Kieli on ajattelun väline, kuten tavataan sanoa. Ja kieli on
tietenkin myös ajatusten ja tiedon välityksen väline. Kieli taas
muodostuu sanoista. Sanat luovat mielikuvia ja sanojen toistaminen
vahvistaa niitä. Kun vaikkapa tiedotusvälineissä toistettavat sanat ovat
vääriä tai vähintäänkin harhaanjohtavia, voi seurauksena olla vaikka
minkälaisia ajatuksia. Esimerkiksi täysin vinksallaan oleva käsitys
lähiavaruudestamme.
Kuu kiertää Maan reilussa 27 vuorokaudessa. Samassa ajassa Kuu
pyörähtää kerran oman pyörimisakselinsa ympäri. Se johtaa siihen, että
näemme Maasta katsoen aina saman puolen Kuusta. Tämä ei ole mikään
ihmeellinen sattuma, vaan aivan luonnollinen seuraus vuorovesivoimista.
Käytännössä Maa nappaa vetovoimallaan kiinni itse aiheuttamistaan Kuun
jenkkakahvoista saadakseen sen tanssimaan oman pillinsä mukaan.1
Tällainen lukkiutunut pyöriminen on pääsääntö aurinkokunnassamme,
sillä lähes kaikki jättiläisplaneettojen suuremmanpuoleiset kuut, samoin
kuin Marsin vähäiset Phobos ja Deimos näyttävät aina saman puolen
emäplaneetalleen. Pluto–Charon -systeemissä myös Pluton pyöriminen on
lukkiutunut Charonin suhteen, joten Charon on mahdollista nähdä Plutosta
vain charoninpuoleiselta pallonpuoliskolta.
Sama kohtalo on teoriassa edessä myös Maa–Kuu -järjestelmässä, joskin
siihen kuluu arviolta jokunen kymmenen miljardia vuotta. Punaiseksi
jättiläiseksi paisunut Aurinko nielaisee Maan ja Kuun ehkä suunnilleen
viiden miljardin vuoden kuluttua, joten emme ole paikan päällä tätä
todistamassa. Pluto ja Charon muodostavat massoiltaan paljon Maata ja
Kuuta tasaveroisemman tanssiparin ja ne ovat myös hyvin lähellä
toisiaan, joten siellä lukkiutunut pyöriminen on jo saavuttanut
huipennuksensa.
Lähipuoli ja etäpuoli
Kun Kuu kerran näyttää meille aina vain toisen puolensa, on
luonnollista, että eri kielissä on kehittynyt sanaparit kuvaamaan näitä
puoliskoja. Englanniksi Maahan päin kääntynyt puoli on nearside, kun taas se puoli, jota emme koskaan Maasta näe, on nimeltään farside. Saksankieliset sanat näille ovat die Vorderseite ja die Rückseite.
Suomeksi näille termeille ei valitettavasti ole vakiintuneita vastineita. Nearside tosin
on varsin usein ”etupuoli”. Itse en tästä nimestä ole koskaan
välittänyt, sillä jos Kuulla on ”etupuoli”, silloin on väistämättä myös
”takapuoli”. Sitä ei mitenkään voi pitää järin arvokkaana nimityksenä,
mutta silti sitä käytetään tiedotusvälineissä tuon tuosta. Pidän huonoja
vitsejä mitä suurimmassa arvossa, mutta ”takapuoli” tuottaa niitä vähän turhan paljon.
Entäpä ”kääntöpuoli”? Sitäkin käytetään, mutta vaikka pystyn sen
kanssa elämään suht onnellista elämää, ihan hirveästi en siitäkään
innostu. Niin mitaleilla kuin kolikoillakin on kaksi puolta, ja
useimmiten kääntöpuoli tuppaa olemaan se ikävämpi. Kielteisistä
mielleyhtymistä ei siis päästä eroon. ”Maahan näkymätön puoli” taas on
uskomattoman kömpelö ilmaus, mutta siihenkin joskus törmää.
Mutta ajatellaanpa hetki noita englannin sanoja, nearside ja farside. Near tarkoittaa lähellä tai liki, far puolestaan
etäällä tai kaukana. Tuossa on ilmeinen logiikka, sillä kyllähän meihin
päin kääntynyt puoli on lähempänä kuin se toinen. Läheisyys pätee
paitsi fyysisesti, myös avaruuslentojen vaikeuden kannalta, sekä
erityisesti henkisesti. Moni muistaa ajan, jolloin nearside oli ainoa puoli, joka Kuusta tunnettiin, sillä farside nähtiin ensimmäistä kertaa vasta Neuvostoliiton Luna 3 -luotaimen suttuisista kuvista
lokakuussa 1959. Puoliskojen erottaminen toisistaan nimen osalta on
perusteltua myös geologisesta ja geofysikaalisesta näkökulmasta, sillä
Kuun eri pallonpuolien geologinen kehitys on ollut hyvin paljon
toisistaan poikkeavaa.
Kun joskus viime vuosituhannella suoritin Oulun yliopistossa selenologian kurssia, sitä vetänyt planetologian dosentti Jouko Raitala avarsi maailmaani paitsi Kuun geologian osalta, myös suomen kielen tiimoilta: Kuulla on lähipuoli ja etäpuoli!
En sitten tiedä, kuinka laajalle Joukon erinomainen oivallus hänen oman
tutkimusryhmänsä keskuudesta levisi, sillä selenologiaa luennoitiin
ainoastaan muutaman vuoden välein ja minä olin tuona vuonna ainoa
kurssin suorittaja. Joka tapauksessa lähipuoli ja etäpuoli ovat selkeää
suomea vailla kielteisiä mielleyhtymiä ja ne kertovat yksiselitteisesti
mistä on kyse. Onpa niillä sekin etu(?) puolellaan, että ne vastaavat
tieteen valtakielen englannin termejä. Lähipuoli on meitä lähellä sekä
meille tuttu ja läheinen. Etäpuoli on etäällä ja meille etäisemmäksi
jäänyt.
|
NASAn Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen Wide Angle Cameran
kuvista koostetut mosaiikit koko Kuun pinnasta 90°:n välein. Ylhäällä
vasemmalla tuttu lähipuoli (kuvan keskimeridiaani 0° itäistä pituutta),
oikealla ylhäällä itäinen pallonpuolisko (90°E), alhaalla vasemmalla
etäpuoli (180°E) ja oikealla alhaalla läntinen pallonpuolisko (270°E).
Mikäli Kuulla todella olisi jonkinlainen pimeä puoli, eivät tällaiset
näkyvän valon aallonpituudella otetut valokuvamosaiikit koko Kuun
pinnasta olisi mahdollisia. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC. | |
Yöpuoli ja päiväpuoli
”Takapuoli” ei kuitenkaan ole likikään suurin inhokkini Kuun eri puoliskoista puhuttaessa. Se kunnia on varattu ”pimeälle puolelle”.
Tiedotusvälineissä sitä käytetään jatkuvasti. Viimeksi se otti silmiini
nyt tammikuun lopulla, kun iltapäivälehdet uutisoivat Kuun kanssa
törmäyskurssilla olevasta hylätystä kantoraketin pätkästä, jota kukaan ei halua tunnustaa omakseen. Törmäystä ei kuulemma nähdä Maasta, koska se tapahtuu ”pimeälle puolelle”.
Kaikille suomenkielisille lienee selvää, mitä “pimeä” oikein tarkoittaa, mutta kerrataan asia ihan varmuuden vuoksi Kielitoimiston sanakirjan avulla. Jos unohdetaan arkikieliset ja kuvaannolliset ilmaukset sekä slangi, pimeä adjektiivina tarkoittaa seuraavaa:
- ”jossa ei ole (tarpeeksi) valoa, valoton, heikkovaloinen.”
Substantiivina ”pimeälle” löytyy puolestaan seuraavat merkitykset:
- ”pimeys”
- ”pimeä (vuorokauden) aika.”
Tämän perusteella Kuun ”pimeän puolen” pitäisi siis olla
pallonpuolisko, jonne ei Aurinko koskaan paista. Kuun napa-alueilla
onkin kraattereita, joiden pohjille suoraa auringonvaloa ei koskaan
ainakaan parin viimeksi kuluneen miljardin vuoden aikana ole langennut.
Niitä voidaan pitää tavanomaisessa merkityksessä pimeinä paikkoina Kuun
pinnalla, mutta eivät ne suinkaan ole mikään ”puoli”. Nämä kylmät ja
pimeät kraattereiden pohjat sekä eräät napa-alueiden lähes ainaisessa
valossa paistattelevat vuorenhuiput poislukien kaikkialla Kuun pinnalla Aurinko nousee aina 29,5 vuorokauden välein. ”Pimeää puolta” ei ole olemassa.
Koska Kuussa ei käytännössä ole oikeastaan minkäänlaista kaasukehää, ei myöskään hämärää ole.2
Siten kaikkialla Kuun pinnalla päivä eli valoisa aika alkaa lähes
yhtäkkisesti ja kestää hieman reilut kaksi viikkoa, aivan samoin kuin
pimeys eli yökin. Kuu siis jakautuu alati muuttuviin yöpuoleen ja päiväpuoleen, joiden välissä on yön ja päivän raja eli terminaattori. Mutta yöpuoli ei ole sama asia kuin median virheellisesti toistama ”pimeä puoli”.
Näkymätön ja kuulumaton Maa
Vaikka Kuussa ei mitään ”pimeää puolta” siis ole olemassa, etäpuolen
yö on kyllä hieman synkempi kuin lähipuolen yö. Tästä on syyttäminen
lukkiutunutta pyörimistä, joka pitää Maan ainaisesti näkymättömissä Kuun
etäpuolelta katsottuna. Maan merkitys Kuun yöpuolen valaisussa on
helposti nähtävissä paljain silmin vaikkapa kevätiltaisin, kun kirkkaana
loistavan kasvavan kuunsirpin lisäksi myös Kuun yöpuoli näkyy
harmahtavan kelmeänä. Tämä maatamona tunnettu ilmiö johtuu siitä, että
tuolloin Kuun lähipuolen yötä valaisee lähes täysi Maa: Maan vaiheet
Kuusta nähtynä ovat vastakkaiset Kuun vaiheisiin nähden. Kuun etäpuolen
yöstä Maa ja näin myös maatamo puuttuvat, joten öisin valoa on todella
vähän tarjolla. Viimeistään kahden viikon kuluttua tilanne kuitenkin
korjautuu, kun Aurinko taas nousee etäpuoltakin valaisemaan.
Vaikka Maan näkymättömyys on taatusti psykologinen ongelma, jos
etäpuolelle koskaan rakennetaan pysyvämpiä asuttuja tukikohtia, siitä on
tieteellisestä näkökulmasta kiistattomasti hyötyä. Koska Maa ei näy
etäpuolelle, eivät myöskään ihmistoiminnan kaikkialle avaruuteen
syöksemät radioaallot ole saastuttamassa etäpuolen taivasta. Siksi
etäpuoli olisi paras tuntemamme paikka matalia radiotaajuuksia
mittaavalle teleskoopille, joka voisi tehdä suoria havaintoja
varhaisesta maailmankaikkeudesta ennen ensimmäisten tähtien ja galaksien
syntyä. Ajanjakso tunnetaan maailmankaikkeuden ”pimeänä aikana”.3
Vaikka tästä ”pimeästä ajasta” voitaisiin tehdä havaintoja Kuun
tarjoamasta todellisesta radiopimennosta käsin, ei sekään tee
etäpuolesta ”pimeää puolta.”
Merkitykset ja maailmankuvat
Onko tämä kaikki sitten vain pelkkää semanttista ja terminologista
kikkailua vailla mitään sen suurempaa merkitystä? Itse olen vakuuttunut
siitä, että asioista käytetyillä sanoilla on huomattava vaikutus
ihmisten maailmankuvaan.
Yleissivistyksen ja luonnontieteellisen maailmankuvan välittäminen
(vaikkakaan ei välttämättä omaksuminen) oli takavuosikymmeninä yksi
koululaitoksen tehtäviä. Kuun suhteen se ei kovin häävisti tehtävässä
tuolloinkaan onnistunut, sillä olen vuosikymmenten varrella jutellut
tähtinäytöksissä, luennoilla, kursseilla ja muuten vaan lukuisten
fiksujen ihmisten kanssa, jotka ovat olleet siinä vakaassa uskossa, että
Kuun etäpuoli on todellakin pimeä puoli.
Nykyisin koululaitos on käsittääkseni ulkoistanut sivitystyön
kännyköille ja Googlelle, joten en usko tilanteen olevan ainakaan yhtään
sen parempi. Kun hakukoneeseen kirjoittaa ”Kuun pimeä puoli”,
ensimmäisenä tuloksena Google sentään tarjoaa ihan asiallista lyhyttä
Wikipedia-artikkelia otsikolla Kuun Maahan näkymätön puoli, mutta ensimmäisellä tulossivulla omia näkemyksiään ”pimeästä puolesta” tarjoavat myös niin Ilta-Sanomat, MTV kuin YLEkin. Toiset näistä selittävät asian todellisen laidan erittäin lyhyesti, toiset eivät lainkaan.
Voin olla turhan naiivi, mutta uskon, että jolleivat nämä ja
lukemattomat muut vastaavat jutut otsikoissaan vuosikymmenestä toiseen
jankuttaisi Kuun ”pimeästä puolesta” vaan puhuisivat vaikkapa
”etäpuolesta” tai edes ”kääntöpuolesta”, ihmisten lähiavaruutta koskeva
maailmankuva voisi pikkuhiljaa alkaa vastata todellisuutta. Soisinkin,
että vielä joskus koittaisi aika, jolloin ”Kuun pimeä puoli” viittaisi
vain Pink Floydiin ja ”pimeä puoli” lähinnä Star Warsiin.
Todellisen Kuun yhteydessä ”pimeästä puolesta” on turha puhua, kun
sujuvampia ja kaikin puolin parempia vaihtoehtoja on olemassa.
1Lukkiutuneesta pyörimisestä enemmän kiinnostuneille löytyy netistä runsaasti asiaa selventäviä juttuja, piirroksia ja videoita. Wikipedia-artikkelista voi aloittaa.
2Jos aivan välttämättä haluaa saivarrella, Kuussa on toki äärimmäisen ohut eksosfääri,
jossa joskus auringonnousun tai -laskun tienoilla voi nähdä leijailevaa
pölyä. Samoin jonkinlaisena ”hämäränä” voisi kai pitää esimerkiksi
sitä, että itse seisoo vielä vaikkapa yön ja päivän rajalla sijaitsevan
kraatterin pohjalla varjossa, mutta sinne kuitenkin lankeaa
auringonvalossa jo/vielä kylpevästä kraatterin reunasta heijastunutta
valoa.
3Tämän ”pimeyden”
todellisuuden pohtimisen jätän itseäni fiksummille. Joka tapauksessa
kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn tarjoaman noin 380 000 vuoden ikäisen
maailmankaikkeuden potretin jälkeen seurasi satoja miljoonia vuosia
kestänyt ajanjakso, jolloin neutraalin vetykaasun pilvet estivät näkyvää
valoa etenemästä eikä tähtiä tai galakseja vielä ollut, joten ainakin
tässä mielessä maailmankaikkeus todella oli ”pimeä”.
Vaikka mahdollisuus suurten
kosmologisten kysymysten ratkaisemiseen ymmärrettävästi yleensä
mainitaankin keskeisimpänä Kuun etäpuolen radio-observatorion etuna,
olisi etäpuolelta mahdollista havaita
myös astrofysikaalisesti kiehtovia kohteita, kuten tähtien koronien
massapurkauksia ja eksoplaneettojen magneettikenttiä.
Aurinkokuntatutkimuksen kannalta kiinnostavia tutkimuskohteita olisivat
esimerkiksi Neptunuksen takana mahdollisesti vielä lymyilevät suuret
planeetat, sekä Uranuksen ja Neptunuksen magnetosfäärien radiosäteily,
jota ei ole pystytty tutkimaan kuin Voyager 2:n pikaisilla ohilennoilla
1980-luvulla.
Tämä juttu ilmestyi myös Ursan Kraatterin reunalta -blogissani.