Vuosikymmenen ensimmäinen kuunpimennys

Viime tammikuun täydellinen kuunpimennys oli upea, joskin kieltämättä melkoisen kylmä kokemus. Vuoden 2018 tammikuussa pimennys jäi omasta havaintopaikastani katsellen täysin pilvien taakse. Nyt, reilua vuorokautta ennen uuden vuosikymmenen ensimmäisen pimennyksen alkua, sääennuste vaikuttaa suht lupaavalta niin pilvien kuin pakkasenkin suhteen. On se Föhn-tuuli vaan kiva.

Tällä kertaa, siis huomenna perjantaina 10.1.2020 on kuitenkin tarjolla ainoastaan puolivarjopimennys. Sitäkin kannattaa havaita, sillä se on ainoa tämän vuoden pimennyksistä, jonka voi nähdä koko Suomessa. Lisäksi pimennys on puolivarjopimennykseksi varsin syvä, sillä Kuu pyyhkäisee aivan täysvarjon vierestä. Kesäkuun alun puolivarjopimennys ei näy Pohjois-Suomessa ja on muutenkin hyvin mitätön tapaus, sillä valoisalla kesätaivaalla viilettävä Kuu ei mene järin läheltä täysvarjoa. Kehno on tilanne myös marraskuun lopussa, jolloin pimennys näkyy vain aivan pohjoisimmassa Suomessa, ja sielläkin huonosti. Ja marraskuu on tietenkin kaikkein pilvisin kuukausi. Tämän vuoden kuunpimennysten kannalta nyt on siis käsillä selvästi paras hetki.

Tällä kertaa pimennyksessä on sekin hyvä puoli, että Kuu kulkee Maan varjon pohjoispuolelta (siis ”yläpuolelta”). Toisin sanoen eniten pimentyvä alue on Kuun eteläistä ylänköä. Tällä alueella heikko tummeneminen on oman kokemukseni perusteella paljon helpommin havaittavissa kuin Oceanus Procellarumin, Mare Frigoriksen ja Mare Imbriumin epätasaisen tummien laavatasankojen ja ylänköplänttien kirjomalla pohjoisella alueella. Pitkän linjan havaitsijakollegat Veikko Mäkelä ja Paula-Christiina Wirtanen ovat kyllä ansiokkaassa Zeniitin pimennysjutussaan päinvastaista mieltä. Äkkiseltään en löydä kirjahyllystäni tai netistä vahvistusta kumpaankaan suuntaan. Voi hyvin olla, että olen elänyt itsesuggestion luomassa harhakuvitelmassa kaikki nämä vuosikymmenet. Vaikea olisi kyllä tunnustaa moista, järkeni kun selkeästi vannoo sen nimiin, että ylänköpimentymiset ovat helpompia havaita. Vaan järkeeni ei kyllä välttämättä ole luottamista. Mielenkiintoinen ongelma.

Oli miten oli, ajankohdaltaan perjantain pimennys on keskimääräisen havaitsijan kannalta kutakuinkin ideaalinen. Kuu nousee jo iltapäivällä. Pimennys alkaa itäisellä taivaalla klo 19.08 Kuun ollessa mukavasti jo 25°:n korkeudella (Äänekoskelta nähtynä). Tuolloin ei tosin käytännössä Kuussa huomaa vielä mitään muutosta. Maksimi on pari tuntia myöhemmin klo 21.10 Kuun ollessa itäkaakossa 38°:n korkeudella. Pimennyksen siis pitäisi olla hyvinkin selvästi näkyvissä Kuun eteläosien tummumisena. Vielä toiset pari tuntia, ja pimennys on päättynyt klo 23.12.

Kuu laskee vasta lauantaina aamupäivällä, joten pimennyksen jälkeen on hyvä havaita vaikkapa Kuun kirkkaus- ja värieroja, jotka kertovat mielenkiintoista tarinaa pinnan koostumuksesta ja osin sen iästä, sekä erilaisista pintaa muokanneista geologisista prosesseista. Kirkkaus- ja värivaihtelut ovat parhaiten nähtävissä juuri täydenkuun aikaan, jolloin varjot eivät ole sotkemassa näkymiä, joten nyt kannattaa käyttää tilaisuus hyödyksi.

Kuun puolivarjopimennys 10.1.2020 klo 19.08–23.12 Äänekosken horisontin mukaan. Kuun nousu- ja laskusajat sekä suunnat ja korkeudet laskettu CalSky:lla.

	Aika	Suunta	Korkeus
Nousu	14.28	032°	0°
Alku	19.08	089°	25°
Maksimi	21.10	118°	38°
Loppu	23.12	153°	48°
Lasku	10.24	325°	0°

Suomalaiset Kuussa, osa 5: Donner ja muut laitapuolen suomalaiset

Ursan Kuu ja planeetat -ryhmän Suomalaiset Kuussa -projekti saatiin lopultakin päätökseen, kun yhteenvetoartikkelin toinen osa ilmestyi tuoreimmassa Zeniitti-verkkolehdessä heinäkuun alussa (#3/2018). Ensimmäisessä osassa käsiteltiin helpoimmin havaittavat suomalaiskraatterit. Tässä toisessa osassa käytiin läpi Väisälä ja heikosti havaittavissa olevat Donnerin ja Sundmanin ryhmät, sekä kokonaan Maasta näkymättömissä sijaitseva Virtasen ryhmä.

Donnerin ja Sundmanin ryhmien kraatterit vaativat suotuisaa libraatiota näkyäkseen. Läntisimpiä Donnerin kraattereita voi seuraavan kerran yrittää havaita noin 16.–20.7., 14.–16.8., 13.–15.9. ja 12.–14.10.2018. Sundmanin ryhmän itäisimpien kraattereiden havaintoikkunat puolestaan ovat rakosellaan noin 4.–9.7., 1.–6.8., 30.8.–2.9., 26.–30.9. ja 25.10.2018. Noita hankalampia suomalaiskraattereita jos useamman onnistuu löytämään, on tehnyt jotain sellaista, mihin kovin moni muu suomalainen ei ole kyennyt. Kannattaa kokeilla.

Donnerien kraatteriryhmä aivan Kuun lähipuolen kaakkoisreunalla Mare Australen pohjoispuolella Apollo 14:n kuvaamana. Kuva: NASA / LPI / AS14-71-9878 / T. Öhman.

Suomalaiset Kuussa, osa 4: Puolikuun suomalaiset

Ursan Kuu ja planeetat -ryhmän pidemmänpuoleiseksi venähtänyt Suomalaiset Kuussa -projekti saavutti yhteenvedon osalta puolivälin krouvin: kaksiosaiseksi paisuneen jutun ensimmäinen osa ilmestyi viikonloppuna Zeniitti-verkkolehdessä. Ensimmäisessä osassa käsitellään lähellä Kuun keskimeridiaania sijaitsevat 19 suomalaiskraatteria, eli Gyldénit, Argelanderit ja Lexellit. Loput, eli Väisälä, libraatiovyöhykkeellä sijaitsevat Donnerit ja Sundmanit, sekä mahdollisesti ohimennen myös kokonaan etäpuolella sijaitsevat Virtaset käsitellään sitten toisessa osassa. Sen olisi tarkoitus ilmestyä näillä näkymin heinäkuulla.

Kuu kuvattuna Äänekosken Likolahdessa 23.2.2018 klo 20.04. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus
70 -digipokkari, turhan reipas Photoshoppaus. Kuva: T. Öhman.

Puolikuun  suomalaisalue kuvattuna 23.2.2018 klo 21.01. RET-45 ja Canon Ixus
70 -digipokkari, kevyehkö Photoshoppaus. Kuva: T. Öhman.
G=Gyldén, P=Ptolemaeus, Alp=Alphonsus, Arz=Arzachel, RR=Rupes Recta,
Alb=Albategnius, Arg=Argelander, D=Descartes, L=Lexell.

Zeniitin jutuissa kuvituksen pääpaino on tietenkin aina suomalaisharrastajien upeissa valokuvissa, joten esimerkiksi avaruusluotainten kuvia tulee juttuihin yleensä laitettua vähemmän kuin niitä olisi tarjolla. Niinpä niitä tuleekin sitten heiteltyä tänne oman blogin puolelle. Tälläkin kertaa hyviä historiallisia kuvia tuli juttua tehdessäni vastaan. Alla pari omasta mielestäni kaunista ja kiinnostavaa kuvaa Gyldénistä, ja yksi Argelanderista.

Gyldén näkyy keskellä yläreunassa, kuvattuna noin 2500 km:n etäisyydeltä 24.3.1965.
Ranger IX -luotaimen B-kameran ensimmäinen kuva. Kuva: NASA / LPI / T. Öhman.

Gyldén Apollo 12:n miehistön kuvaamana. Vasemman laidan komea kraatteri on Herschel.
Oikeassa yläkulmassa näkyy hyvin hieman reilun kilometrin levyinen Rima Reaumur.
Kuva: NASA / LPI / AS12-50-7431 / T. Öhman.

Argelander nähtynä pohjoisesta. Rajattu Apollo 16 -kuvasta AS16-M-0707.
Kuva: NASA / Apollo 16 / LPI / T. Öhman.

Koska Zeniittiin ei taittorajoitteista johtuen saanut kattavaa taulukkoa suomalaiskraattereista ihan haluamassani muodossa, laitetaan sekin tähän loppuun, sikäli kun Blogger suo:

Nimi	Halk.	Ikä	Lev.	Pit.	Nim. / Hyv.	Tausta
Argelander	33,72	eN-N	-16,55	5,8	1876 / 1935	Friedrich Wilhelm August Argelander (1799-1875); observaattorina Turun akatemiassa; Helsingin yliopiston ensimmäinen tähtitieteen professori; Bonnin observatorion johtaja; suomalais-preussilainen tähtitieteilijä, positioastronomian kehittäjä.
Argelander A	8,65	E	-16,54	6,75	2006
Argelander B	5,6		-15,6	5,1	2006
Argelander C	3,87	E	-16,28	5,72	2006
Argelander D	10,69	K	-17,64	4,44	2006
Argelander W	18,63	eN-N	-16,75	4,18	2006
Donner	55,05	N	-31,35	97,99	1970	Anders Severin Donner (1854-1938); Helsingin yliopiston tähtitieteen professori ja mm. rehtori; positioastronomian ja taivaanmekaniikan tutkija, ja valokuvaukseen perustuvan tähtien luettelointi- ja kartoitustyön edistäjä.
Donner N	19,91	E	-33,17	97,19	2006
Donner P	40,72	eN	-33,51	96,39	2006
Donner Q	15,61		-34,29	95,63	2006
Donner R	14,9		-34,34	92,28	2006
Donner S	23,39	N	-32,02	93,55	2006
Donner T	46,21	eN	-31,15	94,77	2006
Donner V	18,84	mI	-30,56	95,59	2006
Donner Z	11,4		-29,76	98,09	2006
Gyldén	48,15	eN-N	-5,37	0,23	1898-1912 / 1935	Johan August Hugo Gyldén (1841-1896); Tukholman observatorion johtaja; taivaanmekaniikan tutkija.
Gyldén C	5,88	K	-5,9	0,99	2006
Gyldén K	4,25	I-E	-5,46	0,6	2006
Lexell	63,7	N	-35,78	-4,27	1791 / 1935	Anders Johan Lexell (1740-1784); Pietarin tiedeakatemian tähtitieteen professori; matemaatikko ja taivaanmekaniikan tutkija; osoitti Uranuksen olevan planeetta eikä komeetta; laski ensimmäisenä Jupiterin muokkaavan komeettojen ratoja (-> komeetta P/Lexell).
Lexell A	33,59	E	-36,92	-1,39	2006
Lexell B	21,63	I	-37,27	-3,41	2006
Lexell D	18,47	I	-36,18	-0,75	2006
Lexell E	13	I	-37,23	-0,42	2006
Lexell F	7,46	I	-36,56	-5,38	2006
Lexell G	9,26	I	-37,3	-4,94	2006
Lexell H	8,98	I	-36,58	-4,88	2006
Lexell K	10,39	eN-N	-35,98	-6,48	2006
Lexell L	7,18	I	-36,04	-6,12	2006
Sundman	41,04	N	10,76	-91,69	1970	Karl Frithiof Sundman (1873-1949); Helsingin yliopiston tähtitieteen professori; matemaatikko ja tähtitieteilijä; kolmen kappaleen probleeman ratkaisija; "perturbografin" (analogisen tietokoneen) suunnittelija.
Sundman J	10,34		8,84	-90,24	2006
Sundman V	17,93	E	11,96	-93,56	2006
Virtanen	40	K	15,64	176,7	1979	Artturi Ilmari Virtanen (1895-1973); Valion laboratorion johtaja; Suomen Akatemian ensimmäinen esimies; kemisti; kemian Nobel-palkinto 1945 lähinnä AIV-rehun keksimisestä.
Virtanen B	27	N	17,83	177,9	2006
Virtanen C	20	N	17,28	178,2	2006
Virtanen F	11,6	K	15,79	177,3	2017
Virtanen J	20		14,03	178,1	2006
Virtanen Z	34	N	16,75	176,7	2006
Väisälä	8,12	K	25,9	-47,9	(1951?) / 1973	Yrjö Väisälä (1891-1971); Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen professori;  geodeetti, tähtitieteilijä ja optiikan kehittäjä, asteroidien (128 kpl) ja komeettojen (3 kpl) löytäjä.
Halk. = virallinen halkaisija kilometreissä.
Ikälyhenteet vanhimmasta nuorimpaan: eN = esinektarinen, eN-N = esinektarinen tai nektarinen, N = nektarinen, I = imbrinen (mI = myöhäisimbrinen), I-E = imbrinen tai eratostheninen, E = eratostheninen, K = kopernikaaninen.
Leveysaste positiivinen pohjoiseen, pituusaste positiivinen itään.
Nim. / Hyv. = nimen ensimmäinen esiintyminen ja virallinen hyväksymisvuosi. Satelliittikraatterien osalta mainittu vain hyväksymisvuosi.