Lappajärveltä vinosti Kuuhun

Näin vuoden lopussa on jotensakin sopivaa tehdä pientä tilannekatsausta. Muutama pieni päivitys nimittäin sattui tapahtumaan juuri tässä vuoden päättyessä.

Ensinnäkin parinkin eri Lappajärveä käsitelleen blogitekstin yhteydessä ollut viime aikoina kiintoisaa vuoropuhelua. Sitä osittain sivuten sain juuri tuossa kotva sitten valmiiksi vuoden ainoaksi jääneen juttuni Suomen kraatterien sivuston puolelle. Aiheena on Lappajärven uusi ikä, 77,85 ± 0,78 miljoonaa vuotta. Pitkähköksi venyneessä jutussa on puhetta myös Lappajärven ikämääritysten historiasta, joka on varhaisimmilta osiltaan kiinnostavan hämärä.

Edit 11.1.2019: Tuohon Lappajärven uuteen ikämääritykseen tarttuivat niin Järviseudun Sanomat kuin Ylekin. Sanomien juttu on nähtävillä lehtijuttujen sivulla, Ylen uutinen puolestaan täällä.
Edit 16.1.2019. Myös Suomenkuvalehti.fi kiinnostui Lappajärven iästä. Juttu on maksumuurin takana, mutta pistän sen jossain vaiheessa myöhemmin myös tuonne muiden haastattelujen joukkoon.

Eilen puolestaan taisi tulla julki vuoden viimeinen numero Ursan Zeniitti-verkkolehteä. Siellä on luettavissa juttuni Kuun vinoista törmäyksistä. Tarkempaan käsittelyyn tulivat Proclus, Messier ja Messier A, sekä Petavius B. Vinot törmäykset ovat aina (tai siis 90-luvun lopulta lähtien) olleet sydäntäni lähellä, joten sikäli tämä oli oikein kiinnostava projekti. Havaintokohteina nuo ovat erinomaisia, ja sopivat kiikarihavaitsijoillekin oivallisesti.

Lisäsin tänne sivuilleni myös kokonaan uuden alasivun, Kuun tutkimuskohteitani. Sinne olen koonnut otsikon mukaisesti tietoja niistä Kuun kohteista, joita olen omakohtaisesti tutkinut ja niistä edes jossain muodossa jotain julkaissutkin, mukaan lukien nuo sivupalkissakin mainitsemani Zeniitin jutut. Lähinnä tuossa houkutti nähdä noiden sijoittuminen kartalle, ja ovatpahan nyt ainakin kaikki yhdessä paikassa. Ehkä tässä talven mittaan ennättää vähän päivitellä tuota Maan kohteiden vastaavaa sivua.

Blogiteksti ilman minkäänlaista kuvaa varmaankin sotii jotain blogien moraalista koodistoa vastaan, joten laitetaanpa tähän lopuksi niin tulevaa toivottavasti enteillen kuin vanhoja muistellenkin kuva Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta.

Kuva Lunar Orbiter IV:n keskiresoluution kuvasta 108, joka kuuluu Järviseutu-Seura ry:n tuhansien ainutlaatuisten planeettakuvien arkistoon. Ylimmäinen kynä osoittaa Gyldéniä, keskimmäinen Argelanderia ja alin Lexelliä. Kuva: NASA / LO-IV-108M / Järviseutu-Seura ry. / T. Öhman.

P.S. Ja on tuossa sivupalkissa nyt mukana myös omat twiittaukseni (@OhmanTeemu), jotka alkoivat tänään. Saas nähdä, tajuanko tuosta Twitteristä missään vaiheessa yhtikäs mitään...

P.P.S. 1.1.2019: Vähän tekniikka hakusessa, koska aiemmin muita twiittejä hyvin hakenut Queryfeed ei jostain syystä tunnu päivittävän omia twiittejäni. Niinpä sivupalkissa on nyt testiversiona tuo Queryfeed jonkin aikaa, jotta käy selväksi, alkaako se päivittyä vai ei. No, itse Twitterin kautta tuon kuitenkin sai toimimaan varsin kätevästi, joten väliaikaisesti noita omia syötteitäni on nyt tuossa kaksin kappalein.

P.P.P.S. 3.1.2019: No niin, poistetaanpas tuo omien twiittausteni Queryfeed, kun Twitterin oma tuntuu toimivan niin paljon nopeammin ja kätevämmin. 

Kuuhulluuden olemuksesta

Reilun viiden vuoden jälkeen syntyneen sadannen Hieman Kuusta -blogitekstin kunniaksi voi kai kerrankin heittäytyä hieman tavallista introspektiivisemmaksi.

Kuu Äänekosken Likolahdessa kuvattuna 20.2.2018 klo 

18.14. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70 -digipokkari, 

kevyt Photoshoppaus. Kuva: T. Öhman.

Vietin tänä iltana kuudentoista asteen pakkasessa yli kaksi tuntia tutkiskellen kiertolaisemme kauniita pinnanmuotoja. En voinut kuin jälleen kerran ihastella Janssenin^* kulmikasta muotoa ja mietiskellä, mikä on mahtanut synnyttää Rimae Janssenin niin kauas meristä. Piccoloministä kohti luodetta syvälle pimeyteen tunkeutunut Rupes Altai muistutti minua dramaattisella ulkomuodollaan siitä, miksi Nectaris on törmäysaltaiden joukosta suosikkini. Proclus^* ja Petavius B^*, sekä kraatteripari Messier ja Messier A^* taas olivat jo ehtineet sen verran pitkälle päivän puolelle, että niiden säteet näkyivät jo varsin hyvin, osoittaen näiden kraatterien syntyneen loivalla kulmalla tapahtuneiden törmäysten seurauksena.

Rupes Cauchy^* ja sen eteläpuolella sijaitsevat tuliperäiset Cauchy Taun ja Cauchy Omegan doomit näkyivät nopeasti hieman enemmänkin kuusta sisältävää havaintohorisonttiniani kohti laskeneessa Kuussa yllättävän hyvin. Yllättävää tässä oli se, että ne olivat kuitenkin ehtineet jo etääntyä yön ja päivän rajalta eli terminaattorilta. Cauchyt ovat loistavia esimerkkejä siitä, että Kuussa on törmäyskraattereiden lisäksi myös erittäin runsaasti kiehtovia tektonisia ja vulkaanisia rakenteita, jotka näkyvät jo pienillä 40 vuotta vanhoilla havaintolaitteilla, joille nykyisin lähinnä hymähdellään nostalgisesti. Ja vaikka kraatteritutkija henkeen ja vereen olenkin, ovat monet kuuhavaitsijaminäni kannalta kiinnostavimmat kohteet muita kuin törmäyskraattereita.

Terminaattorin nopea liike yhdessä Kuun kiertoliikkeen heilahtelujen ja Suomen havaintomahdollisuuksia tehokkaasti rajoittavien säiden kanssa aiheuttaa sen, ettei Kuussa käytännössä koskaan tule vastaan täsmälleen samanlaista näkymää. Tästä näkyi kouriintuntuva esimerkki: Posidoniuksen "tuplareuna" ja muutenkin erikoislaatuinen pohja aiheuttivat sen, että Posidoniuksen ulkonäkö muuttui tänä iltana hyvin nopeasti sen työntyessä yhä pidemmälle Kuun uuteen aamuun. Ilta osoitti jälleen sen, ettei Kuuta havaitessa todellakaan pääse pitkästymään.

Dial-a-Moonin näkemys Kuusta 20.2.2018 klo 18.00.

Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / Ernie Wright.

Vallis Capellaa ja pitkästi yli 500-kilometristä Vallis Rheitaa katsellessani en voinut välttyä siltä tutulta tuntemukselta, että Kuun geologia on suurimmilta osin törmäysaltaiden geologiaa. Kuun, sen paremminkin kuin muidenkaan maankaltaisten planeettojen kehitystä ei voi ymmärtää perehtymättä törmäyksiin ja niiden jälkeensä jättämiin pienempiin ja etenkin suurempiin rakenteisiin. Ja vaikka todisteet ovat olleet kaikkien nähtävillä viimeisten neljänsadan vuoden ajan, ei ole kulunut kuin vajaat seitsemänkymmentä vuotta siitä, kun Kuun törmäyksiä ja törmäysaltaita alettiin Ralph Baldwinin johdolla hiljalleen ymmärtää. On hurjaa ajatella, että altaat ovat olleet olemassa nelisen miljardia vuotta, ihmislajimme on ehtinyt katsella niitä pari–kolmesataatuhatta vuotta, mutta vasta yksi ihmisikä sitten alkoi ymmärryksemme olla sillä tasolla, että pystyimme luomaan kutakuinkin järkeviä ajatusrakennelmia niiden selittämiseksi. Kuinka paljon enemmän ymmärrämme silloin, kun kraattereita on ehditty tutkia muutama tuhat vuotta, kuten vaikkapa tähtitiedettä tai matematiikkaa nykyisin?

Kuuhulluuteni alkoi täällä Äänekoskella tuollaiset kolmekymmentä vuotta sitten. Se johdatti minut kraatteri- ja planeettatutkimuksen pariin. Harrastuksesta tuli ammatti, mikä on tietenkin sekä siunaus että kirous. Siunauksellista siinä on etenkin se, että mitä enemmän Kuusta ja sen pinnanmuotojen synnystä oppii, sitä hauskempaa on palata takaisin siihen, mistä kaikki alkoi: talvipakkaseen kaukoputken ääreen. 

---

^*Janssenin ja Cauchyn alueet, sekä vinojen törmäysten synnyttämät Proclus, Petavius B ja Messier & Messier A ovat kevään havaintokauden äänestyskohteina Ursan Kuu ja planeetat -harrastusryhmän Kuukohteita pintaa syvemmältä 7 -äänestyksessä. Äänestyksen voittaneesta kohteesta kirjoittelen artikkelin, jonka on tarkoitus ilmestyä kesän Zeniitti-verkkolehdessä.