sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Google Lunar X-Prize jäi voittamatta

Kieltämättä Peter Diamandisin ja Marcus Shinglesin tämänviikkoinen ilmoitus siitä, ettei yksikään Google Lunar X-Prizesta kilpailleista viidestä joukkueesta tule saavuttamaan kisan tavoitetta maaliskuun lopun määräaikaan mennessä, oli melkoinen pettymys. Yllätys se ei ollut, mutta pettymys yhtä kaikki. Kisassahan oli tarkoitus yksityisin varoin saada alus laskeutumaan pehmeästi Kuun pinnalle, kulkea puoli kilometriä, ja lähettää takaisin Maahan HD-tasoista videota ja kuvia.

Kaikkiaan kisassa pärjänneille oli tarkoitus jakaa 30 miljoonaa dollaria, sekä runsaasti mainetta ja kunniaa. Jos tavoite olisi onnistunut, olisi se ollut yksityisten avaruusyhtiöiden ensimmäinen kurotus Maan kiertorataa kauemmas. Kisan tavoitteiden saavuttaminen olisi muuttanut käsitystä siitä, kuka pystyy kuulaskeutumisen kaltaiseen tekniseen, taloudelliseen ja tieteelliseen haasteeseen vastaamaan. Toistaiseksi siihen ovat kyenneet vain Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Kiina.

Vaikka itse kisa nyt lässähtikin, ei kyse silti ollut täysin turhasta touhusta. Kisan saama suuri huomio niin verkossa kuin perinteisenkin median puolella on pitänyt Kuuta esillä etenkin Yhdysvalloissa aikana, jolloin NASA ei ole saanut osoittaa kiinnostustaan Kuuta kohtaan. Epäilemättä satoja ihmisiä eri puolilla maailmaa työllistäneet joukkueet ovat keksineet asioita, jotka tulevat hyödyttämään avaruustutkimusta ja muuta ihmistoimintaa. Vielä tärkeämpää on, että lukemattomat ihmiset ovat kiinnostuneet Kuusta ja kuulennoista Google Lunar X-Prizen ansiosta.

Vaikka Google Lunar X-Prize minusta siis olikin kannatettava hanke, eivät yksityisyritysten kuulennot kuitenkaan välttämättä ole automaattisesti vain positiivinen asia. Vaikka X-Prizesta kilpailleilla joukkueilla olikin hankkeissaan mukana myös tiedenäkökulma, on niiden yrityksinä kuitenkin perimmäisenä tarkoituksena tietenkin tehdä rahaa. Sitä kuitenkin lapsenomaisesti haluaisi uskoa, että Kuun ja ylipäätään avaruuden tutkimusta voitaisiin tehdä "jalommistakin" lähtökohdista kuin pelkästään rahan takia. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö bisnesajattelu Kuussa johtaisi ihan samoihin epäkohtiin kuin täällä Maassakin. Tosiasia kuitenkin tällä hetkellä näyttäisi olevan, että yritykset menevät Kuuhun, ja luultavasti ne tulevat olemaan siellä merkittävämpiä toimijoita kuin valtiolliset avaruusjärjestöt.

Jos vaihtoehdot ovat, että Kuuhun palataan bisneksen ehdoilla tai ei ollenkaan, ei valinta ole helppo. Sen verran kuuhullu kuitenkin olen, että kyllä minä voin yksityistenkin kuulentojen kanssa elää. Kovin kauaa siihen ei enää mene, ja vaikka Google Lunar X-Prize jäikin joukkueilta nyt saamatta, pitäisin suurena ihmeenä, jollei yksikään joukkueista lähivuosina tavoitteessa onnistuisi. Niillä on kuitenkin takanaan jo lähes vuosikymmenen kehitystyö ja sikäli merkittävä etumatka muihin Kuuhun pyrkijöihin nähden. On täten epätodennäköistä, että tiimit tässä vaiheessa lyövät hanskat naulaan.

Elämme siis kiistatta mielenkiintoisia aikoja, vaikka kilpajuoksussa Kuuhun onkin nyt hetkellinen lönköttelyvaihe.

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto onnistuivat laskeutumaan Kuuhun jo yli 50 vuotta sitten, Kiinakin neljä vuotta sitten. Yritykset sen sijaan eivät siihen maaliskuun 2018 määräaikaan mennessä pystyneet. Kuvassa NASAn miehittämättömän Surveyor 1 -laskeutujan varjo Kuun pinnalla vuonna 1966. Kuva: NASA / JPL / Surveyor 1 / PIA02976.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Keskitalven kuunpimennys

Iltapäivän ja alkuillan kuluessa Kuun noustessa keskiviikkona 31.1.2018 tapahtuu täydellinen kuunpimennys. Harmillisesti pimennys näkyy hyvin matalalla ja alkuosiltaan vieläpä valoisalla taivaalla, sillä Kuu nousee pimentyneenä Auringon ollessa vielä horisontin yläpuolella. Ainoastaan pohjoisimmassa Inarin ja Utsjoen Lapissa (mutta ei Enontekiön Lapissa) pimennyksen täydellinen vaihe näkyy koillishorisontissa kokonaan. Pohjois-Pohjanmaalta Kaakkois-Suomeen ulottuvan linjan lounaispuolella täydellinen vaihe ei puolestaan näy lainkaan. Toisin sanoen maantieteellisesti suurimmassa osassa maata täydellistä vaihetta pääsee kelin salliessa ihailemaan edes hetkellisesti, joskin väestön jakauman kannalta tilanne on toki hyvinkin toisenlainen.

Koko pimennystä alun osittaisine (alkaa klo 13.48) ja puolivarjopimennyksineen (alkaa jo 12.51) ei pääse näkemään mistään päin Suomea. Pimennyksen loppu on sen sijaan näkyvissä kaikkialla maassamme. Eteläisessä Suomessa pimennyksen havaitseminen tosin vaatii jo harvinaisen hyvää havaintopaikkaa, sillä osittaisenkin vaiheen päättyessä klo 17.11 on Kuu esimerkiksi Helsingissä vain noin neljän asteen korkeudella. Alla olevasta kuvasta ja kohtalaisen sekavasta taulukosta pimennyksen näkyminen selvinnee halukkaille hieman yksityiskohtaisemmin.

Tammikuun lopun kuunpimennyksen vaiheet. Puoli- ja täysvarjo eivät näy taivaalla. Aineisto: Fred Espenak, NASA GSFC emeritus. Täysikuukuva: NASA / Sean Smith. Kuva: T. Öhman.
Näkemisen ja kuvaamisen ohella pimennystä voi yrittää havaita hieman tarkemminkin. Täysin pimentyneen Kuun kirkkautta voi arvioida viisiportaisen Danjonin asteikon avulla. Lisäksi voi havainnoida, mitä yksityiskohtia pimentyneestä Kuusta pystyy paljain silmin näkemään. Havaitsijakollegat Matti Helin ja Veikko Mäkelä kirjoittivat asiasta tarkemmin Zeniitti-verkkolehden blogiin, joten kannattaa käydä lukaisemassa. Havainnot voi tietenkin myös raportoida Ursan Taivaanvahtiin, jolloin niistä on iloa muillekin.

Koska pimennys tapahtuu niin matalalla, riittää vähäinenkin puusto tai pilvenhussakka horisontissa estämään pimennyksen havaitsemisen. Ja yleensä tammikuussa pilviä riittää, joten pimennyksen näkyminen on hyvin epätodennäköistä. Kannattaa kuitenkin yrittää, sillä ei näitä turhan usein ole tarjolla. Toivottavasti kelit sattuisivat suosimaan.


Likimääräinen taulukko, jossa on liikaa asiaa, mutta josta saa selvän jos oikeasti haluaa. Kahdessa ensimmäisessä sarakkeessa on Kuun nousuaika ja atsimuutti (pohjoinen on 000°, itä 090°), sekä Auringon laskuaika. Tämän jälkeen esitetään Suomessa näkyvien pimennyksen vaiheiden korkeus (yy°) ja atsimuutti (xxx°). Helsingin, Oulun ja Utsjoen nousu- ja laskuajat ovat Ursan Tähdet 2018 -vuosikirjan mukaan, pimennyksen eri vaiheiden ajankohdat NASAn Fred Espenakin mukaan, muut tiedot CalSkyn mukaan. Näin ollen erilaisista laskutavoista johtuen eroja esim. Tähdet 2018:n karttaan nähden on. Vuosikirja on CalSky:hin nähden se luotettavampi lähde. Järin suurta käytännön merkitystä eroilla ei kuitenkaan ole.
Paikka
Kuun nousuaika ja atsimuutti
Aurinko laskee
Täydellinen vaihe
alkaa
14.52
Pimennys syvimmil-lään
15.30
Täydellinen vaihe päättyy 16.08
Osittainen vaihe päättyy 17.11
Puolivarjo-pimennys päättyy 18.08
Utsjoki
14.40/032°
14.51
00°/035°
02°/044°
04°/052°
08°/066°
13°/079°
Rovaniemi
15.35/043°
15.40
-
-
02°/051°
07°/065°
12°/077°
Oulu
15.53/049°
15.57
-
-
-
06°/064°
11°/077°
Lappajärvi
16.14/050°
16.16
-
-
-
04°/062°
10°/075°
Äänekoski
16.10/051°
16.12
-
-
-
05°/064°
11°/076°
Helsinki
16.30/055°
16.31
-
-
-
04°/063°
10°/075°

P.S. 5.2.2018: Lappajärveltä ja loppuosiltaan Vimpelistä seuraten pimennys jäi tietenkin tasaisen tappavan stratus nebulosus -pilven taakse. Onneksi monessa muussa paikassa pimennystä päästiin havaitsemaan. Viimeisimpiä Taivaanvahdin kuunpimennyshavaintoja pääsee katselemaan tuosta sivupalkistakin, kun sain lisättyä siihen pimennyshavainnoille oman ikkunan. Välillä joillakin selaimilla tuntuu olevan vaikeuksia noiden Taivaanvahdin havaintojen näkymisen kanssa, mutta enimmäkseen ne kuitenkin vaikuttaisivat toimivan.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kraatterijärven Georeitti

Tarkkaavaisimmat lukijat ovat epäilemättä jo huomanneet, että tuohon oikealla näkyvään sivulistaukseen on jokin aika sitten ilmestynyt uusi alasivu nimeltään Kraatterijärven Georeitti.

Kuten kyseisellä sivulla mainitsen, olin vuosina 20162017 Aisapari ry:n rahoittamassa ja Järviseutu-Seura ry:n hallinnoimassa Kraatterijärven Georeitti -hankkeessa kartoittelemassa yhdessä GTK:n tutkijoiden kanssa mielenkiintoisimpia geologisia vierailukohteita Lappajärven, Vimpelin ja Alajärven kuntien alueella sijaitsevan Lappajärven törmäyskraatterin ympäristössä. Hankkeen puitteissa toimittamani raportti on nyt virallisestikin ilmestynyt. Sitä voi lukea myös Issuu-palvelussa. Raportin ohella reittiin voi tutustua myös Google Mapsin ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunan kautta.

Fyysistä, maastoon merkittyä ja kyltitettyä geologista reittiä ei tämän Suomen nuorimman ja parhaiten tutkitun kraatterin ympärillä vielä ole! Raportin ja/tai sen verkkoversioiden avulla voi omatoimimatkailija kuitenkin käydä tutustumassa mm. kraatterin törmäyskivilajeihin, peruskallion eri kivilajeihin, kraatterin reunaan, pirunpeltoihin, luoliin ja drumliineihin tai vaikkapa edustaviin suoluontokohteisiin jo ennen fyysisen reitin valmistumista. Kohteet nimittäin ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta hyvin helposti saavutettavissa teiden tai polkujen varsilla. Etelä-Pohjanmaan järviseudulla ja etenkin Lappajärvellä on viime aikoina panostettu myös muuten kraatterin esilletuontiin Euroopan suurimpana kraatterijärvenä. Näistä on ainakin vakaa aikomukseni kirjoitella tuonne kraatteriblogin puolelle tässä lähiaikoina.

Minä myös juttelin mainiota Explore Finland Radio Show -podcastia tekevän Mark Wiltshearin kanssa georeitistä loppusyksyllä. Kyseinen jakso pitäisi tulla kuultavaksi tammikuun lopussa. Päivittelen tuonkin linkin tänne, jahka jakso ilmestyy.

P.S. 28.1.2018: Podcast ilmestyi tänään, joten lisäilin linkin ja editoin kevyesti tekstiä.

P.P.S. 21.3.2018: Raportin toinen, korjattu painos ilmestyi, samoin kuin raportin Issuu-versio, joten linkit on nyt päivitetty. Muutama paperiversiokin tuosta kakkospainoksesta olisi tarkoitus kevään kuluessa saada toimitettua alueen kirjastoihin.

P.P.P.S. 18.12.2018: Todettakoon selvyyden vuoksi, että raportin korjatusta painoksesta ei sitten koskaan ainuttakaan paperiversiota tehty, joten alueen kirjastoissa olevat kappaleet ovat ykköspainosta.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

John Young (1930-2018)

NASAn pisimpään palvellut astronautti John Watts Young kuoli keuhkokuumeeseen 5.1.2018. Hän oli syntynyt San Franciscossa 24.9.1930. Youngia voidaan täydellä syyllä pitää historian kokeneimpana avaruuslentäjänä, sillä NASAn miehitetyistä avaruusaluksista ainoastaan Mercury jäi häneltä omakohtaisesti lentämättä. Vuonna 1962 toisessa astronauttiryhmässä valittu laivaston koelentäjä Young oli Gus Grissomin kakkoskuskina ensimmäisellä miehitetyllä Gemini-lennolla (Gemini 3) maaliskuussa 1965. Reilua vuotta myöhemmin hän toimi Mike Collinsin komentajana Gemini X -lennolla.

John Young, 24.9.1930–5.1.2018.
Kuva: NASA / AP10-S69-32616HR / Kipp Teague.

John Young Gemini 3:ssa ennen laukaisua. Kuva: NASA.
John Young oli yksi ainoastaan kolmesta ihmisestä, jotka lensivät kahdesti Kuuhun. Heistä enää Apollo 8:n ja Apollo 13:n Jim Lovell on elossa. Toukokuussa 1969 Apollo 10 -lennolla Young toimi komentomoduli Charlie Brownin komentajana Tom Staffordin ja Gene Cernanin testatessa samaan aikaan kuumoduli Snoopya. Young oli siten ensimmäinen ihminen, joka kiersi Kuun yksin.

Kaksi vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1972 Young oli Apollo 16:n komentaja, laskeutuen kuumoduli Orionilla Charlie Duken kanssa Descartesin ylängölle. Lento oli tieteelliseltä kannalta käänteentekevä, sillä Youngin ja Duken keräämät kuunäytteet heittivät romukoppaan tutkijoiden siihen asti hellimän teorian, jonka mukaan Descartesin ylängöt olisivat tuliperäisiä.

Perusteellisen geologisen koulutuksen saaneet Young ja Duke kertoivat jo Kuussa ollessaan, etteivät he nähneet vilaustakaan vulkaanisista kivistä, vaan kaikkialla oli pelkkiä törmäysbreksioita. Tätä lennonjohdon takahuoneessa olleiden geologien oli aluksi vaikea uskoa. Komentomoduli Casperin komentaja Ken Mattingly pääsikin tämän kuultuaan lohkaisemaan yhden Apollo-ohjelman kuuluisimmista tokaisuista: "Well, it's back to the drawing boards, or wherever geologists go." Nykyisin Descartesin ylängön kivien oletetaan olevan Nectariksen törmäysaltaan heittelettä, jota nuorempi Imbriumin törmäysaltaan heittele on voimakkaasti muokannut. Likikään kaikkia salaisuuksiaan eivät kuitenkaan Apollo 16:n kivet ole vielä paljastaneet.

John Young näytteenottopuuhissa Descartesin ylängöillä 23. huhtikuuta 1972 kolmannella eli viimeisellä kuukävelyllään. Kuva: NASA / JSC / AS16-106-17340HR / Kipp Teague.

John Young ja Mike Collins ennen
Gemini X -lentoa. Kuva: NASA.

Toisin kuin muut NASAn pioneerivaiheen astronautit, Young jatkoi NASAn palveluksessa huikeat 42 vuotta toimien etenkin astronauttien päällikkönä. Vuonna 1981 hän oli ensimmäisen avaruuteen asti yltäneen sukkulalennon, eli Columbian STS-1:n komentajana. Hän lensi Columbialla vielä toisenkin kerran, eli vuonna 1983 komentaessaan ensimmäistä Spacelab-lentoa STS-9. Hieman enemmän Youngin täysin poikkeuksellisia avaruuslentosaavutuksia luettelin reilut pari vuotta sitten arvostellessani hänen omaelämäkertaansa.

John Young oli loppuun saakka vakaasti sitä mieltä, että NASAn tulisi palata Kuuhun. Hänen kuolemansa jälkeen Kuussa kävelleitä ihmisiä on elossa enää viisi. Yhä uhkaavammin alkaa näyttää siltä, ettei elossa ole enää ketään, kun seuraavan kerran ihminen Kuun pinnalle asti pääsee.

Uransa monipuolisuuden, pituuden ja ainutlaatuisten saavutusten ansiosta omasta mielestäni John Young on kaikkien aikojen merkittävin avaruuslentäjä. Kevyet mullat.

John Young ja ESAn Ulf Merbold ruokatauolla Youngin viimeisellä STS-9 (Spacelab-1) -lennolla. Kuva: NASA / ESA.