tiistai 15. elokuuta 2023

Päivän kraatteri: Alphonsus D

Iältään nektarinen Alphonsus D (15,05°S; 0,85°W) sijaitsee Alphonsuksen kaakkoisreunalla. 24-kilometrisenä se on suurin Alphonsuksen satelliittikraattereista. Virallinen läpimitta ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Kun sitä QuickMapillä katselee, näyttäisi Alphonsus D:n halkaisija koillinen–lounas-suunnassa olevan noin 27 km, mutta luode–kaakko-suunnassa vain noin 22 km.

Muokkautumisen ja Alphonsuksen reunan vuoksi Alphonsus D:n syvyys vaihtelee riippuen siitä, mistä mittaa. Suurimmillaan, noin 1,8 km, se on koillisessa, kun kaakossa ja lounassa syvyys on noin 600 m vähemmän. Osa eteläreunaa on möyhentynyt niin, että kraatterin syvyys siellä on vain noin kilometri.

Kraatterin muokkautuminen onkin Alphonsus D:n kiinnostavin piirre. Sen läntistä puoliskoa nimittäin leikkaa pitkä laakso. Muutaman vuoden takaisessa Unified Geologic Mapissä se on tulkittu imbriseksi kraatteriketjuksi, käytännössä siis törmäysaltaan heitteleen kaivertamaksi painanteeksi. Sellaiselta se näyttääkin.

Kuvan keskeltä hieman vasemmalle sijaitseva soikeahko painanne on Alphonsus D. Sen alapuolella on  Alphonsus H. Kuvan vasemmassa alakulmassa ja oikeassa yläkulmassa näkyy tavallisen suuntaisia Imbriumin uurroksia. Alphonsus D:tä leikkaava laakso poikkeaa suunnaltaan niistä melkoisesti. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Erikoista on kuitenkin laakson lähes pohjois–eteläinen suunta. Alphonsus D:tä muokkaavan laakson molemmilla puolilla on tavanomaisia Imbriumin uurroksiksi (Imbrium sculpture) nimittämiäni laaksoja, ja niiden suunta on selvästi enemmän luoteeseen osoittava. 

Pienemmillä kraattereilla kaikkien säteiden ei tarvitse osoittaa täsmälleen emäkraatterinsa keskelle, ja heitteleklöntit voivat muodostaa kaikenlaisia sekundäärikraatterien kaaria ja silmukoita. Alphonsus D:n laakso on kuitenkin erittäin hyvä ja melko poikkeuksellinen esimerkki suuresta altaan uurroksesta, jonka suunta poikkeaa selvästi naapureistaan. Mitään muutakaan alkuperää kuin Imbriumin törmäysaltaan heittele tälle laaksolle ei kuitenkaan oikein uskottavasti pysty esittämään.

Nimen Alphonsus D:lle antoi Edmund Neison vuonna 1876, joskin pienellä kirjoitettuna, eli muodossa Alphonsus d. Nykyisen kirjoitusasun IAU hyväksyi vuonna 1935 ja uudelleen vuonna 2006.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti