perjantai 29. tammikuuta 2021

Kuuta, georeittejä ja kraattereita

Tämän talven ja kevään aikana on tarjolla luentoja Kuusta ja Apollo-ohjelmasta, geomatkailusta, sekä törmäyskraattereista. Enimmäkseen tilaisuudet ovat koronan salliessa ihan oikeita Äänekoskella pidettäviä yleisöluentoja, mutta Etelä-Pohjanmaan Järviseudun ja Lapuan geomatkailusta puhun lyhyesti kansainvälisessä webinaarissa. Kaikki luennot ovat ilmaisia, mutta vaativat ennakkoilmoittautumisen.

 

Kuun synty ja kehitys

Maanantai 8.2.2021 klo 18.00–19.30, Koskela, Rautatienkatu 25, Äänekoski

Kuu on Maan alituinen ja kaunis seuralainen. Mutta kuinka se päätyi kiertämään planeettaamme ja kehittyi nykyisin tuntemaksemme moni-ilmeiseksi maailmaksi? Luennolla käydään läpi perinteiset Kuun syntyteoriat, joita ovat 1700-luvulta alkaen olleet kehittämässä niin tieteenhistorian merkkihenkilöt kuin syystäkin unohdetuiksi jääneet tutkijat. Millaisia vahvuuksia ja heikkouksia on nykyisin suosituimmalla nuoren Maan ja protoplaneetta Theian jättimäiseen törmäykseen perustuvalla Kuun syntymallilla? Mitä tapahtuisi, jos Kuuta ei olisikaan?

Ilmoittautuminen päättyy 3.2.2021. 

 

From Geology to Geotrails – Geologiasta georeittejä

Torstai 18.2.2021 klo 14.00–14.20

Huom! Luento on osa kansainvälistä Outdoor Leader –hankkeen järjestämää And out We Go! –webinaaria, ja pidetään englanniksi. Webinaari järjestetään klo 11.00–15.30.

    Luennon tiivistelmä

Geomatkailu on nopeasti kasvava luontomatkailun osa-alue. Etelä-Pohjanmaalla toimivan Leader Aisaparin alueen merkittävin geomatkailukohde on 22 km:n läpimittainen Lappajärven törmäyskraatteri. Itse Lappajärvi on Euroopan suurin kraatterijärvi.

Vuonna 2017 julkaistiin Aisaparin rahoittama Kraatterijärvengeoreitti -opas. Siihen on koottuna kiinnostavimmat turvallisesti tavoitettavat geologiset luontokohteet kraatterin ympärillä. Se sisältää kohteita lähes kahden miljardin vuoden ikäisestä peruskalliosta viimeisimmän jääkauden sulamisvaiheessa alle 10 000 vuotta sitten syntyneisiin maaperämuodostumiin saakka. Nämä geokohteet muodostavat suunnitellun Kraatterijärven georeitin ytimen. Sittemmin Aisaparin rahoittamilla hankkeilla on otettu mukaan runsaasti georeittikohteita myös kauempaa geologisesti täysin toisenlaisilta alueilta Evijärveltä Ähtäriin, sekä kehitetty hotelli Kivitipun geologista näyttelytoimintaa. Noiden toimien tavoitteena on saada alueelle UNESCOn myöntämä geopark-status alkuvuonna 2022.

Vuonna 2017 julkaistiin myös Kauhavan ja Lapuan geologisestimerkittävät luonto- ja kulttuuriperintökohteet -opas. Myös tämän oppaan pohjalta olisi mahdollista kehittää erilaisia uusia georeittejä tai päivittää vanhentuneita geologisia tietoja sisältäviä opasteita, esimerkiksi Simpsiön luontopoluilla. Koska geomatkailun ja eritoten geoparkien pääperiaatteisiin kuuluu geotieteiden popularisointi ja opetus, olisi esitettyjen tietojen ajantasaisuuteen ja paikkansa pitävyyteen kiinnitettävä huomiota.

Teams-kutsu webinaariin lähetetään ilmoittautuneille 16.2.2021

 

Kohti Kuuta: Apollo-ohjelma ja sen tieteellinen merkitys 

Maanantai 22.2.2021 klo 18.00–19.30, Koskela, Rautatienkatu 25, Äänekoski 

Viisikymmentä vuotta sitten, vuosina 1969–1972, kuusi Yhdysvaltain Apollo-alusta laskeutui Kuun pinnalle ja palasi Maahan mukanaan korvaamattoman arvokkaita kivinäytteitä ja mittaustuloksia. Miten ja miksi Apollo-ohjelma syntyi, ja mitä sen avulla opittiin Kuusta, Maasta ja koko aurinkokunnastamme? Entä minne mennään, kun ihmiskunta on nyt 2020-luvulla palaamassa Kuuhun? 

Ilmoittautuminen päättyy 17.2.2021.

 

Kosmiset kolarit ja Summasen törmäyskraatteri 

Maanantai 12.4. klo 18.00–19.30, Koskela, Rautatienkatu 25, Äänekoski 

Suomi on maailman kraatteroitunein maa. Saarijärvellä aivan Äänekosken rajan tuntumassa sijaitsee Suomen toistaiseksi tuorein törmäyskraatterilöytö, Summanen. Luennolla kerrotaan Summasen monivaiheisesta löytöhistoriasta ja uusimmista tutkimustuloksista. Samalla esitellään Suomen yksitoista muuta törmäyskraatteria ja käydään läpi, kuinka tämä aurinkokuntamme yleisin pinnanmuoto syntyy. Lisäksi kerrotaan, millaista merkitystä törmäyskraattereilla on paitsi tutkimuksen myös ihmisen toiminnan kannalta. 

Ilmoittautuminen päättyy 7.4.2021.


P.S. Kuten innokkaimmat lukijat tietenkin huomaavat, kaikki luennot ovat enemmän tai vähemmän vanhan kierrätystä. Kuu-, Apollo- ja Summanen-luennot ovat kuitenkin aiemmista 45 minuutin tai tunnin mittaisista jutuista noin puoleentoista tuntiin turvotettuja versioita, joten kyllä minä vähän palkkani eteen joudun töitäkin tekemään.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Chang'e-5:n laskeutumisalue

Kiinan Chang'e-5 teki onnistuneen laskeutumisen Kuun pinnalle eilen 1.12.2020. Tätä kirjoittaessani myös näytteenotto niin kairalla kuin kauhallakin on sujunut suunnitellusti. Paluumatka Maahan alkaa noin vuorokauden sisällä.

Kuu 1.12.2020 klo 20.17 Voltissa Nikon Coolpix P900:lla kuvattuna ja vähän GIMPillä muokattuna. Ympyrä osoittaa likimain Chang'e-5:n laskeutumisalueen sijainnin. Kuva: T. Öhman.
 

Laskeutumispaikka on melkoisen piirteetöntä tasankoa pohjoisella Oceanus Procellarumilla eli Myrskyjen valtamerellä noin 170 km Mons Rümkeristä koilliseen. Tämänhetkisten tietojen mukaan Chang'e-5:n koordinaatit ovat noin 43,0567°N 51,9164°W. Laskeutumisalueen löytämisen kannalta paras tuntomerkki on aiemmin nimellä Louville ω tunnettu noin 10 km pitkä ja 500 m korkea laavatasangon keskeltä törröttävä massiivi (kipuka). Chang'e-5 laskeutui siitä noin 10 km koilliseen. Muinainen laavauoma Rima Sharp mutkittelee noin 17 km Chang'e-5:stä länteen.

Laskeutumisalueen geologia pääpiirteissään on melko yksinkertainen. Kyseessä on nuori, eratosheeninen basalttitasanko. Kraatterilaskujen perusteella sen iäksi on määritelty noin 1,3 miljardia vuotta. Pääosa Kuun vulkanismista tapahtui reilut kaksi miljardia vuotta aiemmin, joten Chang'e-5:n näytteet ovat erittäin kiinnostavia monessakin mielessä. Näytteiden tieteellisestä merkityksestä kirjoittelin enemmän toissapäivänä.

Koostumukseltaan laskeutumisalue luokitellaan alhaisen titaanipitoisuuden basaltiksi. Siinä on noin 6–9 paino-% titaania (TiO2:na ilmoitettuna). Rautaa alueen basaltissa puolestaan on noin 17,5 paino-% (FeO:na ilmoitettuna). Nämä perustuvat tietenkin kaukokartoitustuloksiin, joten kun Chang'e-5:n näytteet saadaan takaisin Maahan ja analysoitua, saadaan yksi tärkeä mittauspiste lisää laboratoriossa määritettyjen pitoisuuksien ja kaukokartoitustulosten korrelointia varten.

En netistä ole onnistunut löytämään täysin itseäni miellyttäviä karttoja Chang'e-5:n laskeutumisalueesta, joten tein sellaiset itse. Tarkan paikan pöllin Phil Stookelta, joka on erilaisten laskeutumisalueiden paikantamisen mestari, joten se pitänee paikkansa. Oma kopioni Stooken kartasta ei tarkimmassa kartassa ole ihan pikselilleen samassa kohdassa, mutta sillä nyt ei omalta kannaltani ole minkäänlaista merkitystä.

Chang'e-5:n laskeutumisalue Oceanus Procellarumin pohjoisosassa. Nimistä Louville ω ei enää nykyään ole virallisesti hyväksytty. Karttaan ei selvyyden vuoksi ole merkitty kaikkia alueen nimettyjä kraattereita. Kuva: NASA / ASU / LROC / WAC /ACT-REACT QuickMap / T. Öhman.

Chang'e-5:n laskeutumisalue. Kuva: NASA / ASU / LROC / WAC /ACT-REACT QuickMap / T. Öhman.

Chang'e-5:n laskeutumisalue. Kuva: NASA / ASU / LROC / NAC /ACT-REACT QuickMap / T. Öhman.

Chang'e-5:n laskeutumisalue. Kuva: NASA / ASU / LROC / NAC /ACT-REACT QuickMap / T. Öhman.

Yllättävää kyllä, Kuu myös näyttäytyi Suomen taivaalla Chang'e-5:n laskeutumisen ja näytteenoton kannalta kriittisinä päivinä. Sitä piti tietenkin ihailla, vaikka juuri nyt ei satu kameraa kummempaa silmänjatketta mukana olemaankaan. Laitetaan siis tähän loppuun Chang'e-5:n innoittama kuvakavalkadi parilta viime päivältä. Kaikki allaolevat kuvat on napattu Nikon Coolpix P900:lla ilman jalustaa, ja kaikkia on ainakin hivenen säädetty GIMPillä.

Kuu puolisen vuorokautta täysikuun ja puolivarjopimennyksen jälkeen 30.11.2020 klo 22.30 melkoisen paksun stratocumulus-pilvikerroksen läpi. Kuva: T. Öhman.

 

1.12.2020 klo 20.18. Kuva: T. Öhman.


1.12.2020 klo 20.20. Kuva: T. Öhman.

2.12.2020 klo 09.39. Kuva: T. Öhman.

2.12.2020 klo 09.40. Kuva: T. Öhman.

2.12.2020 klo 09.41. Kuva: T. Öhman.

2.12.2020 klo 09.43. Kuva: T. Öhman.

maanantai 30. marraskuuta 2020

Chang'e-5 ja kuututkimuksen uusi kulta-aika

Kiina laukaisi viime viikolla Chang'e-5 luotaimen onnistuneesti kohti Kuuta. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuuluotain. Sen tavoitteena on nimittäin hakea ainakin pari, ehkä jopa nelisen kiloa kuukiviä Maahan analysoitaviksi. Jos kiinalaiset onnistuvat tässä, se on vasta kolmas maa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jälkeen, joka moiseen saavutukseen on pystynyt.

Vuosina 1969–1972 amerikkalaiset toivat 382 kg huolellisesti valikoituja kiviä kuudella miehitetyllä Apollo-lennolla. Samoihin aikoihin, vuosina 1970–1976 Neuvostoliitto puolestaan onnistui Luna 16-, 20- ja 24-lennoilla tuomaan muutaman sata grammaa kairasydännäytteitä Kuun lähipuolen itäosista. Sen jälkeen ei uusia kuunäytteitä ole saatu, jollei tuntemattomista paikoista peräisin olevia kuumeteoriittejä lasketa.

Chang’e 5:n suunniteltu laskeutumisalue on merkitty keltaisella soikiolla. Sinisellä on merkitty likimääräiset Apollo-lentojen laskeutumispaikat, punaisella puolestaan Luna-näytteenhakupaikat. Onnistuessaan Chang’e-5:n näytteenhaku laajentaisi merkittävästi näytteiden alueellista jakaumaa. Kuva: Virtual Moon Atlas / ASU / LRO WAC / T. Öhman.
 

Kantorakettiongelmat viivästyttivät Chang’e-5:n lähtöä muutaman vuoden, mutta ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että odottaminen on kannattanut ja kuulento on sujunut ongelmitta. Tätä kirjoittaessani Chang’e-5 on asettunut onnistuneesti Kuun kiertoradalle ja laskeutumisosa irtautunut kiertolaisesta ja maahanpaluuosasta. Laskeutuminen, Kuun pehmeän pintamateriaalin eli regoliitin kauhominen palautusämpäriin, sekä kovempien näytteiden kairaus parin metrin syvyydeltä saakka olisi useampien lähteiden mukaan tarkoitus toteuttaa huomenna tiistaina 1.12.2020.

Kiinan kuuohjelma on tietysti huomattavalta osaltaan suurvaltapolitiikkaa. Kyynikonkin on kuitenkin myönnettävä, että Kiina on ainoa avaruusmahti, jolla on monivuotinen, todistetusti toimiva ja loogisesti etenevä kuututkimusohjelma. Mikäli Chang'e-5:n näytteenhaku onnistuu, se olisi merkittävä tekninen saavutus ja mahtava propagandavoitto. Kaikkiaan siis komea sulka Kiinan punaiseen propellihattuun. Ja kuten tiedotusvälineissäkin on huomattu, olisihan se nyt vaan yksinkertaisesti todella siistiä, jos ensimmäistä kertaa 44:ään vuoteen Kuusta saataisiin tunnetusta paikasta uusia näytteitä.

Kaiken pintakiillon ja somehälyn alla on kuitenkin rutkasti painavia tieteellisiä syitä, miksi Chang'e-5:n näytteenhakureissusta kannattaa olla todella innoissaan. Tarkkaa Chang’e-5:n laskeutumispaikkaa ei ole vielä kerrottu, mutta suurin piirtein alue on ollut tiedossa jo vuosikausia. Näytteitä haetaan Kuun lähipuolen luoteisosasta, pohjoiselta Oceanus Procellarumilta eli Myrskyjen valtamereltä. Kaavailtu laskeutumisalue on enimmäkseen basalttitasankoa, mutta sinne sijoittuu myös tavattoman kiehtova Mons Rümkerin nuori, suurten törmäysten heitteleestä ja monimuotoisista tuliperäisistä rakenteista ja kerrostumista koostuva kompleksi. Kirjoittelin Mons Rümkerin ja sen lähialueiden geologiasta Ursa Zeniitti-verkkolehteen muutama vuosi sitten, joten se juttu kannattanee lukaista, jos aihe kiinnostaa enemmän. Kiehtovinta olisi, jos Chang’e-5 laskeutuisi Mons Rümkerille, mutta tämä voi hyvin olla toiveajattelua.

Meneepä Chang’e-5 Mons Rümkerille tai ei, näytteenhakualue sijoittuu kauaksi Apollo- ja Luna-lentojen laskeutumispaikoista. Vaikka näytteitä ei olekaan ihminen hakemassa, saadaan niiden ymmärtämisen kannalta keskeinen geologinen konteksti kohtalaisen hyvin selville. Tästä pitävät huolen Chang’e-5:n laskeutumisosassa olevat panoraamakamera, sekä etenkin maatutka ja spektrometri. Niinpä näytteet – sikäli kun teknisesti erittäin vaativa operaatio onnistuu – avaavat aivan uuden ikkunan Kuun geologiseen historiaan. Samalla ne auttavat ymmärtämään koko aurinkokunnan kehitystä.

Valkoinen suorakaide osoittaa Chang’e-5:n suunnitellun laskeutumisalueen. Mons Rümkerin kiehtova vulkaaninen kompleksi on mahdollinen laskeutumispaikka, mutta turvallisempi basalttitasanko saattaa hyvin viedä voiton. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Aurinkokunnan historia

Chang’e-5:n kaavaillulla laskeutumisalueella sijaitsevat eräät Kuun nuorimmiksi tulkituista basalttitasangoista. Niiden iäksi on määritelty vain hieman toista miljardia vuotta. Valtaosa Kuun laavoista on iältään yli kaksi miljardia vuotta vanhempia.

Kivien syntyiän määrittäminen ei ole aivan yksinkertaista. Eri isotooppimenetelmät kertovat hieman eri asioita, ja Kuun tapauksessa etenkin suuremmat ja pienemmät törmäykset tuppaavat nollaamaan kivien isotoppikellon joko kokonaan tai osittain. Huolellisella ajoitettavien mineraalien ja koko näytteen sekä sen laajemman geologisen kontekstin analysoinnilla pystytään eri ”ikien” joukosta kuitenkin usein määrittämään kiven syntyhetki ja antamaan kohtalaisen tarkka tapahtuma-aika kiveä kohdanneille myöhemmille tapahtumille.

Apollo- ja Luna-näytteet ja niistä määritetyt absoluuttiset, siis vuosissa mitattavat iät kattavat häviävän pienen osan Kuun pinnasta. Näin on, vaikka otettaisiin huomioon, että törmäykset levittävät Kuun ainesta ympäriinsä. Periaatteessa siis lähes missa tahansa Kuun pinnalla voi olla kiviä melkeinpä mistä tahansa muualta. Näin esimerkiksi Tycho- ja Copernicus-kraattereiden ikiä (kenties noin 100 ja 800 miljoonaa vuotta) on yritetty määritellä, vaikka näytteenhakulennot eivät laskeutuneet lähellekään näitä Kuun nuorimpiin kuuluvia suuria kraattereita. Heitteleenä levinneen aineksen alkuperän määrittäminen ja sen seurannaisvaikutusten arviointi vain ovat aika viheliäisiä ongelmia, eikä esimerkiksi Tychon usein mainittu geologisesti nuori sadan miljoonan vuoden ikä välttämättä pidä paikkaansa. 

Jos sitten Kuun absoluuttisia ikiä tunnetaan vain hyvin harvoista paikoista, miten Chang’e-5:n laskeutumisalueen tuliperäiset kivet on määritelty reilun miljardin vuoden ikäisiksi? Vastaus piilee kraatterilaskuissa. Mitä vanhempi taivaankappaleen pinta on, sitä enemmän siihen on ehtinyt syntyä törmäyskraattereita. Suurelta osin tästä syystä esimerkiksi Suomen ikivanhasta kallioperästä tunnetaan jo 12 törmäyskraatteria, vaikka pinta-alaltaan hieman suuremmasta mutta geologisesti monin verroin nuoremmasta Saksasta niitä on löydetty vain kaksi (nekin vain yhdessä törmäystapahtumassa syntyneitä).

Apollo- ja Luna-näytteistä on mitattu laskeutumispaikkojen pintojen absoluuttiset iät. Valokuvista ja muusta kaukokartoitusaineistosta taas puolestaan on määritelty se geologinen yksikkö, johon laskeutumipaikka kuuluu. Näin periaatteessa yhdestä pisteestä määritetty ikä kuvastaa huomattavasti laajempaa aluetta.

Kun lasketaan törmäyskraatterien lukumäärä pinta-alayksikköä kohden eri-ikäisillä geologisilla yksiköillä, saadaan lopputuloksena käyrä, joka kertoo, kuinka monta minkäkin kokoista kraatteria esimerkiksi miljoonaa neliökilometriä kohden pitäisi minkäkin ikäisellä pinnalla olla. Luoteisella Oceanus Procellarumilla kraattereita on vähän, joten pinnan on Kuun mittakaavassa oltava nuorta. Kraatteriliaskut yksin antavat kuitenkin vain pinnan suhteellisen iän, eli niiden avulla voidaan esimerkiksi sanoa, että yksikkö A on vanhempi kuin B, mutta C puolestaan näitä molempia iäkkäämpi. Sen sijaan vuosissa mitattavaa ikää kraatterilaskut eivät yksinään kerro.

1960-luvun avaruuskilpajuoksun ansiosta Kuu on Maan ohella ainoa paikka aurinkokunnassamme, jossa absoluuttiset ja suhteelliset iänmääritykset voidaan yhdistää. Tämä kuunäytteiden ja kraatterilaskujen korrelointi muodostaa perustan koko aurinkokunnan kiinteäpintaisten kappaleiden ajanlaskulle. Näin Chang’e-5:n näytteiden merkitys on ”vain” Kuun geologista historiaa merkittävästi laajempi. Uusilla näytteillä saadaan kraattereiden syntytahtia eli törmäysvuota kuvaavan käyrän heikosti tunnettuun nuoreen päähän yksi tarkasti määritelty kiintopiste lisää. Se vaikuttaa geologisten tapahtumien ikämäärityksiin Merkuriuksesta Arrokothiin saakka.

Kuun koostumus ja magmaattinen kehitys

Kuunäytteiden alkuaine- ja isotooppikoostumus pystytään laboratorioissa määrittämään häkellyttävällä tarkkuudella. Näiden tutkimusten perusteella kivilajien syntyä tutkivat petrologit ovat laatineet yksityiskohtaisia malleja siitä, miten Kuusta tuli sellainen kuin se on. Erityisesti Kuun kiertoradalta tehtyjen spektroskooppisten tutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että Apollo- ja Luna-näytteet eivät monimuotoisuudestaan huolimatta kattaneet likikään kaikkia Kuussa tavattavia kivilajeja.

Kuun meret muodostavia tummia basaltteja on lukuisia erilaisia geokemiallisin ja rakenteellisin perustein määriteltyjä tyyppejä. Ne kertovat eri aikoina ja eri alueilla vallalla olleista geologisista prosesseista. Samoin Kuun vaaleat ylängöt muodostavat anortosiitit eivät suinkaan ole kaikki yhtä ja samaa, vaan hyvin monimuotoinen kivilajiryhmä. Heitteleen leviämisen ansiosta myös erilaisia anortosiitteja varmasti löytyy Chang’e-5:n näytteistä, vaikka se basalttitasangolle (tai enimmäkseen basalttiselle kompleksille, jos hyvin käy) laskeutuukin. Näin Chang’e-5:n näytteet (toivottavasti) auttavat rinnastamaan erilaisia vain kaukokartoituksen perusteella määriteltyjä kivilajiyksiköitä konkreettisiin laboratorioissa analysoitaviin kiviin.

Kemiallisin perustein Kuu on jaettu kolmeen suuralueeseen eli terraaniin. Nämä ovat ylänköterraani, South Pole – Aitken -terraani, ja Procellarum KREEP -terraani (lyhyesti PKT). Viimeksi mainittu kattaa suuren osan lähipuolesta Oceanus Procellarumin ja Imbriumin törmäysaltaan vaikutuspiirissä. KREEP tarkoittaa kaliumia (kemialliselta merkiltään K), harvinaisia maametalleja (englanniksi rare earth elements, REE) ja fosforia (kemialliselta merkiltään P), sillä näitä on havaittu KREEP-kivissä poikkeuksellisen runsaasti.

Kaliumin ohella KREEP sisältää reilusti myös muita radioaktiivisia alkuaineita, etenkin uraania ja toriumia. Esimerkiksi Kuun kuoren toriumista 40 % on alueella, joka kattaa vain 10 % kuoren tilavuudesta. Radioaktiivisuus tuottaa lämpöä, lämpö puolestaan tuottaa vulkanismia. Niinpä ei olekaan millään lailla merkillistä, että Kuun nuorimmat basaltit löytyvät lännestä PKT:n alueelta: radioaktiivisuus johti siihen, että tuliperäinen toiminta pysyi PKT:n alueella käynnissä jopa miljardeja vuosia pidempään kuin muualla Kuussa. Aukoton tämäkään idea ja päättelyketju ei ole. Vallankaan siihen, miksi PKT sijaitsee juuri lähipuolen luoteisosassa, ei kellään ole tarjota järin vakuuttavaa selitystä.

Useimmat Apollo- ja Luna-näytteet ovat enemmän tai vähemmän Imbriumin altaan heitteleen ja siten PKT-aineksen ”saastuttamia” (tämän vuoksi näytteet esimerkiksi Kuun etäpuolelta olisivat erittäin tervetulleita, mutta se on ihan oma tarinansa). Kapeasti katsoen tässä mielessä Chang’e-5 ei tarjoa mitään täysin uutta. Se laskeutuu kuitenkin esimerkiksi Apollo 12:een, 14:ään ja 15:een verrattuna kauaksi PKT:n toiselle laidalle. Näin näytteet tarjoavat aivan uuden näkökulman PKT:n olemukseen ja Kuun vaipan magmaattiseen kehitykseen vuosimiljardien kuluessa.

Kuun dynamo ja ytimen kehitys

Kuulla ei nykyisin ole Maan tapaista voimakasta kaksinapaista magneettikenttää. Pitkään oltiin vakuuttuneita siitä, että Kuun dynamo lakkasikin toimimasta jo noin kolme ja puoli miljardia vuotta sitten. Vuonna 2017 saatiin Apollo 15:n näytteiden pohjalta kuitenkin vahvoja viitteitä sen puolesta, että magneettikenttä olisi voinut olla voimissaan vielä vaivaiset miljardi vuotta sitten. Hankaluutena on, etteivät nykyisen ymmärryksen mukaan Kuun rautanikkeliytimen virtaukset voineet enää tuossa vaiheessa luoda havaitun kaltaista voimakasta kenttää.

Jos Chang’e-5:n näytteet osoittautuvat reilun miljardin vuoden ikäisiksi, kuten kraatterilaskujen perusteella oletetaan, saattavat ne mahdollistaa entistä tarkemmat analyysit Kuun muinaisesta magneettikentästä. Kuun ytimellä on luultavasti täytynyt olla kaksi erillistä mekanismia voimakkaan magneettikentän tuottamiseen. Ne olisivat olleet käynnissä eri vaiheissa Kuun historiaa. Tällä hetkellä ei vain näytä siltä, että ytimen hitaan kiteytymisen aiheuttamat konvektiovirtaukset, Kuun etääntyminen Maasta, tai jättimäiset törmäykset pystyisivät selittämään pitkään elänyttä vahvaa magneettikenttää. Uusia ideoita siis tarvitaan. Ne voivat hyvinkin kummuta Chang’e-5:n näytteiden tutkimuksesta. Kun Kuun sisäosien kehitys ymmärretään paremmin,  vaikuttaa se vääjäämättä myös käsityksiin muiden maankaltaisten planeettojen syvimmästä olemuksesta.

Joulukuun jännät hetket käsillä

Mikäli Chang’e-5:n huominen näytteiden keräys onnistuu ja myös paluu Maahan sujuu suunnitellusti, mötkähtää ehkäpä joulukuun 15.–17. päivänä jonnekin Sisä-Mongoliaan hallitusti muutama kilo Kuuta. Kiinalaiset ovat lupautuneet jakamaan näytteitä myös muiden maiden tutkijoille, joten maailman johtavat kuututkijat pääsevät jossain vaiheessa syynäämään uusia kuukiviä parhaissa mahdollisissa laboratorioissa.

Tämä vuosikymmeniä jatkuva tutkimustyö tullee tarjoamaan ainakin osittaisia vastauksia paitsi edellä esiteltyihin kysymyksiin, myös moniin muihin, esimerkiksi taas viime aikoina kovasti esillä olleeseen ongelmaan Kuun sisäosien veden määrästä, alkuperästä ja jakautumisesta. Parasta on tietenkin se, että näytteistä aivan varmasti paljastuu asioita, joita emme tällä hetkellä osaa kuvitellakaan.

Maan ulkopuolisista tarkkaan tunnetuista paikoista haetuista näytteistä kiinnostuneiden kannalta hermoja raastavia hetkiä koetaan kuitenkin jo ennen Chang’e-5:n kaavailtua paluuta. Tulevana lauantai-iltana, siis 5.12.2020, pitäisi Japanin Hayabusa2:n toimittaa Australian Woomeran seudulle pieni annos asteroidia. Hayabusa2 sai viime vuonna poimittua mukaansa hieman Ryugu-asteroidin ainesta niin pinnalta kuin vähän syvemmältäkin. Nämä näytteet tulevat olemaan ensiarvoisen tärkeitä Ryugun kaltaisten, Maata hyvin lähelle tulevien ja siten mahdollisen törmäysvaaran aiheuttavien kappaleiden ominaisuuksien ja niiden torjuntamahdollisuuksien selvittelyssä.

Viisikymmentä vuotta sitten Kuun ja muiden aurinkokuntamme kappaleiden tutkimus oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton keskinäistä kilpailua. Sittemmin etenkin avaruudesta haettuihin näytteisiin perustuvaa tutkimusta on suvereenisti hallinnut Yhdysvallat. Vaikka sen paremmin Chang’e-5:n kuin Hayabusa2:n onnistumisesta näytteiden palauttamisessa ei vielä ole minkäänlaisia takeita, osoittavat lennot jo tähän mennessä maailman muuttuneen planeettageologien näkökulmasta huomattavasti moninapaisemmaksi. Tämä on tietenkin yksinomaan erinomainen asia.

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alkupuoli olivat kuu- ja planeettatutkimuksen kulta-aikaa. Huippuhetkiä on ollut toki lukuisia sen jälkeenkin, mutta ei ole liioittelua sanoa, että toinen kulta-aika on käsillä juuri nyt, 2020-luvun alkuvuosina. Eräät sen jännittävimmistä hetkistä koetaan seuraavan parin viikon aikana. 


Tämä juttu ilmestyi myös Ursan Kraatterin reunalta -blogissani. 
 
P.S. Lisätäänpä tähän vielä näkymä Kuuhun tänä iltana, siis 30.11.2020.
Jonnekin suunnilleen noille tienoille Chang'e-5:n pitäisi huomenna yrittää laskeutua. Kuu 30.11.2020 klo 22.30 Nikon Coolpix P900:lla stratocumulusten läpi kuvattuna ja vähän liikaa GIMPillä rääkättynä. Kuva: T. Öhman.

 

lauantai 28. marraskuuta 2020

Pikkuruinen pohjoinen pimennys

Tämän vuoden viimeinen kuunpimennys tapahtuu maanantaina 30.11.2020. Se on melko vaatimaton tapaus. Tai jos ihan rehellisesti sanotaan, se on pimennykseksi umpisurkea.

Kyseessä on ensinnäkin puolivarjopimennys. Jos siis tilannetta katsoisi Kuusta, siellä olisi näkyvissä osittainen auringonpimennys. Kuten jokainen Maassa osittaisia auringonpimennyksiä seuraillut tietää, vähäistä osittaista pimennystä on maiseman valaistuksen perusteella hyvin vaikea huomata. Tällä kertaa kyseessä ei ole edes erityisen syvä puolivarjopimennys, sillä iso siivu Kuun eteläosasta ei joudu puolivarjoon lainkaan.

Pimennys alkaa aamulla klo 09.32, on syvimmillään klo 11.43 ja päättyy klo 13.53. Esimerkiksi Oulun korkeudella Kuu laskee kun pimennys alkaa, joten Oulun eteläpuolella ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia sen näkemiseksi.

Käytännössä Utsjoellakin saumat pimennyksen havaitsemiseksi ovat vähäiset. Kuu on koko pimennyksen ajan horisontin yläpuolella, mutta pimennyksen alussa (jota ei käytännössä pysty erottamaan) pohjoisluoteessa (340°) noin asteen korkeudella,* ja maksimivaiheessa pohjoiskoillisessa (009°) ainoastaan puolessa asteessa, siis läpimittansa verran horisontin yläpuolella. Vähäinenkin hussakka horisontin tuntumassa estää pimennyksen erottumisen.

Kuun puolivarjopimennyksen kulku ensi maanantaina 30.11.2020. Kuu näkyy erittäin matalalla pohjoistaivaalla ja vain aivan pohjoisimmassa Suomessa. Täys- ja puolivarjo eivät näy taivaalla. Kuva: T. Öhman, Fred Espenakin / NASAn kaavion pohjalta.
 

Käytännössä liki ainoa keino edes joten kuten havaita pimennys on kavuta tunturin laelle ja valokuvata pimennyksen eteneminen. Kuvista tihrustamalla ja niitä käsittelemällä saattaa tuurillaan aavistuksenomaista tummenemista pystyä erottamaan. 

Tällä hetkellä Utsjoelle ennustetaan maanantaiksi täysin pilvistä keliä, joten taitaa käydä niin, että vuoden viimeinen pimennys jää Suomesta näkymättömiin. Seuraava yritys on sitten vajaan vuoden päästä (19.11.2021), mutta kovin hääviä pimennystä ei silloinkaan ole tarjolla.


*Tämä Stellariumin ja MoonCalcin perusteella. Ursan vuosikirja Tähdet 2020 puhuu kolmesta asteesta. En lähde arpomaan, kumpi on oikein, mutta matalalla Kuu joka tapauksessa on. Suunnat ja maksimin korkeus ovat Stellariumin ja MoonCalcin mukaan.

tiistai 15. syyskuuta 2020

Suomen toinen* Moon Night Kauhavalla 24.9.2020

NASA alkoi Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen myötä järjestää vuotuista suurelle yleisölle suunnattua kuutapahtumaa vuonna 2009. Seuraavana syksynä International Observe the Moon Night (lyhyesti InOMN, tai Moon Night) sai suunnilleen nykyisen olomuotonsa kansainvälisenä kaikkien Kuusta kiinnostuneiden yhteisenä hyvin matalan kynnyksen tapahtumana. Kuka tahansa voi järjestää virallisen Moon Night -tapahtuman esimerkiksi näyttämällä takapihallaan Kuuta kiikareilla kavereilleen, kunhan vain rekisteröi tilaisuuden etukäteen.

Vähäisestä byrokratiasta huolimatta aina syys–lokakuussa olevia InOMNeja ei ainakaan minun tietääkseni ole Suomessa järjestetty kuin yksi, eli Evijärven Moon Night vuonna 2016. Se oli ainakin omasta jäävistä mielestäni mukava ja kokolailla suosittu tapahtuma. Sen takeena olivat tunnetusti mainioita yleisötilaisuuksia järjestävät Evijärven Taivastelijat ja partiolaisten muurinpohjaletut.

Kuva: NASA GSFC / Vi Nguyen
Nyt on kuitenkin vettä Häränvirrassa virrannut riittävästi, että on aika Suomen toisen Moon Nightin. Torstaina 24.9.2020 klo 18–20 Kauhavan Y-kinolla (Kauppatie 109) pidetään International Observe the Moon Night -tilaisuus otsikolla Päämääränä Kuu. Järjestelyistä vastaa Järvilakeuden kansalaisopisto. Puitteista johtuen tämänkertainen InOMN on hieman erilainen kuin edellinen, eli valitettavasti tähtitornia tai muurinpohjalettuja ei ole tarjolla.

Alkajaisiksi minä puhun vajaan tunteroisen Apollo-ohjelman tieteellisestä merkityksestä. Laiska kun olen, kertaan osittain vanhaa, joten jos paikalle osuu porilaisia (tai harjavaltalaisia...), he kuulevat osin samaa tarinaa Apollo 11:n annista kuin viime syksynä Karhunvartijoiden 45-vuotijuhlissakin. Hieman toki hommaa pitää päivittää myöhempien, tieteellisesti kunnianhimoisempien lentojen suuntaan.

Kuten kaikki suomalaista kuuharrastusta seuraavat tietävät, on Kauhavalle jostain syystä osunut joukko Suomen taitavimpia Kuun valokuvaajia. InOMNin pääanti kulkeekin otsikolla Kuu Kauhavan yllä. Luvassa on Stella Arcti -voittaja Jari Kankaanpään, Elina Niemen ja Oskari Syynimaan valokuvia Kuusta. Kuvien kommentit tulevat etupäässä minulta, joten Kuun kiehtovasta geologiasta ei tuossakaan vaiheessa päästä täysin eroon.

International Observe the Moon Night on luonnollisesti maksuton ja kaikille avoin tilaisuus. Koska järjestäjänä on kansalaisopisto, ja koska elämme näitä omituisia aikoja, on tilaisuuteen kuitenkin syytä ilmoittautua etukäteen torstaihin 17.9. mennessä. En toki voi järjestäjän puolesta mitään luvata, mutta kuvittelisin, että myöhässäkin voi ilmoittautumisen hoitaa.

Tietenkin vielä ehtii aivan hyvin järjestää lisääkin tilaisuuksia. Varsinainen virallinen InOMN on lauantaina 26.9., mutta kaikki 19.9.–3.10.2020 järjestetyt tapahtumat kelpaavat. Koska InOMN on aina syksyisin Kuun ensimmäisen neljänneksen aikoihin, varsinaisesta omin silmin tapahtuvasta Kuun katselemisesta ei Suomessa voi juuri puhua, koska Kuu on tuolloin aina hyvin matalalla. "Havaitseminen" kuitenkin ymmärretään tässä yhteydessä hyvin laajasti, joten kaikki Kuuhun, sen tutkimukseen ja merkitykseen liittyvät tapahtumat ovat "havaitsemista". 

Hienoa olisikin, jos tulevaisuudessa Moon Night -tapahtumia olisi Suomessa enemmänkin, ja niissä tuotaisiin Kuuta esille aivan toisenlaisistakin näkökulmista. Sitä odotellessa voi kuitenkin pistäytyä ensi viikolla Kauhavalla. Sen voin ainakin taata, että kauhavalaisten valokuvat Kuusta ovat upeita.

Kuva: NASA GSFC / Tyler Nordgren



*P.S. 18.9.2020: Huhu kertoo, että UrSalo olisi joskus järjestänyt InOMN-tapahtuman. Minkäänmoista varmistusta tuolle en ole löytänyt. Näin ollen olkoon tämä nyt edelleen ehdollisesti Suomen toinen, ja se ensimmäinen ehdollisesti ensimmäinen.


P.S. 2 23.9.2020: Nyt on ainakin selvää se, että UrSalo järjestää tänä vuonna InOMNin Halikon vesitornin tähtitornilla lauantaina 26.9. Hienoa!

tiistai 4. elokuuta 2020

Paluu Kivikauden kylään

Tein viime kesänä törmäyskraattereista yleensä ja Summasesta erityisesti kertovan näyttelyn Saarijärven Kivikauden kylään. Kävin Kivikauden kylässä pari kertaa myös höpisemässä ja esittelemässä näyttelyä. Saarijärvellä tuli aiheen vuoksi muutenkin pyörittyä.

Nyt, pyytämättä ja yllättäen tottakai, pukkaa paikkauskeikkaa ensi perjantaiksi. Eli perjantaina 7.8.2020 klo 18.00 alkaen pidän Saarijärvellä Kivikauden kylässä (Kivikirveentie 10, Tarvaala) esitelmän Summasen törmäyskraatterista. Samalla toki käyn läpi törmäyskraattereita yleisemminkin, koska pelkästään Summasesta ei kovin pitkästi riittäisi juttua, joka kiinnostaisi muitakin kuin kraatteritutkijoita. Ennakkotiedoista poiketen paikalla ei siis valitettavasti ole Satu Hietala, vaan jälleen minä.

Tilaisuuden formaatti on sama kuin viime vuonnakin, eli aluksi ollaan ulkoilmakahvion puolella, josta siirrytään pirstekartiolohkareen ja näyttelytaulujen luo. Powerpoint-kuvista ei tilan valoisuuden vuoksi näe kovinkaan paljon. Pahoittelen, mutta minkäs teet. Jos jotain haluaa nähdä, suosittelen epäsuomalaisia eturivin paikkoja.

Myös asia on valtaosin samaa kuin viimekin vuonna, koska kovin paljon uutta ja ihmeellistä kerrottavaa Summasesta ei ole. Summasen viime talven tutkimuksista on kuitenkin juuri ilmestynyt kokousabstrakti (jossa kerrotuista tuloksista epäilemättä tulee jossain vaiheessa muutama sana kirjoitettua Suomen kraatterit -blogin puolelle), joten jotain uuttakin on tarjolla. Samoin luvassa on päivitys mm. Summasen ajoitustutkimusten tämänhetkisestä tilanteesta.

Tilaisuuteen on luonnollisesti vapaa pääsy. Samalla reissulla kannattaa ehdottomasti tutustua laajemminkin Kivikauden kylään.

Aika tarkkaan kaksi kuukautta sitten kävin viimeksi Summasen kraatterilla pikaisella kenttätyövisiitillä. Uusia pirstekartiolohkareitakin löytyi, tosin vain ennestään tunnetulta löytöalueelta. Kuva: T. Öhman