keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Auringonpilkut syyskuussa 2023

Viimeisimmät päivitykset 9.9.2023

Saas nähdä, minkä verran nyt syyskuussa enää auringonpilkkuja tulee kuvattua. Tässä nyt kuitenkin sitä silmällä pitäen taas kuukausiketju. Edelleen kuvat on otettu jalustalla olleella Nikon CoolPix P900:lla AstroSolar-suodattimen läpi Äänekoskella, jollei toisin ole mainittu. GIMPillä mm. säätelen kuvien histogrammia sen verran, että fakulatkin erottuvat hieman paremmin.

8.9.2023

Pilviä pyöri kahden maissa jonkun verran kiusana, mutta muuten kelissä ei hirveästi ollut moittimista. Pilkkutarjonta oli edelleen ihan jees, muttei edelleenkään yhtä hyvä kuin aiemmin kesällä jossain vaiheessa oli vähän pidemmkin pätkän.

8.9.2023 klo 14.02.


8.9.2023 klo 14.07.

8.9.2023 klo 14.08.

6.9.2023

Meni vähän yli neljään ennen kuin pääsin Aurinkoa kuvaamaan. Auringon korkeutta isompi kiusa olivat kuitenkin tuulenpuuskat ja stratocumulus-pilvet, jotka vitkalaukaisijan kymmenen sekunnin viiveen aikana usein ehtivät tehdä tuhojaan. Jokunen menettelevä kuva kuitenkin joukkoon mahtui. Pilkkutilanne oli suht OK, ja onneksi idästä (eli Auringon tapauksessa vasemmalta) näyttäsi olevan uutta nähtävää tulossa.

6.9.2023 klo 16.14.

6.9.2023 klo 16.21.

6.9.2023 klo 16.21.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti