Kiina laukaisi viime viikolla Chang'e-5 luotaimen onnistuneesti kohti
Kuuta. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuuluotain. Sen tavoitteena on
nimittäin hakea ainakin pari, ehkä jopa nelisen kiloa kuukiviä Maahan
analysoitaviksi. Jos kiinalaiset onnistuvat tässä, se on vasta kolmas
maa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jälkeen, joka moiseen saavutukseen
on pystynyt.
Vuosina 1969–1972 amerikkalaiset toivat 382 kg huolellisesti valikoituja
kiviä kuudella miehitetyllä Apollo-lennolla. Samoihin aikoihin, vuosina
1970–1976 Neuvostoliitto puolestaan onnistui Luna 16-, 20- ja
24-lennoilla tuomaan muutaman sata grammaa kairasydännäytteitä Kuun
lähipuolen itäosista. Sen jälkeen ei uusia kuunäytteitä ole saatu,
jollei tuntemattomista paikoista peräisin olevia kuumeteoriittejä
lasketa.
 |
| Chang’e 5:n suunniteltu laskeutumisalue on merkitty keltaisella soikiolla. Sinisellä on merkitty likimääräiset Apollo-lentojen laskeutumispaikat, punaisella puolestaan Luna-näytteenhakupaikat. Onnistuessaan Chang’e-5:n näytteenhaku laajentaisi merkittävästi näytteiden alueellista jakaumaa. Kuva: Virtual Moon Atlas / ASU / LRO WAC / T. Öhman. |
Kantorakettiongelmat viivästyttivät Chang’e-5:n lähtöä muutaman vuoden,
mutta ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että odottaminen on
kannattanut ja kuulento on sujunut ongelmitta. Tätä kirjoittaessani
Chang’e-5 on asettunut onnistuneesti Kuun kiertoradalle ja
laskeutumisosa irtautunut kiertolaisesta ja maahanpaluuosasta.
Laskeutuminen, Kuun pehmeän pintamateriaalin eli regoliitin kauhominen
palautusämpäriin, sekä kovempien näytteiden kairaus parin metrin
syvyydeltä saakka olisi useampien lähteiden mukaan tarkoitus toteuttaa
huomenna tiistaina 1.12.2020.
Kiinan kuuohjelma on tietysti huomattavalta osaltaan
suurvaltapolitiikkaa. Kyynikonkin on kuitenkin myönnettävä, että Kiina
on ainoa avaruusmahti, jolla on monivuotinen, todistetusti toimiva ja
loogisesti etenevä kuututkimusohjelma. Mikäli Chang'e-5:n näytteenhaku
onnistuu, se olisi merkittävä tekninen saavutus ja mahtava
propagandavoitto. Kaikkiaan siis komea sulka Kiinan punaiseen
propellihattuun. Ja kuten tiedotusvälineissäkin on huomattu, olisihan se
nyt vaan yksinkertaisesti todella siistiä, jos ensimmäistä kertaa
44:ään vuoteen Kuusta saataisiin tunnetusta paikasta uusia näytteitä.
Kaiken pintakiillon ja somehälyn alla on kuitenkin rutkasti painavia
tieteellisiä syitä, miksi Chang'e-5:n näytteenhakureissusta kannattaa
olla todella innoissaan. Tarkkaa Chang’e-5:n laskeutumispaikkaa ei ole
vielä kerrottu, mutta suurin piirtein alue on ollut tiedossa jo
vuosikausia. Näytteitä haetaan Kuun lähipuolen luoteisosasta,
pohjoiselta Oceanus Procellarumilta eli Myrskyjen valtamereltä.
Kaavailtu laskeutumisalue on enimmäkseen basalttitasankoa, mutta sinne
sijoittuu myös tavattoman kiehtova Mons Rümkerin nuori, suurten
törmäysten heitteleestä ja monimuotoisista tuliperäisistä rakenteista ja
kerrostumista koostuva kompleksi. Kirjoittelin Mons Rümkerin ja sen lähialueiden geologiasta
Ursa Zeniitti-verkkolehteen muutama vuosi sitten, joten se juttu
kannattanee lukaista, jos aihe kiinnostaa enemmän. Kiehtovinta olisi,
jos Chang’e-5 laskeutuisi Mons Rümkerille, mutta tämä voi hyvin olla
toiveajattelua.
Meneepä Chang’e-5 Mons Rümkerille tai ei, näytteenhakualue sijoittuu
kauaksi Apollo- ja Luna-lentojen laskeutumispaikoista. Vaikka näytteitä
ei olekaan ihminen hakemassa, saadaan niiden ymmärtämisen kannalta
keskeinen geologinen konteksti kohtalaisen hyvin selville. Tästä pitävät
huolen Chang’e-5:n laskeutumisosassa olevat panoraamakamera, sekä
etenkin maatutka ja spektrometri. Niinpä näytteet – sikäli kun
teknisesti erittäin vaativa operaatio onnistuu – avaavat aivan uuden
ikkunan Kuun geologiseen historiaan. Samalla ne auttavat ymmärtämään
koko aurinkokunnan kehitystä.
 |
| Valkoinen suorakaide osoittaa Chang’e-5:n suunnitellun laskeutumisalueen. Mons Rümkerin kiehtova vulkaaninen kompleksi on mahdollinen laskeutumispaikka, mutta turvallisempi basalttitasanko saattaa hyvin viedä voiton. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman. |
Aurinkokunnan historia
Chang’e-5:n kaavaillulla laskeutumisalueella sijaitsevat eräät Kuun nuorimmiksi tulkituista basalttitasangoista. Niiden iäksi on määritelty vain hieman toista miljardia vuotta. Valtaosa Kuun laavoista on iältään yli kaksi miljardia vuotta vanhempia.
Kivien syntyiän määrittäminen ei ole aivan yksinkertaista. Eri isotooppimenetelmät kertovat hieman eri asioita, ja Kuun tapauksessa etenkin suuremmat ja pienemmät törmäykset tuppaavat nollaamaan kivien isotoppikellon joko kokonaan tai osittain. Huolellisella ajoitettavien mineraalien ja koko näytteen sekä sen laajemman geologisen kontekstin analysoinnilla pystytään eri ”ikien” joukosta kuitenkin usein määrittämään kiven syntyhetki ja antamaan kohtalaisen tarkka tapahtuma-aika kiveä kohdanneille myöhemmille tapahtumille.
Apollo- ja Luna-näytteet ja niistä määritetyt absoluuttiset, siis vuosissa mitattavat iät kattavat häviävän pienen osan Kuun pinnasta. Näin on, vaikka otettaisiin huomioon, että törmäykset levittävät Kuun ainesta ympäriinsä. Periaatteessa siis lähes missa tahansa Kuun pinnalla voi olla kiviä melkeinpä mistä tahansa muualta. Näin esimerkiksi Tycho- ja Copernicus-kraattereiden ikiä (kenties noin 100 ja 800 miljoonaa vuotta) on yritetty määritellä, vaikka näytteenhakulennot eivät laskeutuneet lähellekään näitä Kuun nuorimpiin kuuluvia suuria kraattereita. Heitteleenä levinneen aineksen alkuperän määrittäminen ja sen seurannaisvaikutusten arviointi vain ovat aika viheliäisiä ongelmia, eikä esimerkiksi Tychon usein mainittu geologisesti nuori sadan miljoonan vuoden ikä välttämättä pidä paikkaansa.
Jos sitten Kuun absoluuttisia ikiä tunnetaan vain hyvin harvoista paikoista, miten Chang’e-5:n laskeutumisalueen tuliperäiset kivet on määritelty reilun miljardin vuoden ikäisiksi? Vastaus piilee kraatterilaskuissa. Mitä vanhempi taivaankappaleen pinta on, sitä enemmän siihen on ehtinyt syntyä törmäyskraattereita. Suurelta osin tästä syystä esimerkiksi Suomen ikivanhasta kallioperästä tunnetaan jo 12 törmäyskraatteria, vaikka pinta-alaltaan hieman suuremmasta mutta geologisesti monin verroin nuoremmasta Saksasta niitä on löydetty vain kaksi (nekin vain yhdessä törmäystapahtumassa syntyneitä).
Apollo- ja Luna-näytteistä on mitattu laskeutumispaikkojen pintojen absoluuttiset iät. Valokuvista ja muusta kaukokartoitusaineistosta taas puolestaan on määritelty se geologinen yksikkö, johon laskeutumipaikka kuuluu. Näin periaatteessa yhdestä pisteestä määritetty ikä kuvastaa huomattavasti laajempaa aluetta.
Kun lasketaan törmäyskraatterien lukumäärä pinta-alayksikköä kohden eri-ikäisillä geologisilla yksiköillä, saadaan lopputuloksena käyrä, joka kertoo, kuinka monta minkäkin kokoista kraatteria esimerkiksi miljoonaa neliökilometriä kohden pitäisi minkäkin ikäisellä pinnalla olla. Luoteisella Oceanus Procellarumilla kraattereita on vähän, joten pinnan on Kuun mittakaavassa oltava nuorta. Kraatteriliaskut yksin antavat kuitenkin vain pinnan suhteellisen iän, eli niiden avulla voidaan esimerkiksi sanoa, että yksikkö A on vanhempi kuin B, mutta C puolestaan näitä molempia iäkkäämpi. Sen sijaan vuosissa mitattavaa ikää kraatterilaskut eivät yksinään kerro.
1960-luvun avaruuskilpajuoksun ansiosta Kuu on Maan ohella ainoa paikka aurinkokunnassamme, jossa absoluuttiset ja suhteelliset iänmääritykset voidaan yhdistää. Tämä kuunäytteiden ja kraatterilaskujen korrelointi muodostaa perustan koko aurinkokunnan kiinteäpintaisten kappaleiden ajanlaskulle. Näin Chang’e-5:n näytteiden merkitys on ”vain” Kuun geologista historiaa merkittävästi laajempi. Uusilla näytteillä saadaan kraattereiden syntytahtia eli törmäysvuota kuvaavan käyrän heikosti tunnettuun nuoreen päähän yksi tarkasti määritelty kiintopiste lisää. Se vaikuttaa geologisten tapahtumien ikämäärityksiin Merkuriuksesta Arrokothiin saakka.
Kuun koostumus ja magmaattinen kehitys
Kuunäytteiden alkuaine- ja isotooppikoostumus pystytään laboratorioissa määrittämään häkellyttävällä tarkkuudella. Näiden tutkimusten perusteella kivilajien syntyä tutkivat petrologit ovat laatineet yksityiskohtaisia malleja siitä, miten Kuusta tuli sellainen kuin se on. Erityisesti Kuun kiertoradalta tehtyjen spektroskooppisten tutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että Apollo- ja Luna-näytteet eivät monimuotoisuudestaan huolimatta kattaneet likikään kaikkia Kuussa tavattavia kivilajeja.
Kuun meret muodostavia tummia basaltteja on lukuisia erilaisia geokemiallisin ja rakenteellisin perustein määriteltyjä tyyppejä. Ne kertovat eri aikoina ja eri alueilla vallalla olleista geologisista prosesseista. Samoin Kuun vaaleat ylängöt muodostavat anortosiitit eivät suinkaan ole kaikki yhtä ja samaa, vaan hyvin monimuotoinen kivilajiryhmä. Heitteleen leviämisen ansiosta myös erilaisia anortosiitteja varmasti löytyy Chang’e-5:n näytteistä, vaikka se basalttitasangolle (tai enimmäkseen basalttiselle kompleksille, jos hyvin käy) laskeutuukin. Näin Chang’e-5:n näytteet (toivottavasti) auttavat rinnastamaan erilaisia vain kaukokartoituksen perusteella määriteltyjä kivilajiyksiköitä konkreettisiin laboratorioissa analysoitaviin kiviin.
Kemiallisin perustein Kuu on jaettu kolmeen suuralueeseen eli terraaniin. Nämä ovat ylänköterraani, South Pole – Aitken -terraani, ja Procellarum KREEP -terraani (lyhyesti PKT). Viimeksi mainittu kattaa suuren osan lähipuolesta Oceanus Procellarumin ja Imbriumin törmäysaltaan vaikutuspiirissä. KREEP tarkoittaa kaliumia (kemialliselta merkiltään K), harvinaisia maametalleja (englanniksi rare earth elements, REE) ja fosforia (kemialliselta merkiltään P), sillä näitä on havaittu KREEP-kivissä poikkeuksellisen runsaasti.
Kaliumin ohella KREEP sisältää reilusti myös muita radioaktiivisia alkuaineita, etenkin uraania ja toriumia. Esimerkiksi Kuun kuoren toriumista 40 % on alueella, joka kattaa vain 10 % kuoren tilavuudesta. Radioaktiivisuus tuottaa lämpöä, lämpö puolestaan tuottaa vulkanismia. Niinpä ei olekaan millään lailla merkillistä, että Kuun nuorimmat basaltit löytyvät lännestä PKT:n alueelta: radioaktiivisuus johti siihen, että tuliperäinen toiminta pysyi PKT:n alueella käynnissä jopa miljardeja vuosia pidempään kuin muualla Kuussa. Aukoton tämäkään idea ja päättelyketju ei ole. Vallankaan siihen, miksi PKT sijaitsee juuri lähipuolen luoteisosassa, ei kellään ole tarjota järin vakuuttavaa selitystä.
Useimmat Apollo- ja Luna-näytteet ovat enemmän tai vähemmän Imbriumin altaan heitteleen ja siten PKT-aineksen ”saastuttamia” (tämän vuoksi näytteet esimerkiksi Kuun etäpuolelta olisivat erittäin tervetulleita, mutta se on ihan oma tarinansa). Kapeasti katsoen tässä mielessä Chang’e-5 ei tarjoa mitään täysin uutta. Se laskeutuu kuitenkin esimerkiksi Apollo 12:een, 14:ään ja 15:een verrattuna kauaksi PKT:n toiselle laidalle. Näin näytteet tarjoavat aivan uuden näkökulman PKT:n olemukseen ja Kuun vaipan magmaattiseen kehitykseen vuosimiljardien kuluessa.
Kuun dynamo ja ytimen kehitys
Kuulla ei nykyisin ole Maan tapaista voimakasta kaksinapaista magneettikenttää. Pitkään oltiin vakuuttuneita siitä, että Kuun dynamo lakkasikin toimimasta jo noin kolme ja puoli miljardia vuotta sitten. Vuonna 2017 saatiin Apollo 15:n näytteiden pohjalta kuitenkin vahvoja viitteitä sen puolesta, että magneettikenttä olisi voinut olla voimissaan vielä vaivaiset miljardi vuotta sitten. Hankaluutena on, etteivät nykyisen ymmärryksen mukaan Kuun rautanikkeliytimen virtaukset voineet enää tuossa vaiheessa luoda havaitun kaltaista voimakasta kenttää.
Jos Chang’e-5:n näytteet osoittautuvat reilun miljardin vuoden ikäisiksi, kuten kraatterilaskujen perusteella oletetaan, saattavat ne mahdollistaa entistä tarkemmat analyysit Kuun muinaisesta magneettikentästä. Kuun ytimellä on luultavasti täytynyt olla kaksi erillistä mekanismia voimakkaan magneettikentän tuottamiseen. Ne olisivat olleet käynnissä eri vaiheissa Kuun historiaa. Tällä hetkellä ei vain näytä siltä, että ytimen hitaan kiteytymisen aiheuttamat konvektiovirtaukset, Kuun etääntyminen Maasta, tai jättimäiset törmäykset pystyisivät selittämään pitkään elänyttä vahvaa magneettikenttää. Uusia ideoita siis tarvitaan. Ne voivat hyvinkin kummuta Chang’e-5:n näytteiden tutkimuksesta. Kun Kuun sisäosien kehitys ymmärretään paremmin, vaikuttaa se vääjäämättä myös käsityksiin muiden maankaltaisten planeettojen syvimmästä olemuksesta.
Joulukuun jännät hetket käsillä
Mikäli Chang’e-5:n huominen näytteiden keräys onnistuu ja myös paluu Maahan sujuu suunnitellusti, mötkähtää ehkäpä joulukuun 15.–17. päivänä jonnekin Sisä-Mongoliaan hallitusti muutama kilo Kuuta. Kiinalaiset ovat lupautuneet jakamaan näytteitä myös muiden maiden tutkijoille, joten maailman johtavat kuututkijat pääsevät jossain vaiheessa syynäämään uusia kuukiviä parhaissa mahdollisissa laboratorioissa.
Tämä vuosikymmeniä jatkuva tutkimustyö tullee tarjoamaan ainakin osittaisia vastauksia paitsi edellä esiteltyihin kysymyksiin, myös moniin muihin, esimerkiksi taas viime aikoina kovasti esillä olleeseen ongelmaan Kuun sisäosien veden määrästä, alkuperästä ja jakautumisesta. Parasta on tietenkin se, että näytteistä aivan varmasti paljastuu asioita, joita emme tällä hetkellä osaa kuvitellakaan.
Maan ulkopuolisista tarkkaan tunnetuista paikoista haetuista näytteistä kiinnostuneiden kannalta hermoja raastavia hetkiä koetaan kuitenkin jo ennen Chang’e-5:n kaavailtua paluuta. Tulevana lauantai-iltana, siis 5.12.2020, pitäisi Japanin Hayabusa2:n toimittaa Australian Woomeran seudulle pieni annos asteroidia. Hayabusa2 sai viime vuonna poimittua mukaansa hieman Ryugu-asteroidin ainesta niin pinnalta kuin vähän syvemmältäkin. Nämä näytteet tulevat olemaan ensiarvoisen tärkeitä Ryugun kaltaisten, Maata hyvin lähelle tulevien ja siten mahdollisen törmäysvaaran aiheuttavien kappaleiden ominaisuuksien ja niiden torjuntamahdollisuuksien selvittelyssä.
Viisikymmentä vuotta sitten Kuun ja muiden aurinkokuntamme kappaleiden tutkimus oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton keskinäistä kilpailua. Sittemmin etenkin avaruudesta haettuihin näytteisiin perustuvaa tutkimusta on suvereenisti hallinnut Yhdysvallat. Vaikka sen paremmin Chang’e-5:n kuin Hayabusa2:n onnistumisesta näytteiden palauttamisessa ei vielä ole minkäänlaisia takeita, osoittavat lennot jo tähän mennessä maailman muuttuneen planeettageologien näkökulmasta huomattavasti moninapaisemmaksi. Tämä on tietenkin yksinomaan erinomainen asia.
1960-luvun loppu ja 1970-luvun alkupuoli olivat kuu- ja planeettatutkimuksen kulta-aikaa. Huippuhetkiä on ollut toki lukuisia sen jälkeenkin, mutta ei ole liioittelua sanoa, että toinen kulta-aika on käsillä juuri nyt, 2020-luvun alkuvuosina. Eräät sen jännittävimmistä hetkistä koetaan seuraavan parin viikon aikana.
Tämä juttu ilmestyi myös Ursan Kraatterin reunalta -blogissani.
P.S. Lisätäänpä tähän vielä näkymä Kuuhun tänä iltana, siis 30.11.2020.
 |
Jonnekin suunnilleen noille tienoille Chang'e-5:n pitäisi huomenna yrittää laskeutua. Kuu 30.11.2020 klo 22.30 Nikon Coolpix P900:lla stratocumulusten läpi kuvattuna ja vähän liikaa GIMPillä rääkättynä. Kuva: T. Öhman.
|
