Lappajärveltä vinosti Kuuhun

Näin vuoden lopussa on jotensakin sopivaa tehdä pientä tilannekatsausta. Muutama pieni päivitys nimittäin sattui tapahtumaan juuri tässä vuoden päättyessä.

Ensinnäkin parinkin eri Lappajärveä käsitelleen blogitekstin yhteydessä ollut viime aikoina kiintoisaa vuoropuhelua. Sitä osittain sivuten sain juuri tuossa kotva sitten valmiiksi vuoden ainoaksi jääneen juttuni Suomen kraatterien sivuston puolelle. Aiheena on Lappajärven uusi ikä, 77,85 ± 0,78 miljoonaa vuotta. Pitkähköksi venyneessä jutussa on puhetta myös Lappajärven ikämääritysten historiasta, joka on varhaisimmilta osiltaan kiinnostavan hämärä.

Edit 11.1.2019: Tuohon Lappajärven uuteen ikämääritykseen tarttuivat niin Järviseudun Sanomat kuin Ylekin. Sanomien juttu on nähtävillä lehtijuttujen sivulla, Ylen uutinen puolestaan täällä.
Edit 16.1.2019. Myös Suomenkuvalehti.fi kiinnostui Lappajärven iästä. Juttu on maksumuurin takana, mutta pistän sen jossain vaiheessa myöhemmin myös tuonne muiden haastattelujen joukkoon.

Eilen puolestaan taisi tulla julki vuoden viimeinen numero Ursan Zeniitti-verkkolehteä. Siellä on luettavissa juttuni Kuun vinoista törmäyksistä. Tarkempaan käsittelyyn tulivat Proclus, Messier ja Messier A, sekä Petavius B. Vinot törmäykset ovat aina (tai siis 90-luvun lopulta lähtien) olleet sydäntäni lähellä, joten sikäli tämä oli oikein kiinnostava projekti. Havaintokohteina nuo ovat erinomaisia, ja sopivat kiikarihavaitsijoillekin oivallisesti.

Lisäsin tänne sivuilleni myös kokonaan uuden alasivun, Kuun tutkimuskohteitani. Sinne olen koonnut otsikon mukaisesti tietoja niistä Kuun kohteista, joita olen omakohtaisesti tutkinut ja niistä edes jossain muodossa jotain julkaissutkin, mukaan lukien nuo sivupalkissakin mainitsemani Zeniitin jutut. Lähinnä tuossa houkutti nähdä noiden sijoittuminen kartalle, ja ovatpahan nyt ainakin kaikki yhdessä paikassa. Ehkä tässä talven mittaan ennättää vähän päivitellä tuota Maan kohteiden vastaavaa sivua.

Blogiteksti ilman minkäänlaista kuvaa varmaankin sotii jotain blogien moraalista koodistoa vastaan, joten laitetaanpa tähän lopuksi niin tulevaa toivottavasti enteillen kuin vanhoja muistellenkin kuva Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta.

Kuva Lunar Orbiter IV:n keskiresoluution kuvasta 108, joka kuuluu Järviseutu-Seura ry:n tuhansien ainutlaatuisten planeettakuvien arkistoon. Ylimmäinen kynä osoittaa Gyldéniä, keskimmäinen Argelanderia ja alin Lexelliä. Kuva: NASA / LO-IV-108M / Järviseutu-Seura ry. / T. Öhman.

P.S. Ja on tuossa sivupalkissa nyt mukana myös omat twiittaukseni (@OhmanTeemu), jotka alkoivat tänään. Saas nähdä, tajuanko tuosta Twitteristä missään vaiheessa yhtikäs mitään...

P.P.S. 1.1.2019: Vähän tekniikka hakusessa, koska aiemmin muita twiittejä hyvin hakenut Queryfeed ei jostain syystä tunnu päivittävän omia twiittejäni. Niinpä sivupalkissa on nyt testiversiona tuo Queryfeed jonkin aikaa, jotta käy selväksi, alkaako se päivittyä vai ei. No, itse Twitterin kautta tuon kuitenkin sai toimimaan varsin kätevästi, joten väliaikaisesti noita omia syötteitäni on nyt tuossa kaksin kappalein.

P.P.P.S. 3.1.2019: No niin, poistetaanpas tuo omien twiittausteni Queryfeed, kun Twitterin oma tuntuu toimivan niin paljon nopeammin ja kätevämmin. 

Kuolleet linkit ja The Moon Wiki

Aikansa kutakin. Yli puoli vuotta on kauhunsekaisin tuntein odoteltu Internetin ylivoimaisesti parhaan yksittäisen kuutiedon lähteen, Chuck Woodin perustaman The Moon Wikin katoamista Wikispacesin sulkemisen myötä. Nyt elokuussa se sitten lopulta tapahtui.

Olen tässä vuosien varrella linkittänyt Moon Wikiin varsin ahkerasti. Niinpä nyt näillä sivuillani on vähintäänkin monia kymmeniä, hyvin mahdollisesti satoja kuolleita linkkejä. Kurt Vonnegutia siteeraten: Niin se käy.

Vaan ei hätää, sillä Moon Wiki pelastettiin aktiivisten kuuhullujen ansiosta! Uusi osoite, joka on jo jonkin aikaa ollut myös alati päivittyvällä linkkisivullani, on: https://the-moon.us/wiki/Main_Page. En ole testannut, toimivatko uudet sivut vielä täysin, mutta ainakin pääpiirteissään siirto näyttää onnistuneen.

Linkkisivullani on vielä jonkin verran jäljellä linkkejä alkuperäiseen The Moon Wikiin. Päivitän niitä viimeistään siinä vaiheessa, kun tarkistan systemaattisesti kaikkien linkkien toimivuuden, minkä olen tehnyt yleensä vähintään muutaman kerran vuodessa. Blogitekstieni linkkejä en ala käymään läpi, pahoittelen. Pääasia kuitenkin on, että pääsy Moon Wikin pariin on ainakin toistaiseksi turvattu.

Erittäin monia blogitekstieni linkkejä klikkaamalla saa tästä lähtien nähtäväkseen tällaisen viestin.

Vaan eipä hätää, sillä The Moon Wikin uusi koti on täällä!

P.S. 21.10.2018: Alla olevan kommentin innoittamana linkkisivun Moon Wiki -linkit on nyt päivitetty, samoin kuin muut kuolleet tai muuttuneet linkit. Vanhojen blogitekstieni linkkejä ei siis edelleenkään ole tarkoitus koskaan korjata.

Kuuhullu sisustaa

Karttapallot ovat paitsi opettavaisia, myös kauniita esineitä. Ne vain tuppaavat olemaan turhan tyyriitä. 3D-tulostustekniikan yleistymisen myötä markkinoille on kuitenkin tullut erilaisia valaisevia kuupalloja varsin edulliseen hintaan.

Katselin viime syksynä Amazonilla myynnissä olleita vaihtoehtoja, ja kuvien perusteella parhaaksi vaihtoehdoksi valikoitui tämä, eli 3D USB LED Magic Moon. Valmistaja saattaa olla Twifer, tai sitten Twifer on vain myyjä, tuosta ei ottanut selvää. Koska koolla on väliä, tilasin suurimman, eli läpimitaltaan 20-senttisen mallin. Yhdeksäntoista euron hinta (plus postikulut) ei minusta ollut ollenkaan paha.

Kuupallo on valaistuna ja hieman kauempaa katsottuna hyvinkin aidon näköinen. Valon voi vaihtaa myös valkoiseksi. Huomaa Tychoa ympäröivä tumma törmäyssulakehä. Kuva: T. Öhman.

Olen ollut hankintaani erittäin tyytyväinen. Valot päällä ja vähänkään etäämpää katsellen kuupallo on varsin aidon näköinen. Ilman valoja taas pallo on hieman valju, röpelöinen kuula, mikä herkimpiä esteetikkoja saattaa hieman häiritä. Tämän voi välttää, jos sitä ajattelee kaukaa katseltuna Enceladuksena.

Valmistustekniikan vuoksi valottomana pallo siis näyttää hiukan erikoiselta, koska pinnanmuotojen kirkkaudet on perustuvat muovin paksuuteen: Kuun mare-alueet ovat koholla, ja kirkkaat nuoret kraatterit ovat syviä kuoppia. Tekniikka kyllä tuottaa yllättävänkin tarkkaa jälkeä, sillä esimerkiksi Tychoa ympäröivä tumma törmäyssulakehä erottuu kuupallosta selvästi. Varsinaisesti tuo ei kuitenkaan toki ole mikään oikea karttapallo, eikä sillä sinänsä näin ollen oikeastaan tee mitään. Näyttääpähän vain kivalta ja inspiroivalta.

Paketissa tulee mukana USB-latauskaapeli, eikä sitten mitään muuta. En ole koskaan katsonut, kauanko lataukseen kuluu aikaa ja kauanko pallo latauksen jälkeen jaksaa valaista. Lukuisia iltoja kuitenkin yhdellä latauksella menee. Tämä tosin riippuu siitä, kuinka kirkkaana kuupallon antaa loistaa. Värkissä nimittäin on kirkkauden säätö. Etelänavalle sijoitettu pieni nappula toimii virtakatkaisijana, valon värin (keltainen tai valkoinen) valitsimena ja kirkkauden säätimenä. Ihan näppärä systeemi.

Ainoa itseäni hivenen häirinnyt piirre on, ettei mukana tule minkäänlaista jalustaa. Itse pistin sen pötköttämään pieneen muovikippoon. Varoituksen sanana on lisäksi todettava, että vaikka oman palloni akku on toiminut moitteetta, myös huomattavasti lyhyemmän aikaa latauksensa pitäviä yksilöitä on liikkeellä. Kaikkiaan kuitenkin ehdottomasti hintansa väärti. 

Arvio: ****+ 

eli aiemmalla pisteytystyylillä:

Ilman valoa kuupallo ei ole kovinkaan kummoisen näköinen. Pallon erikoinen topografia tulee myös ilman valoja näkyviin. Kuva: T. Öhman.

---

Huushollauskommenttina ärsyttävää kissanhännännostoa, mutta eipä sille nykypäivänä oikein voi mitään, sillä jonkinmoinen digitaalinen jalanjälki on vähän pakko jättää: viimeisen viikon aikana tänne on ilmestynut muutama uusi alasivu, eli täysin vaiheessa oleva Google Maps -kartta törmäyskraattereista, joilla olen vieraillut, sekä mainokset pitämistäni kursseista ja luentosarjoista ja listaus haastatteluista ja muista lehtijutuista.
P.S. 12.4.2018: Ja heitinpä lähes samaan syssyyn mukaan myös sivun geologisista näyttelyistä, joita olen ollut tekemässä.

Kuuhulluuden olemuksesta

Reilun viiden vuoden jälkeen syntyneen sadannen Hieman Kuusta -blogitekstin kunniaksi voi kai kerrankin heittäytyä hieman tavallista introspektiivisemmaksi.

Kuu Äänekosken Likolahdessa kuvattuna 20.2.2018 klo 

18.14. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70 -digipokkari, 

kevyt Photoshoppaus. Kuva: T. Öhman.

Vietin tänä iltana kuudentoista asteen pakkasessa yli kaksi tuntia tutkiskellen kiertolaisemme kauniita pinnanmuotoja. En voinut kuin jälleen kerran ihastella Janssenin^* kulmikasta muotoa ja mietiskellä, mikä on mahtanut synnyttää Rimae Janssenin niin kauas meristä. Piccoloministä kohti luodetta syvälle pimeyteen tunkeutunut Rupes Altai muistutti minua dramaattisella ulkomuodollaan siitä, miksi Nectaris on törmäysaltaiden joukosta suosikkini. Proclus^* ja Petavius B^*, sekä kraatteripari Messier ja Messier A^* taas olivat jo ehtineet sen verran pitkälle päivän puolelle, että niiden säteet näkyivät jo varsin hyvin, osoittaen näiden kraatterien syntyneen loivalla kulmalla tapahtuneiden törmäysten seurauksena.

Rupes Cauchy^* ja sen eteläpuolella sijaitsevat tuliperäiset Cauchy Taun ja Cauchy Omegan doomit näkyivät nopeasti hieman enemmänkin kuusta sisältävää havaintohorisonttiniani kohti laskeneessa Kuussa yllättävän hyvin. Yllättävää tässä oli se, että ne olivat kuitenkin ehtineet jo etääntyä yön ja päivän rajalta eli terminaattorilta. Cauchyt ovat loistavia esimerkkejä siitä, että Kuussa on törmäyskraattereiden lisäksi myös erittäin runsaasti kiehtovia tektonisia ja vulkaanisia rakenteita, jotka näkyvät jo pienillä 40 vuotta vanhoilla havaintolaitteilla, joille nykyisin lähinnä hymähdellään nostalgisesti. Ja vaikka kraatteritutkija henkeen ja vereen olenkin, ovat monet kuuhavaitsijaminäni kannalta kiinnostavimmat kohteet muita kuin törmäyskraattereita.

Terminaattorin nopea liike yhdessä Kuun kiertoliikkeen heilahtelujen ja Suomen havaintomahdollisuuksia tehokkaasti rajoittavien säiden kanssa aiheuttaa sen, ettei Kuussa käytännössä koskaan tule vastaan täsmälleen samanlaista näkymää. Tästä näkyi kouriintuntuva esimerkki: Posidoniuksen "tuplareuna" ja muutenkin erikoislaatuinen pohja aiheuttivat sen, että Posidoniuksen ulkonäkö muuttui tänä iltana hyvin nopeasti sen työntyessä yhä pidemmälle Kuun uuteen aamuun. Ilta osoitti jälleen sen, ettei Kuuta havaitessa todellakaan pääse pitkästymään.

Dial-a-Moonin näkemys Kuusta 20.2.2018 klo 18.00.

Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / Ernie Wright.

Vallis Capellaa ja pitkästi yli 500-kilometristä Vallis Rheitaa katsellessani en voinut välttyä siltä tutulta tuntemukselta, että Kuun geologia on suurimmilta osin törmäysaltaiden geologiaa. Kuun, sen paremminkin kuin muidenkaan maankaltaisten planeettojen kehitystä ei voi ymmärtää perehtymättä törmäyksiin ja niiden jälkeensä jättämiin pienempiin ja etenkin suurempiin rakenteisiin. Ja vaikka todisteet ovat olleet kaikkien nähtävillä viimeisten neljänsadan vuoden ajan, ei ole kulunut kuin vajaat seitsemänkymmentä vuotta siitä, kun Kuun törmäyksiä ja törmäysaltaita alettiin Ralph Baldwinin johdolla hiljalleen ymmärtää. On hurjaa ajatella, että altaat ovat olleet olemassa nelisen miljardia vuotta, ihmislajimme on ehtinyt katsella niitä pari–kolmesataatuhatta vuotta, mutta vasta yksi ihmisikä sitten alkoi ymmärryksemme olla sillä tasolla, että pystyimme luomaan kutakuinkin järkeviä ajatusrakennelmia niiden selittämiseksi. Kuinka paljon enemmän ymmärrämme silloin, kun kraattereita on ehditty tutkia muutama tuhat vuotta, kuten vaikkapa tähtitiedettä tai matematiikkaa nykyisin?

Kuuhulluuteni alkoi täällä Äänekoskella tuollaiset kolmekymmentä vuotta sitten. Se johdatti minut kraatteri- ja planeettatutkimuksen pariin. Harrastuksesta tuli ammatti, mikä on tietenkin sekä siunaus että kirous. Siunauksellista siinä on etenkin se, että mitä enemmän Kuusta ja sen pinnanmuotojen synnystä oppii, sitä hauskempaa on palata takaisin siihen, mistä kaikki alkoi: talvipakkaseen kaukoputken ääreen. 

---

^*Janssenin ja Cauchyn alueet, sekä vinojen törmäysten synnyttämät Proclus, Petavius B ja Messier & Messier A ovat kevään havaintokauden äänestyskohteina Ursan Kuu ja planeetat -harrastusryhmän Kuukohteita pintaa syvemmältä 7 -äänestyksessä. Äänestyksen voittaneesta kohteesta kirjoittelen artikkelin, jonka on tarkoitus ilmestyä kesän Zeniitti-verkkolehdessä. 

Kevyttä ehostusta (ja superkuuhumpuukikommentti)

Viime päivinä Hieman Kuusta on kokenut suurimman ulkoasu-uudistuksensa sitten tässä kuussa nelivuotispäiviään viettäneen blogin perustamisen. Syynä tähän on ollut lähinnä kaikenlaisen tarpeellisemman tekemisen vältteleminen, mutta osin myös ärtymys joidenkin blogin osioiden kehnoon tilaan. Mainittakoon tässä nyt ainakin seuraavat pienet uudistukset:

• Linkkikaaos on edelleenkin tuolla oikealla alhaalla, mutta nyt niillä on myös oma linkkisivunsa, jossa ne ovat joltisenkinmoisella logiikalla järjestettyinä. Nyt sieltä on oikeasti mahdollista löytääkin tarvitsemansa kuulinkki, luulisin. Edellisen läpikäynnin jälkeen kuolleet linkit on nyt myös poistettu.
• Kaikki Hieman Kuusta -blogin omat alasivut löytyvät heti ylhäältä oikealta, eli käytännössä tällä hetkellä siellä ovat linkkien lisäksi päivitettyinä versioina CV:ni ja julkaisuluetteloni.
• Muut omat tekemiseni Internetissä, eli ulkoiset linkit, löytyvät sivulistauksen alta. Sieltä pääsee esimerkiksi käsiksi osaan tutkimusartikkeleistani.
• Jarmo Korteniemen kanssa ylläpitämäni Suomen Kraatterit -sivuston ja -blogin uusimmat kirjoitukset tulevat nyt RSS-syötteellä myöskin tuohon sivupalkkiin. Juu, edellisestä sinne kirjoittamastani jutusta on jo aikaa, mutta tarinaa on kyllä tulossa lisää.
• Kuun vaihe nyt -vempele on ihan uusi systeemi tällä sivustolla. Kuun vaihe päivittyy kuvaan neljän tunnin välein. Palvelun tarjoaa The United States Naval Observatory (USNO). Kuuhullu kiittää.
• Wolfram Alphan kautta tuleva mm. Kuun nousu- ja laskuajat tarjoava vempele on nyt käyttökelpoisemman kokoisessa ikkunassa. Viimeksi Lappajärvellä käydessäni huomasin, että sen paikkatietokanta ei olekaan niin hyvä kuin oletin, sillä Lappajärvellä se laski nousu- ja laskuajat Helsingin horisontin mukaan. En tiedä, tarjoaako se Suomelle muita vaihtoehtoja kuin Helsingin ja Rovaniemen, mutta eihän tuota toki muuna kuin suuntaa-antavana tiedonlähteenä ole tarkoitus käyttääkään. Aikataulukon alla oleva graafinen kuvaus Kuun liikkeestä päivän aikana on myös käyttökelpoinen.

---
Lopuksi asiasta toiseen. Tiedotusvälineet viime vuosina vallannut järjetön kiihko höpöttää superkuusta on aina ärsyttänyt itseäni niin suuresti, etten ole nähnyt tarpeelliseksi suoda humpuukimaakareille aikaani. Kyseessä kun on astrologin keksimä nimitys ilmiölle, jonka määritelmä on täysin hatusta tempaistu, ja jota ei tavallinen ihminen omilla aisteillaan kykene havaitsemaan.

Kiitos Tähdet ja Avaruus -lehden tämänpäiväisen uutisen, osuin Phys.org -sivuston eiliseen Tanya Hillin juttuun aiheesta. Paljon asiallista tekstiä on superkuuvouhotuksesta kirjoitettu, mutta Hillin juttu on yksi parhaista, joten sitä kannattaa mainostaa. Erityisesti viehättää jutussa oleva kuva, joka mainiosti osoittaa Kuun näennäisesti pienimmän ja suurimman läpimitan mitättömän eron. Kuvaa katsoessa kannattaa astella taaksepäin muutama metri, jotta Kuun näennäinen koko vastaa suunnilleen todellista tilannetta taivaalla. Eroa Kuun pienimmän ja suurimman näennäisen läpimitan välillä ei käytännössä näe, etenkään kun jostain kumman syystä todellisella taivaalla ei sitä vertailukohtaa ole. Todettakoon myös, että en toki tunne Tanya Hillin tai kovin monen muunkaan sormia, mutta tietääkseni yleensä ihmisen pikkurillin leveys vastaa noin astetta, ei puolta astetta kuten Hill jutussaan sanoo. Kuun näennäinen läpimitta vastaa siis ojennetun käsivarran päässä olevan pikkurillin puolikasta.

Kuuta kannattaa katsella aina, myös täysikuun aikaan, toisin kuin jotkut tähtiharrastajat antavat ymmärtää. Silloin näkee hyvin paitsi Kuun nuorten kraatterien säteet, myös muut Kuun koostumuksesta ja iästä (tai paremminkin optisesta kypsyydestä) kertovat piirteet, kuten vaikkapa vaaleat kiehkurat ja tummat pyroklastiset alueet. Kuun kiertoradan ominaisuuksien ymmärtäminen on myös kivaa. Näistä nauttimiseen ei kuitenkaan kannata sotkea horoskooppimaakareita tai tiedotusvälineiden lietsomaa joukkopsykoosinpoikasta.
 ---
P.S. 25.11.2016: Huomasin vasta nyt kollega Korteniemen tekemän erinomaisen "superjännittävän superinfografiikan", joka ehdottomasti kannattaa katsella läpi.