tiistai 14. toukokuuta 2019

Tyynesti ylevä, selkeästi kirkas

Joku aika sitten törmäsin Tiede-lehden Petri Riikosen useamman vuoden takaiseen mainioon Kuun merten nimiä käsitelleeseen blogijuttuun. Toisin kuin Riikonen en ole koskaan vaivautunut tosissani yrittämäänkään opetella Kuun merten suomenkielisiä nimiä. Niissä kun ei välttämättä ole mitään järkeä, eivätkä ne aina vastaa sitä, mitä nimellä alkujaan tarkoitettiin. Parempi siis pysytellä latinassa. Riikosen juttu herätti kuitenkin ajatuksen, että pitäisi jossain vaiheessa huvin vuoksi hieman selailla, millaisia suomenkielisiä nimiä Kuun merille on eri aikoina ehdoteltu.

Nimet keskeisimmille Kuun merille ja osalle muistakin tummista, pienemmistä basalttitasangoista ovat peräisin italialaiselta jesuiitalta Giovanni Ricciolilta (1598–1671). Hän tutki mm. putoamisliikettä, mutta parhaiten hänet muistetaan nykykäyttöön päätyneen Kuun nimistön luojana. Suuri osa Kuun lähipuolen kraatterien ja merien nimistä on edelleen samoja, jotka Riccioli vuonna 1651 julkaistun Almagestum Novum -teoksensa karttoihin kirjoitti. Hän nimesi meret lähinnä säähän tai osin mielentiloihin liittyvien käsitteiden mukaan. Riccioli antoi nimet myös vaaleille ylänköalueille, mutta näitä nimityksiä ei enää kuukartoissa näy. Tämä on sääli, sillä ainakin itseäni viehättävät esimerkiksi nimet Terra Mannae eli Mannan maa tai Terra Sterilitatis eli Steriiliyden maa.

Pari yötä sitten tartuin tosissani toimeen. Kansainvälisesti käytössä oleva Kuun nimistö virallistettiin lähes 85 vuotta sitten. Suomalaista Kuun nimistöä ei sen sijaan valvo kukaan. Niinpä etenkin merien, mutta osin myös Kuun järvien, lahtien ja soiden nimet ovat aikojen saatossa muuttuneet hurjasti.

Tutkimukseni perustui ainoastaan hyllystäni löytyviin vakavasti otettaviksi tarkoitettuihin tietokirjoihin vuodesta 1899 alkaen. Lisäksi vilkaisin suomenkielisen Wikipedian tarjoamat nimet. Henkisestä varautumisestani huolimatta nimien sekamelska pääsi yllättämään. Joukossa on hyvinkin vakiintuneita nimiä, silllä esimerkiksi Mare Imbriumille en löytänyt muita nimiä kuin Sateiden meri (ja Sateidenmeri), Sateen meri ja Sademeri. Kohtalaisen stabiilia siis. Itse en ole huonoa Asterix-latinaa enempää kieltä lukenut, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että Sadekuurojen meri olisi suomennoksena tarkempi. Sateiden meri on kuitenkin niin vakiintunut nimi, että sitä on turha alkaa muuttelemaan. Sateiden meri, samoin kuin vielä pysyvämpi tapa kutsua Mare Fecunditatista Hedelmällisyyden mereksi löytyvät jo 120:n vuoden takaa Ernst Bonsdorffin kirjasta Tähtitiede.

Mutta pitäisikö Mare Vaporumia kutsua Höyryjen vai Sumujen mereksi? Kirjallisuuden pohjalta ei kumpaakaan voi väittää vakiintuneeksi nimeksi. Entäpä sitten Mare Humorum? Sitä on yleensä kutsuttu Kosteuden mereksi, vanhimmissa lähteissä Nesteiden mereksi. Kummassakaan ei hirveästi ole järkeä, sillä jos unohdetaan esimerkiksi maapallon Kuolleenmeren kuivuminen, tuppaa kaikissa merissä yleensä riittämään kosteutta ja nesteitä.

Riccioli kuitenkaan tuskin ajatteli sen paremmin kosteutta kuin tavallisia nesteitäkään nimeä antaessaan. Todennäköisempää on, että hän tarkoitti humöörejä. Nämä ovat antiikista periytyneen ja joitakin hörhöjä edelleen viehättävän humoraaliopin mukaiset neljä "perusnestettä" – veri, keltainen ja musta sappi, sekä flegma – joiden keskinäiset suhteet ihmisruumiissa määräsivät hänen terveytensä ja mielentilansa. Näin Mare Humorumin nimessä on tolkkua ja se sopii Ricciolin järjestelmän logiikkaan.

Mare Serenitatis suomeksi. Kuva: LRO WAC / QuickMap / ASU / T. Öhman.
Esimerkiksi brittiläinen kuuhavaitsemisen asiantuntija Peter Grego käytti kirjassaan The Moon and How to Observe It Mare Humorumista nimeä Sea of Humors eikä suinkaan ns. virallista englanninkielistä käännöstä Sea of Moisture. Olen Gregon kanssa samoilla linjoilla, joten minusta Mare Humorumin nimi pitäisi suomeksi olla esimerkiksi Humöörien meri. Ja olen ihan vakavissani...

Ylivoimaisesti sekavinta nimien käyttö on ollut Mare Serenitatiksen kohdalla. Sille löytyi peräti kymmenen erilaista nimeä. Näin ollen, jos haluaa välttämättä suosia suomalaista, on varminta kutsua Mare Serenitatista nimellä Tyyni ja selkeä levollisuuden, puhtauden, ylevyyden, kirkkauden, vakavuuden, seesteisyyden, tyyneyden ja hiljaisuuden meri.

Vakavasti puhuen: Tarttis tehrä jotain. Tietysti aina kannattaisi käyttää virallisia latinalaisia nimiä. Tosiasia kuitenkin on, että Mare Tranquillitatis kirjoitetaan hyvin usein väärin, koska eihän se niitä helpoimpia nimiä ole. Se nähdään varmasti taas parin kuukauden kuluttua Apollo 11-juttujen täyttäessä jos jonkinlaiset julkaisut. Epätoivoisten oikeinkirjoitusyritysten sijaan monet tiedotusvälineet varmasti enimmäkseen käyttävät nimeä Rauhallisuuden meri, mutta ihan yhtä "oikein" olisivat nimet Tyynimeri, Tyven meri ja Tyyneyden meri.

Palus Epidemiarum ei sekään ole niitä helpoimpia sanoja, joten olisiko sitä yleistajuisissa yhteyksissä kutsuttava nimellä Epidemiain suo, Kulkutautien suo, Kulkutautien räme vai pelkkä Tautien suo? Sinus Aestuumin kohdalla taas on valittava, haluaako välittää vilvoittavaa vai lämmittävää mielikuvaa. Tarjolla nimittäin ovat Tyrskyjen lahti ja Vuoksilahti, mutta myös Kuumuuden lahti ja Helteiden lahti.

Biologian puolella erilaisia nimistötoimikuntia on toiminut lukuisia. Suomen Stratigrafinen Komitea puolestaan ratkoo Suomen maankamaran kerrosjärjestyksen nimistöongelmat. Olisiko hiljalleen aika saada myös Kuun ja planeettojen suomenkieliseen nimistöön ja stratigrafiaan jonkinlaista järjestystä?

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Pilvikurssi Äänekoskella

Alkaa huolestuttavasti tämä blogini muistuttaa mainossivustoa. No, ei voi mitään, eiköhän vähän tukevampaakin asiasisältöä taas jossain vaiheessa pukkaa.

Tällä kertaa häpeämätön mainos koskee 4.4.2019 Koskelassa eli Äänekosken kansalaisopistossa alkavaa Pilvibongauskurssia. Tavallistakin huonompien puujalkavitsien mahdollisuudet ovat niin runsaat, että on parempi jättää ne kokonaan käyttämättä.

Kurssin tavoitteena on oppia tunnistamaan ainakin yleisimmät pilvisuvut ja ymmärtämään, mitä ne voivat kenties kertoa lähituntien säästä. Kurssin myötä voi oppia nauttimaan hieman enemmän myös pilvisistä päivistä. Kurssi pidetään kahtena peräkkäisenä torstai-iltana, eli 4. ja 11.4.2019 klo 18.0019.30. Ilmoittautumisaika on periaatteessa jo umpeutunut, mutta eipä tuo käytännössä haittaa, sillä kurssille mahtuu vielä hyvin mukaan ja ilmoittautua voi Koskelan toimistossa. Kurssimaksu on 10 €.

Kurssilla käydään läpi kymmenen pilvisukua, joukko pilvilajeja, muunnoksia ja täydentäviä piirteitä. Ainakin yksi pikainen piipahdus tehdään myös maapallon ulkopuolella. Kurssin tarkempi ohjelma on tällainen:
  • To 4.4. Ilmakehän ja sään olemus; Pilviluokittelun ja -latinan perusteet; Ylä- ja keskipilvet, paksuista pilvistä laaja sadepilvi.
  • To 11.4. Alapilvet ja paksuista pilvistä kuuropilvi; Yläilmakehän pilvet ja muut erikoispilvet; Buys Ballot’n laki ja ylätuulisääntö; Pilvihavaitsijan apuvälineet.
Mutta miksi ihmeessä kenenkään pitäisi sitten kiinnostua pilvistä ja niiden katselusta? Tässä muutamia perusteita:
  • Pilvet ovat kauniita.
  • Pilvien katselu on hauskaa eikä maksa mitään.
  • Pilviä voi katsella missä vain.
  • Pilvistä voi ennustaa lähituntien säätä.
  • Pilvien tunnistaminen on haastavaa.
  • Pilvien avulla oppii ymmärtämään maapallon toimintaa.
  • Pilvien tunteminen ja ymmärtäminen vain lisää niiden viehättävyyttä.
Kurssi on luontevaa jatkoa viime viikolla päättyneelle Ilmakehän valot ja värit -kurssille, mutta on oma kokonaisuutensa, eikä edellytä muuta kuin jonkinasteista mielenkiintoa pilvien kiehtovaa kauneutta kohtaan. 

Aika: torstaisin 4. ja 11.4.2019 klo 18.0019.30
Paikka: Koskela opisto, Rautatienkatu 25, Äänekoski
Järjestäjä: Koskela opisto (Koskelan Setlementti ry.)
Kurssimaksu: 10 €

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Esitelmä Kuun synnystä Helsingissä

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n tämän kevään esitelmäsarjassa keskitytään Kuuhun ja Marsiin. Minä puhun tiistaina 26.3.2019 klo 18.00 alkaen kohtalaisen kaikenkattavalla otsikolla "Kuun synty, kehitys ja tutkimuksen tulevaisuus." Kun kerran Kuun synnystä puhutaan, mukana on toki myös hieman tieteen historiaa 1600-luvulta alkaen.

Huomasin tuolta Ursan esitelmäsivulta, että erinomaisen tiedetoimittajan ja avaruuslentoekspertin Jari Mäkisen esitelmässä kaksi viikkoa minun vuoroni jälkeen on tarkoitus myös puhua Kuuhun paluusta. Esitelmien päivämäärämulkkausten seurauksena Jarilla on myös käytettävissään reippaasti enemmän aikaa kuin minulla, joten minä tulen jättämään tulevien kuulentojen osuuden huomattavasti lyhyemmäksi kuin alkujaan oli tarkoitus. Lähinnä tulen siis keskittymään Kuun perinteisiin syntyteorioihin, törmäysteorian perusteisiin ja nykytilaan, sekä Kuun geologisen historian päävaiheisiin. Ursan mukaan "esitystä voi seurata suorana sivulla https://www.youtube.com/watch?v=sR_YML4gh8k. Linkki toimii myös joitain päiviä jälkikäteen, kunnes esitelmä siirretään Ursan YouTube-kanavalle editoituna, jolloin sen voi katsoa sieltä." Tilaisuus on luonnollisesti maksuton ja kaikille avoin.

Aika: ti 26.3.2019 klo 18.00–19.00
Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki
Järjestäjä: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry.    

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Ilmakehän valoja ja värejä Äänekoskella

Maaliskuussa Äänekosken kansalaisopistossa Koskelassa järjestetään ilmakehän valo- ja väri-ilmiöiden perusteisiin johdatteleva kurssi. Luennoin Ilmakehän valot ja värit -kurssin neljänä torstai-iltana 7.–28.3.2019 klo 18.00–19.30. Luennot noudattelevat suurin piirtein seuraavaa suunnitelmaa:
  • 7.3. Ilmakehän perusolemus, koostumus ja toiminta; Helmiäispilvet; Valaisevat yöpilvet.
  • 14.3. Revontulet: Auringon aktiivisuus; Maan magneettikenttä; Revontulten synty, Värit ja muodot; Äänet ja muut kummallisuudet (SAR-kaaret, STEVE...).
  • 21.3. Halot: Mitä halot ovat; Jääkidemuodot ja niiden asennot, valoreitit; Syntyolosuhteet; Tavalliset halot; Harvinaisemmat halot; Halojen luokittelu.
  • 28.3. Sateenkaaret: Pää- ja sivukaaret; Interferenssikaaret; Sumu- ja pilvikaaret; Heijastuskaaret; Useamman kertaluvun kaaret; Tavalliset kehät ja siitepölykehät; Valon taipuminen eli diffaktio; Väripilvet; Bishopin rengas; Glooriat
Kurssilla on tavoitteena oppia katsomaan taivaalle, näkemään sen moninainen kauneus ja tunnistamaan yleisimmät ilmakehän valo- ja väri-ilmiöt, sekä ymmärtämään niiden synnyn perusteet. Samalla olisi tarkoitus oppia perusasiat ilmakehän koostumuksesta ja toiminnasta, optiikasta sekä Auringon ja Maan vuorovaikutuksesta. Hieman perehdytään myös muiden planeettojen kaasukehiin.

Vaikka virallinen ilmoittautumisaika on jo päättynyt, voi kurssille toki vielä ilmoittautua, sillä paikkoja on vapaana.

  • Paikka: Koskela, Rautatienkatu 25, Äänekoski
  • Aika: torstaisin 7.–28.3.2019 klo 18.00–19.30
  • Kurssimaksu: 15 €
  • Järjestäjä: Koskelan Setlementti ry. / Koskela opisto

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Lunohodit, Apollot ja Wikipedian ensimmäinen virke

Pohjoismaiden suurimman tähtitiedelehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli mielenkiintoinen juttu yksityisellä rahalla toteutettavista kuulentohankkeista. Artikkeli oli, kuten yleensä, hyvin kirjoitettu ja ajankohtainen. Puoliväliin asti sujui jutun lukeminen oikein mukavasti, mutta sitten törmäsin tähän virkkeeseen:

"Kuu on niin lähellä maapalloa, että ajaminen onnistuu hyvin kauko-ohjattuna aivan kuin Neuvostoliiton Lunohod-mönkijöillä vuosina 1969 ja 1977."

Minä olin luullut, että Lunohodit kulkivat Sinus Iridumin lounaispuolella ja Le Monnierin kraatterissa vuosina 1970 ja 1973. Oliko kyseessä kirjoittajan viaton näppihärö, joita aina väkisinkin sattuu? Tuskinpa vain, kun neljästä oleellisesta luvusta kolme on väärin. Olkapäälläni alituiseen istuskeleva pikku piru, joka jo vuosia sitten palkkasi minut asianajajakseen helkkarin huonolla tuntipalkalla kuiskutteli korvaani jotain Wikipediasta. Se piru on ollut turhan usein oikeassa, joten pitihän asia tarkistaa. Lunohod-artikkelin ensimmäinen rivi englanninkielisessä Wikipediassa kertoo ainakin tätä kirjoittaessani 17.2.2019 klo 00.50 seuraavaa:

"Lunokhod (Russian: Луноход, "Moonwalker") was a series of Soviet robotic lunar rovers designed to land on the Moon between 1969 and 1977."

Siinäpä se. Ei tarvitse etsiä kirjoittajan lähdettä tuon kauempaa. Olisi hänen kuitenkin kannattanut lukea Wikipedian artikkelia vähän pidemmälle, edes kolmanteen virkkeeseen:

"The 1969 Lunokhod 1A (Lunokhod 0, Lunokhod No. 201) was destroyed during launch, the 1970 Lunokhod 1 and the 1973 Lunokhod 2 landed on the moon, and Lunokhod 3 (Lunokhod No. 205, planned for 1977) was never launched."

Tuosta olisi kovin helposti saanut oikeat vuodet 1970 ja 1973. Mutta se olisi vaatinut, että olisi jaksettu lukea Wikipediaa kolmen virkkeen verran...

Mutta ei tässä vielä kaikki. Koko artikkelin viimeinen virke kuuluu näin:

"Kandidaattialueet sijaitsevat Kuun vaaleilla ylängöillä eivätkä tummilla mare-alangoilla, kuten Apollo-lentojen laskeutumisalueet."

Tuohon täysin perättömään Apollo-väitteeseen törmää aina silloin tällöin (ei, minulla ei ole tarjota tähän hätään muuta lähdettä väitteeni tueksi), ja joka kerta se ärsyttää yhtä paljon. Myönnän toki, että tuossa ei täysin yksiselitteisesti sanota, että jokainen Apollo-lento olisi laskeutunut mare-tasangoille, mutta niinhän käytännössä jokainen tuon virkkeen lukeva ymmärtää asian. Tuon typeryyden toistaminen vähättelee insinöörien kykyjä tehdä ylänkölaskeutumiseen kykenevä laitteisto, se vähättelee astronauttien kykyjä laskeutua haastavampaan maastoon, ja se vähättelee tutkijoiden panosta, sillä kaikkien kuuden miehistöitetyn Kuuhun laskeutuneen Apollo-lennon käyttäminen mare-tasankojen tutkimiseen olisi ollut tieteellisesti kohtalaisen älytöntä.

Apollo-lennot 11 ja 12 toki laskeutuivat tasangoille. Periaatteessa myös Apollot 15 ja 17 laskeutuivat tasangoille, joskin geologiselta kannalta asia on hieman monisyisempi, koska 15 ja 17 suuntasivat laskunsa törmäysaltaita ympäröivien vuoristojen juurelle. Ylänköjen geologia oli siis vahvasti niiden asialistalla.

Jäljelle jäävät Apollot 14 ja 16. Ne laskeutuivat kiistattomasti ylängöille. Apollo 14:n tapauksessa Fra Mauron ylängölle, 16:n kohdalla Descartesin ylängölle. Geologien näkökulmasta Apollo 14 laskeutui Imbriumin altaan heittelettä edustavalle Fra Mauron muodostumalle, Apollo 16 puolestaan Cayleyn muodostumalle, joka on vahvimman tulkinnan mukaan Imbriumin heitteleen möyhentämää Nectariksen altaan heittelettä. Näistä kumpikaan siis ei edusta mare-tasankoa. Sana "highlands" löytyy vaikkapa Apollo 14:n laskeutumisalueen geologisen raportin nimestä. Apollo 16:n tapauksessa  jopa Wikipedian artikkelin ensimmäinen virke(!) kertoo lennon laskeutuneen ylängölle. Sapiskaa Wiki tosin saa siitä, että se väittää kyseessä olleen ensimmäinen ylängöille laskeutunut lento. Mutta ei se tuonkaan asian tarkistaminen siis kovin hankalaa olisi ollut.

Olisi homman voinut tietysti selvittää myös vaikka vilkaisemalla Kuun karttaa. Kuten jutussakin sanottiin, ylängöt tuppaavat olemaan vaaleita, mare-tasangot tummia. Tekaisin Virtual Moon Atlaksen Chang'e 2-luotaimen mosaiikista oheisen kuvan, johon merkkasin Apollojen laskeutumisalueet. Ainakin minun silmääni 14:n ja 16:n laskeutumisalueet ovat vaaleita.
Kuun pinnalle laskeutuneiden Apollo-lentojen laskeutumispaikat. Kuun ylängöt näkyvät vaaleina, mare-tasangot tummina. Apollot 11 ja 12 laskeutuivat selvästi tasangoille, 14 ja 16 yhtä ilmeisesti ylängöille. Tässä mittakaavassa ei käy selväksi, millaiselle alueelle 15 ja 17 laskeutuivat. Periaatteessa niiden laskeutumisalueet olivat mare-tasankoja, mutta kuten niiden sijainnista törmäysaltaiden reunamilla käy ilmi, paikkojen valinnassa juuri ylänköjen geologian selvittäminen oli keskeisessä roolissa. Kuva: Virtual Moon Atlas / Chang'e 2 / T. Öhman.

Ongelma tässä kaikessa ei varsinaisesti ole se, että Lunohodien vuodet ovat väärin. Muutama vuosi sinne tai tänne, mitäpä siitä? Tai no, jos suurvaltojen kuukilpajuoksun lasketaan onnistuneiden lentojen mukaan kestäneen Luna 1:stä Luna 24:ään eli vuodesta 1959 vuoteen 1976, niin onhan neljä vuotta prosentuaalisesti aika iso moka. Mutta paljon enemmän minua kuitenkin häiritsee se, että minä en voi luottaa oikeastaan mihinkään, mitä tuossa jutussa sanotaan. Kun kaksi alan perusasiaa on täysin pielessä ja toinen munauksista mitä ilmeisimmin perustuu Wikipedian pikaiseen vilkaisemiseen, niin miten minä lukijana voin luottaa jutun muiden faktojen paikkansapitävyyteen? Ja mistä minä voin tietää, etteivät lehden muut kirjoittajat toimi täysin samalla tavalla? Tottakai toimittajilla on aina kiire ja asioiden tarkistaminen vaatisi aikaa eli rahaa, mutta ei se ole mikään selitys. Näin on ollut niin kauan kuin nykymuotoista journalismia on ollut olemassa.

Joku minua paljon viisaampi kirjoitti joskus, että minä lehden tilaajana maksan ajasta. Siis siitä, että joku perehtyy puolestani minua kiinnostavaan aiheeseen, haastattelee asiantuntijoita, tarkistaa faktat ja tarjoilee työnsä hedelmät minulle hyvin kirjoitettuna, selkeänä, ainakin jollain tavalla viihdyttävänä ja vähintään tietojani ellei peräti ymmärrystäni lisäävänä artikkelina. Nyt minulla menee taas melkoisen pitkään pohdiskellessani, mistä ja miksi minä oikeastaan maksan.

maanantai 21. tammikuuta 2019

Ihan tavallinen kuunpimennys

Tänä aamuna ei näkynyt verta tai supersusia. Sen sijaan näkyi oikein kaunis täydellinen kuunpimennys, ihan kuten pitikin. Tunnustan, että pakkanen, jota havaintopaikallani oli arviolta 25 astetta, lannisti sen verran, etten seurannut sitä ihan alusta asti, mutta kolme ja puoli tuntia nyt kuitenkin. Vanhan uskollisen pokkarini akut lannistuivat huomattavasti pahemmin, sillä pakkanen hyydytti ne jo siinä ajassa, joka kului kameran digiscoping-telineeseen kiinnittämiseen, telineen kiinnittämiseen kaukoputkeen, ja teline-kamera-kaukoputki-Kuu-yhdistelmän saamiseen keskenään yhdensuuntaiseksi. Niinpä tapahtuman ikuistaminen rajoittui muutamaan käsivaralta napattuun kuvaan pimennyksen loppuvaiheista, jotka kerkesi ottaa käsissä lämmitetyllä akulla. Ehkä pitäisi suosiolla jättää nuo kuvausharrasteet osaavammille. No, jäipähän paremmin aikaa nautiskella itse pimennyksen seuraamisesta ja kauniista talvisesta pakkasaamusta.

Käsivaralta Kowa TSN-821:n läpi
Canon Ixus 70 -digipokkarilla räpsäisty
kuva pimennyksen osittaisesta vaiheesta
21.1.2019 klo 08.24. Kuva: T. Öhman.
Näin kärttyisenä vanhana miehenä minulla oli taas kohtalaista suurempia vaikeuksia ymmärtää tiedotusvälineiden nykykäytäntöjä. Superverisusikuu-älyttömyydet valtasivat vähän laadukkaammatkin tiedotusvälineet, kuten tietysti sopi olettaakin. Kai se sitten on niin, että median on vain pakko löytää pienin yhteinen nimittäjä. Mutta olisiko liikaa pyydetty, että edes noita typeryyksiä käytettäisiin oikein? Tiede-lehden mukaan "Verikuu pimenee maanantaina". Siis ensin Kuu muuttuu veriseksi ja sitten se pimenee?

Yle pisti kuitenkin paremmaksi. Sen mukaan Wolf Moon tarkoittaa tammikuista kuunpimennystä. Oikeasti kyse on kuitenkin vain joidenkin amerikkalaisten vaihtelevasta tavasta nimetä jokaisen kuukauden täysikuu. Tammikuun täysikuu sattuu olemaan heille susikuu. Kuunpimennyksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.


Osittaisen vaiheen loppua klo 08.40. Kuva: T. Öhman
Vielä pahemmin metsään Yle meni kuvavalinnassaan. Nyt tätä kirjoittaessani he ovat jo tilanteen korjanneet, mutta alkujaan kuunpimennyksestä kertoneen jutun pääkuvana oli ihan kiva kuva osittaisesta auringonpimennyksestä. Vaan pimennys kuin pimennys, ei kai se niin nuukaa...

Ensi heinäkuun matalalla näkyvä osittainen pimennys tuskin innostaa median lammaslaumaa ihan vastaavaan typerehtimiseen. Seuraava täydellinen kuunpimennys Suomessa näkyy vasta vuonna 2025, joten siihen mennessä on varmasti keksitty ihan uusia hölmöyksiä. Mitä ikinä ne ovatkaan, kyse on kuitenkin tuolloinkin vain ihan tavallisesta kuunpimennyksestä.  

Klo 08.55 enää puolivarjopimennys tummensi Kuun oikeaa alareunaa. Kuva: T. Öhman.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Tammiaamun pimennys

Tulevana maanantaiaamuna 21.1.2019 Suomessa nähdään täydellinen kuunpimennys. Pimennys on syvimmillään klo 07.12, joten sen havaitseminen ei vaadi kovin kummoisia heräämisponnistuksia. Tämänkertainen pimennys näkyy varsin hyvin koko maassa, vaikkakin hieman matalalla Kuu on. Pohjois- ja Länsi-Suomessa pimennys näkyy kokonaan, mutta etelämpänä ja idempänä Kuun lasku estää puolivarjopimennyksen lopun näkymisen. Loppupuoli pimennyksestä tapahtuu myös hyvin vaalealla taivaalla, sillä esimerkiksi Äänekosken horisontin mukaan laskettuna osittaisen vaiheen päättyessä hieman ennen yhdeksää on Aurinko vain noin kolme astetta horisontin alapuolella. Suunnilleen linjan Kristiinankaupunki–Suomussalmi pohjoispuolella pimennys näkyy kokonaan. Jos koko kuunpimennyksen haluaa havaita, rupeama on viisituntinen ja alkaa jo puoli viideltä.

Lännen suuntaan avaran havaintopaikan valintaa kannattaa miettiä ihan kunnolla, sillä jo pimennyksen maksimi tapahtuu Kuun ollessa vain 12°:n korkeudella. Jos lännen suunnalla on vähänkään enemmän pöpelikköä, jää syvin vaihe näkemättä. Aivan loppuun saakka pimennystä ei Äänekoskella voi hyvässäkään paikassa havaita, sillä Kuu laskee varttitunnin ennen puolivarjopimennyksen päättymistä. Aurinkokin tosin on jo tuossa vaiheessa noussut, joten puolivarjopimennyksen loppua olisi erittäin vaikea edes huomata. Kuten esimerkiksi viime heinäkuun pimennys hyvin osoitti, Kuun korkeudella horisontista on ratkaiseva merkitys kuunpimennysten näkymisen kannalta.

Alla oleviin taulukkoon ja piirrokseen pimennyksen kellonajat on otettu Ursan aina yhtä välttämättömästä vuosikirjasta Tähdet 2019 ja tarkistettu Fred Espenakin laskelmista NASAn pimennyssivulta. Suunnat, korkeudet ja Auringon nousuaika taas on laskettu CalSky-sivuston avulla Äänekosken horisontin mukaan.


Kuunpimennys 21.1.2019 Äänekosken horisontin mukaan.

Tapahtuma
Aika
Kuun korkeus (°)
Kuun suunta (°; itä=90, etelä=180)
Auringon korkeus ja suunta (°)
Kuu nousee 20.1.
16.00
0
44
-2/229
Kuu etelässä 21.1.
00.11
48
180

Puolivarjopimenys alkaa
04.36
30
256

Osittainen vaihe alkaa
05.34
23
269

Täydellinen vaihe alkaa
06.41
16
283
-16
Pimennys syvimmillään
07.12
12
289
-13
Täydellinen vaihe päättyy
07.43
9
296
-9
Osittainen vaihe päättyy
08.51
3
309
-3
Aurinko nousee
09.15


0/136
Kuu laskee
09.32
0
318
1/139
Puolivarjopimennys päättyy
09.48
-2
322

 

Kuunpimennyksen vaiheet aamulla 21.1.2019. Kuu liikkuu kuvassa vasemmalta oikealle. Puolivarjopimennyksen päättyminen klo 09.48 ei ole havaittavissa Äänekoskelta, koska Kuu laskee klo 09.32. Huomaa, että täys- ja puolivarjot eivät näy taivaalla, ja että itä ja länsi viittaavat ilmansuuntiin taivaalla, eivät Kuun pinnalla. Kuva: T. Öhman. Data: F. Espenak / NASA. Kuukuva: S. Smith / NASA.


Kuu on ratansa Maata lähinnä olevassa pisteessä (perigeumissa) illalla 21.1. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että tiedotusvälineissä tulee tässä viikolla varmasti olemaan runsaasti uskomatonta soopaa ja klikkiotsikoita "superverikuusta" ja muusta jonninjoutavasta. Todettakoon taas kerran, että "superkuussa" kyse ei ole mistään muusta kuin alkujaan yhden horoskooppimaakarin hatustaan vetämästä termistä ja sen "määritelmästä". Kyllä, Kuu näyttää lähimpänä ollessaan jopa noin 14 % suuremmalta kuin ratansa kauimmassa pisteessa (apogeumissa) ollessaan. Ja kyllä, tämän pystyy ikuistamaan kuvin, kun ottaa kuvat samoilla kamera-asetuksilla, ja ero on vertailukuvapareissa ilmeinen. Mutta ei, se Kuu ei tavallisen pulliaisen silmissä näytä yhtään sen isommalta kuin muulloinkaan, koska ei satunnainen Kuuhun harvoin mitään huomiota kiinnittävä kulkija kykene luotettavasti erottamaan tuollaista noin 10 %:n kokoeroa. Laitetaanpa tähän vielä havainnollistukseksi NASAlta piirros aiheesta:

Kokovertailu Kuusta sen ollessa ratansa Maata lähimmässä (perigeum) ja kauimmaisessa (apogeum) pisteessä. Katselepa kuvaa etäisyydeltä, jossa Kuu peittää puolet ojennetun käsivarren päässä olevasta sormenpäästä, eli vastaa Kuun todellista kulmaläpimittaa taivaalla. Kokoero ei enää näytäkään niin ilmeiseltä, semminkin kun taivaalla nähdään kerrallaan vain yhden kokoinen Kuu. Kuva: NASA / JPL-CalTech.

Kuu on perigeumissa täytenä loistaessaan myös jopa noin 30 % kirkkaampi kuin apogeumissa. Kuun näennäiseen, käytännössä havaittavaan kirkkauteen vaikuttavat keskeisesti Kuun korkeus taivaalla, sekä pilvet ja muu ilmakehän töhnä. Lisäksi Kuun kirkkauden satunnaisen arvioijan pitäisi osata ottaa huomioon myös oppositioilmiö, eli vertailla toisiinsa vain kahta täsmälleen täyttä Kuuta, eikä täyttäkuuta ja vaikkapa vuorokauden täydestä vajaata Kuuta. Henkilökohtaiseen aistimukseen Kuun kirkkaudesta puolestaan vaikuttaa lähinnä havaintopaikan valosaaste. Eli vaikka täysikuu ihan oikeasti näyttää perigeumissa ollessaan suuremmalta ja kirkkaammalta kuin apogeumissa, ainoastaan asiaan erittäin hyvin perehtyneet ja kokeneet havaitsijat voivat tämän todellisuudessa havaita. Mutta tietenkin kun asiasta tiedotusvälineissä riittävän paljon jauhetaan, hyvin moni varmasti kokee havainneensa eron. Havaintopsykologia ja eriasteiset joukkopsykoosinpoikaset ovat kiehtovia.

Loppukaneetiksi palattakoon ihan asiaan: Vaikkeivat täydelliset kuunpimennykset ole likikään niin harvinaisia tapahtumia kuin täydelliset auringonpimennykset, ei näitäkään ihan yhtä mittaa tapahdu: seuraava täydellinen kuunpimennys näkyy Suomessa vasta 7.9.2025. Seuraava osittainen pimennys sen sijaan näkyy jo ensi kesänä, 16.–17.7.2019. Silloin on kuitenkin luultavasti itikoista huomattavasti enemmän kiusaa kuin nyt, ja sitä paitsi Kuu on erittäin matalalla, eikä Pohjois-Lapissa pimennys näy lainkaan. Jos siis pilvet vain suovat, kannattaa ensi maanantaiaamun kuunpimennystä ehdottomasti nousta seuraamaan.

torstai 3. tammikuuta 2019

Pimeä media

Tänä aamuna Kiinan Chang'E-4 luotain teki historiaa laskeutumalla onnistuneesti Kuun etäpuolelle von Kármanin kraatteriin. Tämänhetkisen alustavan tiedon mukaan laskeutumispaikan koordinaatit ovat 177,6°E, 45,5°S. Tästä on syytä kaikkien kuuhullujen olla erittäin iloisia.

Suomenkin media oli ihan kiitettävästi hereillä (itse nukuin, kun olin sitä jonnekin lähes puoli viiteen asti turhaan odottanut). Siihenpä se kehuminen sitten saakin loppua. Tein pienen ja epätieteellisen tutkimuksen: Googlasin. Ainakin seuraavat mediat kertovat yleensä joko Google-haun tarjoamassa otsikossaan tai heti parilla ensimmäisellä rivillään Chang'E-4:n laskeutuneen tai aikovan laskeutua Kuun "pimeälle puolelle", lainausmerkeillä tai ilman:
  • Tiedetuubi
  • Yle
  • Ilta-Sanomat
  • MTV
  • Verkkouutiset
  • Savon Sanomat
  • Keskisuomalainen
  • Karjalainen
  • Suomenmaa
  • Tekniikan Maailma
  • Uusi Suomi
  • Turun Sanomat
  •  MSN
  • Verkkouutiset
  • Maaseudun Tulevaisuus
  • The World News
  • Moreenimedia
  • Peda.net
Median pimeä puoli. Kuva: T. Öhman.
Päivitys 3.1.2019 klo 22.00: Jatketaanpa syntilistaa:
  • Aamulehti
  • Pohjalainen
  • Kaleva
  • Lapin Kansa
  • Tekniikka & Talous
Merkittävämpiä tiedotusvälineitä ei hirveästi enää tämän listan ulkopuolelle jää.
 
Pikkuisenkaan syvemmälle penkomalla löytäisi epäilemättä runsaasti lisää. Puhtaat paperit voi tällä kertaa antaa Ursalle ja Hesarille ja Etelä-Suomen Sanomille. Toimin kuten oletan keskivertokansalaisen toimivan, eli luin vain otsikot ja Googlen tarjoamat pari riviä, joten en tiedä, yritettiinkö itse jutussa sitten paikkailla tuota otsikon hörhöilyä.

On vaikea ymmärtää, että tuota olisi vaikea ymmärtää. Olisi kiva kuulla jonkun media-alan ammattilaisen kertovan, miksi näin jatkuvasti toimitaan. Olen vuosikymmenten varrella sen verran paljon pitänyt tähtinäytöksiä ja erilaisia kansanvalistustilaisuuksia tietääkseni erittäin hyvin, että ihmiset eivät tarvitse tiedotusvälineitä sotkemaan maailmankuvaansa enää yhtään enempää. Tämä oli toki täysin odotettua, mutta yhtä kaikki erittäin surullista.

P.S. 7.1.2019: Kuten minua tuolla alla kommentissa valistettiin, on The World News uutiskerääjä, joka siis vaan toistaa muiden lähteiden uutisia, eikä näin ollen itsessään ole perinteinen media. Sama osittain pätee Peda.nettiin, josta en pahemmin tolkkua ottanut, mutta joka vissiin on joku peruskoulujen opetus- ja uutissysteemi, jossa myöskin vaan lähinnä kerätään muista lähteistä uutisia (tai niin ainakin oli tuon "pimeän puolen" kanssa). Yhtä kaikki, eipä tuo tilannetta sinänsä ruusuisemmaksi muuta, ja tietenkin on vain pahasta, jos peruskouluissakin horistaan Kuun pimeästä puolesta. 
Otos tutkimusaineistostani.

Von Kármánin perusgeologiaa

Tätä kirjoitellessani Kiinan miehittämätön kuuluotain Chang'E-4 (CE-4) lienee jo laskeutunut Kuun etäpuolelle. Toivottavasti laskeutuminen sujuu suunnitelmien mukaan. Tietenkin ruotsalaiset ovat taas tälläkin kuureissulla mukana. Toivoa sopii, että heidänkin mittalaitteensa toimii.

Tietoa laskeutumisesta lienee odotettavissa joskus aamusella. Suomen mediassa ei ole hirveästi näkynyt geologista tietoa CE-4:n laskeutumisalueesta, joten ajattelin tässä joutessani edes perusasiat pistää esille.

Suunniteltu laskeutumisalue (likimain 45°–46° S, 176,4°–178,8° E) sijaitsee aurinkokunnan suurimman ja vanhimman tunnetun törmäysaltaan, eli South Pole - Aitkenin (SPA) altaan sisällä olevassa von Kármánin kraatterissa. SPA:n synty on Kuun kehityksen yksi keskeisimmistä vaiheista. Sen on väkisinkin täytynyt nostaa pintaan kivilajeja Kuun (ylä)vaipasta. Kuun ylävaipan on perinteisesti oletettu Maan mallin mukaisesti olevan lähinnä oliviinia. Koska sitä ei kuitenkaan suurissa määrin SPA:n heitteleen joukossa näy, voi perinteinen käsityksemme maankaltaisten planeettojen vaippojen koostumuksista kaivata tältä osin uudistamista. Jo pelkästään tästä näkökulmasta kaikki uudet tiedot, mitä SPA:sta voidaan saada, ovat äärimmäisen tärkeitä yritettäessä ymmärtää planeettojen syntyä ja geologista kehitystä. Koska CE-4 tutkii SPA:iä paikan päällä, on toiveita siitä, että edes joiltain osin SPA:n historiaan saadaan lisäselvyttä.

Unkarilais-amerikkalaiselta fyysikolta ja aerodynamiikan uranuurtajalta, nykyisin etenkin avaruuden rajana pidettävästä Kármánin rajasta tunnetulta Theodore von Kármánilta (1881–1963)  nimensä saaneen von Kármánin läpimitta on noin 186 km. Iältään se kuuluu Kuun vanhimpaan eli esinektariseen kauteen. Sen keskuskohouman, joka kohoaa noin puolitoista kilometriä kraatterin pohjalta, on tulkittu koostuvan oliviininoriittigabrosta tai oliviinigabronoriitista. Karmeita kivilajinimiä kumpikin, mutta käytännössä ne tarkoittavat runsaasti rautaa ja magnesiumia sisältävää syväkiveä. Kaavailtu laskeutumisalue sijaitsee suunnilleen keskuskohouman ja reunan puolivälissä keskuskohouman etelä- ja kaakkoispuolilla.

Laskeutumisaluetta peittävät basaltit. Ne ovat luultavimmin peräisin yhdestä purkauksesta, joka tapahtui imbrisellä kaudella (kuten ylivoimainen valtaosa Kuun mare-vulkanismista). Jos basalteille arvioitu ikä 3,6 miljardia vuotta pitää paikkansa, ne olisivat nykytietämyksen valossa myöhäisimbrisiä. On myös mahdollista, että von Kármánin pohjaa peittävät laavat purkautuivat kahdessa vaiheessa. CE-4:n kaksitaajuuksinen maatutka (pitäisikö sitä kutsua kuututkaksi?) voi hyvinkin saada tämän selville, sillä Chang'E-3:n kokemusten perusteella tutkajärjestelmän syvyysulottuvuus lienee peräti 400 metrin tienoilla.

Pohjalla on lisäksi runsaasti sekundäärikraattereita lähinnä Finsenistä, von Kármán L:stä, Antoniadista ja virallisesti nimettömästä kraatterista, jota epävirallisesti on kutsuttu harvinaisen typerällä nimellä von Kármán L’. Nämä tekevät kraatterilaskuihin pohjautuvasta iänmäärityksestä vielä vaikeampaa ja epäluotettavampaa kuin yleensä, joten etenkin tuohon 3,6 miljardin vuoden ikään kannattaa suhtautua varauksella. Hyvä puoli on sitten tietenkin se, että koska von Kármánin pohjalla on melko runsaasti ympäristöstä tullutta heittelettä, siellä taatusti on mukana myös ainesta SPA:stä.

Laskeutumisalueella on myös vajaan neljän kilometrin läpimittainen hyvin nuori, epäilemättä kopernikaaninen kraatteri. Sille on käytetty epävirallista nimeä Ba Jie. Sen ympärillä on mutkittelevia epäsymmetrisiä kymmeniä metrejä leveitä harjanteita. Ne eivät siis ole tyypillisiä mare-harjanteita. Harjanteiden lisäksi kraatterin ympärillä on mutkittelevia painanteita. Tällaiset harjanteet ja painanteet ovat tuttuja jo Lunar Orbiter -kuvien pohjalta, mutta niiden syntyä ei täysin vielä ymmärretä. Heitteleen aikaansaannosta ne kuitenkin ovat. On esitetty, että ehkäpä CE-4 lisää ymmärrystämme myös näiden syntymekanismista. Itse pidän tuota kuitenkin epätodennäköisenä, sillä hyvin nuoren kraatterin heittelekenttä on sen verran haasteellinen alue laskeutujalle ja kulkijalle, että sieltä kannattaisi mieluummin pysyä poissa.

Käytetäänpä tällä kertaa ihan valmista kuvaa. Von Kármanin läpimitta on noin 186 km, keskuskohouman eteläpuolella sijaitsevan nimettömän (epäviralliselta nimeltään Ba Jie) kraatterin noin 3,8 km. Kuva: NASA / GSFC / Arizona State University / LRO WAC.
Tarkempia tietoja von Kármánin geologiasta halajavien kannattaa perehtyä esimerkiksi alueen alustavaan geologiseen karttaan, sekä etenkin kraatterista viime keväänä julkaistuun artikkeliin. Kuun geologiaa CE-4 tulee tuskin mullistamaan, mutta sikäli kun laskeutuminen ja myöhemmät vaiheet sujuvat mallikkaasti, opimme aivan varmasti uusia ja yllättäviä asioita Kuun historiasta. Ja ehkäpä saamme nähdä edes pienen vilauksen siitä, mitä SPA:n muodostuessa oikeastaan tapahtuikaan.