Kevyttä kesäviihdettä, osa 2: Mars- ja Merkurius-kuvia Kortesjärvellä

NASAn Pohjoismainen planeettakuva-arkisto ja sen myöhempi historia

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA perusti vuonna 1977 alueellisten planeettakuva-arkistojen verkoston (Regional Planetary Image Facility Network). Arkistojen tarkoituksena on välittää NASAn planeettatutkimusohjelmien tuottamaa kuva-, kartta- ja mittausaineistoa tutkijoille, opiskelijoille, tiedotusvälineille, kouluille ja suurelle yleisölle. Nykyisin aineistojen muututtua valitettavasti yhä enenevissä määrin ainoastaan sähköiseen ja yleensä erittäin vaikeasti hyödynnettävään muotoon, oleellinen osa arkistojen tehtävää on aineiston käsittely ja jakelu käyttökelpoisessa ja ymmärrettävässä formaatissa. Planeettetutkimuksen popularisointi onkin aina ollut keskeinen piirre NASAn planeettakuva-arkistojen toiminnassa.

NASAn planeettakuva-arkistoja on nykyisin Yhdysvalloissa yhdeksän, muualla maailmassa seitsemän. Suomea lähimmät arkistot sijaitsevat Berliinissä, Pariisissa, Lontoossa ja Roomassa. Vuodesta 1990 alkaen Oulun yliopistossa dosentti Jouko Raitalan vetämän planeettageologian tutkimusryhmän hellässä huomassa toimi kuitenkin NASAn Pohjoismainen planeettakuva-arkisto (Nordic Regional Planetary Image Facility, NRPIF). Arkisto päätyi Ouluun Joukon erinomaisten NASA-kontaktien ja pitkällisen työn tuloksena. Arkiston toiminta päättyi tutkimusryhmän lakkauttamisen myötä noin vuonna 2010, eikä aiemmin NASAn omistamille kuville löytynyt enää kotia.

NRPIFfin pääarkistohuone loistonsa päivinä. Kuva: J. Korteniemi.

NRPIFfin seminaarihuonetta käytettiin paitsi ryhmän kokouksiin  ja muihin palavereihin, myös tutkimuksen tekoon ja mm. koululaisryhmien vierailuihin. Kuva: J. Korteniemi.

Suomen johtavat Venus-tutkijat V.-P. Kostama ja 

M. Aittola Magellan-kuvien äärellä NRPIFfissä. 

Kuva: J. Korteniemi.

NRPIFfissä oli tuhansittain kuvia ja karttoja eri planeettalennoilta. Erityisen kattava oli kokoelma karttoja ja kuvia Kuusta. Esimerkiksi Apollo-lennot mahdollistaneiden Lunar Orbiter -luotainten kuvia ei tiettävästi ollut silloin eikä nykyisinkään missään muualla Euroopassa. Myös Apollo 15–17-lentojen kartoituskameroiden kuvat löytyivät arkistosta. Länsimaissa melkoisen ainutlaatuista aineistoa oli neuvostoliittolaisten Venera-luotainten tutkakuvista koostettu kartasto Venuksesta. 

Lisäksi niin oululaistutkijoiden ja -opiskelijoiden kuin ulkolaisten tutkijavieraidenkin erityisen aktiivisessa käytössä oli käytännössä täydellinen kokoelma suuria ja laadukkaita Magellan-luotaimen tutkakuvia Venuksesta. Niiden pohjalta syntyi melkoinen läjä väitöskirjoja, lisensiaatintutkielmia ja pro graduja, sekä tietenkin tutkimusartikkeleita. Lyhyesti sanottuna NRPIFfin kokoelma oli niin kulttuurin- ja tieteenhistoriallisesti kuin tutkimuksellisestikin lähes korvaamattoman arvokas ja edelleenkin käypää tutkimusaineistoa.

NRPIFfin tutkimushuone. Ennen kuin sain 

oman työhuoneen planetologian ryhmästä, vietin

 runsaasti laatuaikaa kuvassa näkyvän Macin 

äärellä etenkin Marsin törmäyskraattereita 

tutkien. Kuva: J. Korteniemi.

Suuressa viisaudessaan ja asiaa epäilemättä tarkkaan harkittuaan Oulun yliopisto lopulta päätti, että paras tapa käyttää planeettakuva-arkiston ainutlaatuista aineistoa on hyödyntää sitä Oulun kaupungin kaukolämmön tuotannossa, siis toisin sanoen polttaa tuhannet valokuvavedokset, paperikartat, diat, videot, CD:t ja kirjat. Kumma kyllä, ajatus ei miellyttänyt Raitalan ryhmässä planeettageologisen oppinsa saaneita tutkijoita, jotka muodostivat pääosan vuonna 2013 perustetun Arctic Planetary Science Institute ry:n (APSI) aktiivijäsenistöstä. APSI otti moraalisen vastuun kuvista ja päätti etsiä niille turvallisen sijoituspaikan, jossa kuvat myös palvelisivat alkuperäistä tarkoitustaan.

Viisi vuotta sitten, kesäkuussa 2016, arkistolle löytyi uusi koti: kuvat siirtyivät Euroopan suurimman kraatterijärven rannalle Lappajärvelle Järviseutu-Seura ry:n omistukseen. Tästä kertoi sujuvasanainen kollegani, arkiston pelastustyössäkin ansioitunut Jarmo Korteniemi Tiedetuubin jutussaan.

Ensimmäisessä sijoituspaikassaan Lappajärvellä planeettakuvat olivat erittäin tiiviisti pakattuina, mutta silti saavutettavissa. Vaikka arkistoa ei mainostettukaan, saksalainen tutkijavieraskin kävi aineistoon tutustumassa. Kuva: T. Öhman.

Kesällä 2018 työnimellä "Kraatterijärven planeettakuva-arkisto" kulkenut kokoelma siirtyi Lappajärveltä Vimpeliin. Tuolloin kävin arkiston tärkeimmät kuvat yksitellen läpi, sekä järjestin ja luetteloin ne (joskin runsain mitoin järjestelytyötä etenkin karttojen osalta on vielä tekemättä). Kirjoittelin silloin muutaman blogitekstinkin aiheesta. Kuvia ja osin tässäkin käsittelemääni taustaa on luettavissa tästä jutusta, lyhyt kuvaus Mount Marilynistä löytyy täältä, ja vastaavanlainen kevytkatsaus Messiereihin puolestaan täältä. 

Vimpelissä oli hyvä luetteloida Apollo 16 -kuvia. Kuva: T. Öhman.

Kuvia oli tarkoitus käyttää APSIn hyväksymien periaatteiden mukaisesti kraatteritutkimuksen ja planeettageologian opetus- ja popularisointityössä. Tätä tarkoitusta varten kuvista koottiin kolme näyttelykokonaisuutta, eli Lappajärven vertailukohdat, Suomalaiset Kuussa, ja Apollo-lentojen 50-vuotisjuhlien (2018–2022) vuoksi erityisen ajankohtainen Apollo-näyttely.

Koska maailmankaikkeudessa tapahtuu omituisia asioita, nämä valmiit näyttelyt, joissa oli itse kuvien ja johdantoposterien lisäksi myös QR-koodien takana kustakin kuvasta kertova äänitiedosto, samoin kuin aiheeseen liittyviä videopätkiä, eivät koskaan nähneet päivänvaloa. Viimeksi tarkistaessani kalliisti kehystetyt kokonaisuudet makasivat edelleen käyttämättöminä varastossa. Kevyesti ketutti.

Alkukesästä 2019 kuva-arkiston omistussuhteissa tapahtui jälleen muutos, ja koko arkisto siirtyi Lappajärven kunnan omistukseen. APSI säilytti veto-oikeutensa, joten sikäli kuvien tulevaisuus on turvattu. Myös Järviseutu-Seuralla pysyi oikeus käyttää arkiston kuvia alkuperäiseen tarkoitukseen.

Tämänhetkisessä sijaintipaikassaan Lappajärvellä kuva- ja karttalaatikot ovat turvassa, mutta siirron jäljiltä enimmäkseen vielä muoveihin käärittyinä, eikä tila ole ideaalinen kuvien parissa työskentelyyn. Pääasia kuitenkin on, että ainutlaatuinen aineisto on kuivassa, lämpimässä ja lukitussa paikassa. Kuva: T. Öhman.

 

Mars- ja Merkurius-näyttelyt Kortesjärvellä

Kesällä 2020, samalla kun Järviseutu-Seura päätti tehdä Raamatun kivet -näyttelyn, virkosi ajatus myös uusien planeettakuvanäyttelyiden kokoamisesta kesäksi 2021. Viimeisimpien Mars-mönkijöiden ja -luotainten armadan ollessa tuolloin lähtövalmiina ja nyt jo onnistuneesti Marsin pinnalla ja kiertoradalla, oli Mars-näyttely Viking- ja Mariner 9 -kuvista ilmeinen valinta. Euroopan avaruusjärjestön BepiColombo-luotain puolestaan on matkalla Merkuriukseen mukanaan suomalaista huipputekniikkaa, joten Mariner 10 -kuvista ja niiden  pohjalta koostetusta Atlas of Mercury -kartastosta oli hyvä tehdä pieni näyttelykatsaus tähän suuren yleisön silmissä valitettavan heikosti tunnettuun taiteilijoiden planeettaan.

Eräitä kokoelman planeettakuvia esiteltiin aikoinaan muutamissa tilaisuuksissa, esimerkiksi vuoden 2016 Lappajärven ja Vimpelin markkinoilla, Kokkolassa tutkijoiden yössä, sekä Suomen ensimmäisessä International Observe the Moon Night -tilaisuudessa Evijärvellä. Kuluva kesä on kuitenkin tiettävästi ensimmäinen kerta, kun entisen NASAn Pohjoismaisen planeettakuva-arkiston kokoelman aarteita on näyttelyjen muodossa suurelle yleisölle hieman pidempiaikaisesti tarjolla. 

Näyttelyt on nyt siis toteutettu ja pieni valikoima kuvia on yleisön nähtävillä. Kuvat omistaa Lappajärven kunta, mutta minä toteutin näyttelyt Järviseutu-Seuralle. 

Mars- ja Merkurius-näyttelyt ovat omia kokonaisuuksiaan. Molemmat ovat kuitenkin yhtä aikaa esillä Kauhavan Kortesjärvellä Markin museossa, osoitteessa Jääkärintie 71. Museo on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 12–17 8.8.2021 saakka. Sitä ylläpitää Kortesjärvi-Seura ry.

Mariner 9 -kuvia on esillä neljän pienen kuvan verran. Kuva: T. Öhman.

Markin museossa on planeettakuvien ohella esillä runsaasti kiinnostavaa esineistöä Kortesjärven historiasta, johon ehdottomasti kannattaa tutustua. Museoon on vapaa pääsy.

Lienee syytä korostaa, että vaikka osa esillä olevista kuvista on löydettävissä Internetistä (kunhan vain tietää mitä ja mistä etsiä, mikä ei aina planeettadatan kohdalla ole ollenkaan yksinkertaista), kyse ei ole mistään nettikuvien tulosteista, vaan nämä ovat NASAn tekemiä laadukkaita vaikkakin iäkkäitä ja tutkimus- ja opetuskäytössä paikoin kuluneita valokuvavedoksia. Esimerkiksi joitakuita esillä olevista Viking-luotainten kuvista käytännössä käsityönä tehdyistä Mars-mosaiikeista ei netistä löydä laisinkaan (niitä ei välttämättä ole olemassa käyttökelpoisessa sähköisessä muodossa ollenkaan, joskaan varmaa tämä ei ole).

Kortesjärven planeettakuvanäyttelyt on suunnattu ihmisille, joilla on lähtökohtaisesti edes jonkinlainen orastava kiinnostus planeettoja kohtaan. Niinpä näyttelyistä kyllä käy ilmi, missäpäin aurinkokuntaa Mars ja Merkurius kiertävät ja millaiset ovat olosuhteet niiden pinnalla, mutta missään ei kerrota, mikä on ”planeetta”. Niinpä lapsukaisia silmällä pitäen pyrkimyksenä on osallistaa museossa vierailijoita ja saada vitriineihin esille kävijöiden omia avaruuslegoja, rakettien tai planeettojen pienoismalleja yms. asiaankuuluvaa ihmeteltävää. Tavaraa sopii tuoda ihan reilusti, sillä näin muutama päivä avajaisten jälkeen esillä on vasta vanha telluurio, Suomen eturivin kuukuvaajiin lukeutuvan Oskari Syynimaan 3D-tulostama topografinen kuupallo, samoin kuin Oskarin valokuvaama upea kuva, joka paitsi osoittaa, kuinka runsaasti yksityiskohtia taitava harrastajakin pystyy kuvaamaan Marsin pinnalta, myös havainnollistaa Marsin ja Kuun näennäiset läpimitat suhteessa toisiinsa. Sivumennen sanoen, paikallinen ammattimies kun on, Oskari sattumalta vastasi myös tyylikkäiden tekstikylttien ulkoasusta ja valmistuksesta.

Stereokuvien ystävät voivat yrittää pistää silmänsä ristiin tämän Merkuriuksen kraattereita esittelevän stereoparin äärellä. Kuva: T. Öhman.

 

Samalla kun käy Markin museossa, kannattaa vierailla myös tien toisella puolella. Sieltä nimittäin löytyvät sekä Kortesjärvi-Seuran ylläpitämä Luontomuseo että kaikkien jääkäriliikkeestä ja Suomen itsenäistymisen ajan historiasta kiinnostuneiden ehdoton käyntikohde, eli Suomen jääkärimuseo.

Jos planeetat vähänkään kiinnostavat, ei Kortesjärven Mars- ja Merkurius-näyttelyiden pitäisi olla ylivoimaisen laajoja. Kummastakin planeetasta on Jarmo Korteniemen tyylikästä infografiikkaa sisältävien yleisesittelyposterien lisäksi näytillä yhdeksän kehystettyä kuvaa (tai useammasta osakuvasta tehtyä koostetta). Näyttelyvieraiden toivotaan tuovan vitriineihin esille esimerkiksi omia avaruusaiheisia pienoismalleja, leluja, ynnä muuta asiaankuuluvaa. Kuva: T. Öhman.

Kevyttä kesäviihdettä, osa 1: Raamatun kivet Soinissa

 

Tein jokunen vuosi sitten Järviseutu-Seura ry:lle Kraatterijärven mineraalimaailma -hankkeen puitteissa pari teemallista ja taustoitettua kivinäyttelyä (“Kaunis ja kiehtova kvartsi” Evijärvellä ja “Etelä-Pohjanmaan kuntakivet” Lappajärvellä) ja olin hanslankarina parissa muussa. Näiden toteutuneiden lyhytaikaisten kivinäyttelyiden ohella kokosin alustavasti joitakuita kivilaji-, mineraali- ja korukivinäytteitä sitä silmällä pitäen, että osittain niistä voitaisiin joskus tarvittaessa toteuttaa myös Raamatun kivet -näyttely.

Aikaa kului ja Suomen oloissa hyvin poikkeuksellinen, alkujaan Kauko Alasaarelan ja Sirpa Mäki-Rajalan keräämä mineraali-, kivi-, koru- ja koriste-esinekokoelma siirtyi Järviseutu-Seuralta Lappajärven kunnan omistukseen. Olin vakuuttunut, ettei Raamatun kivien idea koskaan etene toteutuksen asteelle, vaan sen kohtalo on yhtä karu kuin suoraan varastoon päätyneiden kolmen valmiin planeettakuvanäyttelyn.

Kesällä 2020 Järviseutu-Seurassa samoin kuin Soini-Seurassa kuitenkin heräsi uudelleen ajatus siitä, että ainutlaatuisella kivikokoelmalla voisi olla jotain parempaakin käyttöä kuin Lappajärven entisessä putkassa makuuttaminen. Lappajärven kunta oli myötämielinen ideaa kohtaan, joten päädyin kokoamaan Raamatussa mainituista kivistä näyttelyn Soiniin kesän 2021 näyttelykaudeksi. Lisäksi valmistin näyttelyoppaat.

Näyttelyn punaisena lankana on tehdä tutuksi reilut 40 Raamatun eri käännöksissä mainittua kivilajia, mineraalia, korukiveä tai perinteisesti korukiveksi luokiteltua elollisen luonnon tuotetta. Näitä esitellään noin 400:n erillisen näytteen voimin. Samalla tietenkin näyttelyoppaassa siteerataan keskeisimpiä Raamatun jakeita, joissa nämä kivet mainitaan. Tärkeimpiä Raamatun jakeita on myös kuunneltavissa älylaitteiden avulla QR-koodien takana SoundCloud-palvelussa.

 

Ametisti on yksi arvostetuimmista kvartsin värimuunnoksista. Kuva: T. Öhman.

Näyttelyvieraita varten on tietenkin itse näyttelyssä,  mutta myös ResearchGate-palvelussa  tarjolla kaksi opasta. Lähinnä vain paikan päällä näyttelyssä selailtavaksi on tarkoitettu 16-sivuinen Raamatun kivet – Pikaopas kiireiselle kävijälle. Huomattavasti laajempi (79 s.) ja siis kivistä kiinnostuneen kannalta oleellisempi on Raamatun kivet – Näyttelyopas. Tätä varsinaista näyttelyopasta ei tietenkään ole tarkoitettu kannesta kanteen luettavaksi, vaan näyttelyn ulkopuolella ajattelisin sen kenties toimivan ehkäpä älyllisesti viihdyttävän satunnaisen vessalukemiston tyyppisenä tekstinä. Toisin sanoen siitä voi löytää kaikenlaisia pieniä detaljeja esimerkiksi mineralogiasta, geologiasta ja mineraalinimien etymologiasta, sekä osin myös historiasta ja arkeologiasta. Ainakin itse tuota tehdessäni opin kaikenlaista hauskaa, kuten vaikkapa sen, että jaden nimi tulee lantionseudun vaivoja parantavaa kiveä tarkoittavasta espanjan ilmaisusta piedra de ijada ja että nefriitin taustalla taas on vain tuon ilmaisun latinankielinen käännös. Tarkempaa tietoa jadesta ja sen nimistä löytyy näyttelyoppaasta.

Graanaattiryhmään kuuluu useita eri mineraaleja. Yleensä granaatit ovat tummanpunaisia (kuvassa tosin näyttävät mustilta), mutta näyttelyssä on esillä myös vaaleanpunaisia ja keltaisia granaatteja. Kuva: T. Öhman.

Lienee syytä korostaa, että aiheestaan ja Raamatun jakeiden lukemisesta huolimatta Raamatun kivet ei ole uskonnollinen tai hengellinen näyttely, eli minkäänlaisen maailmankatsomuksen puolesta tai mitään vastaan ei näyttelyssä saarnata. Oppaissa tai näyttelyssä ei myöskään oteta minkäänlaista uskonnollista tai hengellistä kantaa Raamatun teksteihin, tai tulkita niitä. Kaiken keskiössä ovat kivet.

Korallit ovat elävän luonnon tuotteita, eivätkä siten mineraaleja. Ne kuitenkin koostuvat mineraaliaineksesta ja ne on vuosituhansien ajan käytännössä rinnastettu mineraaleihin ja korukiviin. Niin on myös Raamatussa, minkä vuoksi koralleja on esillä myös Raamatun kivet -näyttelyssä. Kuva: T. Öhman.

Raamatun kivet -näyttelyn avajaiset kera esitelmän olivat 2.6.2021 Soinin Kuninkaantuvalla osoitteessa Multiantie 27c. Näyttely on avoinna tiistaista lauantaihin klo 12–17 koulujen alkuun eli 14.8.2021 saakka. Lisäys 19.7.2021: Ryhmille näyttely on tilauksesta avoinna lokakuun loppuun saakka. Kivinäyttely on ilmainen, mutta Kuninkaantuvan muihin näyttelyosastoihin liput maksavat 5 € (lapsilta 3 €). Investointi lippuihin kannattaa, sillä ainakin minusta Kuninkaantupa on poikkeuksellisen monimuotoinen ja erilainen kotiseutumuseo, jossa on nähtävillä mm. paikallista taidetta, sotilashistoriaan liittyvää esineistöä, vanha koululuokka ja siirtomaatavarakauppa. 

Jos siis tänä kesänä on Etelä-Pohjanmaan suunnassa liikenteessä ja haluaa nähdä jotain vähän erilaista, voi aivan hyvin käydä kulttuurimatkalla Soinissa.

Paatunut tutkijakin nöyrtyy Raamatun kivien edessä. Kuva: Jari Kuula.

Lappajärveltä vinosti Kuuhun

Näin vuoden lopussa on jotensakin sopivaa tehdä pientä tilannekatsausta. Muutama pieni päivitys nimittäin sattui tapahtumaan juuri tässä vuoden päättyessä.

Ensinnäkin parinkin eri Lappajärveä käsitelleen blogitekstin yhteydessä ollut viime aikoina kiintoisaa vuoropuhelua. Sitä osittain sivuten sain juuri tuossa kotva sitten valmiiksi vuoden ainoaksi jääneen juttuni Suomen kraatterien sivuston puolelle. Aiheena on Lappajärven uusi ikä, 77,85 ± 0,78 miljoonaa vuotta. Pitkähköksi venyneessä jutussa on puhetta myös Lappajärven ikämääritysten historiasta, joka on varhaisimmilta osiltaan kiinnostavan hämärä.

Edit 11.1.2019: Tuohon Lappajärven uuteen ikämääritykseen tarttuivat niin Järviseudun Sanomat kuin Ylekin. Sanomien juttu on nähtävillä lehtijuttujen sivulla, Ylen uutinen puolestaan täällä.
Edit 16.1.2019. Myös Suomenkuvalehti.fi kiinnostui Lappajärven iästä. Juttu on maksumuurin takana, mutta pistän sen jossain vaiheessa myöhemmin myös tuonne muiden haastattelujen joukkoon.

Eilen puolestaan taisi tulla julki vuoden viimeinen numero Ursan Zeniitti-verkkolehteä. Siellä on luettavissa juttuni Kuun vinoista törmäyksistä. Tarkempaan käsittelyyn tulivat Proclus, Messier ja Messier A, sekä Petavius B. Vinot törmäykset ovat aina (tai siis 90-luvun lopulta lähtien) olleet sydäntäni lähellä, joten sikäli tämä oli oikein kiinnostava projekti. Havaintokohteina nuo ovat erinomaisia, ja sopivat kiikarihavaitsijoillekin oivallisesti.

Lisäsin tänne sivuilleni myös kokonaan uuden alasivun, Kuun tutkimuskohteitani. Sinne olen koonnut otsikon mukaisesti tietoja niistä Kuun kohteista, joita olen omakohtaisesti tutkinut ja niistä edes jossain muodossa jotain julkaissutkin, mukaan lukien nuo sivupalkissakin mainitsemani Zeniitin jutut. Lähinnä tuossa houkutti nähdä noiden sijoittuminen kartalle, ja ovatpahan nyt ainakin kaikki yhdessä paikassa. Ehkä tässä talven mittaan ennättää vähän päivitellä tuota Maan kohteiden vastaavaa sivua.

Blogiteksti ilman minkäänlaista kuvaa varmaankin sotii jotain blogien moraalista koodistoa vastaan, joten laitetaanpa tähän lopuksi niin tulevaa toivottavasti enteillen kuin vanhoja muistellenkin kuva Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta.

Kuva Lunar Orbiter IV:n keskiresoluution kuvasta 108, joka kuuluu Järviseutu-Seura ry:n tuhansien ainutlaatuisten planeettakuvien arkistoon. Ylimmäinen kynä osoittaa Gyldéniä, keskimmäinen Argelanderia ja alin Lexelliä. Kuva: NASA / LO-IV-108M / Järviseutu-Seura ry. / T. Öhman.

P.S. Ja on tuossa sivupalkissa nyt mukana myös omat twiittaukseni (@OhmanTeemu), jotka alkoivat tänään. Saas nähdä, tajuanko tuosta Twitteristä missään vaiheessa yhtikäs mitään...

P.P.S. 1.1.2019: Vähän tekniikka hakusessa, koska aiemmin muita twiittejä hyvin hakenut Queryfeed ei jostain syystä tunnu päivittävän omia twiittejäni. Niinpä sivupalkissa on nyt testiversiona tuo Queryfeed jonkin aikaa, jotta käy selväksi, alkaako se päivittyä vai ei. No, itse Twitterin kautta tuon kuitenkin sai toimimaan varsin kätevästi, joten väliaikaisesti noita omia syötteitäni on nyt tuossa kaksin kappalein.

P.P.P.S. 3.1.2019: No niin, poistetaanpas tuo omien twiittausteni Queryfeed, kun Twitterin oma tuntuu toimivan niin paljon nopeammin ja kätevämmin. 

Vielä ehtii Järviseudun mineraalinäyttelyihin

Laitetaanpa vaihteeksi taas häpeämätön mainos: Lappajärven ja Evijärven kunnankirjastoissa olevat Järviseutu-Seura ry:n mineraalinäyttelyt ovat nähtävissä vielä puolisentoista viikkoa. Näyttelyt puretaan viikolla 45, noin 5. ja 6.11.

Lappajärvellä näytillä ovat Etelä-Pohjanmaan kuntakivet, Evijärvellä puolestaan lukuiset erilaiset kvartsin (tai tarkemmin sanottuna piidioksidin) muunnokset. Näyttelyitä on kyselty muuallekin, mutta erittäin todennäköisesti nyt on viimeinen tilaisuus ainakin vähään aikaan nähdä näitä varsin harvinaisiakin mineraaleja sisältäviä näyttelyitä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla (tai luultavammin missään).

Lappajärvellä hotelli Kivitipussa esillä oleva meripihkanäyttely jatkaa ainakin toistaiseksi esilläoloaan.

Hieman tarkempia tietoja näyttelyistä löytyy tuolta Näyttelyt-sivultani.

P.S. 13.11.2018: HUOM! Etelä-Pohjanmaan kuntakivet -näyttely jäikin vielä paikalleen, ja on nähtävillä Lappajärven kirjastossa suunnilleen ainakin marras-joulukuun taitteeseen saakka!
 

Kalsedoni on kaunis piidioksidin muunnos, jota pääsee vielä ihastelemaan Evijärven kirjaston näyttelyssä.

Kraatterijärven planeettakuva-arkisto 1: Kuvaharvinaisuuksia Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla

Valokuvat Kuusta ovat yhä edelleen kuututkijoiden tärkeintä ja käytetyintä tutkimusaineistoa. Toki niiden tueksi tarvitaan kuunäytteitä ja erilaisia Kuun kiertoradalta tehtyjä mittauksia, mutta valokuvan merkitystä ei uhkaa mikään. Valokuvissa on muihin aineistoihin verrattuna se mukava puoli, että ne voivat kattaa laajoja alueita erittäin suurella erotuskyvyllä. Ne toimivat myös erilaisissa tieteen popularisointi- ja kansanvalistushankkeissa erinomaisesti, sillä ne ovat paljon helpommin ymmärrettävissä kuin vaikkapa painovoima- tai rautapitoisuuskartat, puhumattakaan vain ammattilaisille avautuvista diagrammeista tai taulukoista. Valokuvat Kuusta ovat lisäksi yksinkertaisesti kauniita ja niihin liittyy Apollo-lentoihin huipentuneen kylmän sodan avaruuskilpajuoksun tuoma historiallinen ja inhimillinen näkökulma. Tämä lisää keskivertokansalaisen kiinnostusta aihepiiriä kohtaan.

Perhonen on laskeutunut.
Kuva: T. Öhman / Järviseutu-Seura / LO-II H-157 / NASA.

Nasan avaruusluotaimet ovat ottaneet valokuvia toisista taivaankappaleista vuodesta 1964 lähtien. Kuvakokoelmien karttuessa Nasa perusti vuonna 1977 kansainvälisen planeettakuva-arkistojen verkoston. Arkistojen tarkoituksena on ylläpitää laajoja kuva- ja karttakokoelmia ja tarjota niitä tutkijoiden, opiskelijoiden, tiedotusvälineiden ja suuren yleisön käyttöön. Tällä hetkellä näitä Nasan alueellisia planeettakuva-arkistoja on Yhdysvalloissa yhdeksän, muualla maailmassa seitsemän. Euroopassa arkistoja on Berliinissä, Pariisissa, Roomassa ja Lontoossa.

Nasan pohjoismainen planeettakuva-arkisto toimi Oulun yliopistossa planetologian tutkimusryhmän ylläpitämänä vuodesta 1990 alkaen parinkymmenen vuoden ajan. Arkiston saaminen Ouluun oli dosentti Jouko Raitalan pitkäjänteisen työn ja läheisten Nasa-suhteiden ansiota. Arkiston aineistojen pohjalta tehtiin vuosien saatossa lukuisia väitöskirjoja ja lisensiaatintutkielmia, pro gradu -töistä puhumattakaan. Sitä käyttivät myös tutkijavieraat Venäjältä, eri puolilta Eurooppaa ja Yhdysvalloista. Merkittävää oli myös kuva-arkiston käyttö kansanvalistustyössä, sillä siihen tuli tutustumaan runsaasti esimerkiksi koululaisryhmiä ympäri Pohjois-Suomea.

Sittemmin planeettageologian tutkimus tapettiin Suomesta pois ja sen myötä planeettakuva-arkisto jäi vaille kotia. Arctic Planetary Science Institute ry:n jäsenet ottivat asiakseen löytää korvaamattomalle aineistolle sijoituspaikka. Lopulta keväällä 2016 Järviseutu-Seura ry. päätti hankkia kokoelman haltuunsa. Kuva-arkiston sijoittuminen Etelä-Pohjanmaalle on hyvinkin luontevaa, sillä Järviseudun keskellä on Euroopan suurin kraatterijärvi, Lappajärvi. Arkisto on pullollaan kuvia vastaavista kraattereista ympäri aurinkokuntaamme. Kuvien avulla on helppo ymmärtää, miltä Lappajärvikin on heti syntynsä jälkeen suunnilleen näyttänyt ja millaiset voimat sitä ovat vuosimiljoonien kuluessa muokanneet. Järviseutu-Seura on viime vuosina muutenkin ansiokkaasti ottanut asiakseen tuoda esille Lappajärven kraatterin syntyä ja alueen geologiaa. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat Kraatterijärven georeitti ja alueen kirjastoissa tälläkin hetkellä olevat mineraalinäyttelyt.

Arkiston inventoinnin yhteydessä toistaiseksi vanhin vastaan
 tullut kuva on Lunar Orbiter I -luotaimen kuva 25 vuodelta 1966.
Kuvan marginaaliin merkityt, osin jo uudemmilla korvautuneet
 kraatterien nimet ovat kuva-arkiston aikoinaan Oulun yliopistoon
hankkineen planetologian dosentti Jouko Raitalan  käsialaa.
Kuva: T. Öhman / Järviseutu-Seura / NASA / LO-I M-25.

”Kraatterijärven planeettakuva-arkiston”^* kokoelma on huomattavan suuri, sillä siinä on noin 8000 kuvaa. Ne ovat laadukkaita paperivedoksia, yleensä kooltaan noin 50×60 cm. Kuvia on 1960-luvun puolivälistä 1990-luvun alkupuoliskolle etupäässä Kuusta, Venuksesta, Marsista ja Merkuriuksesta. Arkistossa on myös noin 700 pienempää kuvaa Jupiterin kuista. Arkistossa olevat kuvat ovat suurimmaksi osaksi Nasan luotainten ottamia, mutta mukana on myös esimerkiksi Neuvostoliiton Venera-ohjelman tutkakuvista tuotettuja karttoja Venuksesta. Nämä ovat länsimaissa todellisia harvinaisuuksia.

Harvinaista herkkua on myös yksi arkiston suurimmista kokonaisuuksista, eli Nasan Lunar Orbiter -ohjelman kuvat vuosilta 1966–1967. Ilman viiden Lunar Orbiter -luontaimen kartoitustyötä eivät Apollo-lennot olisi olleet mahdollisia. Orbiterien kuvat myös muodostivat Kuun kaukokartoitukseen perustuvan tutkimuksen perusaineiston seuraaviksi kolmeksi vuosikymmeneksi. Kuvat ovat täysin käyttökelpoista tutkimusaineistoa edelleenkin.

Vaikka Lunar Orbiterien kuva-aineisto vihdoin ja viimein aiemmin tänä vuonna saatiin sähköisesti saataville, ovat kuvat satojen megatavujen kokoista raakadataa. Niinpä kuvien avaaminen ei onnistu useimmilta planeettageologian ammattilaisiltakaan. Paljon käyttäjäystävällisemmästä Lunar and Planetary Instituten sähköisestä kuvakokoelmasta taas puuttuu runsaasti kuvia, eivätkä kaikki skannaukset ole kovinkaan onnistuneita. Varmaa tietoa ei ole, mutta tiettävästi paperimuodossa olevia Lunar Orbiter -kuvia ei laajemmassa mitassa löydy Euroopasta muualta kuin Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta. Monia Lunar Orbiter -kuvia ei siis käytännössä pysty Euroopassa näkemään missään muualla kuin Järviseutu-Seuran kokoelmassa.

Apollo 16:n kartoituskameran (metric/mapping camera) kuvien luettelointi ja järjestäminen meneillään Kraatterijärven planeettakuva-arkistossa. Kuvassa näkyvät arkistolaatikot ovat täynnä valokuvia ja karttoja etenkin Kuusta, mutta osin myös Marsista, Merkuriuksesta ja Venuksesta. Kuvan laatikot sisältävät vain osan Järviseutu-Seuran laajasta ja ainutlaatuisesta kuva-aineistosta.  Kuva: T. Öhman.

Arkisto on luonnollisesti säilytettävä sen korvaamattoman kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi, mutta tärkeää olisi saada kuvat jälleen siihen tarkoitukseen, johon ne hankittiinkin. Tutkimuksen tekeminen Suomessa näiden kuvien avulla ei enää käytännössä ole mahdollista, mutta kansanvalistukseen ne sopivat oivallisesti. Toistaiseksi kuvia on julkisesti esitelty kohtalaisen pienimuotoisesti, lähinnä kesällä 2016 Lappajärven ja Vimpelin markkinoilla, Lappajärvellä pitämälläni luennolla, sekä Suomen ensimmäisessä International Observe the Moon Night -tapahtumassa Evijärvellä.

Tilanne kuitenkin toivottavasti muuttuu vielä kuluvan syksyn aikana. Järviseutu-Seuran hallinnoimassa ja LEADER Aisapari ry:n rahoittamassa hankkeessa on tarkoitus selvittää, mitä kuvia ja muuta aineistoa arkistossa oikeastaan onkaan, ja erityisesti saada edes pikkiriikkinen osa kuvista ja niihin kytkeytyvistä kiehtovista tarinoista tavalla tai toisella käyttöön opetuksessa ja kansanvalistuksessa. Olen tuossa hankkeessa mukana, joten tulen tässä loppukesän mittaan lyhykäisesti esittelemään joitakin erityisen kiinnostaviksi kokemiani kuvia, joita arkiston inventoinnin yhteydessä tulee esille. Mikäli kuvaharvinaisuudet muilta planeetoilta kiinnostavat, kannattaa siis silloin tällöin vilkaista blogipäivityksiäni.


^*Kuva-arkistolla ei ole nimeä, mutta kun olen aiemmissakin yhteyksissä käyttänyt nimitystä "Kraatterijärven planeettakuva-arkisto", niin mennään sillä toistaiseksi. Valistunut lukija voi tietenkin tässä vaiheessa myös ihmetellä, miksi juuri Lappajärvi on "Kraatterijärvi", sillä lähes kaikki Suomen törmäyskraatterit sisältävät järven. Kolmen kunnan alueelle levittäytyvä Lappajärvi on kuitenkin paitsi Suomen, myös Euroopan suurin kraatterijärvi. Lisäksi nimitys "Kraatterijärvi" on ehkäpä hiljalleen vakiintumassa Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla neutraalimmaksi ja hyväksyttävämmäksi sanaksi kuin "Lappajärvi". Tästä elävä esimerkki on Kraatterijärven ihmeet.


--
Osa tämän blogipostauksen tekstistä on ilmestynyt Lappajärven Joulu 2016 -lehteen kirjoittamassani artikkelissa.