torstai 3. elokuuta 2023

Päivän kraatteri: Alpetragius H

Reilut nelikilometrinen Alpetragius H (18,01°S; 6,10°W) sijaitsee Alpetragius W:n pohjalla Alpetragiuksen lounaispuolella. Se on kaunis pyöreä maljakraatteri, jonka syvyys on noin kilometri.

Hieman ruma kuva ei tee oikeutta Alpetragius H:n kauneudelle. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / QuickMap / T. Öhman.

Alueellisessa kartoituksessa 1970-luvulla Alpetragius H tulkittiin eratostheeniseksi, mutta tuoreen luotainaineiston perusteella voisi kenties tulla toisenkinlaiseen lopputulokseen. Kraatterissa on nimittäin runsaasti lohkareita, pohjalla on todennäköinen törmäyssulalinssi, sisäreunoilla näyttäisi olevan sulauomia ja reunalla on kerroksellisia paljastumia ja törmäyssulan muodostamia alaspäin valuneita hieman U:n muotoisia kerroksia, joille en ole keksinyt suomenkielistä nimeä. Kopernikaanisten ja eratostheenisten kraatterien erottamisesta nykyaineistojen perusteella ei ole juuri mitään kirjoitettu, mutta omien syynäämisteni perusteella nuo mainitsemani asiat ovat, eräiden muiden ohella, tyypillisiä kopernikaanisilla kraattereilla mutta hyvin harvinaisia eratostheenisillä. Tiedettä tämä siis ole vaan oma näppituntumani (toivottavasti jonain kauniina päivänä tuota voisi vielä oikeasti tutkiakin). Joka tapauksessa minun silmiini Alpetragius H vaikuttaa ennemmin kopernikaaniselta kuin eratostheeniseltä kraatterilta. Huominen Alpetragius J tarjoaa H:lle hyvän vertailukohdan.

Nimen Alpetragius H:lle antoivat Blagg & Müller vuonna 1935, toinen hyväksyntä tuli vuonna 2006.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti