Ensimmäisenä Kuussa: katselukelvotonta kuraa

Damien Chazellen ohjaama Neil Armstrongin NASA-uraa käsittelevä elokuva Ensimmäisenä Kuussa (First Man) oli järisyttävän huono tekele. En alkuunkaan käsittänyt, mihin elokuvalla pyrittiin. Ryan Goslingin esittämä Armstrong kuvataan elokuvassa täysin tunteettomana robottina. Jos se oli tekijöiden pyrkimys, siinä toki onnistuttiin.

Muita onnistumisia elokuvasta on hyvin vaikea löytää. Claire Foyn esittämä Armstrongin vaimo Jan Armstrong on elokuvan hahmoista ainoa, jolla tuntuu olevan minkäänlainen persoonallisuus, ja sekin tulee esiin vain muutamassa kohtauksessa. Armstrongin läheisistä astronauttikollegoista Gemini 8:n Dave Scott ja Apollo 11:n Mike Collins ovat täysin hajuttomia ja mauttomia statisteja. Buzz Aldrinista tehdään jälleen kerran tarinan pahis, eli pelkkiä sopimattomuuksia möläyttelevä älypää. Se ei toki kovin kaukana totuudesta ollutkaan, minkä Aldrin on omaelämäkerroissaan auliisti myöntänytkin. Ainoastaan Ed Whiten hahmosta on ehkä yritetty tehdä jotain ihmistä muistuttavaa.

Katselukokemuksena elokuva on hirvittävä. Leffa on lähinnä sarja lähikuvia Goslingin tai Foyn naamasta tai silmistä, tai vaihtoehtoisesti tärisevistä mittareista, kytkimistä, tai ruuvinkannoista. Kaikki vähäinen ihmisten välinen kanssakäyminen on kuvattu raivostuttavalla käsivarakameraheilunnalla.

Käsikirjoittaja Josh Singer on päässyt elokuvassa todella helpolla, sillä hän ei ole vaivautunut juurikaan kirjoittamaan dialogia. Käytännössä kukaan ei sano koko elokuvan aikana mitään edes etäisesti kiinnostavaa, Kennedyn puhetta ja muutamia aitoja lennonjohdon kommentteja lukuun ottamatta.

Jos Gemini- ja Apollo-ohjelmissa 1960-luvulla vaikuttaneita ihmisiä ei entuudestaan tiedä, lienee hyvin vaikea tietää, keitä elokuvassa esiintyvät hahmot ovat ja mikä heidän tehtävänsä on. Ketään kun ei esitellä eikä kenelläkään ole minkäänlaista taustaa. Deke Slaytonia esittävän hepun hiustyylikin on totaalisen väärä.

NASAn kuuohjelma ja Armstrongin ura esitetään lähinnä sarjana erilaisia läheltä piti -tilanteita tai epäonnistumisia. Armstrong melkein hajottaa X-15:n. Armstrong ja Scott melkein kuolevat Gemini 8:lla. Tässä tapauksessa sentään käy selväksi, ettei vika ollut heidän. Armstrong räjäyttää lentävän hetekan. Ed White, Gus Grissom ja Roger Chaffee kuolevat Apollo 1:n tulipalossa. Jotenkin se liittyi sähköjohtoihin ja happeen, tai jotain. Apollo 8:aa ollaan laukaisemassa kohti Kuuta, ja sitten jo takaisin tuleekin Apollo 10. Sitten Armstrong meneekin Kuuhun, ja tietokoneen kanssa on jotain häikkää, ja sitten Armstrong astuu Kuun pinnalle seisoskelemaan tyhjän panttina. Kaikki tämä on tietenkin tärisemistä, heiluntaa ja lähikuvia Goslingin naamasta.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että oli elokuvassa hivenen hyvääkin. Ciarán Hinds esitti Bob Gilruthia, ja koska jostain syystä olen aina pitänyt Hindsistä, hänen kohtauksensa eivät olleet niin kammottavan huonoja kuin muut. Kuumoduli Eaglen lähestyessa Kuuta oli muutaman sekunnin vilahduksia Kuun maisemista kiertoradalta nähtyinä, ja ne näyttivät hyviltä. Lisäksi samaan aikaan soineesta musiikista pidin. Mistään muusta en elokuvassa sitten pitänytkään. Näiden ansiosta elokuva ei ole yhden tähden (Kuun) elokuva, vaan saa puolikkaan lisää.

Ehkä elokuvan tarkoituksena oli kertoa, että Armstrongien tytär kuoli pienenä, ja että se vaikutti heihin yksilöinä ja avioparina. Oho. Enpä olisi ikuna arvannut.

Ensimmäisenä Kuussa ei ole jännittävä, dramaattinen, kiinnostava, ei vallankaan hauska, eikä se herätä oikeastaan mitään muita tunteita kuin ärtymystä, pettymystä ja hämmennystä siitä, miksi tällainen pökäle on pitänyt ylipäätään vääntää. Ihmetyttää sekin, miksi Armstrongit tiettävästi antoivat tälle siunauksensa. Tai no, ehkä Neil Armstrong sitten oikeasti oli robotti, mistäpä minä sitä tiedän. James Hansenin kirja First Man, josta elokuva siis nimensä otti, on tylsin lukemistani lukuisista astronauttielämäkerroista, mutta sen 768 pitkästyttävää sivua ovat huikean lennokasta tarinaniskentää verrattuna tähän täydellisen ikävystyttävään ja ylipitkään elokuvaan.

Jos haluan katsella Ryan Goslingin naamaa, katselen mieluummin sitä, kuinka hän ei halua syödä murojaan. Ja jos haluan yhdistää Ryan Goslingin naamaan traagisen ihmiskohtalon, katson mieluummin sitä, kuinka hän lopultakin syö muronsa. Ja noiden parissa ei tarvitse kärvistellä lähes kahta ja puolta tuntia.

Ehkä minä olen väärää katsojaryhmää, tai ehkä minä yksinkertaisesti vaan en tajunnut. Lopputulema kuitenkin on, että Ensimmäisenä Kuussa on kolmanneksi huonoin elokuvateatterissa koskaan näkemäni elokuva. Tämän ohitse kehnoudessa menee vain kaksi ranskalaista taidepläjäystä.

Summa summarum: Tätä kammotusta en voi suositella kenellekään, tai ainakaan kenellekään, joka on kiinnostunut miehitetyistä avaruuslennoista, NASAn historiasta, Apollo-ohjelmasta, Kuusta tai ylipäätään mistään vähänkään kiinnostavasta.

Arvio: *+