Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinko. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. lokakuuta 2023

Auringonpilkut lokakuussa 2023

Viimeisimmät päivitykset 12.10.2023

Uusi kuukausi, uusi ketju auringonpilkuista. Ellei toisin ole mainittu, kuvat on entiseen tapaan otettu jalustalla olevalla Nikon CoolPix P900:lla AstroSolar-kalvon läpi Äänekoskella ja käsitelty kevyehkösti (histogrammin säätö, lievä terävöitys).

12.10.2023

Etsin noin klo 12.15–12.25 suojaa erittäin navakalta tuulelta, mutta se osoittautui aika mahdottomaksi, kun tarkoitus oli kuitenkin kuvata auringonpilkkuja. Muutoin keli oli ihan kohtalainen, eikä vallankaan pilvistä ollut kiusaa ollenkaan. Keskikokoisia pilkkujakin oli muutaman päivän aikana ilmestynyt lisää ja itäreunalta tulossa oleva iso pilkku vaikuttaa oikein lupaavalta.

12.10.2023 klo 12.18.
 
12.10.2023 klo 12.21.

12.10.2023 klo 12.23.

9.10.2023

Auringon näkökulmasta keskipäivällä eli klo 13.05–13.15 otin satunnaisista stratocumuluksen riekaleista pahemmin närkästymättä jokusen kuvan edelleen aika vähäisistä ja pienikokoisista pilkuista. Onneksi kuitenkin tuonne eteläiselle puoliskolle on nyt syntynyt hieman eloa.

9.10.2023 klo 13.07.

9.10.2023 klo 13.10.

9.10.2023 klo 13.12.

6.10.2023

Vähän pliisuahan tämä pilkkutarjonta nyt on, vallankin kun vertaa alkukesään ja tai ottaa huomioon, että jo vuoden päästä pitäisi olla pilkkumaksimi. No, tietysti täytyy aina olla tyytyväinen kun edes jotain näkyy. Niin ala- kuin yläpilviä pyöri kameran ja Auringon välissä vähän liikaa kun klo 13.35:n tienoilla kuvailin, ja kylmän pohjoisenpuoleisen tuulen satunnaiset puuskat tuntuivat osuvan kohdalle juuri hetkeä ennen kuin vitkalaukaisin kuvan valotti. Vaan upeitahan nämä kuulakkaat syyspäivät tietysti noin muuten ovat.

6.10.2023 klo 13.33.

6.10.2023 klo 13.36.

6.10.2023 klo 13.38.

5.10.2023

Keli oli noin klo 13.05–13.10 ihan mainio. Aurinko vaan jää näin korkeimmillaankin ollessaan jo hieman matalalle (tänään Aurinko oli etelässä klo 13.09 vajaan 23 asteen korkeudella), joten väkisinkin se hieman rokottaa kuvien terävyyttä. Kun pilkut ovat niin pieniä kuin tällä hetkellä, lievänkin seeingin putoamisen näkee etenkin siinä, että reippaammin zoomatut kuvat menevät aika mössöisiksi. Vaatimattomaan pilkkutilanteeseen ei myöskään näytä lähipäivinä olevan tulossa merkittävää parannusta, sillä kovin mitätöntä on tuo itälaidan tarjonta kun eivät fakulatkaan tuon kummempia ole.

5.10.2023 klo 13.06.

5.10.2023 klo 13.07.

5.10.2023 klo 13.09.

5.10.2023 klo 13.11.

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Auringonpilkut syyskuussa 2023

Viimeisimmät päivitykset 3.10.2023

Saas nähdä, minkä verran nyt syyskuussa enää auringonpilkkuja tulee kuvattua. Tässä nyt kuitenkin sitä silmällä pitäen taas kuukausiketju. Edelleen kuvat on otettu jalustalla olleella Nikon CoolPix P900:lla AstroSolar-suodattimen läpi Äänekoskella, jollei toisin ole mainittu. GIMPillä mm. säätelen kuvien histogrammia sen verran, että fakulatkin erottuvat hieman paremmin.

28.9.2023

Syyskuun viimeiset auringonpilkkukuvat piti ottaa kolmen maissa yläpilvimössön läpi, joten aika töhnäisen näköistä on. Pilkut ja fakulat sinänsä olivat ihan kelvollisia.

28.9.2023 klo 14.56.

 
28.9.2023 klo 14.58.

28.9.2023 klo 15.00.

22.9.2023, Alahärmä

Tuuli hieman täristeli jalustaa kun kuvailin noin klo 13.15, mutta ei se pahemmin haitannut. Pilkkumaisema oli mitä mainioin.

22.9.2023 klo 13.13.

22.9.2023 klo 13.14.

 
Tulipa tämmöistäkin kokeiltua, mutta sen minkä koossa voittaa, häviää tarkkuudessa. 22.9.2023 klo 13.16.

22.9.2023 klo 13.19.

22.9.2023 klo 13.20.

18.9.2023, Alahärmä

Pilvet olivat taas kiusanani kun klo 13.50:n paikkeilla yritin kuvata auringonpilkkuja. Aluksi piti kuvata cirrostratuksen läpi, sitten altocumuluksen. Tämä oli sikäli valitettavaa, että idästä oli tulossa lupaava pilkku ja aiemminkin näkyvissä olleet ryhmät olivat ehkä hieman ryhdistäytyneet.

18.9.2023 klo 13.48.

18.9.2023 klo 13.48.

Ehkä hieman turha kuva, mutta laitetaan nyt kun tuli käsiteltyä. 18.9.2023 klo 13.49.

18.9.2023 klo 13.50.

15.9.2023, Alahärmä

Auringonpilkkuja piti klo 12.45:n tienoilla yrittää kuvata altocumulus-pilvien läpi ja raoista. Kameran automatiikalla oli myös normaalia suurempia ongelmia tarkennuksen kanssa. Tulipahan nyt kuitenkin taas pilkkutilanne joten kuten tallennettua.

15.9.2023 klo 12.48.

15.9.2023 klo 12.47.

15.9.2023 klo 12.49.

14.9.2023, Alahärmä

Tämä auringonpilkkujen kuvaussessio ei alkanut järin kehuttavasti: pudotin aurinkosuodattimen lattialle sillä seurauksella, että AstroSolar-kalvon reunaan tuli repeämä. Paikkasin sen mustalla erkkarilla ja jeesusteipillä, eikä tuo tunnu pahemmin haittaavan. Askarrellessa ja kiroillessa meni kuitenkin aikaa, joten kello oli 14.15:n kieppeillä kun pääsin kuvaamaan. Siinä vaiheessa pilvetkin olivat tietysti ehtineet jo haittaamaan. 

Itse pilkut olivat aika vaatimattomia, enkä kameran läpi sihtaillessani silmilläni erottanut kuin tuon itä- eli vasemman reunan selväpiirteisimmän pilkun. Kuvistakin tuli etenkin pilvien vuoksi vähän tavallista suttuisempia.

14.9.2023 klo 14.12.

14.9.2023 klo 14.13.

14.9.2023 klo 14.17.

9.9.2023

Puoli kolmen maissa iltapäivällä tuuli vähän tärisytti jalustaa, mutta muuten olosuhteissa ei suurta valituksen aihetta ollut. Pilkkujen määrä ja koko oli edelleen ihan kohtuullisella tasolla.

9.9.2023 klo 14.24.

9.9.2023 klo 14.26.

9.9.2023 klo 14.29.

8.9.2023

Pilviä pyöri kahden maissa jonkun verran kiusana, mutta muuten kelissä ei hirveästi ollut moittimista. Pilkkutarjonta oli edelleen ihan jees, muttei edelleenkään yhtä hyvä kuin aiemmin kesällä jossain vaiheessa oli vähän pidemmänkin pätkän.

8.9.2023 klo 14.02.


8.9.2023 klo 14.07.

8.9.2023 klo 14.08.

6.9.2023

Meni vähän yli neljään ennen kuin pääsin Aurinkoa kuvaamaan. Auringon korkeutta isompi kiusa olivat kuitenkin tuulenpuuskat ja stratocumulus-pilvet, jotka vitkalaukaisijan kymmenen sekunnin viiveen aikana usein ehtivät tehdä tuhojaan. Jokunen menettelevä kuva kuitenkin joukkoon mahtui. Pilkkutilanne oli suht OK, ja onneksi idästä (eli Auringon tapauksessa vasemmalta) näyttäsi olevan uutta nähtävää tulossa.

6.9.2023 klo 16.14.

6.9.2023 klo 16.21.

6.9.2023 klo 16.21.

lauantai 29. heinäkuuta 2023

Auringonpilkut heinäkuussa 2023 ja blogipäivitystä

Viimeisimmät päivitykset 30.7.2023

Blogi, Twitter ja yleinen hunningolla olo

Kuten tämän blogin päivitystahdistakin näkyy, on vuosi 2023 mennyt omalta kohdaltani enimmäkseen ohi. Niin ovat useimmat viime vuodet, mutta tämä erityisesti. Jos vanhaksi elää ja muisti menee kuten sukurasitteen ja yleisen todennäköisyyden perusteella käy, suurta vahinkoa ei tapahdu jos vuosi 2023 katoaa tyystin. Katsotaan nyt kuitenkin, saisiko loppuvuodesta edes tämän bloginrohjakkeen osalta vähän aktiivisempaa.

Syy tähän aktivointiyritykseen on osaltaan Elon Musk. En ole luonteeltani alkuunkaan some-eläin, mutta loppuvuodesta 2018 käyttämäni Twitter oli erittäin hyvä keino pysyä kutakuinkin ajan tasalla itseäni kiinnostavien tutkimusalojen kehityksestä ja uusista löydöistä. Twitter sai minut myös lukemaan ja kirjoittamaan päivittäin Suomen historiaa ja sitä kautta tuli jaettua jonkinlainen osa Kuusta, auringonpilkuista ja satunnaisesti muustakin kiinnostavasta ottamistani kuvista. 

No, kuten tunnettua, Musk tuhosi Twitterin (etenkin käyttämäni Tweetdeckin), joten vaikka käyttäjätilini jätinkin vielä odottamaan aikaa parempaa, häivyin muutama viikko sitten Twitteristä. Näin ollen poistin äsken tuosta sivupalkista tyhjän Twitter-syötteeni. Samalla meni myös Chasing the Moon -kirjan erinomainen syöte, koska se oli hiljentynyt jo aiemmin. Huushollauspäivityksenä todettakoon myös, että Luento- ja Haastattelusivuilla on uutta kamaa tältä kesältä, ja niihinkin lisäpäivityksiä olisi tarkoitus tulla lähipäivinä.

En pidä kuvankäsittelystä, enkä sitä myöskään osaa kun en ole koskaan viitsinyt isommin opetella. Siksipä yleensä käy niin, että jollen pistä kuviani johonkin näkysälle, eli aiemmin Twitteriin, ne jäävät makaamaan kovalevylle ja usein hyvin pitkäksi aikaa jopa kameran muistikortille ilman että katson otoksia sen tarkemmin tai että puristaisin niistä irti sen minkä nopsalla peruskäsittelyllä saisi. Tavallaan siis se, että olen tavannut kuvata Kuuta ja auringonpilkkuja (paitsi nyt heinäkuussa) kutakuinkin aina kun se pihaltani on mahdollista on täysin turhaa, koska en itse katso kuvia tarkemmin jos en pistä niitä Twitteriin näkyviin. Hullua moinen, koska ei minulla kuitenkaan isompaa tarvetta ole tekemisiäni mihinkään tyrkyttää, mutta näin se vain tuntuu menevän.

Joskus minulla oli lyhytikäiseksi jäänyt projekti pistää tänne blogiin kuukausittaiset kuukuvani. Nyt kun Twitter on tääksejäänyttä elämää, kokeilen herättää sitä henkiin. Ja yritänpä jopa samaa auringonpilkuille. Itseni jotakuinkin tuntien tiedän, että tuskinpa tämä nytkään pitkään kestää, mutta kokeillaan nyt hetki kuitenkin. Ehkä yritän jossain vaiheessa siirtää tänne erään muunkin Twitter-projektini, mutta katsotaan sitä myöhemmin.

Auringonpilkut heinäkuussa 2023

Auringonpilkut ja usein niihin liittyvät kuumemmat ja siksi Auringon reunantummumisalueella kirkkaina näkyvät fakulat ovat kiinnostaneet minua koko tähtiharrastajan elämäni, siis noin 35 vuotta. Osin tämä johtui siitäkin, että planeettojen ja Kuun ohella Aurinko on niitä harvoja avaruuden kohteita, joita pienellä putkella voi valosaasteisessa paikassa katsella ongelmitta. Projisointi Newtonilla oli vaan aika kökköistä hommaa. Sitten 1990-luvun loppupuolella kun pääsi täysaukkosuodinta käyttämään, homma alkoi kiehtoa entistä enemmän. En koskaan viitsinyt suorittaa yliopistolla kurssia nimeltä Tähtitieteen harjoitustyöt (tai jotain sinnepäin) loppuun saakka, mutta yksi tekemistäni kurssin osiosta oli havaintosarja. Sen väkersin auringonpilkuista ja auringonpilkkuluvun laskemisesta. Laskeskelin niitä huvikseni jonkin aikaa muutenkin ja vertailin virallisiin lukuihin. Hauskaa hommaa.

Ostin Nikon CoolPix P900-kamerani useampi vuosi sitten kolmesta syystä, joista tärkeimmät olivat Kuun ja auringonpilkkujen kuvaaminen. Tänä vuonna ja etenkin tästä keväästä lähtien tänne heinäkuulle asti kuvasinkin auringonpilkkuja lähes aina kun vain pilvet ja muut elämän asettamat rajoitteet sallivat.

Tämä heinäkuu on mennyt monessa mielessä täysin plörinäksi, niin myös auringonpilkkujen kuvauksen osalta. Siksipä tästä onkin hyvä aloittaa kuukausittaisten pilkkukuvakavalkadien sarja, koska kuvia ei tule paljon. Kuvat tulevat järjestyksessä siten, että viimeisin päivä on aina ylimmäisenä, mutta päivän sisällä aika kulkee eteenpäin. Kaikki kuvat on otettu jalustan päällä nököttävällä CoolPixillä visuaalikäyttöön tarkoitetun AstroSolar-kalvon läpi, ellei toisin ole mainittu. Pyrkimykseni on, että mukana olisi aina koko kiekon kuva sekä molemmat reunat hieman enemmän zoomailtuna, jos siellä jotain nähtävää on. Samoin tietysti näyttävämmistä kohteista on tarkoitus olla hivenen lähempiä kuvatuksia. Käytännössä kuitenkin vain osa kuvista onnistuu edes suunnilleen, joten sen mukaan pitää elää. Estetiikka ei tässä ole tavoitteena vaan ainoastaan auringonpilkkujen ja fakuloiden erottaminen. Kuvauspaikka on Äänekoski, ellei toisin ole mainittu. Tästä lähtee.

30.7.2023, Alahärmä

Pitkän kuvaamattoman kauden katkaisu, mutta nytkin täytyi kuvata ukkospilven jääkiteisen yläosan läpi ja kuvaustuokio jäi lyhyeksi pilven vyöryttyä päälle. Kuvat ovat siis kaikki melkoisen sameita. Pilkkuja oli ihan mukavasti, harmi ettei tuon otollisempaa kuvaushetkeä ollut. Sade alkoi kuitenkin vasta vajaan puolen tunnin päästä.

30.7.2023 klo 15.21.

          

30.7.2023 klo 15.22.

  


Hivenen tavallista ronskimmin käsitelty kuva 30.7.2023 klo 15.23.

 

15.7.2023

Tuuli hieman tärisytteli jalustaa, mutta muuten oli ihan kelpo keli.

15.7.2023 klo 16.11.  

15.7.2023 klo 16.13.

15.7.2023 klo 16.14.

13.7.2023

Siteerataanpa jälleen muistikirjaani: "Nyt kuvat terävämpiä kuin eilen ja toissapäivänä. Ilmeisesti vain seeingistä kiinni. Hyvä ryhmä tulossa idästä."

13.7.2023 klo 15.52.

 
Hieman reippaammin käsitelty suttuinen kuva, jotta länsireunan pienemmistä pilkuista ja fakuloista saa edes jotain selkoa. 13.7.2023 klo 15.52.


Harmi ettei tähän mahtunut koko kiekkoa, koska tämä on muuten meikäläisen kuvaksi aika onnisunut. 13.7.2023 klo 15.55.

Tämä on se mainitsemani tulossa ollut hyvä ryhmä. 13.7.2023 klo 15.58.

13.7.2023 klo 16.01.

 

12.7.2023

Muistikirjani mukaan "Taas näytti kameran ruudulla jälki hieman suttuiselta." Niin se tekee tietokoneellakin katsellen, vaikka terävämpiäkin ruutuja onneksi mukaan osui. 

12.7.2023 klo 14.52.

12.7.2023 klo 14.55.

Enemmän zoomatessa pilkut tuppaavat menemään mössöksi, kuten tämäkin kuva osoittaa, joten zoomaus ei oikeastaan kannata, vallankaan vähänkään kehnommalla seeingillä. 12.7.2023 klo 14.58.

 
12.7.2023 klo 14.59.

11.7.2023

Kuvatessa oli jostain syystä tarkennusongelmia, mutta pilkkuja oli hyvin.

11.7.2023 klo 14.47.

11.7.2023 klo 14.50.

Ehkä hieman turha kuva, mutta onpahan nyt mukana. 11.7.2023 klo 14.51.

11.7.2023 klo 14.52.