Kuinka monta huippuluokan planeettakartografia ja muuta
tutkijaa tarvitaan tuottamaan harvinaisen ruma topografinen kartta Kuusta?
Yksitoista.
Suomessakin havaittiin paitsi harrastajien, myös kollega Korteniemen toimesta, että Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen (USGS) astrogeologian yksikkö julkaisi taannoin uudet Lunar Reconnaissance Orbiterin laajakuva- ja
lasertopografia-aineistoihin perustuvat pohjakartat Kuusta. USGS tuottaa kaikkien kuuhullujen ja muiden planetaarisista
asioista pitävien iloksi erinomaisia karttoja ja ohjelmistoja, ja ne ovat
vapaasti kaikkien saatavilla. Laatu on lähes aina parasta mitä Maapallolta
löytyy, vaikkakaan ei aina ihan täydellistä. Ja sitten välillä tulee tällaisia
omituisuuksia.
Minä pidän kartoista. Käytän erilaisia karttoja jatkuvasti,
etenkin geologisia ja topografisia karttoja. Oikein vanhat kartat ovat
taideteoksia, mutta se on tietenkin asia erikseen. Uudempiakin karttoja ihailen
usein ihan vain huvikseni, sillä niistä aina oppii jotain uutta. Tätä USGS:n
uusinta topografista karttaa Kuusta minun on kuitenkin hyvin vaikea edes
katsoa. Etäisesti muistelen, että olisin joskus jossain kartassa nähnyt
vastaavan, aivan kammottavan ja epäintuitiivisen sini–valko–mustan
korkeusskaalan, mutta tyypillistä se ei onneksi ole. Mare-tasangoilla sinisävyt
vielä toimivat ihan kohtalaisesti, vaikkakaan erotuskykyä ei sävyjen
vähäisyyden vuoksi juuri ole. Heti kun siirrytään ylängöille, iskee puistatus.
Ylängöt ovat valkoharmaata mössöä sinisin häivähdyksin, ja korkeimmat kohdat
ovat mustia. Jestas sentään… Miksei Kuun kohdalla voitu käyttää esimerkiksi
samaa violetista ruskeaan ja valkoiseen yltävää perinteistä väriskaalaa kuin
vaikkapa erittäin kauniissa ja informatiivisessa Marsin kartassa?
Nectariksen törmäysallas USGS:n uuden topografisen kartan mukaan. Esimerkiksi altaan lounaisen reunan muodostava Rupes Altai erottuu toki ihan kohtalaisesti, mutta kyllähän tämä kaiken kaikkiaan on kamalan ruma kartta. |
Tämä uusi topografinen kartta on tietenkin kartografiselta
kannalta tarkastellen paras ja tarkin kartta, joka Kuusta on saatavissa. Mutta
tarvitsenko sitä tutkimuksen tekemiseen? En. Tarvitsenko sitä havaitsemiseen
tai muuhun harrastushenkiseen toimintaan? En. Aionko tulostaa sen ja laittaa
seinääni koristamaan? En taatusti. Nimistöä karttaan ei ole juuri laitettu,
joten sen avulla ei voi myöskään löytää mitään tiettyä kohdetta Kuusta. Minun
on siis hyvin vaikea kuvitella, että tätä karttaa juuri kukaan tulisi käyttämään,
ei nyt jaettavana PDF-tiedostona tai ilmeisesti joskus tulevaisuudessa
ilmestyvässä paperimuodossakaan. Kartan pohjana oleva mittausaineisto on sitten
tietenkin asia erikseen. Lisäksi tämän topografisen kartan kanssa samassa
paketissa ilmestynyt WAC-kuviin perustuva kartta on myös huomattavasti
käyttökelpoisempi, ja ennen kaikkea nätimpi. Mutta jos kaunista topografista
karttaa Kuusta haluaa katsella, kannattaa ladata vaikkapa Maurice Collinsin lähipuolen kartta. Tätä USGS:n uutukaista tekelettä kannattaa välttää viimeiseen asti,
ellei tosiaan jotenkin ihmeesti keksi jonkinlaista todellista käyttöä sille.
Arvio:
Trent M. Hare, Rosalyn
K. Hayward, Jennifer S. Blue, Brent A. Archinal, Mark S. Robinson, Emerson J.
Speyerer, Robert V. Wagner, David E. Smith, Maria T. Zuber, Gregory A. Neumann,
and Erwan Mazarico, 2015. Topographic Map of the Moon. USGS.
P.S. 19.5.2015: Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Kovasti arvostamani Bad Astronomer Phil Plait kutsuu tuoreessa blogimainoksessaan karttaa uskomattoman kauniiksi, ja uhkaa vieläpä vertailla sitä (tai luultavasti lähinnä valokuvaversiota kartasta, eikä minun käsittelemääni topografista karttaa) kaukoputkensa tarjoamaan näkymään. No, voi kai sen niinkin tehdä, jos ei parempia kartoja jostain syystä halua käyttää... Plaitilla syyllistyy myös pahanlaiseen harhaanjohtamiseen. Lähinnä astrofyysikko kun taustaltaan on, ei sinänsä ole ihme, että hän rinnastaa Orientalen törmäysaltaan sen keskusosia täyttävään Mare Orientaleen. Se on valitettavan yleinen ja erittäin vakava moka, jonka useimmiten tekevät hyvää tarkoittavat astrofyysikot tai ylipäätään muut kuin Kuun geologiaa tutkivat. Orientalen tapauksessa virhe vaan on äärimmäisen selvä, koska yhdellä vilkaisulla käy ilmeiseksi, että kyseessä on kaksi täysin eri asiaa, jotka myös syntyivät luultavimmin satojen miljoonien vuosien aikaerolla. Ero altaan ja maren välillä näkyy selvästi myös tuossa yllä olevassa Nectariksen altaan kuvassa – mare-basaltit täyttävät vain altaan keskiosan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti