Älä usko Paikkatietoikkunaa (mutta huomaa päivitykset, eli homma toimii taas!)

"Yli 200-vuotias Maanmittauslaitos tekee erilaisia maanmittaustoimituksia, esimerkiksi lohkomisia ja tilusjärjestelyjä sekä tuottaa kartta-aineistoja ja edistää niiden yhteiskäyttöä." Näin kuvaa Maa- ja metsätalousministeriön alainen Maanmittauslaitos (MML) toimintaansa sivustollaan. Tuota viimeisenä mainittua kohtaa, eli kartta-aineistojen yhteiskäyttöä varten MML tarjoaa mm. Paikkatietoikkuna-palvelun. Sitä olen itse käyttänyt hyvinkin runsaasti niin töissä kuin harrastuksissanikin, esimerkiksi törmäyskraatteritutkimuksissa.

Paikkatietoikkunan ylivertaisuus moniin muihin tutkimuslaitosten ja museoiden paikkatietosovelluksiin piilee juuri siinä, että palvelu sisältää monien eri tahojen tuottamaa aineistoa. Paikkatietoikkunan avulla pääsee esimerkiksi vaivattomasti tutkailemaan, kuinka maaperägeologia on vaikuttanut kivikautisten asuinpaikkojen sijoittumiseen. Eri aineistojen sovellusmahdollisuuksia on lähes loputtomasti.

Olen vuosikymmenten varrella kironnut MML:ta lukemattomia kertoja lähinnä siksi, että peruskarttojen laatua heikennetään jatkuvasti. Tämä on tietenkin vain resurssikymysys, joten tässäkin tapauksessa oikeampi haukkujen kohde olisi tietenkin joukko Suomen hallituksia. Paikkatietoikkunaa olen kuitenkin viimeisen muutaman vuoden ajan kehunut estoitta aina kun siihen on ollut mahdollisuus. En kehu enää, tai ainakin kehuni tulevat melko suurella varauksella.

Paikkatietoikkuna tarjoaa mahdollisuuden karttojen tulostamiseen PNG-kuvana tai PDF-dokumenttina. Jälkimmäinen on lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto, koska silloin mukaan saa mittakaavajanan. Ja mittakaavahan pitää kartassa olla aina, muutoin kyseessä on vain melko hyödytön kuva. Näin ollen onkin täysin käsittämätöntä, että Paikkatietoikkunan PDF-tulosteen mittakaavajana on täysin pielessä!

Alla oleva esimerkkikuvapari kuvaa tilannetta parhaiten. Tässä tapauksessa mittauksen kohteena on Summasen törmäyskraatteria peittävän Summasjärven länsirannan ja Summassaaren itäisen niemen välinen etäisyys. Tämä vain siksi, että siihen väliin sattui PDF-tulosteen 1000 metrin mittakaavajana mahtumaan sopivasti. PDF-tulosteen mukaan niiden välinen etäisyys on siis kilometri.

Paikkatietoikkuna tarjoaa myös oivallisen mittaustyökalun. Tällä työkalulla mitaten länsirannan ja niemen välinen etäisyys onkin noin 1,6 km, kuten kuvaparissa alempana oleva kuvakaappaus osoittaa. Saman tuloksen tarjoaa myös MML:n Karttapaikka-palvelu, kuten paperiselta peruskartalta mittaaminenkin. MML:stä riippumaton Google Maps kertoo myös etäisyyden olevan noin 1,6 km. Paikkatietoikkunasta tulostetun PDF-kartan mittakaavajana on siis väärässä, mutta saman palvelun mittaustyökalu oikeassa.

MML:lla on omien sanojensa mukaan noin 1760 työntekijää. Niiden joukossa pitää olla melkoinen joukko myös paikkatiedon ammattilaisia. Tuntuu jotenkin vaikealta hyväksyä, ettei kukaan heistä ole sattunut huomaamaan, että heidän palvelunsa ilmoittamat mittakaavajanojen pituudet ovat 60 % liian lyhyitä. Uskomatonta touhua. 

Päivitys 8.8.2018: Kehutaan kun kehuihin on aihetta: Parissa päivässä MML vastasi lähettämääni palautteeseen tähän malliin: "Testattiin ja todettiin virhe, joka on nyt korjattu. Korjaus pystytään viemään tuotantoversioon arviolta kahden viikon päästä." Se on aina positiivista, että käyttäjäpalautteeseen vastataan ja virheet korjataan.

Päivitys 13.9.2018: Ei tämä MML:n touhu taaskaan oikein vakuuta. Tuosta edellisestä on nyt kulunut viisi viikkoa, eikä Paikkatietoikkunan virhettä ole edelleenkään korjattu. Palvelussa ei myöskään mainita, että mittakaavat ovat pahasti pielessä. Onhan se tietenkin noloa, että kilometrit ja mailit ovat systeemissä sekaisin (tai mikä ikinä tämän takana sitten onkaan, mutta numeroiden osalta tuo ainakin pätisi), mutta saisi MML:sta sen verran nöyryyttä löytyä, että jos munausta ei saada järkevässä ajassa korjattua, se edes tunnustettaisiin. MML on kuitenkin viranomainen, joten täydellisessä maailmassa heidän pitäisi olla edes jollain tasolla myöskin vastuussa toiminnastaan. Emme kuitenkaan elä täydellisessä maailmassa.

Päivitys 7.10.2018: Kuten alla olevasta MML:n kommentistakin näkyy, Paikkatietoikkunan mittakaavavirhe saatiin vihdoin korjattua 25.9. Uusia ominaisuuksiakin Paikkatietoikkunaan ilmestyi, mikä ainakin itseäni kovasti viehättää.

Tapaus toimi ainakin itselleni jälleen kerran hyvänä muistutuksena siitä, että vaikka tiedon lähde olisi kuinka luotettavana pidettävä asiantuntijaorganisaatio tahansa, olisi perusasiatkin aina jaksettava tarkistaa vähintään kahdesta lähteestä.

 

Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna-palvelun näkymiä Saarijärven Summasen törmäyskraatterin alueelta. Ylempi kuva on palvelusta PDF-muodossa tulostettu kartta. Kartan alareunassa olevan 1000 m:n mittakaavajana on kopioitu Summassaaren alapuolelle. Alempi kuva puolestaan on ruutukaappaus Paikkatietoikkunasta. Palvelun mittaustyökalulla on mitattuna ylemmässä kuvassa 1000 m:n mittakaavajanan kattama alue. Mittaustulos on 1,6 km. Osasuurennokset mittakaavojen eroista alhaalla oikealla. 1,6 km on oikea mittaustulos, joten PDF-tulosteiden mittakaavajanat ovat täysin pielessä. Kuva: MML Paikkatietoikkuna / T. Öhman.

Kraatterijärven planeettakuva-arkisto 1: Kuvaharvinaisuuksia Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla

Valokuvat Kuusta ovat yhä edelleen kuututkijoiden tärkeintä ja käytetyintä tutkimusaineistoa. Toki niiden tueksi tarvitaan kuunäytteitä ja erilaisia Kuun kiertoradalta tehtyjä mittauksia, mutta valokuvan merkitystä ei uhkaa mikään. Valokuvissa on muihin aineistoihin verrattuna se mukava puoli, että ne voivat kattaa laajoja alueita erittäin suurella erotuskyvyllä. Ne toimivat myös erilaisissa tieteen popularisointi- ja kansanvalistushankkeissa erinomaisesti, sillä ne ovat paljon helpommin ymmärrettävissä kuin vaikkapa painovoima- tai rautapitoisuuskartat, puhumattakaan vain ammattilaisille avautuvista diagrammeista tai taulukoista. Valokuvat Kuusta ovat lisäksi yksinkertaisesti kauniita ja niihin liittyy Apollo-lentoihin huipentuneen kylmän sodan avaruuskilpajuoksun tuoma historiallinen ja inhimillinen näkökulma. Tämä lisää keskivertokansalaisen kiinnostusta aihepiiriä kohtaan.

Perhonen on laskeutunut.
Kuva: T. Öhman / Järviseutu-Seura / LO-II H-157 / NASA.

Nasan avaruusluotaimet ovat ottaneet valokuvia toisista taivaankappaleista vuodesta 1964 lähtien. Kuvakokoelmien karttuessa Nasa perusti vuonna 1977 kansainvälisen planeettakuva-arkistojen verkoston. Arkistojen tarkoituksena on ylläpitää laajoja kuva- ja karttakokoelmia ja tarjota niitä tutkijoiden, opiskelijoiden, tiedotusvälineiden ja suuren yleisön käyttöön. Tällä hetkellä näitä Nasan alueellisia planeettakuva-arkistoja on Yhdysvalloissa yhdeksän, muualla maailmassa seitsemän. Euroopassa arkistoja on Berliinissä, Pariisissa, Roomassa ja Lontoossa.

Nasan pohjoismainen planeettakuva-arkisto toimi Oulun yliopistossa planetologian tutkimusryhmän ylläpitämänä vuodesta 1990 alkaen parinkymmenen vuoden ajan. Arkiston saaminen Ouluun oli dosentti Jouko Raitalan pitkäjänteisen työn ja läheisten Nasa-suhteiden ansiota. Arkiston aineistojen pohjalta tehtiin vuosien saatossa lukuisia väitöskirjoja ja lisensiaatintutkielmia, pro gradu -töistä puhumattakaan. Sitä käyttivät myös tutkijavieraat Venäjältä, eri puolilta Eurooppaa ja Yhdysvalloista. Merkittävää oli myös kuva-arkiston käyttö kansanvalistustyössä, sillä siihen tuli tutustumaan runsaasti esimerkiksi koululaisryhmiä ympäri Pohjois-Suomea.

Sittemmin planeettageologian tutkimus tapettiin Suomesta pois ja sen myötä planeettakuva-arkisto jäi vaille kotia. Arctic Planetary Science Institute ry:n jäsenet ottivat asiakseen löytää korvaamattomalle aineistolle sijoituspaikka. Lopulta keväällä 2016 Järviseutu-Seura ry. päätti hankkia kokoelman haltuunsa. Kuva-arkiston sijoittuminen Etelä-Pohjanmaalle on hyvinkin luontevaa, sillä Järviseudun keskellä on Euroopan suurin kraatterijärvi, Lappajärvi. Arkisto on pullollaan kuvia vastaavista kraattereista ympäri aurinkokuntaamme. Kuvien avulla on helppo ymmärtää, miltä Lappajärvikin on heti syntynsä jälkeen suunnilleen näyttänyt ja millaiset voimat sitä ovat vuosimiljoonien kuluessa muokanneet. Järviseutu-Seura on viime vuosina muutenkin ansiokkaasti ottanut asiakseen tuoda esille Lappajärven kraatterin syntyä ja alueen geologiaa. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat Kraatterijärven georeitti ja alueen kirjastoissa tälläkin hetkellä olevat mineraalinäyttelyt.

Arkiston inventoinnin yhteydessä toistaiseksi vanhin vastaan
 tullut kuva on Lunar Orbiter I -luotaimen kuva 25 vuodelta 1966.
Kuvan marginaaliin merkityt, osin jo uudemmilla korvautuneet
 kraatterien nimet ovat kuva-arkiston aikoinaan Oulun yliopistoon
hankkineen planetologian dosentti Jouko Raitalan  käsialaa.
Kuva: T. Öhman / Järviseutu-Seura / NASA / LO-I M-25.

”Kraatterijärven planeettakuva-arkiston”^* kokoelma on huomattavan suuri, sillä siinä on noin 8000 kuvaa. Ne ovat laadukkaita paperivedoksia, yleensä kooltaan noin 50×60 cm. Kuvia on 1960-luvun puolivälistä 1990-luvun alkupuoliskolle etupäässä Kuusta, Venuksesta, Marsista ja Merkuriuksesta. Arkistossa on myös noin 700 pienempää kuvaa Jupiterin kuista. Arkistossa olevat kuvat ovat suurimmaksi osaksi Nasan luotainten ottamia, mutta mukana on myös esimerkiksi Neuvostoliiton Venera-ohjelman tutkakuvista tuotettuja karttoja Venuksesta. Nämä ovat länsimaissa todellisia harvinaisuuksia.

Harvinaista herkkua on myös yksi arkiston suurimmista kokonaisuuksista, eli Nasan Lunar Orbiter -ohjelman kuvat vuosilta 1966–1967. Ilman viiden Lunar Orbiter -luontaimen kartoitustyötä eivät Apollo-lennot olisi olleet mahdollisia. Orbiterien kuvat myös muodostivat Kuun kaukokartoitukseen perustuvan tutkimuksen perusaineiston seuraaviksi kolmeksi vuosikymmeneksi. Kuvat ovat täysin käyttökelpoista tutkimusaineistoa edelleenkin.

Vaikka Lunar Orbiterien kuva-aineisto vihdoin ja viimein aiemmin tänä vuonna saatiin sähköisesti saataville, ovat kuvat satojen megatavujen kokoista raakadataa. Niinpä kuvien avaaminen ei onnistu useimmilta planeettageologian ammattilaisiltakaan. Paljon käyttäjäystävällisemmästä Lunar and Planetary Instituten sähköisestä kuvakokoelmasta taas puuttuu runsaasti kuvia, eivätkä kaikki skannaukset ole kovinkaan onnistuneita. Varmaa tietoa ei ole, mutta tiettävästi paperimuodossa olevia Lunar Orbiter -kuvia ei laajemmassa mitassa löydy Euroopasta muualta kuin Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta. Monia Lunar Orbiter -kuvia ei siis käytännössä pysty Euroopassa näkemään missään muualla kuin Järviseutu-Seuran kokoelmassa.

Apollo 16:n kartoituskameran (metric/mapping camera) kuvien luettelointi ja järjestäminen meneillään Kraatterijärven planeettakuva-arkistossa. Kuvassa näkyvät arkistolaatikot ovat täynnä valokuvia ja karttoja etenkin Kuusta, mutta osin myös Marsista, Merkuriuksesta ja Venuksesta. Kuvan laatikot sisältävät vain osan Järviseutu-Seuran laajasta ja ainutlaatuisesta kuva-aineistosta.  Kuva: T. Öhman.

Arkisto on luonnollisesti säilytettävä sen korvaamattoman kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi, mutta tärkeää olisi saada kuvat jälleen siihen tarkoitukseen, johon ne hankittiinkin. Tutkimuksen tekeminen Suomessa näiden kuvien avulla ei enää käytännössä ole mahdollista, mutta kansanvalistukseen ne sopivat oivallisesti. Toistaiseksi kuvia on julkisesti esitelty kohtalaisen pienimuotoisesti, lähinnä kesällä 2016 Lappajärven ja Vimpelin markkinoilla, Lappajärvellä pitämälläni luennolla, sekä Suomen ensimmäisessä International Observe the Moon Night -tapahtumassa Evijärvellä.

Tilanne kuitenkin toivottavasti muuttuu vielä kuluvan syksyn aikana. Järviseutu-Seuran hallinnoimassa ja LEADER Aisapari ry:n rahoittamassa hankkeessa on tarkoitus selvittää, mitä kuvia ja muuta aineistoa arkistossa oikeastaan onkaan, ja erityisesti saada edes pikkiriikkinen osa kuvista ja niihin kytkeytyvistä kiehtovista tarinoista tavalla tai toisella käyttöön opetuksessa ja kansanvalistuksessa. Olen tuossa hankkeessa mukana, joten tulen tässä loppukesän mittaan lyhykäisesti esittelemään joitakin erityisen kiinnostaviksi kokemiani kuvia, joita arkiston inventoinnin yhteydessä tulee esille. Mikäli kuvaharvinaisuudet muilta planeetoilta kiinnostavat, kannattaa siis silloin tällöin vilkaista blogipäivityksiäni.


^*Kuva-arkistolla ei ole nimeä, mutta kun olen aiemmissakin yhteyksissä käyttänyt nimitystä "Kraatterijärven planeettakuva-arkisto", niin mennään sillä toistaiseksi. Valistunut lukija voi tietenkin tässä vaiheessa myös ihmetellä, miksi juuri Lappajärvi on "Kraatterijärvi", sillä lähes kaikki Suomen törmäyskraatterit sisältävät järven. Kolmen kunnan alueelle levittäytyvä Lappajärvi on kuitenkin paitsi Suomen, myös Euroopan suurin kraatterijärvi. Lisäksi nimitys "Kraatterijärvi" on ehkäpä hiljalleen vakiintumassa Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla neutraalimmaksi ja hyväksyttävämmäksi sanaksi kuin "Lappajärvi". Tästä elävä esimerkki on Kraatterijärven ihmeet.


--
Osa tämän blogipostauksen tekstistä on ilmestynyt Lappajärven Joulu 2016 -lehteen kirjoittamassani artikkelissa.

Yöpilvien valaisema pimennys

Kuluvan vuosisadan toiseksi pisin kuunpimennys 27.–28.7.2018 oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen tapahtuma. Havaintopaikakseni valikoitui edellisen päivän kenttätutkimusten perusteella Kuhnamon sataman aallonmurtaja. Ursa ansaitsee kehut tapahtuman tiedottamisesta, sillä illan ja yön aikana satamassa pyöri varmasti muutama kymmenen ihmistä kyttäämässä, josko pimentynyt Kuu näkyisi. Jopa uimassa ollut teinilauma taisi tietää, että jotain Kuuhun liittyvää on tapahtumassa, joskin vastenmielinen sana "superkuu" sieltä mölinän seasta välillä kuuluikin.

Osittain pimentynyt Kuu 28.7.2018 klo 00.17 Äänekoskella kuvattuna.
Täydellisen vaiheen päättymisestä oli kulunut noin neljä minuuttia ja Kuu
oli vain noin kuuden asteen korkeudella.
Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.

Ainakin äänekoskelaisyleisö oli enimmäkseen turhan hätäistä, sillä vaikkei pilviä kaakkoistaivaalla ollutkaan, oli Kuu niin tehokkaasti pimentynyt, että auer riitti peittämään Kuun täysin näkyvistä aina klo 23.33 saakka, jolloin näin Kuusta ensimmäisen äärimmäisen heikon vilahduksen. Tässä vaiheessa valtaosa ihmisistä oli jo häipynyt. Tämä oli siis reilut kymmenen minuuttia pimennyksen maksimivaiheen jälkeen ja yli tunti täydellisen vaiheen alkamisesta.
  
Yön edetessä ja Kuun kohotessa koko ajan korkeammalle alkoi pimennys näyttää alati kauniimmalta. Osittaisen vaiheen voi sanoa näkyneen jopa hyvin, ottaen huomioon kuinka matalalla horisontissa Kuu oli. Pilvet eivät haitanneet havaitsemista ja kuvaamista missään vaiheessa. Edes itikoita ei ollut varsinaisesti haitaksi asti.

Osittain pimentynyt Kuu 28.7.2018 klo 01.02. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.

Pimennystä tuli digiscoping-menetelmällä kuvattua sen verran paljon, että päätin yrittää gif-animaation tekemistä kuvista. Koskaan ennen en moista ollut kokeillut, mutta eipä tuo Photoshopilla järin vaikeaa ollut, vaikka aikaa kuvien kääntelemiseen kuluikin. Kun harjoituskappaleesta oli kyse, en viitsinyt alkaa kuvien kirkkauksia säätämään, sillä kyllä tuostakin tekeleestä pääidea käy selväksi.

Elämäni ensimmäinen gif-animaatio kuunpimennyksestä 28.7.2018 klo 00.03-01.26. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70, kuvankäsittely Photoshopilla. Kuva: T. Öhman.

Maisemakuvauksesta ei sen sijaan kovin kummoista jälkeä syntynyt, kuten odottaa sopikin, mutta kun tietää kyseessä olevan kuunpimennyssillan, kyllä lopputuloksen voi sellaiseksi uskoa.

Pimentyneen Kuun silta 28.7.2018 klo klo 00.35. Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.

Pimennyksen havaitsemista omalla kauniilla ja suomalaiseen kesäyöhön sopivalla tavallaan häiritsivät kohtalaisen kirkkaat valaisevat yöpilvet. Nyt eletään niiden tyypillisintä esiintymisaikaa, ja Äänekoskella tämä oli omien havaintojeni perusteella kolmas yö peräkkäin kun näitä mesosfäärissä 82 km:n korkeudella esiintyviä jääkidepilviä näkyi. Niitä piti paitsi katsella, myös pimennyksen osittaisen vaiheen jo päätyttyä hieman kuvatakin.

Valaisevia yöpilviä 28.7.2018 klo 01.43. Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.

Elämäni toinen gif-animaatio valaisevista yöpilvistä 28.7.2018 klo 01.58-02.00.Canon Ixus 70, kuvankäsittely Photoshopilla. Kuva: T. Öhman.

Kaikkiaan tämä kesäöinen pimennys menee omien kuunpimennyskokemusteni viiden kärkeen. Koskaan ennen en ole Suomessa pystynyt havaitsemaan pimennystä shortseissa ja t-paidassa. Lisäksi valaisevat yöpilvet, kauniit rantamaisemat ja hyppivät kalat toivat pimennykseen oman unohtumattoman vivahteensa. Jälleen kerran kesäyön valvominen luonnossa oli kokemus, jonka hienouden soisi muidenkin oivaltavan. 

--
P.S. Bloggerin Publish-nappula on turhan lähellä Save-nappulaa, joten ei ollut ensimmäinen kerta, kun teksti lähti maailmalle täysin keskeneräisenä... Jotenkin luulisi, että tuohon voisi lisätä varmistuskysymyksen, kun kaikkialla muuallakin kysytään moneen kertaan, olenko nyt aivan varma päätöksestäni. No, eipä tuo niin vaarallista ainakaan tällä kertaa ollut...

27.-28.7.2018 kuunpimennyksen näkyminen Äänekoskella

Vuosisadan toiseksi pisintä kuunpimennystä pitää tietysti yrittää havaita. Koska pimennys tapahtuu kiusallisen matalalla kaakkoistaivaalla, pitää havaintopaikan valintaan kiinnittää erityistä huomiota. Tämän vuoksi tarkistin CalSkyn avulla pimennyksen eri vaiheiden suunnan ja korkeuden Äänekoskelta tarkasteltuna. Käytännössä samalla vaivalla tuon taulukon voi pistää tännekin, joten alla on esitelty pimennyksen näkyminen Äänekoskella.

Sääennustekin toistaiseksi tarjoaa toivoa, joskin näin matalalla tapahtuvan pimennyksen riittää peittämään ennusteen tarjoilema hajanainenkin pilvipeite. Mutta huomisiltanahan tuon näkee.

Vuosisadan toiseksi pisimmän, eli täydelliseltä vaiheeltaan lähes tunnin ja 43 minuuttia kestävän kuunpimennyksen vaiheiden kellonajat. Suluissa olevat vaiheet eivät näy, koska Kuu ei ole tuolloin Suomessa vielä noussut.
Kuva: T. Öhman (muokkaus) / Fred Espenak / NASA Goddard.

Pimennyksen vaiheet Äänekosken horisontin mukaan laskettuna.

Tapahtuma	Aika	Suunta	Korkeus
Puolivarjopimennys alkaa	20.15
Osittainen pimennys alkaa	21.24
Kuu nousee	22.11	135°	0°
Aurinko laskee	22.23	318°	0°
Täydellinen vaihe alkaa	22.30	140°	1°
Pimennys syvimmillään	23.22	151°	4°
Täydellinen vaihe päättyy	00.13	163°	6°
Osittainen pimennys päättyy	01.19	178°	8°
Kuu etelässä	01.29	180°	8°
Puolivarjopimennys päättyy	02.29	194°	7°

 

Suomalaiset Kuussa, osa 5: Donner ja muut laitapuolen suomalaiset

Ursan Kuu ja planeetat -ryhmän Suomalaiset Kuussa -projekti saatiin lopultakin päätökseen, kun yhteenvetoartikkelin toinen osa ilmestyi tuoreimmassa Zeniitti-verkkolehdessä heinäkuun alussa (#3/2018). Ensimmäisessä osassa käsiteltiin helpoimmin havaittavat suomalaiskraatterit. Tässä toisessa osassa käytiin läpi Väisälä ja heikosti havaittavissa olevat Donnerin ja Sundmanin ryhmät, sekä kokonaan Maasta näkymättömissä sijaitseva Virtasen ryhmä.

Donnerin ja Sundmanin ryhmien kraatterit vaativat suotuisaa libraatiota näkyäkseen. Läntisimpiä Donnerin kraattereita voi seuraavan kerran yrittää havaita noin 16.–20.7., 14.–16.8., 13.–15.9. ja 12.–14.10.2018. Sundmanin ryhmän itäisimpien kraattereiden havaintoikkunat puolestaan ovat rakosellaan noin 4.–9.7., 1.–6.8., 30.8.–2.9., 26.–30.9. ja 25.10.2018. Noita hankalampia suomalaiskraattereita jos useamman onnistuu löytämään, on tehnyt jotain sellaista, mihin kovin moni muu suomalainen ei ole kyennyt. Kannattaa kokeilla.

Donnerien kraatteriryhmä aivan Kuun lähipuolen kaakkoisreunalla Mare Australen pohjoispuolella Apollo 14:n kuvaamana. Kuva: NASA / LPI / AS14-71-9878 / T. Öhman.

Korukivi- ja mineraalinäyttelyitä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla

Kesäkuussa avautui Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kaksi suunnittelemaani korukivi- ja mineraalinäyttelyä. Evijärven kirjastossa (Voltintie 6) on esillä kvartsin tai tarkemmin sanoen piidioksidin (SiO₂) muunnoksia ympäri maailmaa teemalla "Kaunis ja kiehtova kvartsi". Kvartsin värikirjo on laajempi kuin millään muulla korukivellä, joten jos luulee kvartsia pelkästään "ukkoskiveksi", erehtyy pahemman kerran. Lappajärven kirjastossa (Hyytisentie 5) puolestaan ollaan liikkeellä puhtaasti kotimaisin voimin, sillä näytteillä on Etelä-Pohjanmaan kuntakiviä.

Seinäjoen kuntakiveä keltakvartsia on esillä niin Lappajärvellä
Etelä-Pohjanmaan kuntakivinäyttelyssä kuin Evijärvellä
kvartsinäyttelyssäkin. Kuvan näytteet ovat Ilmajoelta.
Kuva: T. Öhman.

Tein niin kvartsista kuin kuntakivistäkin näyttelyoppaat, jotka ovat luettavissa näyttelyiden yhteydessä tai sähköisesti noista linkeistä. Kannattaa myös huomata, että samalla reissulla voi käydä Lappajärvellä hotelli Kivitipussa (Nykäläntie 137), jonka vaihtuvien näyttelyiden tilassa olevassa meripihkanäyttelyssä, samoin kuin aulan porrastasanteen simpukka- ja korallivitriinin toteutuksessa minulla oli jonkin verran näppini pelissä. Nämä näyttelyt perustuvat Järviseutu-Seura ry:n laajaan mineraalikokoelmaan. Kivitipussa on myös oma näyttelynsä, jossa esitellään hyvin monenlaisia kivilajeja ja mineraaleja.

Näyttelyistä, joiden tekemiseen olen itse osallistunut, on enemmän tietoa tuosta sivupaneelistakin löytyvältä Näyttelyt-sivulta.
Kaikkiin tässä mainittuihin näyttelyihin on vapaa pääsy.