Kuun nousu- ja laskuajat ja -suunnat, etelässäoloaika ja -korkeus, sekä vaihe Time and Date -palvelun laskemana(www.timeanddate.com)Äänekosken horisontin mukaan elokuussa
2022. Timeanddate.com -palvelun luvalla.
Tarkemmat taustatiedot tammikuun katsauksessa.
Pv
Nousu
Lasku
Nousu
Etelässä
Vaihe
1
8:53
71°
23:05
281°
-
16:13
33,5°
14 %
2
10:25
84°
23:02
269°
-
16:55
27,6°
21 %
3
11:57
98°
22:59
256°
-
17:39
21,6°
31 %
4
13:33
112°
22:55
243°
-
18:24
15,6°
41 %
5
15:17
126°
22:52
230°
-
19:13
10,1°
53 %
6
17:10
141°
22:49
216°
-
20:06
5,3°
64 %
7
19:14
156°
22:46
202°
-
21:05
1,8°
75 %
8
21:24
171°
22:48
189°
-
22:08
0,1°
85 %
9
22:28
170°
-
-
23:13
0,1°
93 %
10
-
0:02
190°
22:29
156°
-
11
-
2:18
206°
22:26
142°
0:18
2,1°
98 %
12
-
4:28
222°
22:23
127°
1:20
6,1°
100 %
13
-
6:28
238°
22:20
113°
2:16
11,4°
99 %
14
-
8:19
253°
22:16
99°
3:08
17,7°
95 %
15
-
10:01
268°
22:13
85°
3:56
24,2°
88 %
16
-
11:40
283°
22:09
72°
4:42
30,6°
80 %
17
-
13:17
296°
22:06
59°
5:28
36,7°
71 %
18
-
14:54
310°
22:03
47°
6:13
42,1°
61 %
19
-
16:34
323°
22:00
35°
6:59
46,7°
50 %
20
-
18:16
335°
21:58
23°
7:47
50,3°
40 %
21
-
19:58
346°
22:01
13°
8:36
52,7°
31 %
22
-
21:13
352°
22:31
9°
9:26
53,8°
22 %
23
-
21:29
344°
-
10:17
53,6°
15 %
24
0:01
17°
21:30
333°
-
11:07
52,1°
9 %
25
1:43
29°
21:28
322°
-
11:56
49,3°
4 %
26
3:24
41°
21:25
310°
-
12:43
45,4°
1 %
27
5:02
54°
21:22
298°
-
13:28
40,7°
0 %
28
6:37
67°
21:18
285°
-
14:12
35,2°
1 %
29
8:10
81°
21:14
273°
-
14:55
29,3°
5 %
30
9:42
94°
21:11
260°
-
15:38
23,2°
10 %
31
11:18
108°
21:07
247°
-
16:23
17,2°
18 %
Kuun pituus- ja leveysastelibraatio ja etelässäolokorkeus
(Timeanddate.com -palvelun mukaan) kymmenen asteen välein elokuussa
2022. Muu paitsi etelässäolodata: Fred Espenak,www.astropixels.com. Tarkemmat taustatiedot libraatiosivulla.
Kuun nousu- ja laskuajat ja -suunnat, etelässäoloaika ja -korkeus, sekä vaihe Time and Date -palvelun laskemana(www.timeanddate.com)Äänekosken horisontin mukaan heinäkuussa
2022. Timeanddate.com -palvelun luvalla.
Tarkemmat taustatiedot tammikuun katsauksessa.
Pv
Nousu
Lasku
Nousu
Etelässä
Vaihe
1
-
1:04
337°
4:45
25°
15:15
50,4°
5 %
2
-
1:04
326°
6:24
37°
16:02
47,0°
11 %
3
-
1:02
314°
8:02
49°
16:47
42,6°
17 %
4
-
1:00
302°
9:36
62°
17:31
37,5°
26 %
5
-
0:57
290°
11:08
75°
18:14
31,9°
35 %
6
-
0:54
278°
12:40
88°
18:57
25,9°
46 %
7
-
0:50
265°
14:14
102°
19:41
19,8°
57 %
8
-
0:47
252°
15:55
116°
20:29
13,8°
68 %
9
-
0:44
239°
17:45
131°
21:21
8,3°
78 %
10
-
0:41
225°
19:46
146°
22:18
3,8°
87 %
11
-
0:38
211°
21:57
162°
23:21
0,9°
94 %
12
-
0:38
197°
23:54
173°
-
13
-
1:01
187°
-
0:28
-0,0°
99 %
14
0:17
163°
3:00
198°
-
1:35
0,9°
100 %
15
0:16
149°
5:14
214°
-
2:39
3,9°
98 %
16
0:14
134°
7:18
230°
-
3:38
8,6°
92 %
17
0:11
120°
9:11
245°
-
4:31
14,4°
85 %
18
0:08
106°
10:55
260°
-
5:20
20,6°
76 %
19
0:04
93°
12:32
274°
-
6:06
26,9°
65 %
20
0:01
80°
14:06
288°
23:58
67°
6:50
33,0°
55 %
21
-
15:40
301°
23:55
55°
7:34
38,7°
44 %
22
-
17:16
314°
23:52
43°
8:18
43,7°
34 %
23
-
18:55
326°
23:50
31°
9:04
47,9°
25 %
24
-
20:35
338°
23:51
21°
9:52
51,0°
17 %
25
-
22:09
348°
-
10:41
53,0°
10 %
26
0:01
12°
23:04
349°
-
11:32
53,7°
5 %
27
0:52
12°
23:15
340°
-
12:22
53,1°
2 %
28
2:26
21°
23:16
329°
-
13:12
51,2°
0 %
29
4:06
33°
23:14
318°
-
14:00
48,1°
1 %
30
5:45
46°
23:12
306°
-
14:46
43,9°
3 %
31
7:21
58°
23:09
294°
-
15:30
39,0°
7 %
Kuun pituus- ja leveysastelibraatio ja etelässäolokorkeus
(Timeanddate.com -palvelun mukaan) kymmenen asteen välein heinäkuussa
2022. Muu paitsi etelässäolodata: Fred Espenak,www.astropixels.com. Tarkemmat taustatiedot libraatiosivulla.
Kuun nousu- ja laskuajat ja -suunnat, etelässäoloaika ja -korkeus, sekä vaihe Time and Date -palvelun laskemana(www.timeanddate.com)Äänekosken horisontin mukaan kesäkuussa
2022, tällä kertaa valitettavasti muutaman päivän myöhässä. Timeanddate.com -palvelun luvalla.
Tarkemmat taustatiedot tammikuun katsauksessa.
Pv
Nousu
Lasku
Nousu
Etelässä
Vaihe
1
-
1:11
344°
3:32
15°
14:49
53,6°
4
%
2
-
2:27
350°
4:02
10°
15:40
53,5°
8
%
3
-
2:50
344°
5:24
17°
16:30
52,1°
15
%
4
-
2:54
334°
7:03
28°
17:18
49,5°
22
%
5
-
2:53
322°
8:43
40°
18:05
45,8°
31
%
6
-
2:51
311°
10:19
53°
18:50
41,1°
41
%
7
-
2:48
299°
11:54
66°
19:34
35,8°
51
%
8
-
2:45
286°
13:27
79°
20:18
29,9°
62
%
9
-
2:41
274°
15:03
93°
21:02
23,6°
72
%
10
-
2:38
260°
16:43
108°
21:50
17,3°
82
%
11
-
2:35
247°
18:31
123°
22:41
11,3°
90
%
12
-
2:32
233°
20:29
138°
23:37
6,0°
96
%
13
-
2:29
218°
22:39
154°
-
14
-
2:27
204°
-
0:38
2,1°
99
%
15
0:53
169°
2:32
190°
-
1:44
0,2°
100
%
16
2:03
170°
3:44
191°
-
2:51
0,2°
96
%
17
2:07
156°
5:56
206°
-
3:56
2,1°
90
%
18
2:05
142°
8:03
221°
-
4:56
5,9°
82
%
19
2:02
128°
9:57
237°
-
5:51
11,0°
72
%
20
1:59
114°
11:42
251°
-
6:40
16,8°
61
%
21
1:56
101°
13:19
265°
-
7:26
22,9°
50
%
22
1:52
88°
14:53
279°
-
8:10
29,0°
39
%
23
1:49
76°
16:24
292°
-
8:53
34,9°
29
%
24
1:46
63°
17:57
305°
-
9:36
40,3°
20
%
25
1:43
51°
19:33
317°
-
10:20
45,0°
13
%
26
1:41
40°
21:12
330°
-
11:07
48,9°
7
%
27
1:40
28°
22:52
341°
-
11:55
51,7°
3
%
28
1:43
18°
-
-
12:45
53,3°
1
%
29
-
0:18
349°
2:01
11°
13:36
53,7°
0
%
30
-
0:57
346°
3:08
14°
14:26
52,6°
2
%
Kuun pituus- ja leveysastelibraatio ja etelässäolokorkeus
(Timeanddate.com -palvelun mukaan) kymmenen asteen välein kesäkuussa
2022. Muu paitsi etelässäolodata: Fred Espenak,www.astropixels.com. Tarkemmat taustatiedot libraatiosivulla.
Englantilaisen arkeologi Howard Carterin
(1874–1939) vuosien työn tuloksena syksyllä 1922 löytämässä farao
Tutankhamonin hautakammiossa oli itse hautaholvin ja käytävän lisäksi
kolme huonetta. Eteishuone oli täynnä hujan hajan heiteltyjä
arkipäiväisiä käyttötavaroita ja hautajaisrituaalin esineistöä. Tavarat
olivat sekaisin ja osin rikki haudanryöstäjien jäljiltä. Eteishuoneesta
pääsi pieneen sivuhuoneeseen ja itse hautakammioon, ja siitä edelleen
Carterin aarrekammioksi nimeämään huoneeseen. Nimitys oli osuva, sillä
upeimmat haudan yli 5000:sta esineestä oli varastoitu sinne. Varkaat
olivat aarrekammiostakin vieneet pieniä koruja, mutta kaikkein
kallisarvoisimmat aarteet olivat kaikesta päätellen yhä jäljellä.
Koska aarrekammio oli haudan perimmäinen huone, Carter pääsi
tutkimaan sitä vasta talvella 1926–1927. Silloin aarrekammiosta löytyi
myös korukivin koristeltu rintakoru.1 Sen keskellä oli kellanvihreä siivekäs skarabee, joka kannattelee Horuksen silmää, sekä Auringon ja Kuun symboleja.
Tutankhamonin haudan aarrekammiosta löydetty rintakoru, jonka
keskellä on kellanvihreä skarabee. Kuva: Jon Bodsworth / Wikipedia.
Skarabee oli muinaisessa Egyptissä tavallinen ja monikäyttöinen
elämää symboloiva amuletti. Se kuvaa pyhää pillerinpyörittäjää, eli
auringonjumala Ra:ta symboloivaa kovakuoriaista. Pillerinpyörittäjä
valmistaa pyörittämällä lannasta ravinnokseen ja munimispaikakseen
pallon, joka egyptiläisille symboloi Aurinkoa. Kovakuoriaisen
lantapallon pyöritys taas kuvasi egyptiläisten mielestä Auringon
vuorokautista liikettä taivaan poikki.
Tutankhamonin rintakorun kaunis kellanvihreä skarabee kiiltää kuin
lasi ja on läpinäkyvä. Carter tulkitsi, että se oli valmistettu kalsedonista. Kalsedoni on melko tavallinen kvartsin mikrokiteinen muunnos, jota on käytetty korukivenä iät ja ajat.
Carter kuitenkin erehtyi. Totuus onkin paljon mielenkiintoisempi ja
monimutkaisempi tarina kuin kukaan olisi tuolloin pystynyt
aavistamaankaan.
Libyan merkillinen aavikkolasi
Ranskalainen Fulgence Fresnel (1795–1855) oli itämaiden tuntija ja kartoittaja. Nykyisin hänet muistetaan erityisesti Mesopotamian varhaisena tutkijana.2
Vuonna 1846 Fresnel oli tutkimassa Libyan aavikkoa nykyisen Egyptin
länsiosissa. Aavikolta hän löysi merkillisiä vihreitä lasinkappaleita,
jotka hän tiettävästi myös mainitsi julkaisussaan neljä vuotta
myöhemmin. Lasi ei kuitenkaan herättänyt tiedemaailmassa sen suurempaa
kiinnostusta.
Siksi myöskään englantilaisen maanmittari, kartoittaja ja sotilas Patrick Andrew Clayton3
(1896–1962) ei liki 90 vuotta myöhemmin ollut kuullut Fresnelin
lasilöydöstä. Hän vietti 1920–30-luvuilla parikymmentä vuotta
kartoittaen Egyptin aavikkoalueita. Joulukuun 29. päivänä vuonna 1932
hänkin törmäsi aavikolla hiekkadyynien välissä vaaleanvihreisiin
lasinpalasiin. Lasia löytyi pian runsaasti lisää. Suurimmat Claytonin
löytämät kappaleet painoivat yli neljä kiloa. Hänen mukaansa lasia
esiintyi ainakin 80×25 km:n laajuisella alueella.
Tieto Claytonin kiinnostavasta löydöstä levisi nopeasti lyhyinä
tiedonantoina. Esimerkiksi heinäkuussa 1933 Nature-lehdessä julkaistiin
maininta lasista. Siinä tätä Libyan aavikkolasia verrattiin
Keski-Euroopan ja Australian tektiitteihin sekä vastikään Arabiasta löydetyn Wabarin törmäyskraatterikentän lasiin.
Naturen pikku-uutisessa ei ole kirjoittajan nimeä, mutta kyseessä oli
todennäköisesti British Museumin kivikokoelman hoitaja,
kraatteritutkimuksen pioneeri Leonard James Spencer (1870–1959). Seuraavana vuonna Clayton ja Spencer julkaisivat Mineralogical Magazinessa
ensimmäisen varsinaisen tutkimusartikkelin aiheesta. Omassa osuudessaan
Clayton totesi asiantuntijoiden lausuntoihin nojaten, että ihmiset
olivat lohkoneet lasikappaleita kenties jo kivikaudella. Vaikkei asiaa
järin paljon liene tutkittukaan, myöhemmät tutkijat ovat ainakin jakaneet Claytonin käsityksen.
Spencer puolestaan totesi lasin koostuvan lähes puhtaasta
piidioksidista. Hän pohdiskeli lasin törmäyssyntyä, mutta kraatterin
puute ja lasiesiintymän suuri koko olivat ongelmallisia. Tuolloin
tunnetuista tektiiteistä Libyan aavikkolasi taas erosi etenkin
lasikappaleiden suuren koon perusteella.4
Noin 5,5 cm leveä kappale Libyan aavikkolasia. Kuva: H. Raab / Wikipedia / CC BY-SA 3.0.
Seuraavina vuosikymmeninä kävi yhä selvemmäksi, että Libyan
aavikkolasi on muutenkin erilaista kuin tektiitit. Aavikkolasin sisällä
on joskus nähtävissä virtauskuvioita, mutta lasinkappaleet eivät ole
koskaan aerodynaamisesti muotoutuneita, toisin kuin tyypilliset
tektiitit. Toinen merkittävä ero on koostumus. Tektiititkin ovat
suurimmalta osin piidioksidia, mutta niissä on kuitenkin yleensä 10–30 %
muutakin, toisin kuin Libyan aavikkolasissa. Ja vaikka aavikkolasissa
on hyvin niukasti vettä, on sitä selvästi enemmän kuin tektiiteissä.
Libyan aavikkolasista löytyi myös lechatelieriittiä,
eli kvartsista sulamalla muodostunutta lasia. Sen synnyn vaatimaa
korkeaa lämpötilaa (vähintään n. 1550–1650°C) ei tavanomaisissa
geologisissa prosesseissa esiinny, sillä kuumimmatkin laavat ovat
yleensä ”vain” noin 1250-asteisia. Siksi lechatelieriittiä ei luonnossa
esiinnykään muualla kuin salamaniskujen muodostamissa putkimaisissa
fulguriiteissä ja törmäysprosesseissa. Ja jo Spencer totesi vuonna 1939
julkaisemassa artikkelissaan, ettei fulguriiteillä ja Libyan
aavikkolasilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Toinen jo useita vuosikymmeniä tunnettu vahva viite Libyan aavikkolasin törmäyssynnyn puolesta on baddeleyiitti, jota saksalainen geologi Barbara Kleinmannlöysi lasista vuonna 1968. Baddeleyiitti on harvinainen zirkoniumdioksidimineraali (ZrO2), jota kyllä esiintyy muissakin geologisissa ympäristöissä, mutta kun sitä tavataan zirkonin (ZrSiO4)
hajoamistuotteena, on lämpötilan täytynyt olla lechatelieriitin
vaatimuksiakin korkeampi eli yli 1750°C. Kleinmannin baddeleyiittilöydön
jälkeen Libyan aavikkolasin törmäyssynty oli siis jo erittäin vahvalla
pohjalla.
Vaikka Libyan aavikkolasi on pääosin puhdasta ja väriltään kauniin
kellanvihreää, on siinä silloin tällöin havaittavissa tummia raitoja.
1980-luvun lopulta alkaen eräissä näistä raidoista on eri menetelmillä
havaittu selvä geokemiallinen sormenjälki. Se osoittaa törmänneen
kappaleen olleen todennäköisimmin kondriittinen kivimeteoriitti.
Ikämääritykset puolestaan todistivat törmäyksen tapahtuneen noin 29
miljoonaa vuotta sitten.
Moninaisista todisteista huolimatta törmäystarinassa oli kuitenkin
pari kiusallista ongelmaa: Libyan aavikkolasin esiintymisalueella ei
ollut törmäyskraatteria, eikä alueen hiekasta tai hiekkivestä saa
sulattamalla aikaiseksi lasin kemiallista koostumusta. Libyan puolella,
noin 150 km aavikkolasin esiintymisalueesta länsilounaaseen on kuitenkin
kaksikin törmäyskraatteria, eli noin 3,4-kilometrinen öljyfirman mukaan
nimetty BP ja 18-kilometrinen Oasis. Hankaluutena on, ettei niidenkään
kallioperän koostumus vastaa lasin koostumusta. Lisäksi etenkin BP on
aivan liian pieni synnyttämään alkujaan melkoisen massiivisen
heittelekentän 150 km:n päähän.
Kraatterin puutetta selittääkseen alkoivat 2000-luvun alussa etenkin John Wasson (1934–2020) ja Mark Boslough sekä yhdessä että erikseentutkia,
olisiko melko matalalla ilmakehässä räjähtävistä asteroideista tai
komeetoista Libyan aavikkolasin synnyttäjäksi. Laskujen ja
tietokonemallinnusten perusteella esimerkiksi 120-metrinen asteroidi
voisi räjähtää kenties noin 15 km:n korkeudella. Tällöin useiden
tuhansien asteinen lämpöpulssi voisi hyvinkin sulattaa maankamaran
pintakerroksia jopa noin 10 km:n läpimittaiselta alueelta. Tämä tuntui
selittävän puuttuvan kraatterin ja havaitut korkean lämpötilan
indikaattorit oikein mukavasti. Laaja mediajulkisuus
auttoi ideaa juurtumaan niin suuren yleisön kuin tutkijoidenkin mieliin
parhaana tapana selittää Libyan aavikkolasin erikoisuudet.
Samoihin aikoihin Wassonin ja Boslough’n tutkimusten kanssa Barbara
Kleinmann kuitenkin palasi aavikkolasin pariin. Vuonna 2001 hän
kollegoineen julkaisi näin jälkikäteen ajatellen yllättävänkin vähälle
huomiolle jääneen lyhyen artikkelin.
Siinä hän esitti kiistattomat todisteet alueen hiekkakivikallioiden
šokkimetamorfoosista: kvartsin šokkilamellit osoittivat, että Libyan
aavikkolasin esiintymisalueen hiekkakivipaljastumat olivat kokeneet
kohtalaisen, alle 20 GPa:n paineen. Epäselväksi kuitenkin jäi, olivatko
kalliot esimerkiksi osa kulunutta kraatterin pohjaa vai kenties
heittelettä. Kaukana kraatteri ei kuitenkaan voinut olla.
Muutaman viime vuoden aikana Libyan aavikkolasin šokkimetamorfoosin
tutkimus on jatkunut. Vuonna 2019 lasin kemiaa ja isotooppikoostumusta
pitkään ja syvällisesti tutkinut Christian Koeberl(1959–) toisti yhdessä Ludovic Ferrièren(1982–) kanssa Kleinmannin tutkimukset, ja sai myös samanlaiset tulokset.
Heidän tulkintansa oli, että vaikka ilmaräjähdys voikin synnyttää
riittävän korkean lämpötilan, se ei millään kykene aiheuttamaan
kallioperään šokkimetamorfoosiin kykenevää paineaaltoa. Näin ollen
alueella täytyy heidän mielestään olla lähes täysin kuluneen
törmäyskraatterin jäänteet.
Tämä näkemys sai vahvistusta Koeberlin ja Aaron J. Cavosientutkimuksesta, jossa he löysivät Libyan aavikkolasista niin kutsuttuja FRIGN-zirkoneja (former reidite in granular neoblastic zircon),
jotka osoittivat šokkipaineen olleen vieläkin korkeampi, eli ainakin 30
GPa. Tällaiseen täräytykseen ei ainakaan nykytietämyksen valossa pelkkä
ilmaräjähdys mitenkään pysty. Mutta eipä Koeberlillakaan ollut
selitystä siihen, kuinka kraatteri hävitetään kokonaan näkyvistä, mutta
jätetään valtavalle alueelle järjetön määrä törmäyslasin kappaleita.
Tällä hetkellä perinteisempi kraatteroitumismalli näyttää siis
todisteiden valossa jyräävän ilmaräjähdysidean. Koostumusongelmat ja jo
Spenceriä vaivannut kraatterin puute eivät kuitenkaan ole kadonneet
mihinkään. Vaikka Libyan aavikkolasi onkin kiistatta törmäyssyntyistä ja
kallioperä sen esiintymisalueella on myös kokenut šokkipaineen
vaikutukset, kukaan ei siis edelleenkään tiedä, miten se oikeastaan sai
alkunsa.
Skarabee ja aavikkolasi
Vuonna 1996 italialainen mineralogi Vincenzode Michele(1936–)
vieraili Kairon Egyptiläisessä museossa. Tutankhamonin rintakorua
ihastellessaan hän pani merkille, että skarabee, jota Howard Carter oli
pitänyt tavallisena kalsedonina, muistuttaakin hyvin suuresti Libyan
aavikkolasia. Hän onnistui saaman tutkimusluvan ja osoitti pari vuotta
myöhemmin julkaisemassaan lyhyessä artikkelissa skarabeen ja
aavikkolasin optisia ominaisuuksia tutkimalla, että kyseessä on sama
materiaali.5
Laajamittaisempi lasinvalmistus alkoi
Egyptissä luultavasti suunnilleen 18. dynastian alussa eli vuoden 1550
eaa. paikkeilla. Pari sataa vuotta myöhemmin Tutankhamonin aikaan lasi
ei siten enää ollut huippuharvinaista, mutta silti toki ylellisyystuote.
Tutankhamonin haudasta löydettiinkin runsaasti erilaisia lasiesineitä.
Näin ollen Egyptissä varmasti oli lasinkäsittelyyn erikoistuneita
käsityöläismestareita, joilta Libyan aavikkolasikappaleenkin
muokkaaminen kauniiksi skarabeeksi luonnistui.
Toisin kuin Tutankhamonin (tai oikeastaan hänen isoisänsä) rautatikarin
kohdalla, emme kuitenkaan skarabeen tapauksessa tiedä, kuka Libyan
aavikkolasia Thebaan yli 700 km:n päästä toi ja missä tarkoituksessa.
Vietiinkö jo raakalasinpalanen faraolle tai hänen esikunnalleen
ihasteltavaksi, vai vasta valmis skarabee? Ja tehtiinkö se vielä
Tutankhamonin eläessä vai vasta hänen kuolemansa jälkeen? Vai oliko koko
rintakoru rautatikarin tapaan perintö- tai kierrätyskalleus? Näihin
kysymyksiin vastaaminen lienee vielä vaikeampi tehtävä kuin Libyan
aavikkolasin syntyprosessin selvittäminen.
1En tiedä miksi tuota suomeksi pitäisi nimittää. Englanniksi se kulkee nimillä breast plate ja pectoral.
2Hänen isoveljensä Augustin-Jean Fresnel
(1788–1827) on vielä huomattavasti maineikkaampi, sillä hän oli eräs
keskeisimmistä fyysikoista, jotka osoittivat valon olevan poikittaista
aaltoliikettä. Hän myös mm. keksi majakoissa käytettävän Fresnel-linssin.
3Pat Clayton oli myös Michael Ondaatjen Englantilainen potilas -kirjan ja Anthony Minghellan samannimisen elokuvan Peter Madox-hahmon esikuva.
4Ranskalainen mineralogi ja geologi Alfred Lacroix (Francois Antoine Alfred Lacroix,
1863–1948) julkaisi isoina möykkyinä esiintyvien Muong Nong -tyypin
tektiittien kuvauksen vasta vuosi Claytonin ja Spencerin artikkelin
jälkeen.
5De Michele julkaisi artikkelinsa sen verran harvinaisessa lehdessä (Sahara),
että en itse ole kyseistä artikkelia lukenut. Enkä usko, että kaikki
siihen omissa artikkeleissaan viittaavat tutkijatkaan ovat juttua
koskaan edes nähneet.
Tämä juttu ilmestyi alkujaan Ursan Kraatterin reunalta -blogissani 1.6.2022. Versiot ovat aivan samat, joten ainoa syy tälle tuplaukselle on, että pidempi ykkösosa osa ilmestyi tällä puolella myös, joten olisihan se ollut hieman erikoista jättää jatko-osa pois. Ursan puolella blogikirjoitteluun tulee pitkä kesätauko, tällä puolella todennäköisesti ei, joskaan pidempiä ja vallankaan asiapitoisempia juttuja täälläkään tuskin kesän aikana liiemmälti näkyy.
