- Linkkikaaos on edelleenkin tuolla oikealla alhaalla, mutta nyt niillä on myös oma linkkisivunsa, jossa ne ovat joltisenkinmoisella logiikalla järjestettyinä. Nyt sieltä on oikeasti mahdollista löytääkin tarvitsemansa kuulinkki, luulisin. Edellisen läpikäynnin jälkeen kuolleet linkit on nyt myös poistettu.
- Kaikki Hieman Kuusta -blogin omat alasivut löytyvät heti ylhäältä oikealta, eli käytännössä tällä hetkellä siellä ovat linkkien lisäksi päivitettyinä versioina CV:ni ja julkaisuluetteloni.
- Muut omat tekemiseni Internetissä, eli ulkoiset linkit, löytyvät sivulistauksen alta. Sieltä pääsee esimerkiksi käsiksi osaan tutkimusartikkeleistani.
- Jarmo Korteniemen kanssa ylläpitämäni Suomen Kraatterit -sivuston ja -blogin uusimmat kirjoitukset tulevat nyt RSS-syötteellä myöskin tuohon sivupalkkiin. Juu, edellisestä sinne kirjoittamastani jutusta on jo aikaa, mutta tarinaa on kyllä tulossa lisää.
- Kuun vaihe nyt -vempele on ihan uusi systeemi tällä sivustolla. Kuun vaihe päivittyy kuvaan neljän tunnin välein. Palvelun tarjoaa The United States Naval Observatory (USNO). Kuuhullu kiittää.
- Wolfram Alphan kautta tuleva mm. Kuun nousu- ja laskuajat tarjoava vempele on nyt käyttökelpoisemman kokoisessa ikkunassa. Viimeksi Lappajärvellä käydessäni huomasin, että sen paikkatietokanta ei olekaan niin hyvä kuin oletin, sillä Lappajärvellä se laski nousu- ja laskuajat Helsingin horisontin mukaan. En tiedä, tarjoaako se Suomelle muita vaihtoehtoja kuin Helsingin ja Rovaniemen, mutta eihän tuota toki muuna kuin suuntaa-antavana tiedonlähteenä ole tarkoitus käyttääkään. Aikataulukon alla oleva graafinen kuvaus Kuun liikkeestä päivän aikana on myös käyttökelpoinen.
Lopuksi asiasta toiseen. Tiedotusvälineet viime vuosina vallannut järjetön kiihko höpöttää superkuusta on aina ärsyttänyt itseäni niin suuresti, etten ole nähnyt tarpeelliseksi suoda humpuukimaakareille aikaani. Kyseessä kun on astrologin keksimä nimitys ilmiölle, jonka määritelmä on täysin hatusta tempaistu, ja jota ei tavallinen ihminen omilla aisteillaan kykene havaitsemaan.
Kiitos Tähdet ja Avaruus -lehden tämänpäiväisen uutisen, osuin Phys.org -sivuston eiliseen Tanya Hillin juttuun aiheesta. Paljon asiallista tekstiä on superkuuvouhotuksesta kirjoitettu, mutta Hillin juttu on yksi parhaista, joten sitä kannattaa mainostaa. Erityisesti viehättää jutussa oleva kuva, joka mainiosti osoittaa Kuun näennäisesti pienimmän ja suurimman läpimitan mitättömän eron. Kuvaa katsoessa kannattaa astella taaksepäin muutama metri, jotta Kuun näennäinen koko vastaa suunnilleen todellista tilannetta taivaalla. Eroa Kuun pienimmän ja suurimman näennäisen läpimitan välillä ei käytännössä näe, etenkään kun jostain kumman syystä todellisella taivaalla ei sitä vertailukohtaa ole. Todettakoon myös, että en toki tunne Tanya Hillin tai kovin monen muunkaan sormia, mutta tietääkseni yleensä ihmisen pikkurillin leveys vastaa noin astetta, ei puolta astetta kuten Hill jutussaan sanoo. Kuun näennäinen läpimitta vastaa siis ojennetun käsivarran päässä olevan pikkurillin puolikasta.
Kuuta kannattaa katsella aina, myös täysikuun aikaan, toisin kuin jotkut tähtiharrastajat antavat ymmärtää. Silloin näkee hyvin paitsi Kuun nuorten kraatterien säteet, myös muut Kuun koostumuksesta ja iästä (tai paremminkin optisesta kypsyydestä) kertovat piirteet, kuten vaikkapa vaaleat kiehkurat ja tummat pyroklastiset alueet. Kuun kiertoradan ominaisuuksien ymmärtäminen on myös kivaa. Näistä nauttimiseen ei kuitenkaan kannata sotkea horoskooppimaakareita tai tiedotusvälineiden lietsomaa joukkopsykoosinpoikasta.
---
P.S. 25.11.2016: Huomasin vasta nyt kollega Korteniemen tekemän erinomaisen "superjännittävän superinfografiikan", joka ehdottomasti kannattaa katsella läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti