Kraatterijärven kätketyt mahdollisuudet

Lappajärvellä, tarkemmin sanottuna Aquarius Innissä (Nykäläntie 137), on torstaina 7.4.2016 klo 18.00 alkaen kaikille avoin Kraatterijärvessä on vetovoimaa -tilaisuus. Minun olisi tarkoitus puhua siellä Lappajärvestä paitsi kraatterina, myös geoturismin kohteena otsikolla "Kraatterijärven kätketyt mahdollisuudet". Kuuhun esitelmä ei järin tiiviisti liity, mitä nyt yleisen kraatteroitumisen kannalta. Yhden tai kaksi kuvaa Kuuhun liittyen lupaan siellä kuitenkin näyttää. Asian taustoitusta on ehkä huomenna hieman tarjolla Suomen Kraatterit -blogin puolella.

P.S. 9.4.2016. Petin lupaukseni, ja viime hetkillä jätin pois molemmat kuvat Kuusta, mutta ehkäpä ilmankin pärjättiin. Kiitokset innokkaalle ja runsaslukuiselle yleisölle, sekä Järviseutu-Seuralle ja Hannu Nevalalle kutsusta! Mukavaa oli!
 

Pyhä Hildegard hämmentää syvässä etelässä

Kuun nimistössä tapahtui karkauspäivänä nykytahdin huomioiden varsin suuria muutoksia. Kuun etäpuolelle, lähelle eteläistä napaseutua, tuli nimittäin neljä uutta nimeä. Samassa hötäkässä yksi nimi poistui käytöstä, ja kansainvälisen tähtitieteellisen unionin (IAU) nimistökomitea näytti rikkoneen omia sääntöjään. Toivottavasti tällaista ei edes jokaisena karkauspäivänä tapahdu. Sinänsä tämä ei ole suurikaan ihme, sillä jo Chang'e 3:n laskeutumisalueen nimeämisessä liikuttiin vähintään vaaleanharmaalla alueella.

Kuusta löytyvät nyt nimet Hildegard, Hildegard K, Poincaré E ja Poincaré F. Samalla näyttämöltä poistui vuosikymmenten ajan hyvin palvellut Pikel'ner K. Monessa mielessä merkittävin uusista nimistä on ilman muuta Hildegard. Hildegard on suuri, 122-kilometrinen kraatteri, joka sijaitsee jättimäisen Planckin ja keskikokoisen Pikel'nerin välissä. Kuten alla olevasta kuvastakin näkee, Hildegard on jo nähnyt parhaat päivänsä. Se syntyi Kuun geologisista kausista varhaisimmalla, eli esinektariaanisella kaudella joskus yli neljä miljardia vuotta sitten. Korkeuskartasta näkee hyvin Hildegardin epäsymmetrisyyden: Pohjoisreunalta katsellen kraatterin pohjalle on pudotusta yli viisi kilometriä, kun eteläreuna kohoaa vajaat kaksi kilometriä pohjan yläpuolelle. Idästä reuna on lähestulkoon kadonnut kokonaan, ja läntistä reunaa on Schrödingerin heittele (Vallis Planck) runnellut pahoin.

Hildegardin luoteista reunaa on murjonut myös nektariaanisella kaudella syntynyt Hildegard K, joka aiemmin tunnettiin nimellä Pikel'ner K. Hildegard K on läpimitaltaan 33 km, ja vähän joka suuntaan vino, kuten Hildegardin reunalle syntyneeltä kraatterilta sopii odottaakin.

Hildegard ja Hildegard K. En jaksanut tällä kertaa tehdä kuvaa raakadatasta lähtien, joten vaihtelun vuoksi tarjolla on LOLAn korkeusmittauksiin perustuva kuva. Punaiset sävyt ovat korkeimpia, tummansiniset matalampia, mutta absoluuttisia korkeusarvoja ei tähän hätään ole tarjolla. Kuva: ASU / NASA / USGS / T. Öhman.

Nimien taustalla on keskiajan merkittävin oppinut nainen Euroopasssa, Hildegard Bingeniläinen (1098–1179), joka takavuosina koki Suomessakin jonkinlainen renessanssin keskiaikaisen kirkkomusiikin ollessa vähän aikaa melkein muodikasta. Sävellystyönsä ohella hän oli muun muassa benediktiiniläisluostarin abbedissa, joka yritti käyttää vaikutusvaltaansa toisen ristiretken käynnistämiseksi, kristitty mystikko ja näkijä (eli luultavasti kärsi pahoista migreenikohtauksista), filosofi, astrologi (vaikka Hildegard astrologiaa parjasikin, se ei estänyt häntä itseään siihen uskomasta), parantaja, ja myös luonnontieteilijä. Keskiaikaisesta luonnontieteestä hän kirjoitti teoksen Physica, ja lisäksi hänet tunnetaan munanmuotoisesta kosmoksestaan.
    

Hildegard Bingeniläinen ja kirjurinsa munkki Volmar

kuvattuna Hildegardin teoksessa Scivias – Tunne tiet 

noin vuodelta 1151. Kuva: Wikipedia.

Silläkin uhalla, että saan telaketjufeministien vihat päälleni (tosin luulen, että heillä on muutakin tekemistä kuin tämän blogin lukeminen): Minusta Hildegardilla ei pitäisi olla mitään tekemistä Kuussa. IAU:n nimistösäännöt (pykälä 8) hyvin selkeästi kieltävät nimet, joilla on poliittista, sotilaallista tai uskonnollista merkitystä. Paavi Benedictus XVI kuitenkin julisti Hildegardin pyhimykseksi vuonna 2012. Ovatko katolisen kirkon pyhimykset siis IAU:n mielestä uskonnollisesti merkityksettömiä? Voisin kuvitella, että ulkoministeri Timo Soini ja muut 1,25 miljardia katolilaista ovat asiasta eri mieltä, ja ainakin bisneksen kannalta pyhimykset ovat edelleen kova juttu. Esimerkiksi päivän pyhimyksen voi ladata älypuhelimelleen iTunesista vain hintaan kaks ysi ysi!

Myöhempien sukupolvien teot – kuten pyhimykseksi julistaminen ja new age -hörhöjen suosikiksi kohoaminen – eivät tietenkään ole Hildegardin itsensä vika, eivätkä millään tavoin vähennä hänen tieteellisiä ansioitaan, joita etenkin Saksassa kai nykyisin arvostetaan kovastikin. Kuun pinnanmuotojen nimiä voisi kuitenkin valita myös sellaisten luonnontieteilijöiden joukosta, jotka eivät satu samalla olemaan minkään uskontokunnan merkittäviä edustajia tai jotka eivät ole näkyvästi taistelleet vääräuskoisten tappamisen puolesta. Olivatpa he sitten sukupuoleltaan ihan mitä vain.

Myös Hildegard K on nimenä hieman ongelmallinen. Etäpuolen satelliittikraatterit pitäisi nimittäin pääsääntöisesti nimetä kellotaulusysteemin mukaan. Tällöin K-kraatteri olisi pääkraatterista katsottuna noin kello viiden suunnassa. Näin olikin aiemmin kun Hildegard K oli vielä nimeltään Pikel'ner K. Tuntuu vähintäänkin omituiselta, että nimistökomitean mielestä oli tärkeintä säilyttää kraatterin satelliittistatusta osoittava kirjain entisellään, vaikka varsinainen nimi muuttuikin, ja samalla sotkea erittäin toimiva kellotaulusysteemi. Sen perusteella Hildegard K:sta olisi pitänyt tehdä lähinnä Hildegard V. Itse en olisi nähnyt tuossa nimessä mitään ongelmaa.

Hildegard Bingeniläisen ohella myös ranskalainen matemaatikko ja fyysikko Henri Poincaré (1854–1912) sai karkauspäivänä lisää kosmista näkyvyyttä. Poincarén kohdalla tosin lisäystä tuli vain kahden satelliittikraatterin verran, sillä valtaisa (D=346 km) esinektariaaninen Poincaré Kuusta jo löytyi. Ihan vähäpätöisistä kraattereista ei tosin ole kyse, sillä Poincaré E:n läpimitta on 60 km ja Poincaré F:n peräti 95 km. Molemmat ovat esinektariaanisia, mutta E on nuorempi, sillä se on muodostunut osittain F:n päälle. Kumpikin on myös etäpuolella harvinaisten mare-basalttien täyttämä, aivan kuten Poincarén keskusrenkaan sisäpuolella oleva aluekin. Molemmat mahtuvat Poincarén itäosaan (eli kellotaulusysteemiä käytettiin ihan kuten sitä pitääkin), sen reunan sisäpuolelle.

Poincarén uusien satelliittikraattereiden nimissä ei siis sinänsä ole mitään moitittavaa. Hieman erikoisia ne kuitenkin ovat. Viime aikoina Kuun uudet nimet ovat nimittäin olleet ihan "oikeita" nimiä, eivätkä kirjaimin varustettuja satelliittikraattereiden nimiä. Puhdas arvaukseni on, että joku on ottanut nimistökomiteaan yhteyttä, koska on tehnyt tutkimusta tuolta alueelta, ja kyllästynyt kutsumaan suuria kraattereita nimillä Nimetön 1 ja Nimetön 2. Hiukan kuitenkin ihmettelen, miksi noille ei annettu tuon parempia nimiä. Ehkä syynä oli, että E ja F ovat selvästi Poincarén sisällä, vaikka toisaalta se ei ole estänyt nimeämästä vastaavia kraattereita kunnolla aiemminkaan (lähipuolelta esimerkiksi Fabricius Janssenin sisällä ja Hell Deslandresin sisällä, ja etäpuolelta vaikkapa lukuisat Apollon sisällä sijaitsevat kraatterit ja Planckin sisällä oleva Prandtl). Vaan tiedäpä näistä. Nämä pari viimeisintä nimirypästä ovat kuitenkin herättäneet minussa paitsi innostusta, myös melkoisesti hämmennystä.

Suvasveden kraattereilla ikäeroa yli 600 miljoonaa vuotta

Uhkasin taannoin kirjoittelevani Maan törmäyskraattereista lähinnä Suomen Kraatterit -sivustollemme. Tämä uhkaus on pitänyt, mutta nyt uunituoreiden tulosten kiehtovuus suorastaan pakottaa mainitsemaan ja mainostamaan asiasta täälläkin. Tämänkin blogin lukijoille tuttu Martin Schmieder kollegoineen (minäkin siellä taas joukon jatkona) osoitti nimittäin argon/argon-ikämäärityksellä, että aiemmin yhtäaikaisesti syntyneiksi oletetut Suvasvesi N eli Kukkarinselkä ja Suvasvesi S eli Haapaselkä syntyivät aivan eri aikoihin. Ne ovat siis vain sattumalta vieretysten savolaista maisemaa koristamassa. Suvasvesi N:n ikä on noin 85 miljoonaa vuotta, kun Suvasvesi S on puolestaan iältään vähintään noin 710 miljoonaa vuotta. Ikäeroa kraattereilla on siis hulppeasti vähintään reilut 600 miljoonaa vuotta! Tämä tekee Suvasveden kraattereista täysin ainutlaatuisen kohteen. Meteoritics & Planetary Science -lehteen hyväksytyn artikkelin ennakkoversion* pääsee vapaasti lukemaan ResearchGate-palvelun kautta, ja Suomen Kraatterit puolestaan tarjoilee aihetta taustoittavan suomenkielisen, mahdollisesti myös suht selkokielisen blogipostin.

Landsat 5:n väärävärikuva Suvasvedestä. Nuolet osoittavat jäätikön kulkusuunnan, kolmiot pirstekartioiden löytöpaikat, viisikulmiot tutkimuksessa käytettyjen törmäyssulakivinäytteiden paikat, ja katkoviiva Suvasveden siirroksen likimääräisen kulun. Kuva: Schmieder et al. 2016.

*Schmieder M., Schwarz W. H., Trieloff M., Buchner E., Hopp J., Tohver E., Pesonen L. J., Lehtinen M., Moilanen J., Werner S. C. & Öhman T., 2016. The two Suvasvesi impact structures, Finland – Argon isotopic evidence for a ‘false’ impact crater doublet. Meteoritics & Planetary Science, vol. 51.

P.S. 6.3.2016: Naputtelin tarinalle muutama päivä sitten (2.3.) hieman jatkoa hollywoodilaisesta näkökulmasta. Suuntaa-antavia arvioita siitä, mitä Kuopiossa tapahtuisi jos yksikin Suvasveden törmäyksistä tapahtuisi tänään, löytyy tästä Suomen Kraatterit -blogin kirjoituksesta. 

Muualla mediassakin oli tuosta hieman tarinaa. Ensimmäisenä (heti 24.2.) oli kollega Jarmo Korteniemen artikkeli Tiedetuubissa, sitten reilua viiikkoa myöhemmin (3.3.) Taneli Arposen paikallisin teemoin elävöitetty juttu ilmestyi painettuna niin Savon Sanomissa kuin Keskisuomalaisessakin, ja lopuksi (5.3.) Jenna Heinon juttu oli Iltalehden verkkosivuilla.  

Ed Mitchell (1930–2016)

Edgar D. Mitchell, 17.9.1930–4.2.2016. Kuva: NASA

Kuudes ihminen Kuun pinnalla, Edgar Dean Mitchell, kuoli 85:n vuoden iässä torstaina 4.2.2016. Mitchell oli Apollo 14:n kuumodulin pilotti, ja viime perjantaina oli Apollo 14:n laskeutumisen 45:s vuosipäivä.

Apollo 14 oli Mitchellin ainoa avaruuslento. Ennen vuonna 1966 alkanutta uraansa NASAssa Mitchell oli jo ennättänyt hankkia itselleen tohtorin tutkinnon aeronautiikasta ja astronautiikasta MIT:n yliopistosta, sekä perinteisempään tapaan toimia niin merivoimien lentäjänä kuin koelentäjänäkin.

Apollo 14 valitettavasti muistetaan yleensä vain Al Shepardin golfin peluusta, mutta kyseessä oli tieteellisesti kunnianhimoinen lento. Apollo 14 laskeutui Fra Mauron pohjoispuolelle, ja sen geologisena päätarkoituksena oli hankkia näytteet Kuun lähipuolen historian kannalta aivan keskeisestä Imbriumin altaan heitteleestä. Geologisessa mielessä Apollo 14 oli siis ensimmäinen Kuun ylängöille suuntautunut lento. Vaikka muutakin on vuosikymmenten saatossa väitetty, kaikki Apollo 14:n geologiset tavoitteet saavutettiin. Ainoa, mikä jäi muutaman kymmenen metrin päähän, oli upea näkymä Cone-kraatterin reunan harjalta. Cone-kraatterin reunan näytteet Shepard ja Mitchell keräsivät, aivan kuten pitikin.

Selkeää ja uskottavaa suunnitelmaa uusista miehitetyistä lennoista Kuuhun tai Marsiin ei NASAlla sen paremmin kuin muillakaan toimijoilla edelleenkään ole. Toimittaja ja kirjailija Andrew Smithin pelko siitä, että kohta ei enää ole elossa ainuttakaan Kuun pinnalla käynyttä ihmistä, on valitettavasti taas yhä lähempänä: Nyt Ed Mitchellin poismenon jälkeen jäljellä on enää seitsemän ihmistä, joilla on omakohtaista kokemusta toisen taivaankappaleen pinnalla elämisestä. Apollo 14:n komentomodulin pilotti Stuart Roosa kuoli vuonna 1994 ja Al Shepard vuonna 1998, joten Apollo 14 on tällä hetkellä ainoa kuulento, jonka jäsenistä kaikki ovat jo kuolleet. Ihmiskunnalle tulee todella kiire, jotta Kuussa käynyt astronautti pääsisi todistamaan ihmisen paluuta Kuuhun.

Kevyet mullat, Ed Mitchell.

Ed Mitchell Kuussa päivälleen 45 vuotta sitten 6.2.1971 paljon porua aiheuttaneen METin vieressä. Kuva: NASA / AS14-64-9140 / T. Öhman.

Clementinen näkemys Suorasta vallista

Kuten tuli taannoin mainittua, rykäisimme Ursan Kuu, planeetat ja komeetat -jaostossa pystyyn havaintoprojektin, jonka kohteeksi äänestyksessä valikoitui yksi Kuun maineikkaimmista ja erikoislaatuisimmista kohteista, itäistä Mare Nubiumia halkova Suora valli eli Rupes Recta ympäristöineen. Juttu aiheesta on nyt ilmestynyt Ursan Zeniitti-verkkolehden tämän vuoden ykkösnumerossa.

Loistavien suomalaisten harrastajakuvien lisäksi juttua varten piti tehdä muutamia luotainkuviakin. Ennätin tekaista Clementine-luotaimen aineistostakin kuvatuksen, mutta se jäi sitten Ari Haaviston ansiosta jokseenkin turhaksi, joten jätin sen jutusta pois. Laitetaan se nyt tähän, niin on edes jotain käyttöä sillekin.

Rupes Recta ympäristöineen Clementine-luotaimen 750 nm:n kanavan mosaiikissa. Oikealla halkeamapohjainen kraatteri Thebit, vasemmalla "Ancient Thebitin" läntisen reunan päälle syntyneitä mare-harjanteita. Keskellä oleva kraatteri on Birt, ja sen vasemmalla puolella todennäköisesti magmaattisen juonen synnyttämä Rima Birt. Sen pohjoispäässä näkyy tummana Birt E:n ympärillä pyroklastinen heittelekenttä. Tätä Clementine-kuvaa kannattaa verrata Ari Haaviston samankaltaisissa valaistusolosuhteissa ottamaan kuvaan. Kuva: NASA / DoD / Clementine / T. Öhman.

Nyt Avaruus-foorumilla on menossa uusi äänestys, jossa pääsee vaikuttamaan siihen, mistä aiheesta seuraava juttu tulee. Vaihtoehtoina ovat Sinus Iridum ja Montes Jura, Hyginus ja Rima Hyginus, sekä Rupes Altai ja erikoinen valaistusilmiö, joka kulkee epävirallisella nimellä Larrieu's Dam. Äänestysaikaa on vielä 11.2.2016 asti, joten ei muuta kuin äänestämään!

Yutu 3D

Kiinalaisten Chang'e 3 ja sen Yutu-kulkija leimattiin aikoinaan Suomen aamutelkkarissa ihan paikalle haalatun asiantuntijan voimin tieteelliseltä kannalta turhaksi PR-tempuksi. Kummasti sen pohjalta vaan erinomaista tutkimusta tehdään. No, käninät sikseen ja asiaan.

Planetary Societyn Emily Lakdawalla teki suuren palveluksen kuututkijoille ja -harrastajille laittamalla helposti saatavaan muotoon juuri julkisiksi tulleet Chang'e 3:n lasketumisaluksen ja Yutun kuvat. Vaikka yleensä Lakdawallan blogia taajaan luenkin, lipsahti tämä juttu ohi silmieni, joten kiitos Avaruus-foorumin Timo Keski-Petäjälle huomautuksesta.

Yutun panoraamakamera on stereokamerasysteemi, joten sen kuvista on helppo itse tehdä stereokuvapareja ja anaglyfejä. Käytän stereokuvia aina kun mahdollista niin tutkimuksessa kuin ihan huviksenikin, joten pitihän noita Yutun kuviakin kokeilla. Nappasin kutakuinkin summassa ensisilmäyksellä lupaavalta vaikuttavan Yutun kuvaparin jostain päin laskeutumisalue Guang Han Gongia. En ole sen tarkemmin selvittänyt mistä kohti ja mihin päin kuvat tarkalleen ottaen ovat. Enkä nähnyt tarpeelliseksi alkaa käsitellä raakakuvia, sillä png-kuvat ovat aivan riittävän hyviä tähän testailutarkoitukseen.

Alla oleva anaglyfi on mielestäni ensimmäiseksi pikaiseksi testiksi ihan OK. Kuvassa on niin pitkä syvyysulottuvuus, että sitä on hyvin vaikea saada toimimaan kolmiulotteisesti jokaisessa kohdassa samaan aikaan. Lopputulos on aina hieman kompromissi. Itselläni tässä versiossa toimii niin etuala kuin taustan kraatterin toinenkin reuna yhtäaikaa varsin hyvin noin metrin päästä läppärin ruutua tuijotellen ja vain hieman silmiäni muljautellen. Kuvaa kärsii myös zoomailla. On se niin hauska, että voisin kuvitella myöhemminkin näiden kanssa leikkiväni.

Sinipunalaseilla katseltava anaglyfikuva Yutun kuvista PCAML-C-013_SCI_N_20140113191309_0008_A_2C ja PCAMR-C-013_SCI_N_20140113191253_0008_A_2C. Kuva: Chinese Academy of Sciences / China National Space Administration / The Science and Application Center for Moon and Deepspace Exploration / T. Öhman.