torstai 30. elokuuta 2018

Paul Spudis (1952-2018)

Yksi aikamme johtavista kuututkijoista ja Kuuhun palaamisen väsymätön puolestapuhuja Paul Spudis kuoli keuhkosyöpään 29.8.2018. Paitsi eturivin tutkija, hän oli myös selväsanainen kuututkimuksen popularisoija, joka kahdella blogillaan ja useilla kirjoillaan toi kuututkimuksen tulokset myös suuremman yleisön saataville. Paluu Kuuhun oli hänelle sydämen asia. Hänen ensimmäinen kirjansa The Geology of Multi-Ring Impact Basins  on edelleenkin yksi parhaista lukemistani planeettageologian kirjoista ja omalla kuuhulluuden sarallani erittäin merkittävä teos.

Paul Spudis (1952-2018). Kuva: LPI
Paul Spudis kantoi huolta myös seuraavasta tutkijasukupolvesta ja hän veti Lunar and Planetary Instituten (LPI) kesäharjoitteluohjelmaa vuosikaudet. LPI:ssä hänet oppi tuntemaan ystävällisenä, erittäin terävä-älyisenä, vanhat scifi-elokuvat hyvin tuntevana hauskana kollegana, jolla oli aina aikaa jutella ja jakaa neuvojaan.

Kiitos, ja kevyet mullat.



perjantai 24. elokuuta 2018

Kraatterijärven planeettakuva-arkisto 3: Messierejä vinosti

Kuuta jo yhdeksän vuotta monipuolisesti luodanneen Lunar Reconnaissance Orbiterin kuvista vaikuttavimpia ovat yleensä viistokuvat. Kukapa Kuusta vähänkään kiinnostunut ei muistaisi modernia klassikkoa Tychon keskuskohoumasta?

Osattiin sitä kuitenkin ennenkin. 1960-luvun Lunar Orbiter -ohjelmassa otettiin Apollo-lentojen laskeutumisaluekandidaateista huipputarkkoja kuvia parhaimmillaan muutaman metrin erotuskyvyllä, koko Kuun näkyvän osan kattavia globaaleja näkymiä, systemaattiseen geologiseen kartoitukseen soveltuvia keskiresoluution kuvia, sekä upeita viistokuvia. Lunar Orbiter II:n viistokuva Copernicuksesta ristittiin aikanaan peräti vuosisadan kuvaksi.

Käydessäni läpi Kraatterijärven planeettakuva-arkiston tuhansia valokuvia, ovat viistokuvat Kuusta itsellenikin niitä pysäyttävimpiä. Kraatteripari Messier ja Messier A on yksi tunnetuimmista Kuun kohteista, joten siitä on kautta vuosikymmenten otettu hyvin runsaasti kuvia niin maapallolta kuin Kuun kiertoradaltakin. Hieman harvemmin nähty on kuitenkin oheinen Lunar Orbiter V:n keskiresoluution viistokuva 41. Toimikoon se samalla myös muistutuksena siitä, että edelleen on käynnissä Ursan Kuu ja planeetat -ryhmän vinojen törmäysten havaintokampanja, jonka kohteina Messierien lisäksi ovat Proclus ja Petavius B. Kaikki ovat mukavasti kasvavan sirpin aikaan havaittavissa. Juttua vinoista törmäyksistä tulee jälleen Ursan Zeniitti-verkkolehteen tässä syksyn tahi talven aikana.

Ainutlaatuinen, hyvin loivalla kulmalla tapahtuneen törmäyksen synnyttämä kraatteripari Messier ja Messier A Mare Fecunditatiksessa. Kuva: NASA / LO-V-M-41 / Järviseutu-Seura / T. Öhman.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kuunnousu Lappajärvellä

Suurvaltojen avaruuskilpailulla 195070-luvuilla oli moninaisia seurauksia. Yksi niistä oli, että maapallon törmäyskraattereihin alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota. Jotta pystyttiin valmistautumaan miehitettyihin kuulentoihin, tuli ymmärtää mahdollisimman paljon niistä olosuhteista, jotka aurinkokuntamme merkittävin geologinen prosessi oli synnyttänyt. Tämän vuoksi modernin törmäyskraatteritutkimuksen katsotaan usein alkaneen 1960-luvulla.

Yksityiskohtaiset tutkimukset Maan kraattereista auttoivat ymmärtämään Kuun törmäyskiviä. Kuun hyvin säilyneiden kraattereiden muodot ja rakenteet puolestaan tarjosivat näkymän siihen, millaisia Maan kraatterit olivat ennen kuin eroosio pääsi niitä muokkaamaan. Monet 1960- ja 70-lukujen merkittävimmät kraatteritutkijat, Gene Shoemaker etunenässä, tutkivatkin niin Kuun kuin Maankin törmäyskraattereita. Tämä mahdollisti koko prosessin ymmärtämisen huomattavasti paremmin kuin perehtymällä vain jompaan kumpaan. Nykytutkijoiden parissa tuo on valitettavan harvinaista.

Kraatteritutkimuksen historian valossa onkin erittäin soveliasta, että 1960-luvun Lunar Orbiter -luotainten valokuvat Kuun kraattereista ovat arkistoituna Lappajärven kraatterin alueella. Vaikkeivat Nils-Bertil Svensson ja Martti Lehtinen ehkä kraatteri-innoitustaan suoraan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton geo- ja astropoliittisesta valtataistelusta saaneetkaan, pohjautuivat heidän vuosina 1968 ja 1969 tekemänsä tulkinnat Lappajärven törmäyssynnystä kuitenkin perimmiltään avaruuskilpailun synnyttämään kraatterihuumaan.

Mitä tekemistä tällä kaikella on sitten kuunnousun kanssa? No ei oikeastaan mitään muuta, kuin että näitä asioita mietiskelin polkiessani Lunar Orbiter -kuvien parissa vietetyn antoisan päivän jälkeen kraatterin pohjalla kohti majapaikkaani ja ihastellessani Kuun nousua kraatterin reunan ylle.

Kuu nousemassa Lappajärven kraatterin itäreunan (Lakeaharjun) ylle Vimpelissä 21.8.2018 klo 20.54. Kuva: Teemu Öhman.

Laitetaan samaan syssyyn myös auringonlasku Lappajärven itäreunalta (Lakeaharjulta) nähtynä 20.8.2018 klo 22.30. Kuva: Teemu Öhman.

tiistai 21. elokuuta 2018

Kuolleet linkit ja The Moon Wiki

Aikansa kutakin. Yli puoli vuotta on kauhunsekaisin tuntein odoteltu Internetin ylivoimaisesti parhaan yksittäisen kuutiedon lähteen, Chuck Woodin perustaman The Moon Wikin katoamista Wikispacesin sulkemisen myötä. Nyt elokuussa se sitten lopulta tapahtui.

Olen tässä vuosien varrella linkittänyt Moon Wikiin varsin ahkerasti. Niinpä nyt näillä sivuillani on vähintäänkin monia kymmeniä, hyvin mahdollisesti satoja kuolleita linkkejä. Kurt Vonnegutia siteeraten: Niin se käy.

Vaan ei hätää, sillä Moon Wiki pelastettiin aktiivisten kuuhullujen ansiosta! Uusi osoite, joka on jo jonkin aikaa ollut myös alati päivittyvällä linkkisivullani, on: https://the-moon.us/wiki/Main_Page. En ole testannut, toimivatko uudet sivut vielä täysin, mutta ainakin pääpiirteissään siirto näyttää onnistuneen.

Linkkisivullani on vielä jonkin verran jäljellä linkkejä alkuperäiseen The Moon Wikiin. Päivitän niitä viimeistään siinä vaiheessa, kun tarkistan systemaattisesti kaikkien linkkien toimivuuden, minkä olen tehnyt yleensä vähintään muutaman kerran vuodessa. Blogitekstieni linkkejä en ala käymään läpi, pahoittelen. Pääasia kuitenkin on, että pääsy Moon Wikin pariin on ainakin toistaiseksi turvattu.
Erittäin monia blogitekstieni linkkejä klikkaamalla saa tästä lähtien nähtäväkseen tällaisen viestin.

Vaan eipä hätää, sillä The Moon Wikin uusi koti on täällä!

maanantai 20. elokuuta 2018

Kraatterijärven planeettakuva-arkisto 2: Mount Marilyn

Kuu on lukemattomien romanttisten tarinoiden aihe. Mikään ei kuitenkaan päihitä romanttisuudessa tositarinaa. Jim Lovell nimittäin nimesi Apollo 8 -lennolla Kuun vuoren vaimonsa mukaan. Tällä 30 km:n läpimittaisella vuorella oli tosin jo ennestään nimi, Secchi theta, mutta se ei Lovellia haitannut.

Kuun vuorten virallisesta nimeämisestä kreikkalaisin aakkosin luovuttiin vuonna 1973, joten Marilyn Lovellin vuori oli vailla virallista nimeä yli 40 vuotta. Vuosi sitten tilanne kuitenkin muuttui, ja IAU myöntyi virallistamaan Mount Marilynin nimen. Tämä oli siinäkin mielessä kiitettävää toimintaa, että niin Jim kuin Marilyn Lovellkin ovat yhä elossa. Ja mikä vielä ihmeellisempääetenkin astronauttien parissahe ovat edelleen toistensa kanssa naimisissa. IAU:n omien sääntöjen mukaanhan tapauksessa ei toki toimittu, mutta se ei ole nimistökomiteaa ennenkään haitannut. Tällä kertaa hyvä niin.

Mount Marilynistä kirjoittelin enemmän vuosi sitten. Tällä erää tarjoilen vain valokuvan Kraatterijärven planeettakuva-arkistosta löytämästäni Lunar Orbiter IV:n kuvasta 66-H-1. Samasta kuvasta on myös laadukkaan sähköisen version osasuurennos viimevuotisessa tekstissäni.
Mount Marilyn Mare Tranquillitatiksen kaakkoisrannan tuntumassa.
Lähikuvia on nähtävissä viimevuotisessa kirjoituksessani.
Kuva: NASA / LO-IV-66-H1 / Järviseutu-Seura / T. Öhman. 

lauantai 11. elokuuta 2018

Osittainen auringonpimennys 11.8.2018

Pimennykset ovat mukavia tapahtumia. Ne ovat sen verran harvinaisia, ettei koskaan pääse tulemaan kyllästymistä, ja kaikki ovat myös aina toisistaan poikkeavia tapahtumia. Pimennysten aikana pääsee myös aina konkreettisesti näkemään, että kepleriläis-newtonilainen kosminen kellokoneisto raksuttaa edelleen ihan ajassaan. Jostain syystä olen aina tykännyt siitä.

Likimain pimennyksen maksimi noin klo 12.18. Kaikki
pimennyskuvat legendaarisen maineen saavuttaneen
RET-45 -kaukoputken (D=114 mm, f=900 mm) ja H20 mm
okulaarin läpi käsivaralta Canon Ixus 70 -digipokkarilla.
Tässä kuvassa aukko oli pienennetty 50 mm:iin,
muissa täysi aukko. Aurinkosuodatinkin on retrohenkisesti
Mylaria eikä AstroSolaria. Kuvat ovat vain suunnilleen
"oikein päin", ja kaikki roskilta näyttävät töhryt ovat roskia.
Kuva: Teemu Öhman.
Tämänkertainen, keskipäivällä 11.8.2018 tapahtunut osittainen auringonpimennys oli Äänekosken horisontista katsottuna melko vähäinen pimennys. Auringon kiekosta jäi Kuun taakse piiloon vain reilut 13 %. Utsjoellakaan pimennys ei ollut kuin 31-prosenttinen.

Kuten kahden viikon takaista kuunpimennystä, myös tätä pimennystä suosi sää. Kova tuuli tosin tärisytti putkia ja heitteli pölysuojia, käyttämättömiä aurinkosuodattamia ja muistikirjoja pitkin pihaa, mutta pilvistä ei haittaa ollut. Ensimmäisen kontaktin näin Vixen 10x25 -kiikarin läpi noin klo 11.44.50 ja viimeisen puolestaan RET-45:n ja H20-millisen okulaarin läpi noin klo 12.53.13. Paljain silmin havaiten viimeinen kontakti oli puolestaan jo noin 12.51.02. Jyväskylälle vastaavat ajat ovat Ursan mukaan 11.45.10 ja 12.52.39, joten tuskinpa tuossa kovin pitkää pätkää jäi näkemättä.

Kuvia räpsin pimennyksestä jonkun verran, jotta jää edes jonkinlainen kuvallinenkin todiste tapahtumasta. Tässä olevat suttuiset ja roskaiset kuvat on napsittu käsivaralta kollimointia odottelevan RET-45:n läpi. Mutta onpahan ikuistettu.

Seuraava auringonpimennys näkyy Suomessa vasta kolmen vuoden kuluttua, eli 10.6.2021. Se on rengasmainen pimennys, mutta Suomessa sekin näkyy osittaisena. Toivottavasti sitäkin pääsee havaitsemaan yhtä hyvässä ja leppeässä kelissä kuin tämänpäiväistä.  


Noin klo 12.37. Kuva: T. Öhman.

Noin klo 12.52, eli noin minuutti ennen pimennyksen
päättymistä. Kuva: T. Öhman.


Retrohavaitsijan pimennysvälineistöä. 80-luvun kaukoputkien mukana tulleet okulaariin kiinnitettävät ns. aurinkosuotimet ovat alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan vaarallisia vehkeitä, mutta niistä voi askarrella täysin turvallisen maskin paljain silmin havaitsemista varten. Vixen 10x25 -kiikarissa on AstroSolarista tehty aurinkosuodatin, mutta RET-45:n ja Kowa TSN-821:n suotimet ovat perinteikkäämpää Mylaria. Kuva: T. Öhman.