Ilman ikämääritystä jäänyt mutta ilmeisen vanha Alter W (20,38°N; 109,41°W) sijaitsee Robertsonin ja Ohmin välissä Alterin luoteispuolella (eli siellä missä W-kraatterin pitää Ewen Whitakerin kehittämän kellotaulusysteemin mukaisesti ollakin). Ohmin sekundäärikraatterit kirjovat Alter W:n pohjaa ja reunaa ja myös Ohmin säde pyyhkii koko kraatterin yli.
 |
| Onko Alter W:n selvä venyneisyys itä–länsi-suunnassa seurausta ainoastaan syntymisestä itää kohti viettävään rinteeseen? Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman. |
Virallisesti Alter W on läpimitaltaan 51-kilometrinen. Todellisuudessa kraatteri on kuitenkin silminnähden soikea (ja hieman kulmikas, mutta ei puututa siihen tänään). Pohjois–etelä-suunnassa halkaisija on 51 km, mutta itä–länsisuuntainen läpimitta on nelisen kilometriä enemmän. Alter W on syntynyt nimettömän suuren kraatterin itäreunalle, mikä voi ainakin osan venymisestä selittää. Näppituntumalta sanoisin, että tuskin kuitenkaan ihan kaikkea. Luontaisin vaihtoehto tai lisätekijä olisi joko idästä tai lännestä tapahtunut hyvin vino törmäys, mutta sellaiset ovat tietysti harvinaisia, ja vielä epätodennäköisempää olisi, että ehkäpä kymmenen asteen kulmalla tapahtunut törmäys osuisi paikkaan, jossa rinne ja törmäyksen suunta vaikuttavat samaan suuntaan. Mutta toki epätodennäköisiäkin asioita tapahtuu. Tai ehkäpä törmäyksen ei tarvinnut olla hyvin epätodennäköisen vino, kun lievä vinous ja rinne vaikuttivat samaan suuntaan? Tämä lienee suosikkihypoteesini, ennen kuin joku tutkii Alter W:tä tai vinoja törmäyksiä rinteisiin tarkemmin.
Vaikka vinot törmäykset näkyvät reunan korkeuden muutoksina, rinne on joka tapauksessa aivan varmasti aiheuttanut sen, että Alter W:n länsireuna on kilometrin korkeammlla kuin itäreuna. Etelä- ja pohjoisreunat jäävät näiden ääripäiden väliin. Samoin käyttäytyy myös kraatterin syvyys, joka vaihtelee lännen 3,2:n ja idän 2,2 km:n välillä. Hieman ongelmallista on tosin määritellä, missä kraatterin pohja korkeussuunnassa sijaitsee, se kun koko muun kraatterin tavoin viettää kohti itää. Kraatterin pohja on myös sen verran muhkurainen, että pikaisen analyysin perusteella on hyvin vaikea luotettavasti sanoa, onko joku möykyistä hyvin voimakkaasti kulunut jäänne keskuskohoumasta.
Nimen Alter W sain Anderssonin ja Whitakerin vuoden 1982 nimiluettelossa, ja se hyväksyttiin vuonna 2006.
P.S. Pienen hetken kerkesi olla esillä virheellinen versio. Vaikka Alterin pohjalla näkyy Robertsonin sekundäärikraattereita, en tohdi väittää samaa W:n tapauksessa, sillä nuoremmat Ohmin sekundäärikraatterit tekevät varman Robertson-sekundäärien tunnistamisen turhan hankalaksi ilman huolellisempaa tutkimusta, jollaiseen ei luonnollisesti näissä pika-analyyseissä ole mahdollisuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti