Kaksi uutta karttaa, osa 1

Kuun havaitsemisesta innostuneita tai muuten vain Kuun kartoista pitäviä on viime aikoina hemmoteltu. The Kaguya Lunar Atlas ilmestyi toissa vuonna (siis 2011), The Clementine Atlas of the Moonista on juuri ilmestynyt uusi ajantasainen ja korjattu(?) painos, jota tosin en ole vielä päässyt näkemäänkään, ja Virtual Moon Atlas -ohjelmistosta julkaistiin syksyllä uusi versio. Lisäksi havaitsijoiden käyttöön tuli viime vuonna (2012) kaksi uutta tai uusvanhaa karttaa, joita molempia olen viime aikoina lueskellut ja ihaillut.

Kartoista se uusvanha on The Cambridge Photographic Moon Atlas, tekijöinään Alan Chu, Wolfgang Paech, Mario Weigand ja Storm Dunlop. Saksaksi teos ilmestyi jo 2010, ja nyt siis englanniksi Storm Dunlopin kääntämänä. Kirjan saksalainen versio oli sekin jo käännös, sillä sen pohjana oli Alan Chun The Photographic Moon Book vuodelta 2003. Käännöstekstin uudelleenkääntäminen ei ole tehnyt lopputuloksesta järin sulavaa. Valitettavasti vain tönkköys ei ole tekstien suurin ongelma. En ole kaikkia johdannon ja varsinaisen kartasto-osan tekstejä lukenut, mutta asiavirheitä on joukossa järkyttävän paljon. Eikä kyse ole painovirheistä (joita on turhan paljon) tai pienistä virheellisistä yksityiskohdista (joita myös riittää), vaan usein perustavanlaatuisista virhekäsityksistä koskien Kuun geologiaa. Seuraavassa pieni otanta kirjan lukemattomista virheistä.

Törmäysaltaiden ja niitä täyttävien mare-basalttien geneettinen ja ajallinen ero ei tunnu tekijöille olevan ollenkaan selvä, vaikka kyse on yksi Kuun geologian perustavimmista opinkappaleista, vaan paikoin allas ja sen keskusosat myöhemmin täyttävä mare rinnastetaan suoraan toisiinsa. Lisäksi törmäysaltaiden annetaan ymmärtää joko syntyneen Kuun kuoren ollessa sula, tai sulattavan törmäyksessä kuorta niin laajalti, että altaiden renkaat syntyisivät samoin kuin aallot veteen heitetyn kiven ympärille. Kielen kankeutta kuvastaa, ettei kyseisestä virkkeestä todellakaan tiedä, kumpaa täysin väärää tulkintaa tarkoitetaan. Todellisuudessa törmäysaltaiden ulommat renkaat (kuten esimerkiksi Orientalen Cordilleran ja Outer Rookin renkaat) ovat täysin kiinteään kiviainekseen syntyneitä syviä normaalisiirroksia, sisärenkaan (Orientalen Inner Rookin rengas) vastatessa todennäköisimmin romahtaneen keskuskohouman synnyttämää keskusrengasta.

Kraattereiden heitteleen annetaan useassa kohdin ymmärtää olevan sulaa, vaikka todellisuudessa sula muodostaa vain pienen osan heitteleestä. Samalla tekijät unohtavat, että suurin osa sulasta jää kraatterin sisäpuolelle, joten törmäyssulan täyttämiä kraatterien pohjia kuvaillaan myöhempien laavojen täyttämiksi. Tychon ympärillä näkyvää tummaa kehää, joka todellakin sisältää runsaasti sulaa (käytännössä suurelta osin lasia), kehotetaan havaitsemaan valon osuessa alueelle vinosti, kun todellisuudessa kehä on silloin näkymätön, mutta loistaa silmiinpistävästi täydenkuun aikaan. Suoraa Vallia eli Mare Nubiumin Rupes Rectaa kuvaillaan absurdisti ilmaisulla ”a typical lunar undulation, an embankment”, vaikka kyseessä on Kuun komein muualla kuin törmäysaltaan renkaalla havaittava normaalisiirros, ja siis kaikkea muuta kuin tyypillinen piirre. Lisäksi Nubiumin laavojen väitetään muokanneen Suoraa Vallia, vaikka Suora Valli leikkaa laavoja ja on siis näitä nuorempi. Samanlainen ajallinen järjettömyys löytyy johdannosta Sinus Iridumin ja Imbriumin kohdalta, vaikka itse karttaosiossa Sinus Iridumin aivan oikein todetaan olevan Imbriumin allasta nuorempi, mutta Mare Imbriumia vanhempi.

Monikulmaisille kraattereille kirjassa tarjotaan syntyteoriaksi aivan käsittämätöntä hidasta erittäin loivaa törmäystä, ja seismisten aaltojen ja ääntä nopeampien shokkiaaltojen erosta tekijät tuntuvat olevan aivan ulalla, jne. osv. etc. usw. Ja kaikki tämä siis lukematta likikään kaikkia tekstejä, vastaavia ja mahdollisesti pahempiakin vääriä käsityksiä kirjasta varmasti löytyy paljon lisääkin. Tekstistä paistaa läpi paitsi jäsentelemättömyys ja käännöksen käännös, myös huonoimmassa mahdollisessa mielessä se, että kirja on asiastaan tavattoman innostuneen, mutta faktoistaan pahasti pihalla olevan harrastajan kirjoittama, eikä tekstiä ole missään vaiheessa näytetty yhdellekään asiantuntijalle.

Vaikka siis The Cambridge Photographic Moon Atlaksen tekstit on ehdottomasti parempi jättää lukematta tai ainakin uskomatta, ei kartasto kuitenkaan täydellinen vikatikki ole. Kartastossa ei noudateta mitään systemaattista ruutujakoa, vaan Kuu kuvataan 69:ssä alueessa, joista useimmille annetaan yksi aukeama. Kustakin alueesta on yleensä puolisen tusinaa kuvaa. Koko Kuun lähipuolta näkymät eivät kata, mutta puutteet eivät kovin suuria tai merkittäviä vaikuttaisi olevan. Etäpuoli kuitataan yhdellä pienellä huonolla kuvalla.

Kuun valokuvaajina herrat Chu, Paech, ja Weigand ovat alan ehdottomia huippuja, joten kuvien laatu, samoin kuin kiinalainen painojälki, ovat erinomaisia. Reilussa parissa sivussa myös käsitellään pintapuolisesti nykyisen harrastajakuvauksen ja kuvankäsittelyn pääperiaatteet. Erittäin ansiokasta kartastossa on se, että samoja kohteita esitellään useampien eri valaistusolosuhteissa otettujen kuvien avulla. Jokainen omakohtaiseti Kuuta kaukoputkella havainnut tietää, että Kuun pinnanmuodot muuttavat ulkonäköään dramaattisesti Auringon korkeuden mukaan, joten eri valaistusolosuhteiden kuvaparit ovat todella hyödyllisiä. Ikävämpi puoli taas ainakin itselleni on se, ettei kuviin ole kovinkaan kattavaa nimistöä lisätty. Nyt kartastoa on toki kauniimpi katsella kun se ei ole täynnä nimiä, mutta itse kaipaisin niitä kyllä lisää. Myös vaihtelevat marginaalit ja yleensä kokonaan puuttuvien sisämarginaalien myötä sivujen taitokseen katoavat yksityiskohdat silloin tällöin häiritsevät.

Loistavan kuvituksensa ansiosta, ja koska kirja on etenkin kovakantiseksi varsin edullinen (Amazon myy sitä alle 40:llä dollarilla), The Cambridge Photographic Moon Atlas on suositeltava hankinta pahemmanlaatuisille kuuhulluille, joilla jo muitakin karttoja Kuusta on, kuten esimerkiksi jo yllä mainittu erinomainen Ben Busseyn ja Paul Spudiksen The Clementine Atlas of the Moon, tai Antonin Rüklin klassinen piirretty Atlas of the Moon Kuun lähipuolesta. Ainoaksi Kuun kartastoksi, tai etenkään Kuun geologian alkeisoppikirjaksi sitä ei missään nimessä kannata hankkia. Tekstiensä puolesta sitä on valitettavasti pidettävä erinomaisena esimerkkinä jollei nyt aivan tyyten niin ainakin lähes täysin pieleen menneestä hyvästä yrityksestä. Toinen viime aikoina käsissäni kulunut uusi atlas onkin sitten monessa mielessä ihan toista maata kuin Chun ja kumppaneiden kaunis, mutta pahasti harhaanjohtava tekele. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Tekstit:

Kuvitus:

Kokonaisarvio: 

 



Alan Chu, Wolfgang Paech, Mario Weigand ja Storm Dunlop: The Cambridge Photographic Moon Atlas. Cambridge University Press, 2012, 191 s.