maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kauhavan ja Lapuan geologiaa

Olin talvella ja keväällä töissä Aisapari ry:n esiselvityshankkeessa nimeltään Geologisesti merkittävät luonto- ja kulttuuriperintökohteet Kauhavalla ja Lapualla. Etsiskelin kirjallisuudesta, kartoilta ja tietokannoista Kauhavan ja Lapuan alueilta paikkoja, jotka ovat suhteellisen helposti saavutettavissa, ja joissa on jotain minun mielestäni geologisesti keskimääräistä kiinnostavampaa tai edustavampaa. Mikäli samalla alueella oli arkeologisia kohteita (esimerkiksi pronssikautisia hautaröykkiöitä tai kivikautisia asuinpaikkoja), nätit maisemat, hieman tavallisuudesta poikkeava kasvi- tai eläinlajisto, mielenkiintoista historiaa tai kansanperinnettä, tai esimerkiksi pururata tai laavu, aina parempi. Kasasin aiheesta 194-sivuisen raportin, jossa esittelen 37 geologista kohdetta tai hieman laajempaa aluetta.

Raportti julkaistaan virallisesti tänään 26.6.2017 Kortesjärvellä Kitkan hiihtomajalla klo 14.00. Samalla käydään pikaisesti katsastamassa Kitkankallion geologiaa, kuten Evijärven liuskejaksoon kuuluvaa kiillegneissiä, johon tunkeutuneet pegmatiittijuonet ovat poimuttuneet poikkeuksellisen kauniisti, sekä mäen laella olevaa pakkasrapautumisen synnyttämää särmikästä louhikkoa eli rakkaa. Näistä on loppukevään pikaisella kenttätyöjaksolla ottamiani kuvia tuossa alempana.

Raportin sähköinen versio on ollut saatavilla jo noin viikon tästä linkistä. Lisäksi jokunen paperiversio pitäisi tulla tarjolle Kauhavan ja Lapuan kirjastoihin. Tein raportin tueksi myös sähköiset kartat sekä Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna / Karttaikkuna -palveluun, samoin kuin Google Mapsiin. Näihin pääsee käsiksi paitsi jo tuolla aiemmin linkkaamallani hankkeen sivulla, myös täällä omien sivujeni yhteydessä olevalla testisivulla, jonka tein jo keväällä harjoittelutarkoituksiin. Kun tuo nyt ei varsinaisesti haittaa, niin saapa se tänne jäädäkin.


Kitkankallion näkötornista avautuu lähinnä metsäisiä maisemia. Kuva: T. Öhman
Pegmatiittijuonen tiukkaa ja isokliinistä poimutusta Kitkan pururadan varrella olevassa kiillegneissipaljastumassa. Kuva: T. Öhman.

Kitkan pururadan varrella oleva pakkasrapautumisen synnyttämä särmikäs lohkareikko eli rakka. Kuva: T. Öhman.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Huonoja esityksiä

Aiemmin lukemani ja kuulemani perusteella olin pitänyt Helsingin yliopiston avaruusfysiikan professori Hannu Koskista ihan fiksuna miehenä. Nyt en ole enää ollenkaan niin varma asiasta.

Ylen verkkosivuille ilmestyi tänä aamuna pitkä, mielenkiintoinen ja sinänsä oikein mainio Aishi Zidanin kirjoittama artikkeli käynnissä olevasta uudesta avaruuskilvasta, jossa mm. Kiina ja Intia ovat jo pidempään olleet mukana, ja johon Yhdistyneet arabiemiirikunnat on viime aikoina tullut yksityisten firmojen ohella vakavasti otettavaksi osanottajaksi. Jutussa haastateltiin Koskisen lisäksi omien alojensa huippuja, Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Ari-Matti Harria ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praksia. Koskinen ja Harri pääsivät kommentoimaan myös miehitettyjä avaruuslentoja, niin menneitä kuin tuleviakin. Koskinen kertoi jutun mukaan Yhdysvaltain 1960–1970-lukujen kuuohjelmasta näin:

"Ne olivat oikeastaan huonoja esityksiä vaivannäköön nähden. Sieltä kerättiin satunnaisesti kiviä, joita sitten analysoitiin täällä. Sillä panostuksella olisi voitu lähettää valtava määrä mönkijöitä keräämään tavaraa."

Kuinkahan vakavissaan Koskinen on tuon kommenttinsa heittänyt? Toivoa sopii, että se oli puhdas vitsi, jonka toimittaja erehtyi ottamaan todesta. Koskisen täytyy tietää, että satunnaisuudella ei ollut mitään tekemistä kuunäytteiden hakemisen kanssa. Apollo-lentojen laskeutumispaikat valittiin erittäin pitkällisen ja monivaiheisen valintaprosessin jälkeen. Astronautit, joista osa oli tohtoritason tutkijoita, kävivät läpi laadukkaan geologisen koulutuksen, johon toki toiset astronauteista suhtautuivat vakavammin kuin toiset. Ja jostain kumman syystä Kuuhun lähetettiin geologi, ei vaikkapa avaruusfyysikkoa. Tällä kaikella pyrittiin maksimoimaan lentojen tieteellinen anti käytettävissä olleiden resurssien puitteissa. Jollei Koskinen tätä tiedä, kannattaisi hänenkin lukaista vaikkapa Don Wilhelmsin loistava To a Rocky Moon.

Koskinen on mieltynyt konditionaaliin. Totta kai Mercury-, Gemini- ja Apollo-ohjelmien kuluilla "olisi voitu lähettää valtava määrä mönkijöitä keräämään tavaraa." No, Surveyor-ohjelmassa lähetettiin jos nyt ei mönkijöitä niin ainakin laskeutujia, joista Surveyor 6 myös vaihtoi välillä paikkaansa. Surveyorien tulokset olivat kiistatta merkittäviä ja Ranger- ja Lunar Orbiter -ohjelmien ohella mahdollistivat miehitetyt kuulennot. Mutta tuskinpa Koskinenkaan oikeasti kuvittelee, että vaikka laskeutujia, mönkijöitä ja Neuvostoliiton Luna-ohjelmassa käytettyjen kaltaisia näytteenhakualuksia todellakin "olisi voitu lähettää valtava määrä", niitä oikeasti olisi muutamaa enempää lähetetty. "Entä jos?" -tyyppiset ajatusleikit ovat tietenkin hauskoja, mutta ainakin henkilökohtaisesti koen TV Smithin onnistuvan siinä huomattavasti professori Koskista paremmin.

Huono esitys. Joku epämääräinen jamppa hengailemassa jossain ennalta arvaamattomassa paikassa, mutta Kuussa vissiin. Tai geologi Jack Schmitt, PhD, tekemässä kenttähavaintoja ja ottamassa näytteitä Apollo 17 -lennolla Taurus-Littrow'n laaksossa, tutkimuspiste 6:lla 13.12.1972. Kuva: NASA / Apollo 17 / AS17-146-22294.

Koskisen muutamaan lyhyeen virkkeeseen sisältyy vielä ainakin yksi erikoinen sanavalinta: kuunäytteitä "analysoitiin täällä". Miksi Koskinen käyttää imperfektiä? Apollo-lennoilla tuotuja näytteitä tutkitaan kiivaasti edelleen, jatkuvasti paranevaa uusinta analyysitekniikkaa hyödyntäen. Koska näytteitä tuotiin Apollo-lennoilla noin 382 kg eikä kolmen Luna-lennon tapaan muutamaa sataa grammaa, on näytteitä voitu tutkia koko ajan ympäri maailmaa mitä moninaisimpia menetelmiä hyödyntäen. Parempaa tekniikkaa odottamassa on edelleen huomattava määrä korkkaamattomia näytteitä. Voi tietysti olla, että Koskinen viittaa Birger Wiikiin ja siihen, että hänen johdollaan Suomessakin aikoinaan tutkittiin kuunäytteitä. Ei tutkita enää.

Ylen jutussa myös Ari-Matti Harri jatkaa tuttua linjaansa. Olisi kiva joskus lukea tai kuulla, kuinka Harri perustelee nämä toistuvat lausuntonsa:

”Ihmisen lähettämistä Marsiin ei voi enää nykyteknologian kyvykkyyden vuoksi perustella tieteellisellä tutkimuksella. Ihmisen läsnäolo on tarpeeton tai jopa haitallinen elementti, jos halutaan tutkia uutta planeettaa. Miehitetty lento myös vaatii suuruusluokaltaan tuhatkertaisen panostuksen verrattuna suureen luotainohjelmaan.”

Harrin heittoon tuhatkertaisesta panostuksesta puutuin jo helmikuussa ja noihin yleisiin perustelemattomiin kommentteihin miehitettyjen lentojen väitetystä hyödyttömyydestä jo muutama vuosi sitten Hesarissa. Se on kuitenkin sanottava, että Harri on ainakin lausunnoissaan ja mielipiteissään johdonmukainen. Ja mikäpä siinä, kun kerran on keksinyt hyvän tarinan, niin tokihan siitä kannattaa pitää kiinni. 

Suuremmassa kuvassa ihan mielenkiintoista vaikkakaan ei ollenkaan uutta on, että asiantuntijalausuntoja etupäässä geologisista kysymyksistä antavat ihmiset, joiden koulutustausta ja työssä hankittu osaaminen on fysiikassa, ei geotieteissä. Tämä ongelma ei koske vain Suomea, vaan on globaali. Fyysikot hybriksessään ovat vuosisatojen aikana onnistuneet luomaan mielikuvan geotieteistä ja oikeastaan kaikesta muusta kuin fysiikasta toisen luokan tieteenä, eivätkä geotietelijät ole järin kiinnostuneita muuttamaan tätä käsitystä. Tietenkin maailmassa ja jopa omassa tuttavapiirissäni on avarakatseisiakin fyysikoita. He vain useimmiten ymmärtävät olla kommentoimatta julkisesti asioita, joihin eivät ole perehtyneet.

Ylen jutun lopussa todetaan ylevästi, Koskiseen viitaten, näin:

"Emme koskaan tiedä, mihin uteliaisuus johtaa."

Harmi vain, että tämän maailman koskiset ja harrit sipilöistä, stubbeista, grahn-laasosista ja persuista puhumattakaanovat tappamassa inhimillistä uteliaisuutta ja uuden löytämisen riemua.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Chang'e 5 Mons Rümkerille ja takaisin?

Kiinan avaruushallinto julkisti keskiviikkona Chang'e 5:n laskeutumispaikan. Muun muassa hongkongilaisessa The Standard -lehdessä ja Kiinan virallisimmassa englanninkielisessä lehdessä China Dailyssa julkaistun jutun mukaan Chang'e 5 laskeutuu Mons Rümkerille ja toimittaa sieltä näytteitä takaisin Maahan vielä tämän vuoden aikana. Aiempien tietojen perusteella todennäköisenä laukaisuajankohtana pidetään marraskuuta.

Muhkurainen Mons Rümker Apollo 15:n kuvaamana kesällä 1971. Rümker E:n läpimitta on noin 7 km. Kuva: NASA / Apollo 15 / Kipp Teague / AS15-97-13252 / T. Öhman.
Kohdevalintaa voi pitää kunnianhimoisena ja tieteellisesti erittäin kiinnostavana. Harrastajienkin hyvin tuntema Mons Rümker sijaitsee Oceanus Procellarumissa, Aristarchuksen ylängöltä noin 500 km luoteeseen. Kyseessä on noin 70 km:n läpimittainen ja noin kilometrin korkuinen vuori. Sen pienelläkin kaukoputkella muhkuraisena näkyvä pinta on hämmästyttänyt Kuun ystäviä vuosisatoja. Nykyisin Mons Rümkerin useimmiten oletetaan koostuvan ympäröiviä Procellarumin basaltteja piirikkaammasta ja sen vuoksi sitkaammasta laavasta.1 Se edustaa Kuun mittakaavassa myös varsin nuorta magmaattista toimintaa. Yksikään Apollo- ja Luna-lennoista ei tuonut näytteitä vastaavilta alueilta, joten Mons Rümkerin näytteiden saaminen Maahan tutkittavaksi antaisi erittäin tärkeän kiinnekohdan kaukokartoitustietojen vertaamiseen Kuun kivien todelliseen koostumukseen. Samalla näytteet tietenkin avaisivat uuden ikkunan Kuun magmaattisen menneisyyten. Odotan Chang'e 5:ttä erittäin suurella mielenkiinnolla!   

Mons Rümker sijaitsee lähipuolen luoteisosassa  Ocenanus
Procellarumin tasankojen ympäröimänä. Kuva: Virtual
Moon Atlas / LRO WAC / T. Öhman.
Ai niin, Kiinan kuulennoista puheen ollen, Chang'e 3 on kolmen ja puolen vuoden jälkeen sitkeästi toiminnassa, ja sen ultraviolettiteleskooppi tuottaa edelleen dataa. Se voi ainakin energiantuotannon puolesta tehdä niin vielä vuosikymmeniä. Ei ollenkaan hullumpi saavutus. Saa nähdä, ovatko kiinalaiset amerikkalaisia kollegojaan fiksumpia ja antavat mittausten jatkua niin pitkään kuin mahdollista.

NASAn nyhjätessä edelleen ilman määränpäätä ja eurooppalaisten kuusuunnitelmien ollessa kaukana tulevaisuudessa, on Kiinan päämäärätietoista ja toistaiseksi erittäin menestyksekästä kuuohjelmaa äärimmäisen kiinnostava seurata, oli sen geopoliittisista motiiveista mitä mieltä tahansa. Enemmän tai vähemmän yksityiset kuulentohankkeet tuovat myös oman kiehtovan lisänsä soppaan. Nyt ei ole ollenkaan huono aika olla kuuhullu.

P.S. 8.6.2017 klo 01.30. Kun kerran sattui Kuu näkymään matalalla keskiyön Auringon paisteessa ja kun vaihe sattui olemaan otollinen, niin pitihän tulevaa näytteenhakupaikkaa myös saman tien vilkaista. Eihän siitä lintuputkella noin matalalla valoisalla taivaalla tietenkään mitään muuta nähnyt kuin että siellä se olla törötti missä ennenkin, mutta tärkeintä olikin fiilistely.
Mons Rümker Rovaniemen Korkalovaarassa 8.6.2017 klo 00.57 Kowa TSN-821:n läpi Canon Ixus 70 -digipokkarilla. Kuva: T. Öhman.
1P.P.S. 11.6.2017: Levitin vanhentunutta ja virheellistä tietoa. Mons Rümkerin koostumus poikkeaa rauta- ja titaanipitoisuudeltaan hieman ympäristöstään, mutta on silti basalttista. Sitkaamman liikkuvuuden syynä voi olla ennemminkin alhaisempi purkauslämpötila ja/tai suurempi kiteytymisaste. Tuliperäinen toiminta Rümkerilla sisältää laavavirtausten lisäksi myös räjähdysmäisiä, pyroklastisia vaiheita, mikä viittaa suurempaan herkästi haihtuvien aineiden määrään magmassa. Se myös osaltaan selittää muhkuraista muotoa.

Linkkaamatta ja mainitsematta jäi myös se, että  jos olisi seurannut asioita tiiviimmin, Mons Rümker ei olisi ollut kiinalaisten kohdevalintana mikään yllätys, sillä sitä ehdotettiin Chang'e 5:n kohteeksi viime vuonna.