Apollo-kesän parhaat

Apollo 11:n 50-vuotisjuhlien kunniaksi tänä kesänä ilmestyi jos jonkinlaista tarinaa ja tuotetta Apollo-ohjelmaan liittyen. Seuraavassa jokunen lyhyt poiminta itseäni eniten viehättäneistä Apollon ilmenemismuodoista tältä kesältä.

VB-valokuvakeskus: Man on the Moon – Matka Kuuhun

Kuninkaankatu 14–16, Kuopio, avoinna 31.5.–1.9.2019 ma–su klo 12–18. 

Ristö Löfin kuratoima Man on the Moon – Matka Kuuhun oli Kuopion maineikkaan VB-valokuvakeskuksen tämän kesän päänäyttely. Tätä kirjoittaessani näyttely on vielä jokusen päivän auki, joten nyt hippulat vinkumaan, mikäli tuo on vielä näkemättä. Esillä on reilut 60 laadukasta vedosta Apollo-kuvista lentojen eri vaiheista, mukaan lukien koulutusjaksot. Mukana ovat välttämättömimmät kuvaklassikot, mutta myös huomattavasti harvemmin esillä olleita kuvia.

Näyttely on toteutettu tyylikkäästi, sillä ensin astutaan 60-luvun lopun suomalaiseen olohuoneeseen, jossa voi lukea sanomalehtien juttuja Apollo 11:n lennosta, ja katsella telkkarista (käydessäni pätkineitä) videoita lennon vaiheista. Upea osa suomalaista Apollo-nostalgiaa oli aito ja alkuperäinen kuukartta, jota käytettiin Ylen Kuustudiossa. Näyttelyn lopuksi pääsi katsomaan myös varsin laadukasta kopiota Georges Méliès'n klassisesta mykkäelokuvasta Le Voyage dans la Lune vuodelta 1902.

Ainoa seikka, jota itse jäin näyttelystä kaipaamaan, oli näyttelyoppaassa lause tai pari enemmän esimerkiksi siitä, mitä kullakin lennolla saavutettiin. Ylipäätään taustoitusta olisi saanut olla hivenen enemmän, sillä nyt aiheeseen ennestään perehtymättömälle kävijälle homma saattaa jäädä hivenen hajanaiseksi. Oppaassa on kuvaa kohti yleensä pari virkettä (suomeksi ja englanniksi), joten varsinaista infoähkyä ei olisi tullut, jos kuvista olisi pikkuisen enemmän kerrottu. Mutta tämä on hyvin pieni puute muutoin aivan erinomaisessa näyttelyssä.

Arvio: ****+  

Itselleni vaikuttavin yksittäinen kohde VB-valokuvakeskuksen Matka Kuuhun -näyttelyssä oli Ylen Kuustudiossa käytetty kartta. Kartan omistaa nykyisin Kari Jaakkola. Kuva: T. Öhman.

VB-valokuvakeskuksen Matka Kuuhun -näyttelyssä pääsi myös elokuviin, eli tyylikkäästi toteutetussa pienoiselokuvateatterissa pyöri Georges Méliès'n elokuva Le Voyage dans la Lune vuodelta 1902. Kuva: T. Öhman.

Todd Douglas Miller: Apollo 11. CNN Films, 2019.

Tätä valikoiduissa elokuvateattereissa vielä tälläkin hetkellä esitettävää dokumenttia ovat kehuneet kaikki, jopa sellaisetkin, jotka eivät ole yleensä innostuneita avaruuslennoista. Ja ihan syystä. Todd Douglas Millerin ohjaama ja tuottama leffa on harvinaisen kaunis ja vaikuttava. Siinä ei ole oikeastaan mitään ylimääräistä, sillä kaikki perustuu aitoon aikoinaan kuvattuun ja äänitettyyn aineistoon. Tekijät löysivät elokuvan taustatöitä tehdessään runsaasti filmi- ja ääninauhoja, jotka olivat sinänsä hyvin säilytettyjä, mutta unohdettuja. Filmit on restauroitu silmiä hivelevään kuntoon, joten Apollo 11:n lento ei ole heinäkuun 1969 jälkeen koskaan näyttänyt näin hyvältä.

Jos oikein etsimällä etsii pientä moitittavaa, voi jotakuta häiritä muutamissa kohtauksissa melko vahvasti etualalle nouseva 60-luvun syntetisaattoreilla tehty retromusiikki. Ja Kuussa ja sen kiertoradalla olisi ehkä omasta mielestäni voitu elokuvassa viettää hivenen pidempäänkin. Mutta yhtä kaikki, kyseessä on aivan poikkeuksellisen hieno elokuvakokemus, joka jaetun ruudun tekniikan runsaan käytön vuoksi kannattaa käydä katsomassa niin isolla kankaalla kuin suinkin vain mahdollista on.

Arvio: *****

Rick Houston & Milt Heflin: Go, Flight! The Unsung Heroes of Mission Control, 1965–1992. University of Nebraska Press, 2015.

David Fairhead: Mission Control – The Unsung Heroes of Apollo. Haviland Digital, 2017.

Apollo-muisteluksissa pääosan saavat ymmärrettävästi yleensä astronautit ja ehkä lennonjohtaja Gene Kranz. Lennonjohtajien (Kranz ei ollut ensimmäinen eikä ainoa – ensimmäisen oli juuri Apollo 11:n laskeutumisen vuosipäivän jälkeen 22.7.2019 kuollut Chris Kraft, jonka mukaan Johnsonin avaruuskeskuksen lennonjohtorakennus on nimetty) alaisuudessa työskenteli suuri joukko nuoria ja lahjakkaita lennonneuvojia (käytetään nyt tuota suomalaista ilmailutermiä, kun en parempaankaan käännöstä flight controllerille keksi). Heidän tarinoihinsa keskittyy Rick Houstonin ja itsekin Apollo-aikaan miehistöjen merestä noukkimisesta vastannut ja myöhemmin lennonjohtajana toimineen Milt Heflinin nelisen vuotta sitten ilmestynyt kirja Go, Flight! Kirja antaa inhimillisestä näkökulmasta kattavimman käsityksen lennonjohdon toiminnasta Apollo-aikakaudella.

Mikäli kirja olisikin päättynyt Apollo-lentoihin, olisi siitä jäänyt vielä parempi mieli. Nyt viimeiset Apollo-lennot jäivät varsin pintapuolisen esittelyn varaan, vallankin verrattuna hyvinkin yksityiskohtaisesti läpikäytyihin aiempiin Apollo- ja Gemini-lentoihin. Apollo-aikakauden jälkimaininkeja edustaneet vuosien 1973 ja 1974 Skylab-lennot, samoin kuin Apollo–Sojuz -liennytyslento vuonna 1975 sivuutetaan kirjassa täysin. Niiden sijaan kirjan lopussa käydään hajanaisesti ja lyhyesti läpi sukkulalentoja vuoteen 1992 saakka, jolloin lennonjohto siirtyi uusiin tiloihin. Tämä tuntuu melkoisen turhalta.

Kirjan pohjalta tehtiin kuitenkin elokuva Mission Control, jossa ei tätä ongelmaa ole, sillä alaotsikkonsa mukaisesti se keskittyy Apollo-lentoihin. Elokuvan ohjaaja David Fairhead on myös tänä kesänä ilmestyneen Armstrong-dokumentin takana, mutta kun sitä en ole nähnyt, ei siitä vielä sen enempää. Leikkaajan ominaisuudessa hän on Apollo-faneille tuttu mies, sillä hän on ollut tekemässä mm. loistavaa Gene Cernan -dokkaria The Last Man on the Moon, yhtä lailla erinomaista Moon Machines -sarjaa, samoin kuin koskettavaa In the Shadow of the Moon -astronauttidokumenttia.

Mission Control on upea kunnianosoitus niille yleensä maaseudun ja pikkukaupunkien miehille (lennonvarmistajat nyt vain sattuivat tuohon aikaan olemaan lähes poikkeuksetta miehiä), jotka olivat aivan keskeisessä osassa Yhdysvaltain miehitetyn avaruusohjelman ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Olikin enemmän kuin paikallaan, että astronauttien ja tekniikan lisäksi  saatavilla on kaunis kuvaus lennonjohdon ja sen henkilökunnan toiminnasta NASAn kultakaudella.
 
Kumpikaan NASAn lennonjohdon ihmishistorian versioista ei siis varsinaisesti ollut osa tämän kesän Apollo-älämölöä. Itse kuitenkin katselin leffan keväällä ja luin kirjan nyt kesällä, joten menköön nyt tässä samalla.

Arviot:
Go, Flight!: ****
Mission Control: *****

Kevin Fong: 13 Minutes to the Moon. BBC World Service, 2019.

Telkkaristakin tutun Kevin Fongin toimittama 13 Minutes to the Moon -podcast on yksi ehdottomista Apollo-suosikeistani missään muodossa, ikinä. Taustalla on BBC World Servicen massiivinen tuotantokoneisto, ja sen huomaa. Sarjan kiitettävän eeppisen tunnusmusiikin tekijäksikin hommattiin elokuvamusiikin mestari Hans Zimmer. Suurin osa kahdestatoista jaksosta on noin 45-minuuttisia, joten asiaa ja kiehtovia haastateltavia hyvin monilta Apollo-ohjelman osa-alueilta riittää. Tuoreiden haastattelujen lisäksi sarjassa käytetään runsaasti NASAn arkistomateriaaleja.

Nimensä sarja otti Apollo 11:n 13 minuuttia kestäneestä laskeutumisesta (ns. powered descent) Kuun kiertodalta Mare Tranquillitatiksen pinnalle. Laskeutumisen vaiheet käydäänkin sarjassa poikkeuksellisen seikkaperäisesti läpi. Jos siis haluaa todella tietää, mitä esimerkiksi Apollo 11-dokumentissa tapahtuu, kannattaa ensiksi kuunnella läpi 13 Minutes to the Moon.

Sarjan pitäisi olla BBC:n verkkosivuilla tarjolla pitkään, mutta mistäpä näistä koskaan tietää, vallankin näin Brexitin aikana. Niinpä mahdollisuus ladata jaksot mp3-tiedostoina on hyvinkin harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Sarjan kotisivuilla on myös runsaasti täydentävää aineistoa, joten homma on hoidettu kaikin puolin viimeisen päälle.

Arvio: *****

Jari Mäkinen: He valloittivat Kuun. YLE, 2019.

Kun podcasteista puhutaan, pitää ilman muuta mainita myös tiedetoimittaja Jari Mäkisen maanmainio He valloittivat Kuun -sarja. Siinä Mäkinen matkustelee ympäri Yhdysvaltoja käyden kaikissa Apollo-ohjelman keskeisimmissä tapahtumapaikoissa, ja juttelee mukavia Apollo-ohjelmassa mukana olleiden tai sitä hyvin tuntevien ihmisten kanssa. Oli erittäin virkistävää kuulla vaihteeksi myös ruohonjuuritason Apollo-veteraanien muisteluksia. Sarjan kuusi parikymmenminuuttista jaksoa ovat Yle Areenassa kuunneltavissa tiettävästi hyvinkin pitkään. Jaksot ovat myös tarjolla mp3-tiedostoina. Ilman BBC:n kaltaista massiivista panostustakin voi siis tehdä erittäin viihdyttävän ja opettavaisen podcast-sarjan.


Arvio: ****+

Robert Stone: Chasing the Moon (Kuun valloittajat). PBS, 2019.

Yle toi Apolloa esille erinomaisesti myös television puolella. Robert Stonen PBS:lle tekemä viisituntinen Chasing the Moon on Apollo-dokumenttien ylhäisintä aatelia. Viiteen tuntiin
(ei siis kuuteen, kuten amerikkalaiset mainostavat) mahtuu erittäin paljon asiaa ja kiinnostavia ihmisiä, joita ei yleensä tv:ssä pääse näkemään tai kuulemaan. Alkuperäismuodossaan sarja oli kolmiosainen, mutta Yle esitti sen kuudessa osassa. Se on kuitenkin hyvin vähäinen haitta. Tämä sarja pitää ehdottomasti jokaisen Apollo-fanin hankkia, kunhan DVD-versio tulee tarjolle.

Syytä on myös tuoda esille se, että samasta aiheesta löytyy kirjakin, Robert Stonen yhdessä Alan Andresin kanssa kirjoittama Chasing the Moon. Chasing the Moonin Twitter-tili on myös erittäin informatiivinen (silläpä sen tuohon sivupalkkiin taannoin pistinkin). Kirja on kyllä hyllyssäni ja silmäilyn perusteella se vaikuttaa kertakaikkisen oivalliselta, mutta lukemaan en ole sitä vielä ennättänyt. Palataan siihen ehkä joskus, jos taas saan otettua arvostelujen tekemisen ohjelmaani.

Arvio: *****

Myös amerikkalaisten tiedelehtien heinäkuun numeroissa ilmestyi erinomaisia artikkeleja, painottuen luonnollisesti Apollo-ohjelman tieteelliseen antiin. Siihen ei oikeastaan yksikään yllä mainitsemani Apollo-tarinan inkarnaatio puuttunut, sillä niissä keskityttiin ymmärrettävästi lähinnä Apollon inhimilliseen ja osittain poliittiseen puoleen. Apollo 11:n osalta kirjoittelin kuitenkin tieteellisistä tuloksista jo aiemmin, mutta koko ohjelman tieteellisen annin tiivistäminen olisikin sitten jo ihan oma tarinansa. Kuva: T. Öhman.