Harvinaista Apollo 17 -herkkua

Tänä yönä, 21.–22.3.2018 klo 00.00–01.00 (siis torstain 22.3. puolella) on tarjolla harvinaisen kiinnostava suora lähetys 49^th Lunar and Planetary Science Conference -kokouksesta Houstonista. LPSC-kokous on etenkin planeettageologien ja kraatteritutkijoiden tärkein vuosittainen konferenssi. 

Tänä yönä kokouksessa järjestetään Apollo 17 -lennon 45-vuotisjuhlallisuuksien merkeissä ainakin etukäteen erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava paneelikeskustelu. Paneelissa ovat mukana Apollo 17:n kuumodulin pilotti Jack Schmitt, Apollo 17:n lennonjohtajana toiminut Gerry Griffin, ja mm. Apollo 17:n takahuonegeologina häärännyt Jim Head. Puhetta johtaa etenkin Kuun ja muiden maankaltaisten planeettojen spektroskopian uranuurtaja Carle Pieters.

Paneelin lisäksi Apollo 17 on muutenkin hyvin esillä kokouksessa, sillä tänään pidetään Taurus-Littrow'n laakson geologiasta istunnot niin aamu- kuin iltapäivälläkin.

Suoraa lähetystä pääsee seuraamaan tästä linkistä. 

Jack Schmitt Taurus-Littrow'n laaksossa Apollo 17:n kolmannella kuukävelyllä (station 6). Kuva: NASA / Apollo 17 / AS17-146-22294.

---

Oma panokseni tämän vuoden LPSC-kokoukseen koskee Lappajärven tutkimushistoriaa ja mahdollista tulevaisuutta, ja on luettavissa täällä.
P.S. Mainittakoon vielä se, että 14.3. Maaseudun tulevaisuudessa ilmestyneen Lappajärvi-haastattelun lyhyempi verkkoversio on puolestaan luettavissa täällä.

---

P.P.S. 22.3.2018: Olipa erinomaisen viihdyttävä keskustelutuokio! Jos tuota livelähetystä ei päässyt näkemään, kannattaa käydä sivulla myöhemmin uudestaan katsomassa, josko sinne ilmestyisi tallenne keskustelusta. Luultavasti ilmestyy, sillä muitakin tallenteita siellä LPSC:n muusta kuin puhtaan tutkimuksellisesta annista on. Jos Kuu ja sen geologinen tutkimus, Apollo-lennot, tai esimerkiksi tulevaisuuden miehitetyt avaruuslennot Kuuhun ja Marsiin vähääkään kiinnostavat, on tuo Griffinin, Schmittin ja Headin keskustelu ja kysymyksiin vastaaminen erittäin antoisaa seurattavaa.

Olen tietysti kaikkea muuta kuin objektiivinen tarkkailija, mutta mielestäni kaksi viestiä nousi keskustelussa selvästi esiin: Kuuhun on pakko palata ennen kuin voidaan vakavasti kuvitellakaan miehitettyjen Mars-lentojen suunnittelua. Toiseksi, koulutettu geologi on tutkimuksen kannalta hyödyllisyydessään ja tehokkuudessaan täysin eri suuruusluokkaa kuin miehittämättömät kulkijat. Sitä vaan jotenkin toivoisi, että suomalaiset asiantuntijatkin edes joskus sattuisivat perehtymään sellaisten ihmisten näkemyksiin, jotka oikeasti kokemuksensa perusteella tietävät, mistä puhuvat. Kuten vaikkapa sellaisten kuin Gerry Griffin, Jack Schmitt ja Jim Head.

Huomasin vahingossa käyttäneeni jutun ykköskuvana samaa klassista kuvaa Jack Schmittistä kuin aiemminkin, ja sellainenhan on tietenkin melkoisen tylsää. Tässäpä siis toinen, jossa Jack Schmitt on 11.12.1972 ensimmäisen kuukävelyn ensimmäisellä tutkimuspisteellä. Niin tämän kuin edellisenkin kuvan luonnollisesti otti Gene Cernan. Kuva: NASA / Apollo 17 / AS17-134-20426.

P.P.P.S. Ja keskustelun tallenne näköjään on jo sivulla.

Löytöretki Lapuan luontoon

Lapualla, Rasti-Simpsiön majalla, osoitteessa Mastontie 87, järjestetään keskiviikkona 28.3.2018 klo 18 alkaen Löytöretki Lapuan luontoon -tapahtuma. Sen järjestää Aisapari ry. Tapahtumassa Heikki Alakarhu esittelee Luontomatkailun mahdollisuudet ja muodot -hankkeen tuloksia, ja meikäläinen antaa hieman sivustatukea Lapuan geologisesti kiinnostavien kohteiden osalta. Kalvosulkeisia ei pitäisi olla luvassa, vaan ennemminkin uusia ideoita luontoliikunnan mahdollisuuksiin Lapualla (ja ideoita soveltaen tietenkin muuallakin). Tilaisuus on luonnollisesti kaikille avoin ja maksuton, mutta vehnästarjoilua silmällä pitäen ennakkoilmoittautumisia toivotaan.

P.S. 2.4.2018: Omasta puolestani kiitokset mainiosti onnistuneen tilaisuuden lukuisille osallistujille mielenkiinnosta ja hyvistä kysymyksistä!

Lisää doomeja

Eilisessä raapustelussani oli ohimennen puhetta Cauchyn alueen doomeista, eli matalista kupolimaisista tuliperäisistä rakenteista. Doomit ovat havaintokohteina hivenen vaikeampia kuin vaikkapa tavalliset törmäyskraatterit, sillä ne ovat hyvin laakeita muodostumia. Ne kohoavat yleensä vain muutamia satoja metrejä ympäristönsä yläpuolelle. Niinpä ne näkyvät parhaiten aivan paikallisen auringonnousun tai -laskun tuntumassa, kun Aurinko paistaa matalalta ja luo laakeista doomeistakin pitkiä varjoja ympäröivälle tasangolle.

Dial-a-Moonin näkemys Kuusta 21.2.2018 klo 19.00. Arago ja sitä 

ympäröivät doomit Arago Alfa ja Beta on merkitty keltaisella ympyrällä. 
Osasuurennoksessa ne erottuvat kumpareina Aragon länsi- ja pohjoispuolilla.
Aragon läpimitta on 25 km.  

Kuva: NASA Scientific Vizualization Studio / Ernie Wright / T. Öhman.

Tänään havaintokeli oli huomattavasti huonompi kuin eilen, sillä havainnot piti tehdä stratocumulus stratiformis translucidus perlucidus -pilven läpi, ja ilman väreily oli melkoisen paha. Se ei kuitenkaan estänyt kraatteri Aragon pohjois- ja länsipuolella olevia Arago Alfa ja Arago Beta -doomeja näkymästä, vaikkeivat ne enää aivan terminaattorilla olleetkaan. Aragon doomit ovat läpimitaltaan parisenkymmentä kilometriä, ja kohoavat noin kolmesataa metriä ympäröivien Mare Tranquillitatiksen basalttisten laavojen yläpuolelle.

Saadakseni doomeista hieman paremman käsityksen, leikin aina yhtä viihdyttävällä LRO QuickMapin perspektiivikuvien luontiin ja katseluun tarkoitetulla työkalulla. Koska doomit ovat niin äärimmäisen loivapiirteisiä pinnanmuotoja, piti korkeusmittakaavaa liioitella reippaasti, jotta doomien muodoista pääsi jyvälle. Alla oleva suttuisehko perspektiivikuva näyttää Aragon länsipuolella olevan Arago Betan topografialtaan kymmenkertaisesti liioiteltuna.

Arago Beta nähtynä lännestä kohti itää, pohjoinen vasemmalla. Kuvan korkeuseroja on liioiteltu kymmenkertaisesti. Doomin halkaisija on suunnilleen 20 km. ACT-REACT QuickMapin avulla LRO-luotaimen aineistoista luotu perspektiivikuva. Kuva: NASA / ASU / LRO / ACT-REACT QuickMap / T. Öhman.

Kuu kuvattuna Äänekosken Likolahdessa 21.2.2018
klo 19.27. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70 -digipokkari,
kevyt Photoshoppaus. Kuva: T. Öhman.

Aragon doomien tarkemman olemuksen selvittelyyn pitäisi kuitenkin panostaa huomattavasti enemmän aikaa ja tarmoa. Silloin saattaisi selvitä esimerkiksi se, ovatko ne aitoja tulivuoria, joista on pinnalle purkautunut laavaa, vai ovatko ne kenties esimerkiksi lakkoliittejä, joissa purkaus ei ole yltänyt pinnalle asti, vaan on jämähtänyt syvemmälle ainoastaan pullistaen Kuun pintaosia.

Ehkäpä Aragon doomien pariin tulee siis jossain vaiheessa vielä palattua. Havaintokohteina ne ainakin ovat kiinnostavia.

Kuuhulluuden olemuksesta

Reilun viiden vuoden jälkeen syntyneen sadannen Hieman Kuusta -blogitekstin kunniaksi voi kai kerrankin heittäytyä hieman tavallista introspektiivisemmaksi.

Kuu Äänekosken Likolahdessa kuvattuna 20.2.2018 klo 

18.14. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70 -digipokkari, 

kevyt Photoshoppaus. Kuva: T. Öhman.

Vietin tänä iltana kuudentoista asteen pakkasessa yli kaksi tuntia tutkiskellen kiertolaisemme kauniita pinnanmuotoja. En voinut kuin jälleen kerran ihastella Janssenin^* kulmikasta muotoa ja mietiskellä, mikä on mahtanut synnyttää Rimae Janssenin niin kauas meristä. Piccoloministä kohti luodetta syvälle pimeyteen tunkeutunut Rupes Altai muistutti minua dramaattisella ulkomuodollaan siitä, miksi Nectaris on törmäysaltaiden joukosta suosikkini. Proclus^* ja Petavius B^*, sekä kraatteripari Messier ja Messier A^* taas olivat jo ehtineet sen verran pitkälle päivän puolelle, että niiden säteet näkyivät jo varsin hyvin, osoittaen näiden kraatterien syntyneen loivalla kulmalla tapahtuneiden törmäysten seurauksena.

Rupes Cauchy^* ja sen eteläpuolella sijaitsevat tuliperäiset Cauchy Taun ja Cauchy Omegan doomit näkyivät nopeasti hieman enemmänkin kuusta sisältävää havaintohorisonttiniani kohti laskeneessa Kuussa yllättävän hyvin. Yllättävää tässä oli se, että ne olivat kuitenkin ehtineet jo etääntyä yön ja päivän rajalta eli terminaattorilta. Cauchyt ovat loistavia esimerkkejä siitä, että Kuussa on törmäyskraattereiden lisäksi myös erittäin runsaasti kiehtovia tektonisia ja vulkaanisia rakenteita, jotka näkyvät jo pienillä 40 vuotta vanhoilla havaintolaitteilla, joille nykyisin lähinnä hymähdellään nostalgisesti. Ja vaikka kraatteritutkija henkeen ja vereen olenkin, ovat monet kuuhavaitsijaminäni kannalta kiinnostavimmat kohteet muita kuin törmäyskraattereita.

Terminaattorin nopea liike yhdessä Kuun kiertoliikkeen heilahtelujen ja Suomen havaintomahdollisuuksia tehokkaasti rajoittavien säiden kanssa aiheuttaa sen, ettei Kuussa käytännössä koskaan tule vastaan täsmälleen samanlaista näkymää. Tästä näkyi kouriintuntuva esimerkki: Posidoniuksen "tuplareuna" ja muutenkin erikoislaatuinen pohja aiheuttivat sen, että Posidoniuksen ulkonäkö muuttui tänä iltana hyvin nopeasti sen työntyessä yhä pidemmälle Kuun uuteen aamuun. Ilta osoitti jälleen sen, ettei Kuuta havaitessa todellakaan pääse pitkästymään.

Dial-a-Moonin näkemys Kuusta 20.2.2018 klo 18.00.

Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / Ernie Wright.

Vallis Capellaa ja pitkästi yli 500-kilometristä Vallis Rheitaa katsellessani en voinut välttyä siltä tutulta tuntemukselta, että Kuun geologia on suurimmilta osin törmäysaltaiden geologiaa. Kuun, sen paremminkin kuin muidenkaan maankaltaisten planeettojen kehitystä ei voi ymmärtää perehtymättä törmäyksiin ja niiden jälkeensä jättämiin pienempiin ja etenkin suurempiin rakenteisiin. Ja vaikka todisteet ovat olleet kaikkien nähtävillä viimeisten neljänsadan vuoden ajan, ei ole kulunut kuin vajaat seitsemänkymmentä vuotta siitä, kun Kuun törmäyksiä ja törmäysaltaita alettiin Ralph Baldwinin johdolla hiljalleen ymmärtää. On hurjaa ajatella, että altaat ovat olleet olemassa nelisen miljardia vuotta, ihmislajimme on ehtinyt katsella niitä pari–kolmesataatuhatta vuotta, mutta vasta yksi ihmisikä sitten alkoi ymmärryksemme olla sillä tasolla, että pystyimme luomaan kutakuinkin järkeviä ajatusrakennelmia niiden selittämiseksi. Kuinka paljon enemmän ymmärrämme silloin, kun kraattereita on ehditty tutkia muutama tuhat vuotta, kuten vaikkapa tähtitiedettä tai matematiikkaa nykyisin?

Kuuhulluuteni alkoi täällä Äänekoskella tuollaiset kolmekymmentä vuotta sitten. Se johdatti minut kraatteri- ja planeettatutkimuksen pariin. Harrastuksesta tuli ammatti, mikä on tietenkin sekä siunaus että kirous. Siunauksellista siinä on etenkin se, että mitä enemmän Kuusta ja sen pinnanmuotojen synnystä oppii, sitä hauskempaa on palata takaisin siihen, mistä kaikki alkoi: talvipakkaseen kaukoputken ääreen. 

---

^*Janssenin ja Cauchyn alueet, sekä vinojen törmäysten synnyttämät Proclus, Petavius B ja Messier & Messier A ovat kevään havaintokauden äänestyskohteina Ursan Kuu ja planeetat -harrastusryhmän Kuukohteita pintaa syvemmältä 7 -äänestyksessä. Äänestyksen voittaneesta kohteesta kirjoittelen artikkelin, jonka on tarkoitus ilmestyä kesän Zeniitti-verkkolehdessä. 

Google Lunar X-Prize jäi voittamatta

Kieltämättä Peter Diamandisin ja Marcus Shinglesin tämänviikkoinen ilmoitus siitä, ettei yksikään Google Lunar X-Prizesta kilpailleista viidestä joukkueesta tule saavuttamaan kisan tavoitetta maaliskuun lopun määräaikaan mennessä, oli melkoinen pettymys. Yllätys se ei ollut, mutta pettymys yhtä kaikki. Kisassahan oli tarkoitus yksityisin varoin saada alus laskeutumaan pehmeästi Kuun pinnalle, kulkea puoli kilometriä, ja lähettää takaisin Maahan HD-tasoista videota ja kuvia.

Kaikkiaan kisassa pärjänneille oli tarkoitus jakaa 30 miljoonaa dollaria, sekä runsaasti mainetta ja kunniaa. Jos tavoite olisi onnistunut, olisi se ollut yksityisten avaruusyhtiöiden ensimmäinen kurotus Maan kiertorataa kauemmas. Kisan tavoitteiden saavuttaminen olisi muuttanut käsitystä siitä, kuka pystyy kuulaskeutumisen kaltaiseen tekniseen, taloudelliseen ja tieteelliseen haasteeseen vastaamaan. Toistaiseksi siihen ovat kyenneet vain Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Kiina.

Vaikka itse kisa nyt lässähtikin, ei kyse silti ollut täysin turhasta touhusta. Kisan saama suuri huomio niin verkossa kuin perinteisenkin median puolella on pitänyt Kuuta esillä etenkin Yhdysvalloissa aikana, jolloin NASA ei ole saanut osoittaa kiinnostustaan Kuuta kohtaan. Epäilemättä satoja ihmisiä eri puolilla maailmaa työllistäneet joukkueet ovat keksineet asioita, jotka tulevat hyödyttämään avaruustutkimusta ja muuta ihmistoimintaa. Vielä tärkeämpää on, että lukemattomat ihmiset ovat kiinnostuneet Kuusta ja kuulennoista Google Lunar X-Prizen ansiosta.

Vaikka Google Lunar X-Prize minusta siis olikin kannatettava hanke, eivät yksityisyritysten kuulennot kuitenkaan välttämättä ole automaattisesti vain positiivinen asia. Vaikka X-Prizesta kilpailleilla joukkueilla olikin hankkeissaan mukana myös tiedenäkökulma, on niiden yrityksinä kuitenkin perimmäisenä tarkoituksena tietenkin tehdä rahaa. Sitä kuitenkin lapsenomaisesti haluaisi uskoa, että Kuun ja ylipäätään avaruuden tutkimusta voitaisiin tehdä "jalommistakin" lähtökohdista kuin pelkästään rahan takia. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö bisnesajattelu Kuussa johtaisi ihan samoihin epäkohtiin kuin täällä Maassakin. Tosiasia kuitenkin tällä hetkellä näyttäisi olevan, että yritykset menevät Kuuhun, ja luultavasti ne tulevat olemaan siellä merkittävämpiä toimijoita kuin valtiolliset avaruusjärjestöt.

Jos vaihtoehdot ovat, että Kuuhun palataan bisneksen ehdoilla tai ei ollenkaan, ei valinta ole helppo. Sen verran kuuhullu kuitenkin olen, että kyllä minä voin yksityistenkin kuulentojen kanssa elää. Kovin kauaa siihen ei enää mene, ja vaikka Google Lunar X-Prize jäikin joukkueilta nyt saamatta, pitäisin suurena ihmeenä, jollei yksikään joukkueista lähivuosina tavoitteessa onnistuisi. Niillä on kuitenkin takanaan jo lähes vuosikymmenen kehitystyö ja sikäli merkittävä etumatka muihin Kuuhun pyrkijöihin nähden. On täten epätodennäköistä, että tiimit tässä vaiheessa lyövät hanskat naulaan.

Elämme siis kiistatta mielenkiintoisia aikoja, vaikka kilpajuoksussa Kuuhun onkin nyt hetkellinen lönköttelyvaihe.

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto onnistuivat laskeutumaan Kuuhun jo yli 50 vuotta sitten, Kiinakin neljä vuotta sitten. Yritykset sen sijaan eivät siihen maaliskuun 2018 määräaikaan mennessä pystyneet. Kuvassa NASAn miehittämättömän Surveyor 1 -laskeutujan varjo Kuun pinnalla vuonna 1966. Kuva: NASA / JPL / Surveyor 1 / PIA02976.

Keskitalven kuunpimennys

Iltapäivän ja alkuillan kuluessa Kuun noustessa keskiviikkona 31.1.2018 tapahtuu täydellinen kuunpimennys. Harmillisesti pimennys näkyy hyvin matalalla ja alkuosiltaan vieläpä valoisalla taivaalla, sillä Kuu nousee pimentyneenä Auringon ollessa vielä horisontin yläpuolella. Ainoastaan pohjoisimmassa Inarin ja Utsjoen Lapissa (mutta ei Enontekiön Lapissa) pimennyksen täydellinen vaihe näkyy koillishorisontissa kokonaan. Pohjois-Pohjanmaalta Kaakkois-Suomeen ulottuvan linjan lounaispuolella täydellinen vaihe ei puolestaan näy lainkaan. Toisin sanoen maantieteellisesti suurimmassa osassa maata täydellistä vaihetta pääsee kelin salliessa ihailemaan edes hetkellisesti, joskin väestön jakauman kannalta tilanne on toki hyvinkin toisenlainen.

Koko pimennystä alun osittaisine (alkaa klo 13.48) ja puolivarjopimennyksineen (alkaa jo 12.51) ei pääse näkemään mistään päin Suomea. Pimennyksen loppu on sen sijaan näkyvissä kaikkialla maassamme. Eteläisessä Suomessa pimennyksen havaitseminen tosin vaatii jo harvinaisen hyvää havaintopaikkaa, sillä osittaisenkin vaiheen päättyessä klo 17.11 on Kuu esimerkiksi Helsingissä vain noin neljän asteen korkeudella. Alla olevasta kuvasta ja kohtalaisen sekavasta taulukosta pimennyksen näkyminen selvinnee halukkaille hieman yksityiskohtaisemmin.

Tammikuun lopun kuunpimennyksen vaiheet. Puoli- ja täysvarjo eivät näy taivaalla. Aineisto: Fred Espenak, NASA GSFC emeritus. Täysikuukuva: NASA / Sean Smith. Kuva: T. Öhman.

Näkemisen ja kuvaamisen ohella pimennystä voi yrittää havaita hieman tarkemminkin. Täysin pimentyneen Kuun kirkkautta voi arvioida viisiportaisen Danjonin asteikon avulla. Lisäksi voi havainnoida, mitä yksityiskohtia pimentyneestä Kuusta pystyy paljain silmin näkemään. Havaitsijakollegat Matti Helin ja Veikko Mäkelä kirjoittivat asiasta tarkemmin Zeniitti-verkkolehden blogiin, joten kannattaa käydä lukaisemassa. Havainnot voi tietenkin myös raportoida Ursan Taivaanvahtiin, jolloin niistä on iloa muillekin.

Koska pimennys tapahtuu niin matalalla, riittää vähäinenkin puusto tai pilvenhussakka horisontissa estämään pimennyksen havaitsemisen. Ja yleensä tammikuussa pilviä riittää, joten pimennyksen näkyminen on hyvin epätodennäköistä. Kannattaa kuitenkin yrittää, sillä ei näitä turhan usein ole tarjolla. Toivottavasti kelit sattuisivat suosimaan.


Likimääräinen taulukko, jossa on liikaa asiaa, mutta josta saa selvän jos oikeasti haluaa. Kahdessa ensimmäisessä sarakkeessa on Kuun nousuaika ja atsimuutti (pohjoinen on 000°, itä 090°), sekä Auringon laskuaika. Tämän jälkeen esitetään Suomessa näkyvien pimennyksen vaiheiden korkeus (yy°) ja atsimuutti (xxx°). Helsingin, Oulun ja Utsjoen nousu- ja laskuajat ovat Ursan Tähdet 2018 -vuosikirjan mukaan, pimennyksen eri vaiheiden ajankohdat NASAn Fred Espenakin mukaan, muut tiedot CalSkyn mukaan. Näin ollen erilaisista laskutavoista johtuen eroja esim. Tähdet 2018:n karttaan nähden on. Vuosikirja on CalSky:hin nähden se luotettavampi lähde. Järin suurta käytännön merkitystä eroilla ei kuitenkaan ole.

Paikka	Kuun nousuaika ja atsimuutti	Aurinko laskee	Täydellinen vaihe alkaa 14.52	Pimennys syvimmil-lään 15.30	Täydellinen vaihe päättyy 16.08	Osittainen vaihe päättyy 17.11	Puolivarjo-pimennys päättyy 18.08
Utsjoki	14.40/032°	14.51	00°/035°	02°/044°	04°/052°	08°/066°	13°/079°
Rovaniemi	15.35/043°	15.40	-	-	02°/051°	07°/065°	12°/077°
Oulu	15.53/049°	15.57	-	-	-	06°/064°	11°/077°
Lappajärvi	16.14/050°	16.16	-	-	-	04°/062°	10°/075°
Äänekoski	16.10/051°	16.12	-	-	-	05°/064°	11°/076°
Helsinki	16.30/055°	16.31	-	-	-	04°/063°	10°/075°

P.S. 5.2.2018: Lappajärveltä ja loppuosiltaan Vimpelistä seuraten pimennys jäi tietenkin tasaisen tappavan stratus nebulosus -pilven taakse. Onneksi monessa muussa paikassa pimennystä päästiin havaitsemaan. Viimeisimpiä Taivaanvahdin kuunpimennyshavaintoja pääsee katselemaan tuosta sivupalkistakin, kun sain lisättyä siihen pimennyshavainnoille oman ikkunan. Välillä joillakin selaimilla tuntuu olevan vaikeuksia noiden Taivaanvahdin havaintojen näkymisen kanssa, mutta enimmäkseen ne kuitenkin vaikuttaisivat toimivan.