Lappajärveltä vinosti Kuuhun

Näin vuoden lopussa on jotensakin sopivaa tehdä pientä tilannekatsausta. Muutama pieni päivitys nimittäin sattui tapahtumaan juuri tässä vuoden päättyessä.

Ensinnäkin parinkin eri Lappajärveä käsitelleen blogitekstin yhteydessä ollut viime aikoina kiintoisaa vuoropuhelua. Sitä osittain sivuten sain juuri tuossa kotva sitten valmiiksi vuoden ainoaksi jääneen juttuni Suomen kraatterien sivuston puolelle. Aiheena on Lappajärven uusi ikä, 77,85 ± 0,78 miljoonaa vuotta. Pitkähköksi venyneessä jutussa on puhetta myös Lappajärven ikämääritysten historiasta, joka on varhaisimmilta osiltaan kiinnostavan hämärä.

Edit 11.1.2019: Tuohon Lappajärven uuteen ikämääritykseen tarttuivat niin Järviseudun Sanomat kuin Ylekin. Sanomien juttu on nähtävillä lehtijuttujen sivulla, Ylen uutinen puolestaan täällä.
Edit 16.1.2019. Myös Suomenkuvalehti.fi kiinnostui Lappajärven iästä. Juttu on maksumuurin takana, mutta pistän sen jossain vaiheessa myöhemmin myös tuonne muiden haastattelujen joukkoon.

Eilen puolestaan taisi tulla julki vuoden viimeinen numero Ursan Zeniitti-verkkolehteä. Siellä on luettavissa juttuni Kuun vinoista törmäyksistä. Tarkempaan käsittelyyn tulivat Proclus, Messier ja Messier A, sekä Petavius B. Vinot törmäykset ovat aina (tai siis 90-luvun lopulta lähtien) olleet sydäntäni lähellä, joten sikäli tämä oli oikein kiinnostava projekti. Havaintokohteina nuo ovat erinomaisia, ja sopivat kiikarihavaitsijoillekin oivallisesti.

Lisäsin tänne sivuilleni myös kokonaan uuden alasivun, Kuun tutkimuskohteitani. Sinne olen koonnut otsikon mukaisesti tietoja niistä Kuun kohteista, joita olen omakohtaisesti tutkinut ja niistä edes jossain muodossa jotain julkaissutkin, mukaan lukien nuo sivupalkissakin mainitsemani Zeniitin jutut. Lähinnä tuossa houkutti nähdä noiden sijoittuminen kartalle, ja ovatpahan nyt ainakin kaikki yhdessä paikassa. Ehkä tässä talven mittaan ennättää vähän päivitellä tuota Maan kohteiden vastaavaa sivua.

Blogiteksti ilman minkäänlaista kuvaa varmaankin sotii jotain blogien moraalista koodistoa vastaan, joten laitetaanpa tähän lopuksi niin tulevaa toivottavasti enteillen kuin vanhoja muistellenkin kuva Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta.

Kuva Lunar Orbiter IV:n keskiresoluution kuvasta 108, joka kuuluu Järviseutu-Seura ry:n tuhansien ainutlaatuisten planeettakuvien arkistoon. Ylimmäinen kynä osoittaa Gyldéniä, keskimmäinen Argelanderia ja alin Lexelliä. Kuva: NASA / LO-IV-108M / Järviseutu-Seura ry. / T. Öhman.

P.S. Ja on tuossa sivupalkissa nyt mukana myös omat twiittaukseni (@OhmanTeemu), jotka alkoivat tänään. Saas nähdä, tajuanko tuosta Twitteristä missään vaiheessa yhtikäs mitään...

P.P.S. 1.1.2019: Vähän tekniikka hakusessa, koska aiemmin muita twiittejä hyvin hakenut Queryfeed ei jostain syystä tunnu päivittävän omia twiittejäni. Niinpä sivupalkissa on nyt testiversiona tuo Queryfeed jonkin aikaa, jotta käy selväksi, alkaako se päivittyä vai ei. No, itse Twitterin kautta tuon kuitenkin sai toimimaan varsin kätevästi, joten väliaikaisesti noita omia syötteitäni on nyt tuossa kaksin kappalein.

P.P.P.S. 3.1.2019: No niin, poistetaanpas tuo omien twiittausteni Queryfeed, kun Twitterin oma tuntuu toimivan niin paljon nopeammin ja kätevämmin. 

Paasselän ikä tarkentui

Savonlinnan ja Rääkkylän välillä sijaitseva noin kymmenkilometrinen Paasselkä on Suomen tuoreempia törmäyskraatterilöytöjä. Se todistettiin törmäyssyntyiseksi Lauri J. Pesosen vetämän ryhmän toimesta vuonna 1999, vaikka jo vuonna 1984 asiaa oli Geologian tutkimuskeskuksessa Seppo Elon johdolla pohdittu paljonkin. Tuolloin törmäyksen todisteita ei kuitenkaan vielä löydetty, ja todennäköisempänä selityksenä pyöreälle järvenselälle ja mm. painovoimaminimille pidettiin graniitti-intruusiota. Itsekin olin mukana Paasselkä-tutkimuksissa jo 2000-luvun alkuvuosina Dima Badjukovin vetämässä työssä, jossa ensimmäistä kertaa hieman yksityiskohtaisemmin tutkittiin Paasselän ja Suvasvesi S:n shokkimetamorfoosia.

Paasselän törmäyskraatteri ja tutkimuksissa käytettyjen impaktiittien löytöpaikka Landsat-kuvassa. Kuva: Schwarz et al. 2015 / Meteoritics & Planetary Science /Wiley.

Ensimmäisen tarkemman tutkimuksen Paasselän törmäyssyntyisistä kivistä teki saksalaislähtöinen, erittäin tuottelias törmäyskraatteritutkija ja vieläpä oikein mukava mies Martin Schmieder vuonna 2009. Näytteet näihin Schmiederin ryhmän Paasselkä-tutkimuksiin toimitti hard core -kraatteriharrastaja Jarmo Moilanen. Schmieder on blogin säännöllisille lukijoille tuttu jo Lappajärven parin vuoden takaisesta ikämäärityksestä. Jo seuraavana vuonna Schmieder ja kumppanit – minäkin siellä joukon jatkona – saivat argon–argon-ikämäärityksellä selville Paasselän iän, suunnilleen 230 miljoonaa vuotta, luultavimmin hieman alle. Paasselkä siis syntyi triaskauden lopulla, jolloin esimerkiksi pterosaurukset lentelivät Maapallon taivaalla.

Niin merkittävä edistysaskel kuin ⁴⁰Ar/³⁹Ar-ikämääritys olikin, se ei suinkaan ollut täydellinen, mikä toki oli jo tuolloin selvää. Ar/Ar-tuloksia kuvaa selkeimmin ikäspektri, ja jos spektri on ns. kyttyräselkä, antaa analysoitu näyte periaatteessa useampia erilaisia ikiä. Kyttyräselkäspektristäkin voidaan kuitenkin tietyin edellytyksin tulkita varsin luotettavana pidettävä ikä, kuten tehtiin tuossa Paasselän ensimmäisessä ikätutkimuksessa. Sellainen ei silti ole niin vakuuttava kuin tasainen ns. platoo-spektri.

Jo ensimmäisessä Paasselän ikäartikkelissa aivan keskeisenä tekijänä mukana ollut Heidelbergin yliopiston ajoitusspesialisti Winfried Schwarz päättikin aiemmasta, erillisiä sulapartikkeja analysoineesta tutkimuksesta poiketen tällä kertaa rouhaista hieman suuremman palasen yhdestä paksummasta törmäyssulajuonteesta, ja tehdä uuden ikämäärityksen. Tämä kannatti, sillä nyt ikäspektristä tuli nätti platoo, kuten alla oleva spektrien vertailu hyvin kertoo. Artikkeli aiheesta ilmestyy Meteoritics & Planetary Science -lehden tammikuun numerossa.

Paasselän ikäspektrit, vasemmalla uusi platoo-spektri, ja oikealla aiemman tutkimuksen kyttyräselkäspektri. Pystyakselina ikä miljoonissa vuosissa, ja vaaka-akselina eri vaiheissa vapautuneen argon-39:n osuus. Yksityiskohdista ei kannata välittää, ellei satu olemaan Ar/Ar-spesialisti. Kuva: Schwarz et al. 2015 / Meteoritics & Planetary Science / Wiley.

 

Lopullinen johtopäätös ei tästä uudesta tuloksesta mihinkään muuttunut, eli Paasselän ikä on edelleen siellä 230 miljoonan vuoden paikkeilla. Nyt vain ikä on niin luotettava, että sen voi aivan hyvällä omallatunnolla sanoa hieman tarkemminkin: 231,0 ± 1,8 miljoonaa vuotta. No, Ar/Ar-tutkijat ilmoittavat ikiä hieman eri tavoin riippuen laskutavasta, käytetyistä standardeista ja vakioista, sekä virherajojen painotuksista, joten meille tavallisille tallaajille riittää, että Paasselän ikä on noin 231 ± 2 miljoonaa vuotta. Tämä tutkimus siis osoitti alkuperäisen ikämäärityksen olleen oikea ja luotettava spektrin kyttyräselkäisyydestä huolimatta. Uusi tulos on nyt kuitenkin entistä tarkempi ja luotettavampi. Hienoa on, että etenkin saksalaiset jaksavat edelleen tutkia Suomen ainutlaatuisia ja heikosti tunnettuja törmäyskraattereita, vaikka Suomen yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa kraatteritutkimusta ei pidetäkään tarpeellisena.

Schwarz W. H., Schmieder M., Buchner E., Trieloff M., Moilanen J. & Öhman T., 2015. A Carnian ⁴⁰Ar/³⁹Ar age for the Paasselkä impact structure (SE Finland) – An update. Meteoritics & Planetary Science, vol. 50, no. 1, pp. 135–140, doi: 10.1111/maps.12407.