Kamala kartta Kuusta

Kuinka monta huippuluokan planeettakartografia ja muuta tutkijaa tarvitaan tuottamaan harvinaisen ruma topografinen kartta Kuusta? Yksitoista.

Suomessakin havaittiin paitsi harrastajien, myös kollega Korteniemen toimesta, että Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen (USGS) astrogeologian yksikkö julkaisi taannoin uudet Lunar Reconnaissance Orbiterin laajakuva- ja lasertopografia-aineistoihin perustuvat pohjakartat Kuusta. USGS tuottaa kaikkien kuuhullujen ja muiden planetaarisista asioista pitävien iloksi erinomaisia karttoja ja ohjelmistoja, ja ne ovat vapaasti kaikkien saatavilla. Laatu on lähes aina parasta mitä Maapallolta löytyy, vaikkakaan ei aina ihan täydellistä. Ja sitten välillä tulee tällaisia omituisuuksia.

Minä pidän kartoista. Käytän erilaisia karttoja jatkuvasti, etenkin geologisia ja topografisia karttoja. Oikein vanhat kartat ovat taideteoksia, mutta se on tietenkin asia erikseen. Uudempiakin karttoja ihailen usein ihan vain huvikseni, sillä niistä aina oppii jotain uutta. Tätä USGS:n uusinta topografista karttaa Kuusta minun on kuitenkin hyvin vaikea edes katsoa. Etäisesti muistelen, että olisin joskus jossain kartassa nähnyt vastaavan, aivan kammottavan ja epäintuitiivisen sini–valko–mustan korkeusskaalan, mutta tyypillistä se ei onneksi ole. Mare-tasangoilla sinisävyt vielä toimivat ihan kohtalaisesti, vaikkakaan erotuskykyä ei sävyjen vähäisyyden vuoksi juuri ole. Heti kun siirrytään ylängöille, iskee puistatus. Ylängöt ovat valkoharmaata mössöä sinisin häivähdyksin, ja korkeimmat kohdat ovat mustia. Jestas sentään… Miksei Kuun kohdalla voitu käyttää esimerkiksi samaa violetista ruskeaan ja valkoiseen yltävää perinteistä väriskaalaa kuin vaikkapa erittäin kauniissa ja informatiivisessa Marsin kartassa? 

Nectariksen törmäysallas USGS:n uuden topografisen kartan mukaan. Esimerkiksi altaan lounaisen reunan muodostava Rupes Altai erottuu toki ihan kohtalaisesti, mutta kyllähän tämä kaiken kaikkiaan on kamalan ruma kartta.

Tämä uusi topografinen kartta on tietenkin kartografiselta kannalta tarkastellen paras ja tarkin kartta, joka Kuusta on saatavissa. Mutta tarvitsenko sitä tutkimuksen tekemiseen? En. Tarvitsenko sitä havaitsemiseen tai muuhun harrastushenkiseen toimintaan? En. Aionko tulostaa sen ja laittaa seinääni koristamaan? En taatusti. Nimistöä karttaan ei ole juuri laitettu, joten sen avulla ei voi myöskään löytää mitään tiettyä kohdetta Kuusta. Minun on siis hyvin vaikea kuvitella, että tätä karttaa juuri kukaan tulisi käyttämään, ei nyt jaettavana PDF-tiedostona tai ilmeisesti joskus tulevaisuudessa ilmestyvässä paperimuodossakaan. Kartan pohjana oleva mittausaineisto on sitten tietenkin asia erikseen. Lisäksi tämän topografisen kartan kanssa samassa paketissa ilmestynyt WAC-kuviin perustuva kartta on myös huomattavasti käyttökelpoisempi, ja ennen kaikkea nätimpi. Mutta jos kaunista topografista karttaa Kuusta haluaa katsella, kannattaa ladata vaikkapa Maurice Collinsin lähipuolen kartta. Tätä USGS:n uutukaista tekelettä kannattaa välttää viimeiseen asti, ellei tosiaan jotenkin ihmeesti keksi jonkinlaista todellista käyttöä sille.

Arvio:

Trent M. Hare, Rosalyn K. Hayward, Jennifer S. Blue, Brent A. Archinal, Mark S. Robinson, Emerson J. Speyerer, Robert V. Wagner, David E. Smith, Maria T. Zuber, Gregory A. Neumann, and Erwan Mazarico, 2015. Topographic Map of the Moon. USGS.

P.S. 19.5.2015: Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Kovasti arvostamani Bad Astronomer Phil Plait kutsuu tuoreessa blogimainoksessaan karttaa uskomattoman kauniiksi, ja uhkaa vieläpä vertailla sitä (tai luultavasti lähinnä valokuvaversiota kartasta, eikä minun käsittelemääni topografista karttaa) kaukoputkensa tarjoamaan näkymään. No, voi kai sen niinkin tehdä, jos ei parempia kartoja jostain syystä halua käyttää... Plaitilla syyllistyy myös pahanlaiseen harhaanjohtamiseen. Lähinnä astrofyysikko kun taustaltaan on, ei sinänsä ole ihme, että hän rinnastaa Orientalen törmäysaltaan sen keskusosia täyttävään Mare Orientaleen. Se on valitettavan yleinen ja erittäin vakava moka, jonka useimmiten tekevät hyvää tarkoittavat astrofyysikot tai ylipäätään muut kuin Kuun geologiaa tutkivat. Orientalen tapauksessa virhe vaan on äärimmäisen selvä, koska yhdellä vilkaisulla käy ilmeiseksi, että kyseessä on kaksi täysin eri asiaa, jotka myös syntyivät luultavimmin satojen miljoonien vuosien aikaerolla. Ero altaan ja maren välillä näkyy selvästi myös tuossa yllä olevassa Nectariksen altaan kuvassa – mare-basaltit täyttävät vain altaan keskiosan.

 

Kaksi uutta karttaa, osa 2

Kuten edellisellä kerralla tuli mainittua, on erilaisia Kuun karttoja tällä hetkellä tarjolla runsaasti, osa parempia kuin toiset. Terävimpään kärkeen sijoittuu 21st Century Atlas of the Moon, jonka ovat tehneet Lunar Photo of the Day -sivustostaan nykyisille kuuhulluille luultavasti parhaiten tuttu, Kuuta ammatikseen 1960-luvulta saakka tutkinut Charles A. ”Chuck” Wood yhdessä uusiseelantilaisen Maurice J. S. Collinsin kanssa. Herroista jälkimmäinen on myös LPOD:sta tuttu, ja tehnyt aiemmin mm. upean lähipuolen seinäkartan. Woodin aiemmista kirjoista The Modern Moon – A Personal View ja The Kaguya Lunar Atlas, samoin kuin hänen artikkelinsa Sky & Telescope -lehdessä, ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Chuck Wood on sikälikin poikkeuksellinen tutkija, että hän myös havaitsee edelleen Kuuta omalla kaukoputkellaan.

Kun siis tekijät ovat huippuluokkaa, nousevat  ennakko-odotuksetkin melkoisen korkealle. Wood ja Collins ovat kartastoa tehdessään valinneet yleisökseen lähinnä Kuun havaitsijan, jota kiinnostaa se, mitä kaukoputkessa näkyvät kohteet todellisuudessa geologisessa mielessä ovat. Tähän tarkoitukseen he ovat valjastaneet Lunar Reconnaissance Orbiterin Wide Angle Cameran kuvat, joita yksityiskohtaisemmassa kohteiden esittelyssä tarpeen vaatiessa täydennetään muilla kuvilla. Valitusta lähestymistavasta johtuen esimerkiksi karttalehdillä esitetty nimistö ei yritäkään olla täydellinen, eikä nimien takana olevia henkilöitä mainita. Tällaisiin tarkoituksiin esimerkiksi Busseyn ja Spudiksen The Clementine Atlas of the Moon ja Rüklin Atlas of the Moon ovat paljon parempia lähteitä.

Wood ja Collins ovat selvästi miettineet, mitä hyvässä kuukartassa pitää olla, ja millainen se on käytössä. Erinomaisia, havaitsijaystävällisiä valintoja ovat kirjan kierreselkä, ja näppärä koko (111 sivua, jotka ovat kooltaan noin 21,5 × 28 cm – kätevä koko valokopioitavaksi, jollei halua karttaansa kaukoputken ääreen kostumaan), sekä pehmytkantisuus, joka osaltaan pitää hinnan sopivana. Karttalehtiä on 28 kappaletta, mikä on huomattavasti järjellisempi määrä kuin esimerkiksi Rüklin 76. Samoin karttalehtien esitysjärjestys on järkevämpi: kun Rüklin karttalehdet seuraavat toisiaan itä–länsi-suunnassa alkaen luoteiskulmasta, on Woodin ja Collinsin valintana pohjoisesta etelään ja takaisin etelästä pohjoiseen, alkaen koilliskulmasta. Näin havaitsija säästyy turhalta pläräämiseltä pitkin terminaattoria seikkaillessaan.

Itse karttasivu löytyy atlaksesta aina oikealta, ja vasemmalla esitellään tarkemmin yleensä neljä kohdetta. Kohteiden valinnat ovat pääsääntöisesti onnistuneita, ja lähikuvat laadukkaita. Kohteiden lyhyet kuvaukset ovat ytimekkäitä, ja kuten odottaa sopii, ovat faktat ja tulkinnat kohdillaan. Itseäni toki kismittää, ettei useampia kohteita esitellä tarkemmin, mutta jos ja kun kartaston koko halutaan pitää järjellisenä, on rankkojakin valintoja pakko tehdä.

Varsinaisen lähipuolen kattavan osion lisäksi atlaksesta löytyy myös muita käyttökelpoisia karttoja. Libraatiovyöhykkeet esitellään kahdeksalla kartalla, mutta harmillisesti näiltä alueilta ei ole kohteiden tarkempia kuvauksia. Täysikuu esitellään neljällä Consolidated Lunar Atlaksesta otetulla kuvalla. Näiden kohdalla kirjan muuten erinomainen painojälki ei ole ehkä aivan omimmillaan. Erittäin mielenkiintoinen lisä ovat altaita ja mare-harjanteita korostavat LOLA-topografiadatasta Lunar Terminator Visualization Tool -ohjelmalla tehdyt kartat. Etäpuoli kuitataan neljällä WAC-kuvalla ja yhden sivun yleiskuvauksella. Tämän ohella on tosin syytä huomata, että kukin libraatiokartta yltää parisenkymmentä astetta etäpuolelle. Näiden karttojen lisäksi Apollo-laskeutumispaikat ja osa miehittämättömien alusten laskeutumispaikoista esitellään yhdellä aukeamalla. Ja toki kirjan alussa on kahdeksisen sivua oivallista asiaa Kuun geologiasta.

21st Century Atlas of the Moon on erinomainen kartasto. Täydellinen se ei kuitenkaan ole. Havaitsijana täytyy harmitella sitä, etteivät karttalehdet mene laisinkaan päällekkäin. Toki silloin samalla sivukoolla ja lehtijaolla kohteet olisi pitänyt kartassa esittää pienempinä, mutta ehkä sen hinnan olisi kuitenkin voinut maksaa siitä, että lehdeltä toiselle olisi ollut paljon helpompi hyppiä.

Toinen itseäni häiritsevä ongelma on sitten enemmän koulukunta-, sukupolvi-, ja kielipoliittinen kysymys (kuten kirjan alussa kyllä myönnetään) – toisin sanoen ihan puhtaasti makuasia – mutta nyppii se silti. Wood ja Collins eivät nimittäin kartastossaan käytä systemaattisesti IAU:n hyväksymiä nimiä, vaan englanti puskee erittäin vahvasti läpi, eikä kohteiden virallisia nimiä aina edes mainita. Esimerkiksi Rupes Rectaa on turha tekstistä etsiä, vaikka se hakemistosta löytyykin, sillä siitä käytetään itse tekstissä vain nimeä Straight Wall. Vuoristot eivät ole ”montes” vaan ”mountains”, laavakanavat tai siirrokset ovat ”rille” eivätkä ”rima”, ja niin edelleen. Kun itse on oppinut aina ajattelemaan Kuun kohteita niiden nykyisin virallisilla latinalaisilla nimillä, on tämä englannin pakkosyöttö todella ärsyttävää. Mutta kukin taaplaa tyylillään.

Jonkin verran kartastoon on jäänyt turhia painovirheitä ja muita pieniä kömmähdyksiä, mutta ne on onneksi enimmäkseen listattuna kirjan Wiki-sivulla (sivun osoitetta tosin ei tainnut olla kirjassa mainittuna). Näin kirjojen ystävän mielestä suuri plussa ja hieno ele on se, että omakustanteena tehty kirja tulee Chuck Woodin nimikirjoituksella varustettuna.

Todellista käyttökokemusta kirjasta kaukoputken ääressä itselläni on vielä olosuhteiden pakosta hyvin niukasti, mutta rohkenisin silti väittää, että aloittelevalle havaitsijalle tämä on paras kartasto, ja pidempään Kuuta ihailleelle lähestulkoon välttämätön, mikäli Kuun geologia omin silmin havaittuna yhtään kiinnostaa. Kun tätä käyttää yhdessä Virtual Moon Atlaksen kanssa, on tarve muille kartastoille monessa suhteessa aika vähäinen. Veikkaisin, että parempaa Kuun kartastoa saadaan odotella melkoinen tovi.

Teksti:

Kuvitus:

Yleisarvio:

Charles A. Wood ja Maurice J. S. Collins: 21st Century Atlas of the Moon. Lunar Publishing, UIAI Inc., 2012, 111 s.