perjantai 27. syyskuuta 2019

Äänekosken synty: vuorijonoista vedenpaisumukseen

Ja taas mainostetaan. Ensi maanantaina 30.9.2019 pidän Äänekosken kansalaisopistossa eli Koskelassa yleisöluennon Äänekosken geologiasta. Luennon ylevänä tavoitteena on antaa eväitä kotiseudun maisemien näkemiseen hieman uudenlaisesta näkökulmasta. Käytännössä tarkoitus on aluksi läpikäydä toivottavasti ymmärrettävästi Äänekosken kallioperän ja sen eri kivilajien synty. Äänekosken tyypillisimpiä kivilajeja on myös esillä hypisteltävinä näytteinä. Samalla käy ilmi, missä Äänekosken vähiten huonot kiuaskivet majailevat, miten geologisessa mielessä Äänemäki eroaa Tärttä- ja Markkamäistä, ja miksi Kuhnamo on pitkä, suora ja kapea.

Kallioperän jälkeen vuoron saa tietenkin maastolle pintasilauksen antava maaperä ja sen moninaiset kiinnostavat ja kauniit muodostumat. Luennolla selviää mm. se, miksi Lossilta Likolahteen hiihdellessä pienet mäenkumpareet seuraavat toistaan. Äänekoskella on myös maakunnallisesti ja jossain mielessä myös valtakunnallisesti arvokkaiksi arvioituja geologisia kohteita, joista ei kuitenkaan yleensä kylillä pahemmin huudella. Nyt huudellaan.

Pääasiassa luennolla pysytellään Äänekosken keskustaajaman tietämillä, mutta myös Suolahdessa ja Jyväskylän Harjulla piipahdetaan. Tietenkin minun pitää päästä sanomaan myös muutama sana siitä, millaisia vaikutuksia läheisellä Summasen törmäyskraatterin synnyllä aikoinaan Äänekosken etäisyydellä oli. Sama pätee Lappajärveen.

Luennolle on varattu aikaa reilut kaksi tuntia, mutta jos homma menee synkäksi yksinpuheluksi, ei siinä kahta tuntia mene. Kysymykset ja kommentit ovatkin erittäin tervetulleita. Tilaisuus on maksuton ja kaikille asiasta kiinnostuneille avoin.

Aika: ma 30.9.2019 klo 17.30–19.45
Paikka:  Koskela opisto, Rautatienkatu 25, Äänekoski
Järjestäjä: Koskelan setlementti ry. / Koskela opisto


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti