tiistai 1. maaliskuuta 2022

Kuu maaliskuussa 2022

Kuun nousu- ja laskuajat ja -suunnat, etelässäoloaika ja korkeus, sekä vaihe Time and Date -palvelun laskemana (www.timeanddate.com) Äänekosken horisontin mukaan maaliskuussa 2022. Vaiheet pyöristetty kokonaisiin prosentteihin. Timeanddate.com -palvelun luvalla. Tarkemmat taustatiedot tammikuun katsauksessa. Kesäajan alkaminen aamulla 27.3. on huomioitu taulukoissa. (Näiden taulukoiden ulkoasu hieman vaihtelee kuukaudesta toiseen, mutta se johtuu vain Bloggerin ominaisuuksista ja taulukon tekemisestä kopiotahnaamalla.)

 

 

Päivä Nousu Lasku Nousu Etelässä Vaihe
1
8:11
 136° 15:00  228° - 11:28 8,0° 3 %
2 8:10  122° 16:50  243° - 12:20 13,3° 0 %
3 8:08  109° 18:32  257° - 13:09 19,3° 1 %
4 8:05  96° 20:09  271° - 13:55 25,5° 4 %
5
8:02
 83° 21:44  284° - 14:40 31,6° 9 %
6 8:00  70° 23:17  298° - 15:24 37,3° 16 %
7 7:58  58° - - 16:08 42,4° 24 %
8 - 0:52  310° 7:56  46° 16:53 46,7° 33 %
9 - 2:28  322° 7:55  35° 17:41 50,1° 43 %
10
-
4:06  334° 7:57  24° 18:30 52,4° 52 %
11 - 5:39  344° 8:07  16° 19:20 53,4° 62 %
12 - 6:45  347° 8:47  13° 20:11 53,1° 71 %
13
-
7:08  341° 10:11  20° 21:02 51,5° 80 %
14 - 7:13  331° 11:50  32° 21:52 48,5° 87 %
15 - 7:13  319° 13:32  44° 22:40 44,4° 93 %
16 - 7:12  307° 15:13  57° 23:27 39,4° 98 %
17
-
7:09  294° 16:51  71°
18 - 7:07  281° 18:29  85° 0:13 33,6° 100 %
19 - 7:04  268° 20:09  99° 1:00 27,3° 99 %
20 - 7:01  255° 21:52  114° 1:46 20,9° 97 %
21
-
6:59  241° 23:40  129° 2:35 14,7° 91 %
22 - 6:56  227° - 3:27 9,1° 83 %
23 1:37  143° 6:54  214° - 4:22 4,6° 74 %
24
3:39
 158° 6:55  200° - 5:21 1,5° 63 %
25 5:33  170° 7:09  190° - 6:22 0,2° 51 %
26
6:21
 167° 8:31  194° - 7:24 0,5° 39 %
27 7:27  155° 11:30  208° - 9:24 2,5° 28 %
28 7:26  141° 13:28  222° - 10:20 6,1° 18 %
29 7:24  128° 15:19  236° - 11:13 11,0° 10 %
30 7:21  115° 17:02  251° - 12:01 16,7° 4 %
31 7:18  101° 18:40  265° - 12:48 22,8° 1 %

Kuun pituus- ja leveysastelibraatio maaliskuussa 2022. Data: Fred Espenak, www.astropixels.com. Tarkemmat taustatiedot libraatiosivulla.

Pimeästä takapuolesta

Kieli on ajattelun väline, kuten tavataan sanoa. Ja kieli on tietenkin myös ajatusten ja tiedon välityksen väline. Kieli taas muodostuu sanoista. Sanat luovat mielikuvia ja sanojen toistaminen vahvistaa niitä. Kun vaikkapa tiedotusvälineissä toistettavat sanat ovat vääriä tai vähintäänkin harhaanjohtavia, voi seurauksena olla vaikka minkälaisia ajatuksia. Esimerkiksi täysin vinksallaan oleva käsitys lähiavaruudestamme.

Miksi näemme Kuusta aina saman puolen – lukkiutunut pyöriminen

Kuu kiertää Maan reilussa 27 vuorokaudessa. Samassa ajassa Kuu pyörähtää kerran oman pyörimisakselinsa ympäri. Se johtaa siihen, että näemme Maasta katsoen aina saman puolen Kuusta. Tämä ei ole mikään ihmeellinen sattuma, vaan aivan luonnollinen seuraus vuorovesivoimista. Käytännössä Maa nappaa vetovoimallaan kiinni itse aiheuttamistaan Kuun jenkkakahvoista saadakseen sen tanssimaan oman pillinsä mukaan.1
 
Animaatiossa musta ympyrä esittää maapalloa, harmaankirjava Kuulta näyttävä pyörivä kuvio puolestaan esittää Kuuta. Vasemmalla on kuvattu todellinen tilanne, jossa Kuu pyörähtää kerran oman akselinsa ympäri samalla kun se kiertää kerran Maan ympäri. Näin se kääntää aina saman puolen Maata kohti. Oikealla puolestaan on kuvitteellinen ja fysikaalisesti mahdoton tilanne, jossa Kuu ei pyörisi itsensä ympäri. Tällöin näkisimme kuukauden aikana Kuun molemmat puolet. Kannattaa myös mielessään lisätä kuvaan Aurinko paistamaan vaikkapa vasemmalta, jolloin käy äkkiä ilmeiseksi, että kuukauden aikana Kuun molemmat puoliskot saavat ihan yhtäläisen määrän valoa, eikä mitään ”pimeää puolta” voi Kuussa olla olemassa. HUOM! Maan ja Kuun halkaisijat eivät ole oikeassa suhteessa toisiinsa tai niiden väliseen etäisyyteen! Kuva: Stigmatella aurantiaca – Own work / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0. 

 

Tällainen lukkiutunut pyöriminen on pääsääntö aurinkokunnassamme, sillä lähes kaikki jättiläisplaneettojen suuremmanpuoleiset kuut, samoin kuin Marsin vähäiset Phobos ja Deimos näyttävät aina saman puolen emäplaneetalleen. Pluto–Charon -systeemissä myös Pluton pyöriminen on lukkiutunut Charonin suhteen, joten Charon on mahdollista nähdä Plutosta vain charoninpuoleiselta pallonpuoliskolta.

Sama kohtalo on teoriassa edessä myös Maa–Kuu -järjestelmässä, joskin siihen kuluu arviolta jokunen kymmenen miljardia vuotta. Punaiseksi jättiläiseksi paisunut Aurinko nielaisee Maan ja Kuun ehkä suunnilleen viiden miljardin vuoden kuluttua, joten emme ole paikan päällä tätä todistamassa. Pluto ja Charon muodostavat massoiltaan paljon Maata ja Kuuta tasaveroisemman tanssiparin ja ne ovat myös hyvin lähellä toisiaan, joten siellä lukkiutunut pyöriminen on jo saavuttanut huipennuksensa.

Lähipuoli ja etäpuoli

Kun Kuu kerran näyttää meille aina vain toisen puolensa, on luonnollista, että eri kielissä on kehittynyt sanaparit kuvaamaan näitä puoliskoja. Englanniksi Maahan päin kääntynyt puoli on nearside, kun taas se puoli, jota emme koskaan Maasta näe, on nimeltään farside. Saksankieliset sanat näille ovat die Vorderseite ja die Rückseite.

Suomeksi näille termeille ei valitettavasti ole vakiintuneita vastineita. Nearside tosin on varsin usein ”etupuoli”. Itse en tästä nimestä ole koskaan välittänyt, sillä jos Kuulla on ”etupuoli”, silloin on väistämättä myös ”takapuoli”. Sitä ei mitenkään voi pitää järin arvokkaana nimityksenä, mutta silti sitä käytetään tiedotusvälineissä tuon tuosta. Pidän huonoja vitsejä mitä suurimmassa arvossa, mutta ”takapuoli” tuottaa niitä vähän turhan paljon.

Entäpä ”kääntöpuoli”? Sitäkin käytetään, mutta vaikka pystyn sen kanssa elämään suht onnellista elämää, ihan hirveästi en siitäkään innostu. Niin mitaleilla kuin kolikoillakin on kaksi puolta, ja useimmiten kääntöpuoli tuppaa olemaan se ikävämpi. Kielteisistä mielleyhtymistä ei siis päästä eroon. ”Maahan näkymätön puoli” taas on uskomattoman kömpelö ilmaus, mutta siihenkin joskus törmää.

Mutta ajatellaanpa hetki noita englannin sanoja, nearside ja farside. Near tarkoittaa lähellä tai liki, far puolestaan etäällä tai kaukana. Tuossa on ilmeinen logiikka, sillä kyllähän meihin päin kääntynyt puoli on lähempänä kuin se toinen. Läheisyys pätee paitsi fyysisesti, myös avaruuslentojen vaikeuden kannalta, sekä erityisesti henkisesti. Moni muistaa ajan, jolloin nearside oli ainoa puoli, joka Kuusta tunnettiin, sillä farside nähtiin ensimmäistä kertaa vasta Neuvostoliiton Luna 3 -luotaimen suttuisista kuvista lokakuussa 1959. Puoliskojen erottaminen toisistaan nimen osalta on perusteltua myös geologisesta ja geofysikaalisesta näkökulmasta, sillä Kuun eri pallonpuolien geologinen kehitys on ollut hyvin paljon toisistaan poikkeavaa.

Kun joskus viime vuosituhannella suoritin Oulun yliopistossa selenologian kurssia, sitä vetänyt planetologian dosentti Jouko Raitala avarsi maailmaani paitsi Kuun geologian osalta, myös suomen kielen tiimoilta: Kuulla on lähipuoli ja etäpuoli! En sitten tiedä, kuinka laajalle Joukon erinomainen oivallus hänen oman tutkimusryhmänsä keskuudesta levisi, sillä selenologiaa luennoitiin ainoastaan muutaman vuoden välein ja minä olin tuona vuonna ainoa kurssin suorittaja. Joka tapauksessa lähipuoli ja etäpuoli ovat selkeää suomea vailla kielteisiä mielleyhtymiä ja ne kertovat yksiselitteisesti mistä on kyse. Onpa niillä sekin etu(?) puolellaan, että ne vastaavat tieteen valtakielen englannin termejä. Lähipuoli on meitä lähellä sekä meille tuttu ja läheinen. Etäpuoli on etäällä ja meille etäisemmäksi jäänyt.

NASAn Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen Wide Angle Cameran kuvista koostetut mosaiikit koko Kuun pinnasta 90°:n välein. Ylhäällä vasemmalla tuttu lähipuoli (kuvan keskimeridiaani 0° itäistä pituutta), oikealla ylhäällä itäinen pallonpuolisko (90°E), alhaalla vasemmalla etäpuoli (180°E) ja oikealla alhaalla läntinen pallonpuolisko (270°E). Mikäli Kuulla todella olisi jonkinlainen pimeä puoli, eivät tällaiset näkyvän valon aallonpituudella otetut valokuvamosaiikit koko Kuun pinnasta olisi mahdollisia. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC. 

 

Yöpuoli ja päiväpuoli

”Takapuoli” ei kuitenkaan ole likikään suurin inhokkini Kuun eri puoliskoista puhuttaessa. Se kunnia on varattu ”pimeälle puolelle”. Tiedotusvälineissä sitä käytetään jatkuvasti. Viimeksi se otti silmiini nyt tammikuun lopulla, kun iltapäivälehdet uutisoivat Kuun kanssa törmäyskurssilla olevasta hylätystä kantoraketin pätkästä, jota kukaan ei halua tunnustaa omakseen. Törmäystä ei kuulemma nähdä Maasta, koska se tapahtuu ”pimeälle puolelle”.

Kaikille suomenkielisille lienee selvää, mitä “pimeä” oikein tarkoittaa, mutta kerrataan asia ihan varmuuden vuoksi Kielitoimiston sanakirjan avulla. Jos unohdetaan arkikieliset ja kuvaannolliset ilmaukset sekä slangi, pimeä adjektiivina tarkoittaa seuraavaa:

  • ”jossa ei ole (tarpeeksi) valoa, valoton, heikkovaloinen.”

Substantiivina ”pimeälle” löytyy puolestaan seuraavat merkitykset:

  • ”pimeys”
  • ”pimeä (vuorokauden) aika.”

Tämän perusteella Kuun ”pimeän puolen” pitäisi siis olla pallonpuolisko, jonne ei Aurinko koskaan paista. Kuun napa-alueilla onkin kraattereita, joiden pohjille suoraa auringonvaloa ei koskaan ainakaan parin viimeksi kuluneen miljardin vuoden aikana ole langennut. Niitä voidaan pitää tavanomaisessa merkityksessä pimeinä paikkoina Kuun pinnalla, mutta eivät ne suinkaan ole mikään ”puoli”. Nämä kylmät ja pimeät kraattereiden pohjat sekä eräät napa-alueiden lähes ainaisessa valossa paistattelevat vuorenhuiput poislukien kaikkialla Kuun pinnalla Aurinko nousee aina 29,5 vuorokauden välein. ”Pimeää puolta” ei ole olemassa.

Koska Kuussa ei käytännössä ole oikeastaan minkäänlaista kaasukehää, ei myöskään hämärää ole.2 Siten kaikkialla Kuun pinnalla päivä eli valoisa aika alkaa lähes yhtäkkisesti ja kestää hieman reilut kaksi viikkoa, aivan samoin kuin pimeys eli yökin. Kuu siis jakautuu alati muuttuviin yöpuoleen ja päiväpuoleen, joiden välissä on yön ja päivän raja eli terminaattori. Mutta yöpuoli ei ole sama asia kuin median virheellisesti toistama ”pimeä puoli”.

Näkymätön ja kuulumaton Maa

Vaikka Kuussa ei mitään ”pimeää puolta” siis ole olemassa, etäpuolen yö on kyllä hieman synkempi kuin lähipuolen yö. Tästä on syyttäminen lukkiutunutta pyörimistä, joka pitää Maan ainaisesti näkymättömissä Kuun etäpuolelta katsottuna. Maan merkitys Kuun yöpuolen valaisussa on helposti nähtävissä paljain silmin vaikkapa kevätiltaisin, kun kirkkaana loistavan kasvavan kuunsirpin lisäksi myös Kuun yöpuoli näkyy harmahtavan kelmeänä. Tämä maatamona tunnettu ilmiö johtuu siitä, että tuolloin Kuun lähipuolen yötä valaisee lähes täysi Maa: Maan vaiheet Kuusta nähtynä ovat vastakkaiset Kuun vaiheisiin nähden. Kuun etäpuolen yöstä Maa ja näin myös maatamo puuttuvat, joten öisin valoa on todella vähän tarjolla. Viimeistään kahden viikon kuluttua tilanne kuitenkin korjautuu, kun Aurinko taas nousee etäpuoltakin valaisemaan.

Vaikka Maan näkymättömyys on taatusti psykologinen ongelma, jos etäpuolelle koskaan rakennetaan pysyvämpiä asuttuja tukikohtia, siitä on tieteellisestä näkökulmasta kiistattomasti hyötyä. Koska Maa ei näy etäpuolelle, eivät myöskään ihmistoiminnan kaikkialle avaruuteen syöksemät radioaallot ole saastuttamassa etäpuolen taivasta. Siksi etäpuoli olisi paras tuntemamme paikka matalia radiotaajuuksia mittaavalle teleskoopille, joka voisi tehdä suoria havaintoja varhaisesta maailmankaikkeudesta ennen ensimmäisten tähtien ja galaksien syntyä. Ajanjakso tunnetaan maailmankaikkeuden ”pimeänä aikana”.3 Vaikka tästä ”pimeästä ajasta” voitaisiin tehdä havaintoja Kuun tarjoamasta todellisesta radiopimennosta käsin, ei sekään tee etäpuolesta ”pimeää puolta.”

Merkitykset ja maailmankuvat

Onko tämä kaikki sitten vain pelkkää semanttista ja terminologista kikkailua vailla mitään sen suurempaa merkitystä? Itse olen vakuuttunut siitä, että asioista käytetyillä sanoilla on huomattava vaikutus ihmisten maailmankuvaan.

Yleissivistyksen ja luonnontieteellisen maailmankuvan välittäminen (vaikkakaan ei välttämättä omaksuminen) oli takavuosikymmeninä yksi koululaitoksen tehtäviä. Kuun suhteen se ei kovin häävisti tehtävässä tuolloinkaan onnistunut, sillä olen vuosikymmenten varrella jutellut tähtinäytöksissä, luennoilla, kursseilla ja muuten vaan lukuisten fiksujen ihmisten kanssa, jotka ovat olleet siinä vakaassa uskossa, että Kuun etäpuoli on todellakin pimeä puoli.

Nykyisin koululaitos on käsittääkseni ulkoistanut sivitystyön kännyköille ja Googlelle, joten en usko tilanteen olevan ainakaan yhtään sen parempi. Kun hakukoneeseen kirjoittaa ”Kuun pimeä puoli”, ensimmäisenä tuloksena Google sentään tarjoaa ihan asiallista lyhyttä Wikipedia-artikkelia otsikolla Kuun Maahan näkymätön puoli, mutta ensimmäisellä tulossivulla omia näkemyksiään ”pimeästä puolesta” tarjoavat myös niin Ilta-Sanomat, MTV kuin YLEkin. Toiset näistä selittävät asian todellisen laidan erittäin lyhyesti, toiset eivät lainkaan.

Voin olla turhan naiivi, mutta uskon, että jolleivat nämä ja lukemattomat muut vastaavat jutut otsikoissaan vuosikymmenestä toiseen jankuttaisi Kuun ”pimeästä puolesta” vaan puhuisivat vaikkapa ”etäpuolesta” tai edes ”kääntöpuolesta”, ihmisten lähiavaruutta koskeva maailmankuva voisi pikkuhiljaa alkaa vastata todellisuutta. Soisinkin, että vielä joskus koittaisi aika, jolloin ”Kuun pimeä puoli” viittaisi vain Pink Floydiin ja ”pimeä puoli” lähinnä Star Warsiin. Todellisen Kuun yhteydessä ”pimeästä puolesta” on turha puhua, kun sujuvampia ja kaikin puolin parempia vaihtoehtoja on olemassa.


1Lukkiutuneesta pyörimisestä enemmän kiinnostuneille löytyy netistä runsaasti asiaa selventäviä juttuja, piirroksia ja videoita. Wikipedia-artikkelista voi aloittaa.

2Jos aivan välttämättä haluaa saivarrella, Kuussa on toki äärimmäisen ohut eksosfääri, jossa joskus auringonnousun tai -laskun tienoilla voi nähdä leijailevaa pölyä. Samoin jonkinlaisena ”hämäränä” voisi kai pitää esimerkiksi sitä, että itse seisoo vielä vaikkapa yön ja päivän rajalla sijaitsevan kraatterin pohjalla varjossa, mutta sinne kuitenkin lankeaa auringonvalossa jo/vielä kylpevästä kraatterin reunasta heijastunutta valoa.

3Tämän ”pimeyden” todellisuuden pohtimisen jätän itseäni fiksummille. Joka tapauksessa kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn tarjoaman noin 380 000 vuoden ikäisen maailmankaikkeuden potretin jälkeen seurasi satoja miljoonia vuosia kestänyt ajanjakso, jolloin neutraalin vetykaasun pilvet estivät näkyvää valoa etenemästä eikä tähtiä tai galakseja vielä ollut, joten ainakin tässä mielessä maailmankaikkeus todella oli ”pimeä”.

Vaikka mahdollisuus suurten kosmologisten kysymysten ratkaisemiseen ymmärrettävästi yleensä mainitaankin keskeisimpänä Kuun etäpuolen radio-observatorion etuna, olisi etäpuolelta mahdollista havaita myös astrofysikaalisesti kiehtovia kohteita, kuten tähtien koronien massapurkauksia ja eksoplaneettojen magneettikenttiä. Aurinkokuntatutkimuksen kannalta kiinnostavia tutkimuskohteita olisivat esimerkiksi Neptunuksen takana mahdollisesti vielä lymyilevät suuret planeetat, sekä Uranuksen ja Neptunuksen magnetosfäärien radiosäteily, jota ei ole pystytty tutkimaan kuin Voyager 2:n pikaisilla ohilennoilla 1980-luvulla.


Tämä juttu ilmestyi myös Ursan Kraatterin reunalta -blogissani.