maanantai 15. heinäkuuta 2019

Suviyössä pimenee jälleen

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 16.17.7.2019 on Suomessa näkyvissä osittainen kuunpimennys. Edelliset pimennykset viime tammikuussa ja heinäkuussa olivat täydellisiä ja näkyivät Äänekoskelta varsin mainiosti. Tällä kertaa kyseessä on vaatimattomampi tapahtuma, sillä vain reilut puolet Kuusta jää Maan täysvarjoon. Lisäksi pimennys tapahtuu erittäin matalalla vaalealla kesäyön taivaalla. Tämänhetkisten sääennusteiden mukaan keli olisi puolipilvinen, joten jonkinlaista toivoa on näkemisen osalta on. Rannalle menemistä pimennyksen havaitseminen kuitenkin omalla kohdallani taas tarkoittaa. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin kesäyön viettäminen järven rannalla kuunpimennystä ja kuka ties vaikkapa jälleen valaisevia yöpilviä seuraillen.

Pimennyksen osittainen vaihe näkyy kokonaan suunnilleen Vaasa–Kajaani-linjan eteläpuolella. Oulussa pimennyksen maksimin aikaan klo 00.31 Kuun on parin asteen korkeudella, joten Puolivälinkangas kutsuisi, jos siellä vielä asustelisin. Meren rannaltakin tietysti Oulusta hyviä paikkoja löytyisi. Vanhasta Rovaniemen kämpästäni Korkalovaaran laen tuntumasta pimennyksen maksimi näkyisi myös, vaikka Kuu ei siellä tuolloin ole kuin puolen asteen korkeudella. Pohjoisimmat paikat, joissa pimennyksen syvin vaihe näkyy, lienevät jossain Sodankylän ja Kittilän välillä, mutta tuo tietenkin vaatii täysin esteettömän näköalan aivan horisonttiin saakka. Suunnilleen Enontekiön ja Ivalon pohjoispuolella pimennys ei näy laisinkaan.

Kuu ohittaa Maan varjon tällä kertaa eteläpuolelta. Tällä on sen verran vaikutusta pimennyksen havaitsemiseen, että pimennyksen varhaisimpia näkyvissä olevia vaiheita on varsin vaikea havaita ollenkaan, koska hiljakseen tummuva ja kasvava varjo kulkee Oceanus Procellarumin luoteisten osien poikki. Jos Kuu kulkisi Maan varjon pohjoispuolelta, osuisi varjo tummien basalttitasankojen sijaan ensin vaaleille ylänköalueille. Tällöin vähäinen tummuminen olisi hieman helpompi havaita.     

16.17.7.2019 kuunpimennyksen kulku Äänekosken horisontin mukaan CalSkyn laskemana


Tapahtuma
Aika
Suunta
Korkeus
Auringon korkeus
Kuu nousee
22.46
145°
Osittainen pimennys alkaa
23.02
148°
-1°
Pimennys syvimmillään
00.31
168°
-5°
Osittainen pimennys päättyy
02.00
188°
-6°
Puolivarjopimennys päättyy
03.18
206°
-3°
Kuu laskee
04.08
216°

Vaikka pimennys ei tällä kertaa olekaan erityisen syvä ja se on vieläpä heikosti näkyvissä, kannattaa sen seuraaminen silti. Seuraava puolivarjopimennys on Suomessa mahdollista nähdä 10.1.2020, mutta seuraava osittainen vasta 19.11.2021. Kelit tuppaavat tammi- ja marraskuussa olemaan havaitsemisen kannalta kehnot, joten noiden näkeminen on epätodennäköisempää kuin tämänkertaisen pimennyksen. Ja lisäksi silloin paleltaa. Seuraava täydellinen kuunpimennys taas on Suomessa havaittavissa vasta 7.9.2025, joten jos lähivuosina haluaa ihailla Maan varjossa kylpevää Kuuta, kannattaa tiistain taittuessa keskiviikoksi suunnata katseensa eteläkaakkoiseen horisonttiin.

P.S. 26.8.2019: Ihan vain jälkipolvien tiedoksi kirjattakoon, että Äänekoskelta Kuhnamon satamasta katsellen tämä pimennys jäi tyystin pilvien taakse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti