Osittainen auringonpimennys 11.8.2018

Pimennykset ovat mukavia tapahtumia. Ne ovat sen verran harvinaisia, ettei koskaan pääse tulemaan kyllästymistä, ja kaikki ovat myös aina toisistaan poikkeavia tapahtumia. Pimennysten aikana pääsee myös aina konkreettisesti näkemään, että kepleriläis-newtonilainen kosminen kellokoneisto raksuttaa edelleen ihan ajassaan. Jostain syystä olen aina tykännyt siitä.

Likimain pimennyksen maksimi noin klo 12.18. Kaikki
pimennyskuvat legendaarisen maineen saavuttaneen
RET-45 -kaukoputken (D=114 mm, f=900 mm) ja H20 mm
okulaarin läpi käsivaralta Canon Ixus 70 -digipokkarilla.
Tässä kuvassa aukko oli pienennetty 50 mm:iin,
muissa täysi aukko. Aurinkosuodatinkin on retrohenkisesti
Mylaria eikä AstroSolaria. Kuvat ovat vain suunnilleen
"oikein päin", ja kaikki roskilta näyttävät töhryt ovat roskia.
Kuva: Teemu Öhman.

Tämänkertainen, keskipäivällä 11.8.2018 tapahtunut osittainen auringonpimennys oli Äänekosken horisontista katsottuna melko vähäinen pimennys. Auringon kiekosta jäi Kuun taakse piiloon vain reilut 13 %. Utsjoellakaan pimennys ei ollut kuin 31-prosenttinen.

Kuten kahden viikon takaista kuunpimennystä, myös tätä pimennystä suosi sää. Kova tuuli tosin tärisytti putkia ja heitteli pölysuojia, käyttämättömiä aurinkosuodattamia ja muistikirjoja pitkin pihaa, mutta pilvistä ei haittaa ollut. Ensimmäisen kontaktin näin Vixen 10x25 -kiikarin läpi noin klo 11.44.50 ja viimeisen puolestaan RET-45:n ja H20-millisen okulaarin läpi noin klo 12.53.13. Paljain silmin havaiten viimeinen kontakti oli puolestaan jo noin 12.51.02. Jyväskylälle vastaavat ajat ovat Ursan mukaan 11.45.10 ja 12.52.39, joten tuskinpa tuossa kovin pitkää pätkää jäi näkemättä.

Kuvia räpsin pimennyksestä jonkun verran, jotta jää edes jonkinlainen kuvallinenkin todiste tapahtumasta. Tässä olevat suttuiset ja roskaiset kuvat on napsittu käsivaralta kollimointia odottelevan RET-45:n läpi. Mutta onpahan ikuistettu.

Seuraava auringonpimennys näkyy Suomessa vasta kolmen vuoden kuluttua, eli 10.6.2021. Se on rengasmainen pimennys, mutta Suomessa sekin näkyy osittaisena. Toivottavasti sitäkin pääsee havaitsemaan yhtä hyvässä ja leppeässä kelissä kuin tämänpäiväistä.  

Noin klo 12.37. Kuva: T. Öhman.

Noin klo 12.52, eli noin minuutti ennen pimennyksen
päättymistä. Kuva: T. Öhman.

Retrohavaitsijan pimennysvälineistöä. 80-luvun kaukoputkien mukana tulleet okulaariin kiinnitettävät ns. aurinkosuotimet ovat alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan vaarallisia vehkeitä, mutta niistä voi askarrella täysin turvallisen maskin paljain silmin havaitsemista varten. Vixen 10x25 -kiikarissa on AstroSolarista tehty aurinkosuodatin, mutta RET-45:n ja Kowa TSN-821:n suotimet ovat perinteikkäämpää Mylaria. Kuva: T. Öhman.

InOMN 2014 Korkalovaarassa, ja suositusten laaduntarkistus

Tahtoo kaikenlaisia puolivalmiita tekstinpätkiä jäädä kovalevylle lojumaan, joten viimeistelläänpä tässä nyt edes yksi valmiiksi asti, vaikka tämä ei enää järin ajankohtainen olekaan. Vaan Kuun kauneushan sinänsä on ajatonta.

- - -

Maailmalla, joskaan ei tiettävästi Suomessa ainakaan virallisesti, vietettiin syyskuun kuudentena International Observe the Moon Night (InOMN) -tapahtumaa. Nimensä mukaisesti tapahtuman tarkoituksena on samana iltana havaita Kuuta ympäri maailmaa, järjestää yleisötapahtumia, ja ylipäätään levittää ilosanomaa Kuusta ja sen havaitsemisesta. Hieno idea, ja kaikesta päätellen – paikallisista järjestäjistä toki riippuen – yleensä erittäin hauska tapahtuma. Harmi, ettei se Suomessa ole saanut aikaiseksi minkäänlaista innostusta. Saapa nähdä, miten ensi vuoden InOMNissa 19.9.2015 käy.

Rovaniemellä sää osittain suosi InOMNia. Koska tapahtumaa tuli Ursan Zeniitti-lehdessä etukäteen mainostettua ja annettua havaintovinkkejä, ja toisaalta koska nuo vinkit perustuivat vain Virtual Moon Atlakseen (VMA) eikä sen tarkempiin kolongitudin laskemisiin, eikä VMA:n terminaattori tunnetusti välttämättä ole täsmälleen kohdallaan, on ehkä laaduntarkkailun nimissä hyvä käydä läpi, kuinka oikeassa tai pielessä havaintosuositukset olivat.

Havaintopaikkanani toimi parveke, mistä muutenkin heikohko seeing kärsi vielä lisää, ja havainnot tuli tehtyä ohuen cirrostratus-harson läpi. Havaintolaitteena taas oli liioittelematta legendaarinen, paljon syystä ja myöskin syyttä parjattu, mutta optiikaltaan aikoinaan ihan kelvollinen noin 30 vuotta vanha RET-45 (D=114 mm, f=900 mm) pikkustandardin mukaisilla ortoskooppisilla okulaareilla (f=6 ja 9 mm) varustettuna.

Mons Rümker

Kuun ehkäpä selväpiirteisin tulivuori jäi hieman liiaksi yön puolelle. Se kyllä näkyi muhkurana terminaattorilla, mutta olisi ollut parhaimmillaan todennäköisesti vasta aamulla. Satunnaisella havaitsijalle tämä olisi luultavasti jäänyt melkoiseksi mysteeriksi.

Aristarchuksen ylänkö

Tämä ei petä oikeastaan missään valaistusolosuhteissa, joten hieman terminaattorilta päivän puolelle ehtiminen ei haitannut lainkaan. Schröterin laakso on aina kaunis kunhan valaistus on vaan vähänkin vino, ja Väisäläkin näkyi huonosta seeingistä huolimatta mainiosti. Samoin ylängön koostumuksesta kielivä poikkeava väri erottui hyvinkin selvästi.

Kuu VMA:n mukaan 6.9.2014 klo 21.00 ja kuvattuna (Kowa TSN-821 (D=82 mm) ja Canon Ixus 70 -digipokkari) Rovaniemen Korkalovaarassa klo 23.35. Kuva: T. Öhman

Mariuksen kukkulat

Noinkin pienellä putkella ja huonossa kelissä Mariuksen tulivuoret olivat yllättävänkin selviä. Eihän tulivuorista toki yksityiskohtia erottunut, mutta pinnan röpelöisyys oli hyvinkin ilmeistä. Ero tasaisiin mare-alueisiin oli kiistaton.

Reiner gamma

Kuun kuuluisin kiehkura eli swirl oli terminaattorilla kuten pitikin, ja siten kaikkea muuta kuin ideaalisessa paikassa näkymisen kannalta, tallaiset kirkkauseroihin perustuvat kohteet kun ovat parhaimmillaan valon tullessa kohtisuorempaan. Se kuitenkin näkyi kuten pitikin, mutta suurelle yleisölle tuota toki kannattaa näyttää lähempänä täydenkuun aikaa.

Rimae Sirsalis

Tämä Kuun pisin graben oli, kuten odottaa sopikin, etenkin kelin ja osin myös putken pienuuden vuoksi mainostamistani kohteista ainokaisena itselleni saavuttamattomissa. Aiemman kokemuksen perusteella kuitenkin oletettavasti parikymmensenttisellä kelpo kohde.

Schillerin–Zucchiuksen allas

Yleensä turhan vähälle huomiolle jäävä Schiller–Zucchius oli jälleen kerran upea ilmestys altaan molempien renkaiden näkyessä mainiosti. Kiehtova kohde ainakin omasta mielestäni.

Yhteenvetona ja jonkinmoista objektiivisuutta hakien väittäisin, että Kuusta vähänkään enemmän kiinnostuneen kannalta suositusten osuminen kohdalleen oli kohtalaisen hyvä. Lähinnä vain Mons Rümkerin kohdalla VMA:n terminaattori antoi hieman turhan positiivisen kuvan tilanteesta. Suuren yleisön kannalta valittu Kuun vaihe oli melkoisen epäkiitollinen, joten perinteisesti kiinnostavimmat kohteet olivat varsin huonosti näkyvissä. Ensi vuonna InOMNin aikaan Kuu on vähän vajaa puolikas, joten valinnanvaraa mielenkiintoisista ja näyttävistä kohteista on huomattavasti enemmän.