Kuten edellisellä kerralla tuli mainittua, on erilaisia Kuun
karttoja tällä hetkellä tarjolla runsaasti, osa parempia kuin toiset.
Terävimpään kärkeen sijoittuu 21st Century Atlas of the Moon, jonka ovat
tehneet Lunar Photo of the Day -sivustostaan nykyisille kuuhulluille
luultavasti parhaiten tuttu, Kuuta ammatikseen 1960-luvulta saakka tutkinut
Charles A. ”Chuck” Wood yhdessä uusiseelantilaisen Maurice J. S. Collinsin
kanssa. Herroista jälkimmäinen on myös LPOD:sta tuttu, ja tehnyt aiemmin mm.
upean lähipuolen seinäkartan. Woodin aiemmista kirjoista The Modern Moon – A Personal View ja The Kaguya Lunar Atlas, samoin kuin hänen artikkelinsa Sky & Telescope -lehdessä, ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Chuck Wood
on sikälikin poikkeuksellinen tutkija, että hän myös havaitsee edelleen Kuuta omalla
kaukoputkellaan.
Kun siis tekijät ovat huippuluokkaa, nousevat ennakko-odotuksetkin melkoisen korkealle. Wood
ja Collins ovat kartastoa tehdessään valinneet yleisökseen lähinnä Kuun
havaitsijan, jota kiinnostaa se, mitä kaukoputkessa näkyvät kohteet
todellisuudessa geologisessa mielessä ovat. Tähän tarkoitukseen he ovat
valjastaneet Lunar Reconnaissance Orbiterin Wide Angle Cameran kuvat, joita
yksityiskohtaisemmassa kohteiden esittelyssä tarpeen vaatiessa täydennetään
muilla kuvilla. Valitusta lähestymistavasta johtuen esimerkiksi karttalehdillä
esitetty nimistö ei yritäkään olla täydellinen, eikä nimien takana olevia
henkilöitä mainita. Tällaisiin tarkoituksiin esimerkiksi Busseyn ja Spudiksen The Clementine Atlas of the Moon ja Rüklin Atlas of the Moon ovat paljon parempia lähteitä.
Wood ja Collins ovat selvästi miettineet, mitä hyvässä
kuukartassa pitää olla, ja millainen se on käytössä. Erinomaisia,
havaitsijaystävällisiä valintoja ovat kirjan kierreselkä, ja näppärä koko (111
sivua, jotka ovat kooltaan noin 21,5 × 28 cm – kätevä koko valokopioitavaksi,
jollei halua karttaansa kaukoputken ääreen kostumaan), sekä pehmytkantisuus,
joka osaltaan pitää hinnan sopivana. Karttalehtiä on 28 kappaletta, mikä on
huomattavasti järjellisempi määrä kuin esimerkiksi Rüklin 76. Samoin
karttalehtien esitysjärjestys on järkevämpi: kun Rüklin karttalehdet seuraavat
toisiaan itä–länsi-suunnassa alkaen luoteiskulmasta, on Woodin ja Collinsin
valintana pohjoisesta etelään ja takaisin etelästä pohjoiseen, alkaen koilliskulmasta.
Näin havaitsija säästyy turhalta pläräämiseltä pitkin terminaattoria
seikkaillessaan.
Itse karttasivu löytyy atlaksesta aina oikealta, ja
vasemmalla esitellään tarkemmin yleensä neljä kohdetta. Kohteiden valinnat ovat
pääsääntöisesti onnistuneita, ja lähikuvat laadukkaita. Kohteiden lyhyet
kuvaukset ovat ytimekkäitä, ja kuten odottaa sopii, ovat faktat ja tulkinnat
kohdillaan. Itseäni toki kismittää, ettei useampia kohteita esitellä tarkemmin,
mutta jos ja kun kartaston koko halutaan pitää järjellisenä, on rankkojakin
valintoja pakko tehdä.
Varsinaisen lähipuolen kattavan osion lisäksi atlaksesta
löytyy myös muita käyttökelpoisia karttoja. Libraatiovyöhykkeet esitellään
kahdeksalla kartalla, mutta harmillisesti näiltä alueilta ei ole kohteiden
tarkempia kuvauksia. Täysikuu esitellään neljällä Consolidated Lunar Atlaksesta
otetulla kuvalla. Näiden kohdalla kirjan muuten erinomainen painojälki ei ole
ehkä aivan omimmillaan. Erittäin mielenkiintoinen lisä ovat altaita ja
mare-harjanteita korostavat LOLA-topografiadatasta Lunar Terminator Visualization Tool -ohjelmalla tehdyt
kartat. Etäpuoli kuitataan neljällä WAC-kuvalla ja yhden sivun yleiskuvauksella.
Tämän ohella on tosin syytä huomata, että kukin libraatiokartta yltää
parisenkymmentä astetta etäpuolelle. Näiden karttojen lisäksi
Apollo-laskeutumispaikat ja osa miehittämättömien alusten laskeutumispaikoista
esitellään yhdellä aukeamalla. Ja toki kirjan alussa on kahdeksisen sivua oivallista
asiaa Kuun geologiasta.
21st Century Atlas of the Moon on erinomainen kartasto. Täydellinen
se ei kuitenkaan ole. Havaitsijana täytyy harmitella sitä, etteivät
karttalehdet mene laisinkaan päällekkäin. Toki silloin samalla sivukoolla ja
lehtijaolla kohteet olisi pitänyt kartassa esittää pienempinä, mutta ehkä sen
hinnan olisi kuitenkin voinut maksaa siitä, että lehdeltä toiselle olisi ollut
paljon helpompi hyppiä.
Toinen itseäni häiritsevä ongelma on sitten enemmän
koulukunta-, sukupolvi-, ja kielipoliittinen kysymys (kuten kirjan alussa kyllä
myönnetään) – toisin sanoen ihan puhtaasti makuasia – mutta nyppii se silti.
Wood ja Collins eivät nimittäin kartastossaan käytä systemaattisesti IAU:n
hyväksymiä nimiä, vaan englanti puskee erittäin vahvasti läpi, eikä kohteiden
virallisia nimiä aina edes mainita. Esimerkiksi Rupes Rectaa on turha tekstistä
etsiä, vaikka se hakemistosta löytyykin, sillä siitä käytetään itse tekstissä vain
nimeä Straight Wall. Vuoristot eivät ole ”montes” vaan ”mountains”,
laavakanavat tai siirrokset ovat ”rille” eivätkä ”rima”, ja niin edelleen. Kun
itse on oppinut aina ajattelemaan Kuun kohteita niiden nykyisin virallisilla
latinalaisilla nimillä, on tämä englannin pakkosyöttö todella ärsyttävää. Mutta
kukin taaplaa tyylillään.
Jonkin verran kartastoon on jäänyt turhia painovirheitä ja
muita pieniä kömmähdyksiä, mutta ne on onneksi enimmäkseen listattuna kirjan
Wiki-sivulla (sivun osoitetta tosin ei tainnut olla kirjassa mainittuna). Näin
kirjojen ystävän mielestä suuri plussa ja hieno ele on se, että omakustanteena
tehty kirja tulee Chuck Woodin nimikirjoituksella varustettuna.
Todellista käyttökokemusta kirjasta kaukoputken ääressä
itselläni on vielä olosuhteiden pakosta hyvin niukasti, mutta rohkenisin silti
väittää, että aloittelevalle havaitsijalle tämä on paras kartasto, ja pidempään
Kuuta ihailleelle lähestulkoon välttämätön, mikäli Kuun geologia omin silmin
havaittuna yhtään kiinnostaa. Kun tätä käyttää yhdessä Virtual Moon Atlaksen
kanssa, on tarve muille kartastoille monessa suhteessa aika vähäinen.
Veikkaisin, että parempaa Kuun kartastoa saadaan odotella melkoinen tovi.
Teksti:
Kuvitus:
Yleisarvio:
Charles A. Wood ja Maurice J. S. Collins: 21st Century Atlas of the Moon. Lunar Publishing, UIAI Inc., 2012, 111 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti