lauantai 7. lokakuuta 2023

Lokakuun osittainen kuunpimennys

Tämän vuoden viimeinen ja paras kuunpimennys on nähtävissä illalla 28.–29.10.2023. Se osuu siis mukavasti lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi ja on enimmäkseen havaittavissa ennen puoltayötä varsin korkealla kaakkois- ja etelätaivaalla, joten sen puolesta tilanne on mitä mainioin. Valitettavasti vain pimennys on aika vähäpätöinen, sillä täysvarjoon joutuu vain 12 % Kuun kiekosta. Toinen mahdollinen ongelma on, että lokakuun loppu tuppaa olemaan erittäin pilvistä aikaa. 

Kuu viistää Maan varjoa ”yläpuolelta”, joten täysvarjossa käväisee osa Kuun lounaista ja eteläistä osaa. Kuuharrastajien parissa ainakin Suomessa on silloin tällöin ollut puhetta siitä, onko puolivarjo tai alkava täysvarjo helpompi havaita Kuun tummien merien vai vaaleiden ylänköjen ylänköjen kohdalla. Minusta lievä tummentuminen on aina ollut helpompi nähdä ylängöillä, mutta muitakin näkemyksiä siis on. Vertailu on vaikeata, sillä kaikki pimennykset ovat erilaisia ja nähtyjen pimennysten välissä voi mennä muutamakin vuosi. 

Oheisesta kuvastakin voi karkeasti hahmottaa, että tällä kertaa täysvarjo lankeaa lähinnä Kuun eteläisille ylängöille. Itäinen libraatio on kuitenkin tuolloin aika reipas, noin neljä astetta. Käytännössä se tarkoittaa, että Oceanus Procellarumin laavat ovat hieman lähempänä Kuun näennäistä länsireunaa kuin keskimäärin. Oman veikkaukseni mukaan tämä tuo hitusen lisävaikeutta puolivarjopimennyksen alkupuolen havaitsemiseen. Sen ihan alkuvaihettahan on joka tapauksessa mahdoton havaita. Täysvarjo kyllä lankeaa ilmeisesti ainakin lähes kokonaan ylängöille.

28.–29.10.2023 näkyvän osittaisen kuunpimennyksen vaiheet. Puolivarjopimennyksen alkuun (klo 21.02) liitin kuvan täysikuusta auttamaan sen hahmottelussa, mihin Maan varjo lankeaa, muutoin Kuu on kuvattu keltaisilla ympyröillä. Kuu liikkuu radallaan tähtien suhteen oikealta vasemmalle eli kohti itää, mutta Maan pyörimisen takia näennäisesti tietysti kulkee illan kuluessa maastoon nähden vasemmalta oikealle. Tässä kohtaa on aina myös muistettava sanoa, etteivät puoli- ja täysvarjo näy taivaalla. Täysikuukuva: NASA / Sean Smith. Muokattu Fred Espenakin kaaviosta.

 

Alla olevassa taulukossa on esitetty pimennyksen kulku Äänekosken horisontin mukaan laskettuna. Ajat on otettu Ursan Tähdet 2023 -vuosikirjasta (ja verrattu Fred Espenakin antamiin aikoihin), suunnat ja korkeudet on tarkistettu sekä Timeanddate.com ja Mooncalc.org -sivustoilta. Eri lähteet olivat lähes aina yhtäpitäviä, mutta joissain ajoissa oli minuutin ja suunnissa tai korkeuksissa asteen eroja. Ajat ovat Suomen kesäaikaa. Pimennyksen jälkeen kellot voikin kääntää takaisin normaaliaikaan, johon virallisesti palataan aamulla neljältä (kesäaikaa). 

Tapahtuma

Aika

Suunta

Korkeus

Puolivarjopimennys alkaa

21.02

113°

26°

Osittainen pimennys alkaa

22.35

136°

35°

Maksimi

23.14

147°

37°

Osittainen pimennys päättyy

23.53

158°

39°

Puolivarjopimennys päättyy

01.26

187°

41°

Seuraavaa kuunpimennystä joudutaan odottamaan lähes vuosi, eli 18.9.2024 saakka. Tuolloin pimennys on vielä hieman vähäisempi kuin tällä kertaa, joten toivotaan, että nyt pilvien suhteen kävisi tuuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti