnassa keskellä laaksoa, vaan lähempänä sen itäreunaa. Laakso myös viettää kohti länttä, joten mielessäni kangastelee mahdollisuus siitä, että harjanne voisi kenties olla laakson reunan romahdusrakenne. Reunalla ei tosin ole sellaista kohtaa, josta harjanteen kokoinen kappale selkeästi olisi pois. Ongelmalliseksi tilanteen tekee sekin, että hitaiden (alle Kuun pakonopeuden, eli <2,38 km/s) ja äärimmäisten vinojen törmäysten mekaniikkaa ei vielä kovinkaan hääppöisesti ymmärretä, joten tällaisten kraatterien keskuskohoumien synnyssä voi piillä yllätyksiä. Oman näppituntumani mukaan Gyldénin laakson tapauksessa kyseessä on aito keskuskohouma, mutta vannomatta paras.
 |
| Hugo Gyldén (1841-1896). Kuva: Emil Hildebrand (Sveriges historia intill tjugonde seklet, 1910) / Wikipedia. |
Gyldénin kraatterin nimestä saamme kiittää saksalaista Johann Kriegeriä (1865–1902) ja hänen Mond Atlas -kartastoaan vuodelta 1898 (kakkososa ilmestyi postuumisti vuonna 1912). Virallisesti hyväksytyn kraatterin aseman Gyldén sai vuonna 1935.
Henkilönä Hugo Gyldén on nykyisin melko vähän tunnettu, ja samaa voi sanoa sanoa hänen kraatteristaan. Suomalaiset Kuussa -projektiin osallistuminen tarjoaa hyvän tilaisuuden aloittaa niin Gyldéniin kuin Gyldéniinkin perehtyminen. Kumpaankin tutustuminen kannattaa.
Suomalaiset Kuussa
Leveysasteet ovat positiivisia pohjoiseen, pituusasteet itään
| Nimi | Halk. (km) | Leveysaste | Pituusaste |
| Argelander | 34 | -16,55 | 5,8 |
| Argelander A | 9 | -16,54 | 6,75 |
| Argelander B | 6 | -15,6 | 5,1 |
| Argelander C | 4 | -16,28 | 5,72 |
| Argelander D | 11 | -17,64 | 4,44 |
| Argelander W | 19 | -16,75 | 4,18 |
| Donner | 55 | -31,35 | 97,99 |
| Donner N | 20 | -33,17 | 97,19 |
| Donner P | 41 | -33,51 | 96,39 |
| Donner Q | 16 | -34,29 | 95,63 |
| Donner R | 15 | -34,34 | 92,28 |
| Donner S | 23 | -32,02 | 93,55 |
| Donner T | 46 | -31,15 | 94,77 |
| Donner V | 19 | -30,56 | 95,59 |
| Donner Z | 11 | -29,76 | 98,09 |
| Gyldén | 48 | -5,37 | 0,23 |
| Gyldén C | 6 | -5,9 | 0,99 |
| Gyldén K | 4 | -5,46 | 0,6 |
| Lexell | 64 | -35,78 | -4,27 |
| Lexell A | 34 | -36,92 | -1,39 |
| Lexell B | 22 | -37,27 | -3,41 |
| Lexell D | 18 | -36,18 | -0,75 |
| Lexell E | 13 | -37,23 | -0,42 |
| Lexell F | 7 | -36,56 | -5,38 |
| Lexell G | 9 | -37,3 | -4,94 |
| Lexell H | 9 | -36,58 | -4,88 |
| Lexell K | 10 | -35,98 | -6,48 |
| Lexell L | 7 | -36,04 | -6,12 |
| Sundman | 41 | 10,76 | -91,69 |
| Sundman J | 10 | 8,84 | -90,24 |
| Sundman V | 18 | 11,96 | -93,56 |
| Virtanen | 40 | 15,64 | 176,74 |
| Virtanen B | 27 | 17,83 | 177,9 |
| Virtanen C | 20 | 17,28 | 178,2 |
| Virtanen J | 20 | 14,03 | 178,06 |
| Virtanen Z | 34 | 16,75 | 176,66 |
| Väisälä | 8 | 25,9 | -47,9 |
perjantai 9. joulukuuta 2016
John Glenn (1921-2016)
Ensimmäinen maapallon kiertoradalle päässyt amerikkalainen astronautti John Herschel Glenn Jr. kuoli Ohion Columbuksessa 8.12.2016. Glenn oli syntynyt Ohion Cambridgessä 18.7.1921.
Korean sodan veteraani Glennin Friendship 7 eli Mercury-Atlas 6 -lento oli Mercury-ohjelman kolmas miehitetty lento, ja hänestä tuli viides avaruudessa lentänyt ihminen. Samalla Glenn oli vasta kolmas maapallon ympäri lentänyt avaruuslentäjä. Hänen historiallinen kolmen kierroksen lentonsa 20. helmikuuta 1962 kesti 4 tuntia 55 minuuttia ja 23 sekuntia.
Glennin avaruuslento oli ensimmäinen miehitetty Atlas-raketilla suoritettu lento. Se oli suuri menestys, mutta ei suinkaan virheetön. Sydämen tykytystä aiheutti erityisesti epävarmuus siitä, oliko aluksen lämpökilpi kunnolla kiinni vai ei.
Mercury-ohjelman ensimmäisten ballististen hyppyjen jälkeen Glennin lento loi uskoa siihen, että Yhdysvallat voi ottaa Neuvostoliiton etumatkan avaruuskilpajuoksussa kiinni. Tämän myötä Glennistä tuli aikansa todellinen supertähti. Glenn erosi NASAsta pari vuotta lentonsa jälkeen ja ryhtyi colakauppiaaksi, päätyen lopulta Ohion demokraattisenaattoriksi vuosiksi 1974-1999.
Vanhoilla päivillään Glenn pääsi avaruuteen toisen kerran. Hän oli mukana loka-marraskuussa 1998 Discovery-sukkulan lennolla STS-95. Glenn oli tuolloin 77 vuoden ikäinen ja on edelleen vanhin avaruudessa käynyt ihminen. Glennin poismenon myötä yksi aikakausi tuli päätökseen, sillä hän oli viimeinen elossa ollut alkuperäisen Mercury Seven -ryhmän astronauteista.
Kevyet mullat.
Korean sodan veteraani Glennin Friendship 7 eli Mercury-Atlas 6 -lento oli Mercury-ohjelman kolmas miehitetty lento, ja hänestä tuli viides avaruudessa lentänyt ihminen. Samalla Glenn oli vasta kolmas maapallon ympäri lentänyt avaruuslentäjä. Hänen historiallinen kolmen kierroksen lentonsa 20. helmikuuta 1962 kesti 4 tuntia 55 minuuttia ja 23 sekuntia.
Glennin avaruuslento oli ensimmäinen miehitetty Atlas-raketilla suoritettu lento. Se oli suuri menestys, mutta ei suinkaan virheetön. Sydämen tykytystä aiheutti erityisesti epävarmuus siitä, oliko aluksen lämpökilpi kunnolla kiinni vai ei.
 |
| John Glenn Mercury-Atlas 6 (Friendship 7) -lennollaan 20.2.1962. Kuva: NASA. |
Mercury-ohjelman ensimmäisten ballististen hyppyjen jälkeen Glennin lento loi uskoa siihen, että Yhdysvallat voi ottaa Neuvostoliiton etumatkan avaruuskilpajuoksussa kiinni. Tämän myötä Glennistä tuli aikansa todellinen supertähti. Glenn erosi NASAsta pari vuotta lentonsa jälkeen ja ryhtyi colakauppiaaksi, päätyen lopulta Ohion demokraattisenaattoriksi vuosiksi 1974-1999.
Vanhoilla päivillään Glenn pääsi avaruuteen toisen kerran. Hän oli mukana loka-marraskuussa 1998 Discovery-sukkulan lennolla STS-95. Glenn oli tuolloin 77 vuoden ikäinen ja on edelleen vanhin avaruudessa käynyt ihminen. Glennin poismenon myötä yksi aikakausi tuli päätökseen, sillä hän oli viimeinen elossa ollut alkuperäisen Mercury Seven -ryhmän astronauteista.
Kevyet mullat.
lauantai 3. joulukuuta 2016
Havaintokelejä odotellessa
Syksyn ja alkutalven perinteisten havaintokelien ahdistuksessa täytyy koettaa muistaa olla iloinen siitä, että pääsee hetkeksi vilkaisemaan matalalla roikkuvaa Kuuta edes kiikarilla ja paljain silmin, kuten tänään iltapäivällä. Kyllähän minä olenkin, sillä toki kuunsirppi iltaruskossa on aina nätti, ja kiva oli ylipäätään nähdä Kuu pitkästä aikaa edes hetken aikaa. Mutta mukava silti olisi erittäin pitkän tauon jälkeen päästä katselemaan Kuun maisemia vähän tarkemminkin. No, kai se maaliskuu sieltä taas jossain vaiheessa saapuu. Varmaan maaliskuussa.
 |
| Puhkipalanut Kuu Korkalovaarassa 3.12.2016 klo 15.38. Canon Ixus 70 -digipokkari ja hyvin kevyt photoshoppaus. Kuva: T. Öhman. |