InOMN on täällä!

Otsikossa pitäisi oikeastaan lukea "InOMN on täällä!" Nyt on nimittäin niin, että NASAn sponsoroima International Observe the Moon Night -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Yhdysvalloissa perinne alkoi Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen myötä vuonna 2009, ja kansainväliseksi tapahtuma muuttui seuraavana vuonna. InOMN-tapahtumia on pidetty yli 40:ssä maassa, mutta Suomessa ei kuitenkaan ole ainuttakaan virallista tilaisuutta tätä ennen järjestetty.

Kyseessä on suurelle yleisölle ja kenelle tahansa Kuusta kiinnostuneelle tarkoitettu Kuuhun eri ilmenemismuodoissaan keskittyvä kansanvalistus- ja havaintotapahtuma. Tänä vuonna se järjestetään 8.10., eli ensi lauantaina, osana Evijärven Taivastelijoiden 30-vuotisjuhlia. Kuu näkyy tuolloin huonosti ja kohoaa vain noin seitsemän asteen korkeudelle, mutta eihän se toki menoa haittaa. Päivän ja illan mittaan Taivastelijoiden tornilla on luvassa esityksiä Kuusta niin tutkimuksen kuin harrastuksenkin näkökulmista. Jälkimmäisen tarjoavat Elina Lahden ja Oskari Syynimaan upeat kuvat Kuusta. Kelin salliessa Taivastelijoiden erinomaisessa tähtitornissa pääsee toki myös havaitsemaan Kuuta. Tapahtuman tarkemmat kuviot selviävät alla olevasta lehdistötiedotteesta.

Lokakuun kahdeksas kuuluu Kuulle!

Evijärvellä järjestetään la 8.10. klo 14.00 – 23.00 Suomen ensimmäinen International Observe the Moon Night -teemapäivä, joka on osa kansainvälistä Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasan johtamaa tapahtumakokonaisuutta. USA:ssa teemapäivää on vietetty vuodesta 2009 lähtien ja tapahtumia järjestetty yli 40 maassa, nyt ensi kertaa myös Suomessa.

Tapahtuman keskeinen tarkoitus on lisätä suuren yleisön tietoisuutta Kuusta ja kaikkeen siihen liittyvästä, sekä havainnoida Kuuta samana päivänä eri puolilla Maapalloa. Moon Night -tapahtumaa ei ole suunnattu ainoastaan alan harrastajille, vaan tarkoitus on lisätä meidän kaikkien tietoisuutta ja ymmärrystä Kuusta. Tapahtuma järjestetään Evijärven Taivastelijat ry:n tähtitornilla, joka sään salliessa tarjoaa illan pimetessä mahdollisuudet ohjattuun Kuun tutkiskeluun kaukoputkella. Paikalla on myös useita alan harrastajia, joiden kanssa voi keskustella Kuusta sekä planeetoista ja tähtiharrastuksesta enemmänkin.

Evijärvellä järjestettävän tapahtuman ainutlaatuisuutta lisää se, että yleisöllä on mahdollisuus tutustua Järviseutu-Seura ry:n omistukseen siirtyneen planeettakuva-arkiston helmiin. Esillä on mm. historiallisia Lunar Orbiter -luotainten kuvia, joiden avulla esim. selvitettiin Apollo-lentojen lasketumispaikkoja. Esillä on myös myöhäisempien Apollo 15, 16 ja 17 -lentojen ottamia kuvia kuusta. Planeettakuva-arkisto toimi aikaisemmin Oulun yliopistossa Nasan pohjoismaisena planeettakuva-arkistona, ennen kuin aineisto siirtyi Järviseutu-Seura ry:n omistukseen. Vastaavia arkistoja Euroopassa on vain Pariisissa, Berliinissä, Lontoossa ja Roomassa.

Kello 15 alkaen FT, planeettageologi Teemu Öhman pitää luennon Kuusta ja esittelee ja pohjoismaista planeettakuva-arkistoa, erityisesti Lunar Orbiter- ja Apollo-lentojen tuloksia. Kello 17 tutustutaan kauhavalaisten Kuun kuvaamisen eksperttien Elina Lahden ja Oskari Syynimaan kauniisiin kuukuviin.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on avoin kaikille. Evijärven tähtitieteen yhdistyksen tähtitornin osoite on Kirkkotie 419. Taivastelijat-yhdistys täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja tapahtuma on osa juhlavuoden ohjelmaa. Evipartio pitää puffettia ja paistaa muurinpohjalettuja.

Suomen ensimmäisen International Observe the Moon Night -teemapäivän järjestelyissä ovat mukana Evijärven Taivastelijat ry, Järviseutu-Seura ry:n OutdoorsLife-hanke, Arctic Planetary Science Institute ry, Evipartio ja Aisapari ry:n Kylille-hanke.

Tässä linkki kansainväliseen tapahtumaan: http://www.observethemoonnight.org/

Lisätiedot:

Teemu Öhman

040 566 7143

FT, planeettageologi ja kraatteritutkija

Arctic Planetary Science Institute ry.

P.S. 5.10.2016 klo 10.45: Lisätäänpä tähän loppuun vielä Aisaparin tekemä ja jakama mainos aiheesta:

 

Humboldt-mosaiikki

Humboldtista ISIS-ohjelmistolla tehty mosaiikki LRO-
luotaimen WAC-kuvista M119319377ME, M119339740ME,
M119326173ME, M119325981ME, M119319185ME,
M119305812ME, M119305620ME, M119346344ME,
ja M119299015ME Mercator-projektiossa, alkuperäinen
erotuskyky 70 m kuvapistettä kohti.
Kuva: NASA / GSFC / ASU / LRO WAC / T. Öhman.

Ursan Kuu ja planeetat -havaintoryhmän libraatiokohteiden projektissa koko kevätkauden kohteiksi päätettiin Humboldt kaakkoisreunalta ja Humboldtianumin törmäysaltaan tienoo koillisreunalta. Näistä olisi tarkoitus tehdä juttu seuraavaan Ursan Zeniitti-verkkolehden numeroon. Niinpä en kohteista nyt sen enempää tarinoikaan, vaan näytän vain äsken tekemäni LRO WAC-mosaiikin Humboldtista.

Syynä tämän blogi-postin tekoon oli se, että Zeniitin juttuun kuvaa täytyy pienentää ja rajata, ja netissä tarjolla olevat hienot koko Humboldtin kattavat LRO-kuvat ovat myös hieman heikommalla erotuskyvyllä, kuin mihin kuva-aineisto antaa mahdollisuuden. Oheinen lähes täyden resoluution (70 metriä per kuvapiste, tosin sitähän ei koskaan tiedä, antaako aina arvaamaton Blogger katsella kuvaa täydellä erotuskyvyllä) kuva ei ole mikään paras mahdollinen, sillä kuvien saumat ovat paikoin hieman turhan ilmeisiä. Mutta onpahan nyt tuollainen, luultavasti parhaalla resoluutiolla oleva netistä löytyvä LRO WAC -kuva koko Humboldtista. Olkoon vaikka jonkinlainen maistiainen tulevasta jutusta.

---

P.S. Muutamaa minuuttia myöhemmin: Hukkaan meni hyvä yritys, eli eihän tuota kuvaa Bloggerista irti saa alkuperäisellä resoluutiolla. No, tulipahan kokeiltua.

Kuun lähipuolen kraatterien määrä

Viime perjantaina ilmestyneessä alati ansiokkaassa kotimaisessa tiedelehdessä käsiteltiin kysymyspalstalla Kuun lähipuolen kraattereiden määrää. Kysymykseen kraatterien määrästä on tietenkin mahdotonta antaa vastausta, koska pienimpiä makroskooppisia kraattereita ei kukaan pysty laskemaan, mikrokraattereista nyt puhumattakaan.

Ongelmaa voi kuitenkin yrittää kiertää kertomalla kuinka paljon on tietyn kokoisia kraattereita, tai kuinka moni niistä on nimetty. Vastauksessa mainittu vähintään miljoona kilometrin läpimittaista kraatteria koko Kuun pinnalla kuulosti minusta oikealta, mutta lähipuolen nimettyjen kraatterien määräksi ilmoitettu noin 700 tuntui olevan raskaasti alakanttiin. Jotta mieleni sai rauhan, piti nuo arviot tietenkin tarkistaa.

Stuart Robbins on laskenut monta kraatteria, aika usealla eri taivaankappaleella. Jos puhutaan pelkistä törmäyskraatterien määristä, itse pidän hänen työtään alalla luotettavimpana. Tähän vaikuttaa merkittävästi se, ettei hän käytä työssään automaattista kuvantunnistusta, vaan jokaisen kraatterin on ihminen tarkastanut. Ihmisaivot ovat hahmontunnistuksessa vielä täysin ylivertaiset laskualgoritmeihin verrattuna. Robbinsin uusimpien, toistaiseksi vasta kokousabstraktin ja posterin asteella olevien tulosten mukaan Kuussa on 9337 vähintään 15 km:n läpimittaista kraatteria. Tältä osin lehdessä mainittu yli 6000 20-kilometristä vaikuttaa siis oikealta.

Kun Kuun pinnasta on tutkittu 35%, sisältäen suurimman osan vähäkraatterisista mare-alueista, on vähintään kilometrin kokoisia kraattereita Robbinsin mukaan 390 474. Tasaisen vauhdin taulukolla yli kilometrisiä kraattereita olisi koko Kuun alueella siis pitkälti toista miljoonaa. Koska ylängöillä kraatteritiheys on kuitenkin erittäin paljon suurempi kuin tasangoilla, tulee todellinen lukumäärä olemaan merkittävästi suurempi. Suuruusluokka oli kuitenkin tässäkin aivan oikein.

Sitten päästäänkin kiinnostukseni herättäneeseen väitteeseen, eli lähipuolen nimettyjen kraatterien määrään. Asiaa voi varsin helposti tutkailla netistä saatavien luetteloiden avulla. USGS:n viralliset kraatteritaulukot ovat tietenkin ilmeisin ratkaisu. Jos ei viitsi käyttää USGS:n hakukoneen suodatuksia tai itse kääntää tekstimuotoisia taulukoita taulukkolaskentaohjelmaansa, voi käyttää LPI:n nimettyjen kraatterien tietokantaa^¤, jonka viimeisimmässä, viime syksynä julkaistussa versiossa kraatterien koordinaatit ja läpimitat on otettu USGS:n luettelosta.

Kuun lähipuolella on noin 6375^* virallisesti nimettyä
kraatteria. Kuva: NASA / ASU / LROC / USGS.

Tietokantojen tarkastelu osoitti alkuperäisen näppituntumani olleen oikea. Lehdessä mainittu noin 700 nimettyä lähipuolen kraatteria on nimittäin lähes suuruusluokan verran liian pieni. Omien laskujeni mukaan Kuun lähipuolella (määriteltynä 90°W–90°E, 90°N–90°S) on noin 6375^* virallisesti nimettyä kraatteria.

Ihan helposti ei aukea, mistä tuo lehden vastauksessa annettu 700 on saatu. Vaikka nimilaskuista jostain syystä unohdettaisiin niin "Apollo-kraatterit"^§ kuin "satelliittikraattereiksi" yleensä kutsutut "pääkraatteria" ympäröivät kraatterit, joiden nimenä on "pääkraatterin" nimi ja sen perässä kirjain (siis vaikkapa Messier A) ja jotka ovat olleet vuosisatoja käytössä ja virallisesti hyväksyttyjäkin jo kymmenen vuotta, on kerrottu tulos silti noin 30% liian pieni. Oma laskuni nimittäin antaa vastaukseksi noin 910^* kraatteria.

Aivan kaikkea, mitä painetussa sanassa sanotaan, ei siis välttämättä aina kannata suoralta kädeltä uskoa.

---

^¤LPI:n tietokannan käytössä on huomattava, että mukana ovat törmäysaltaat, jotka virallisesta luettelosta puuttuvat, mutta ne on aineistosta helppo suodattaa pois. Samoin listassa ovat Apollo-lentojen aikaan nimetyt, nykyään virallistetut kohteet, joista osa on yksittäisten kraatterien sijasta kraatteriryppäitä. LPI:n sivuilla olevaa versiota päivitetään harvoin, mutta ajantasaisimman version saa aina halutessaan minulta, minä kun tietokannasta olen vastuussa.

*"Noin" siksi, että kaikissa isoissa luetteloissa voi aina olla pieniä virheitä. Lisäksi laskutulos riippuu siitä, kuinka kysymystä tulkitaan. Yksi ongelma on, että sittemmin virallistettujen Apollo-ohjelman yhteydessä nimettyjen kraatterien nimien joukossa on kraatteriryppäitä. Lisäksi kaikki nimetyt kraatterit eivät ole törmäyskraattereita, vaan joukossa on vulkaanisia rakenteita, kuten vaikkapa Hyginus ja Birt E ja F.  

^§Linkissä annettu USGS:n "Landing site name" -luettelo sisältää kraatterien lisäksi myös muut kohteet. LPI:n luettelossa on vain kraatterit ja kraatteriryppäät.

Artikkeli Kuun suurimmasta kalderasta

Kun nyt kerran omien tekemisteni markkinoinnin tielle lähdin, niin menköön nyt sitten samaan syssyyn toinenkin mainos. Ursan Zeniitti-verkkolehden tämän vuoden toisessa numerossa on nimittäin juuri ilmestynyt Kuu, planeetat ja komeetat -jaoston toisen kuuprojektikohteen tiimoilta kirjoittamani artikkeli. Sen aiheena on lähes Kuun keskellä sijaitseva tiettävästi Kuun suurin vulkaaninen romahdusrakenne eli kaldera Hyginus, sekä siihen läheisesti liittyvä Rima Hyginuksen graben-systeemi. Tuo graben on sikäli erikoinen, että sen synty ei liity törmäysaltaisiin, vaan se on juonen synnyttämä. Tarkempaa tarinaa sen synnystä ja koko alueen geologisesta historiasta kera suomalaisharrastajien upeiden kuvien löytyy Zeniitin jutusta.

Hyginus ja Rima Hyginus kuvattuna Apollo 10-lennolla toukokuussa 1969. Kuva: NASA / Apollo 10 / AS10-31-4650 / T. Öhman.

Kraatterijärven kätketyt mahdollisuudet

Lappajärvellä, tarkemmin sanottuna Aquarius Innissä (Nykäläntie 137), on torstaina 7.4.2016 klo 18.00 alkaen kaikille avoin Kraatterijärvessä on vetovoimaa -tilaisuus. Minun olisi tarkoitus puhua siellä Lappajärvestä paitsi kraatterina, myös geoturismin kohteena otsikolla "Kraatterijärven kätketyt mahdollisuudet". Kuuhun esitelmä ei järin tiiviisti liity, mitä nyt yleisen kraatteroitumisen kannalta. Yhden tai kaksi kuvaa Kuuhun liittyen lupaan siellä kuitenkin näyttää. Asian taustoitusta on ehkä huomenna hieman tarjolla Suomen Kraatterit -blogin puolella.

P.S. 9.4.2016. Petin lupaukseni, ja viime hetkillä jätin pois molemmat kuvat Kuusta, mutta ehkäpä ilmankin pärjättiin. Kiitokset innokkaalle ja runsaslukuiselle yleisölle, sekä Järviseutu-Seuralle ja Hannu Nevalalle kutsusta! Mukavaa oli!
 

Pyhä Hildegard hämmentää syvässä etelässä

Kuun nimistössä tapahtui karkauspäivänä nykytahdin huomioiden varsin suuria muutoksia. Kuun etäpuolelle, lähelle eteläistä napaseutua, tuli nimittäin neljä uutta nimeä. Samassa hötäkässä yksi nimi poistui käytöstä, ja kansainvälisen tähtitieteellisen unionin (IAU) nimistökomitea näytti rikkoneen omia sääntöjään. Toivottavasti tällaista ei edes jokaisena karkauspäivänä tapahdu. Sinänsä tämä ei ole suurikaan ihme, sillä jo Chang'e 3:n laskeutumisalueen nimeämisessä liikuttiin vähintään vaaleanharmaalla alueella.

Kuusta löytyvät nyt nimet Hildegard, Hildegard K, Poincaré E ja Poincaré F. Samalla näyttämöltä poistui vuosikymmenten ajan hyvin palvellut Pikel'ner K. Monessa mielessä merkittävin uusista nimistä on ilman muuta Hildegard. Hildegard on suuri, 122-kilometrinen kraatteri, joka sijaitsee jättimäisen Planckin ja keskikokoisen Pikel'nerin välissä. Kuten alla olevasta kuvastakin näkee, Hildegard on jo nähnyt parhaat päivänsä. Se syntyi Kuun geologisista kausista varhaisimmalla, eli esinektariaanisella kaudella joskus yli neljä miljardia vuotta sitten. Korkeuskartasta näkee hyvin Hildegardin epäsymmetrisyyden: Pohjoisreunalta katsellen kraatterin pohjalle on pudotusta yli viisi kilometriä, kun eteläreuna kohoaa vajaat kaksi kilometriä pohjan yläpuolelle. Idästä reuna on lähestulkoon kadonnut kokonaan, ja läntistä reunaa on Schrödingerin heittele (Vallis Planck) runnellut pahoin.

Hildegardin luoteista reunaa on murjonut myös nektariaanisella kaudella syntynyt Hildegard K, joka aiemmin tunnettiin nimellä Pikel'ner K. Hildegard K on läpimitaltaan 33 km, ja vähän joka suuntaan vino, kuten Hildegardin reunalle syntyneeltä kraatterilta sopii odottaakin.

Hildegard ja Hildegard K. En jaksanut tällä kertaa tehdä kuvaa raakadatasta lähtien, joten vaihtelun vuoksi tarjolla on LOLAn korkeusmittauksiin perustuva kuva. Punaiset sävyt ovat korkeimpia, tummansiniset matalampia, mutta absoluuttisia korkeusarvoja ei tähän hätään ole tarjolla. Kuva: ASU / NASA / USGS / T. Öhman.

Nimien taustalla on keskiajan merkittävin oppinut nainen Euroopasssa, Hildegard Bingeniläinen (1098–1179), joka takavuosina koki Suomessakin jonkinlainen renessanssin keskiaikaisen kirkkomusiikin ollessa vähän aikaa melkein muodikasta. Sävellystyönsä ohella hän oli muun muassa benediktiiniläisluostarin abbedissa, joka yritti käyttää vaikutusvaltaansa toisen ristiretken käynnistämiseksi, kristitty mystikko ja näkijä (eli luultavasti kärsi pahoista migreenikohtauksista), filosofi, astrologi (vaikka Hildegard astrologiaa parjasikin, se ei estänyt häntä itseään siihen uskomasta), parantaja, ja myös luonnontieteilijä. Keskiaikaisesta luonnontieteestä hän kirjoitti teoksen Physica, ja lisäksi hänet tunnetaan munanmuotoisesta kosmoksestaan.
    

Hildegard Bingeniläinen ja kirjurinsa munkki Volmar

kuvattuna Hildegardin teoksessa Scivias – Tunne tiet 

noin vuodelta 1151. Kuva: Wikipedia.

Silläkin uhalla, että saan telaketjufeministien vihat päälleni (tosin luulen, että heillä on muutakin tekemistä kuin tämän blogin lukeminen): Minusta Hildegardilla ei pitäisi olla mitään tekemistä Kuussa. IAU:n nimistösäännöt (pykälä 8) hyvin selkeästi kieltävät nimet, joilla on poliittista, sotilaallista tai uskonnollista merkitystä. Paavi Benedictus XVI kuitenkin julisti Hildegardin pyhimykseksi vuonna 2012. Ovatko katolisen kirkon pyhimykset siis IAU:n mielestä uskonnollisesti merkityksettömiä? Voisin kuvitella, että ulkoministeri Timo Soini ja muut 1,25 miljardia katolilaista ovat asiasta eri mieltä, ja ainakin bisneksen kannalta pyhimykset ovat edelleen kova juttu. Esimerkiksi päivän pyhimyksen voi ladata älypuhelimelleen iTunesista vain hintaan kaks ysi ysi!

Myöhempien sukupolvien teot – kuten pyhimykseksi julistaminen ja new age -hörhöjen suosikiksi kohoaminen – eivät tietenkään ole Hildegardin itsensä vika, eivätkä millään tavoin vähennä hänen tieteellisiä ansioitaan, joita etenkin Saksassa kai nykyisin arvostetaan kovastikin. Kuun pinnanmuotojen nimiä voisi kuitenkin valita myös sellaisten luonnontieteilijöiden joukosta, jotka eivät satu samalla olemaan minkään uskontokunnan merkittäviä edustajia tai jotka eivät ole näkyvästi taistelleet vääräuskoisten tappamisen puolesta. Olivatpa he sitten sukupuoleltaan ihan mitä vain.

Myös Hildegard K on nimenä hieman ongelmallinen. Etäpuolen satelliittikraatterit pitäisi nimittäin pääsääntöisesti nimetä kellotaulusysteemin mukaan. Tällöin K-kraatteri olisi pääkraatterista katsottuna noin kello viiden suunnassa. Näin olikin aiemmin kun Hildegard K oli vielä nimeltään Pikel'ner K. Tuntuu vähintäänkin omituiselta, että nimistökomitean mielestä oli tärkeintä säilyttää kraatterin satelliittistatusta osoittava kirjain entisellään, vaikka varsinainen nimi muuttuikin, ja samalla sotkea erittäin toimiva kellotaulusysteemi. Sen perusteella Hildegard K:sta olisi pitänyt tehdä lähinnä Hildegard V. Itse en olisi nähnyt tuossa nimessä mitään ongelmaa.

Hildegard Bingeniläisen ohella myös ranskalainen matemaatikko ja fyysikko Henri Poincaré (1854–1912) sai karkauspäivänä lisää kosmista näkyvyyttä. Poincarén kohdalla tosin lisäystä tuli vain kahden satelliittikraatterin verran, sillä valtaisa (D=346 km) esinektariaaninen Poincaré Kuusta jo löytyi. Ihan vähäpätöisistä kraattereista ei tosin ole kyse, sillä Poincaré E:n läpimitta on 60 km ja Poincaré F:n peräti 95 km. Molemmat ovat esinektariaanisia, mutta E on nuorempi, sillä se on muodostunut osittain F:n päälle. Kumpikin on myös etäpuolella harvinaisten mare-basalttien täyttämä, aivan kuten Poincarén keskusrenkaan sisäpuolella oleva aluekin. Molemmat mahtuvat Poincarén itäosaan (eli kellotaulusysteemiä käytettiin ihan kuten sitä pitääkin), sen reunan sisäpuolelle.

Poincarén uusien satelliittikraattereiden nimissä ei siis sinänsä ole mitään moitittavaa. Hieman erikoisia ne kuitenkin ovat. Viime aikoina Kuun uudet nimet ovat nimittäin olleet ihan "oikeita" nimiä, eivätkä kirjaimin varustettuja satelliittikraattereiden nimiä. Puhdas arvaukseni on, että joku on ottanut nimistökomiteaan yhteyttä, koska on tehnyt tutkimusta tuolta alueelta, ja kyllästynyt kutsumaan suuria kraattereita nimillä Nimetön 1 ja Nimetön 2. Hiukan kuitenkin ihmettelen, miksi noille ei annettu tuon parempia nimiä. Ehkä syynä oli, että E ja F ovat selvästi Poincarén sisällä, vaikka toisaalta se ei ole estänyt nimeämästä vastaavia kraattereita kunnolla aiemminkaan (lähipuolelta esimerkiksi Fabricius Janssenin sisällä ja Hell Deslandresin sisällä, ja etäpuolelta vaikkapa lukuisat Apollon sisällä sijaitsevat kraatterit ja Planckin sisällä oleva Prandtl). Vaan tiedäpä näistä. Nämä pari viimeisintä nimirypästä ovat kuitenkin herättäneet minussa paitsi innostusta, myös melkoisesti hämmennystä.