Yllätyspaluu: Suomalaiset Kuussa ja Lappajärvellä

Vuonna 2016 kehotin Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n Kuu ja planeetat -ryhmän puitteissa kuuharrastajia havaitsemaan ja kuvaamaan Kuun kraattereita, jotka ovat saaneet nimensä suomalaistutkijoiden mukaan. Kirjoittelin vuonna 2018 aiheesta pari artikkeliakin Ursan Zeniitti-verkkolehteen. Suomalaiskraattereita on nykyisin yhteensä 39.

Koostin noihin aikoihin myös valokuvanäyttelyn suomalaisista Kuussa. Näyttelyyn päätyneet kuvat olivat alun perin suunnilleen vuosina 1990–2010 Oulun yliopistossa toimineen NASAn Pohjoismaisen planeettakuva-arkiston (Nordic Regional Planetary Image Facility) aarteita, jotka yliopisto oli suuressa viisaudessaan päättänyt polttaa. Me entiset Oulun planeettageologit emme tietenkään polttoaikeista innostuneet, joten yritimme saada arkiston pelastettua jonnekin. 

Onneksi Järviseutu-Seura ry. tuli alkukesällä 2016 hätiin ja otti haltuunsa koko tuhansien ainutlaatuisten valokuvien arkiston. Vuonna 2019 Järviseutu-Seuran hankkeessa kokosin kuvista kolme pientä näyttelykokonaisuutta, eli Apollo-lennot, Lappajärven vertailukohdat ja edellä mainitun Suomalaiset Kuussa. Ne kuitenkin joutuivat suoraan varastoon ilman että kukaan niitä pääsi näkemään, ja kuvatkin siirtyivät kesälllä 2019 Lappajärven kunnan omistukseen. 

Tästä huolimatta tein kesäksi 2021 Järviseutu-Seuran pyynnöstä vielä kaksi uutta näyttelyä, aiheinaan Mars ja Merkurius. Ne olivat jopa nähtävillä Kortesjärvellä Markin museossa. Seuraavana kesänä otos niistä oli esillä Soinissa Kuninkaantuvalla. Mars- ja Merkurius-näyttelyiden tiimoilta kirjoittelin aiheesta blogijutunkin. Siitä löytyy myös hieman tarkempaa tietoa planeettakuva-arkistosta ja sen myöhäisvaiheista. 

Keväällä 2022 silloisen Kraatterijärvi Geopark -hankkeen pyynnöstä kolme ensimmäistä näyttelyä saatiin osittain näkyville, eli Lappajärvelle hotelli Kivitipun seinille. Suomalaiset Kuussa tosin päätyi erään luentosalin takaseinälle, joten tuskinpa sitä monikaan pääsi näkemään. Viime huhtikuussa Kivitippu meni konkurssiin ja kuvat jäivät lukkojen taakse. 

Nyt syyskuun lopulla kuului kuitenkin kummia: Lappajärven kirjasto tarvitsi lokakuuksi pienen näyttelyn seinäänsä koristamaan, joten helposti saatavilla oleva valmis planeettakuvanäyttely ymmärrettävästi kiinnosti heitä. Tein kuville uudet esittelytekstit ja näyttely on ollut nähtävillä Lappajärven kirjastossa osoitteessa Hyytisentie 5 viime tiistaista eli 1.10.2024 lähtien. Näyttely on esillä lokakuun loppuun saakka.

Suomalaisiin Kuussa pääsee lokakuun ajan tutustumaan Lappajärven kirjastossa. Kuva: T. Öhman.

Näyttelyssä esitellään suomalaiskraatterit NASAn historiallisten Lunar Orbiter- ja Apollo-kuvien avulla. Kuvat eivät siis ole nettikuvien tulosteita, vaan alkuperäisiä NASAn tekemiä vedoksia. Ne ovat melkoisen harvinaista, sillä tiettävästi esimerkiksi Lunar Orbiter -kuvia ei löytyne mistään eurooppalaisesta NASAn planeettakuva-arkistosta. Kuvien tukena olevassa johdantotaulussa ja esittelyteksteissä pääsee hieman myös perehtymään kiehtoviin henkilöihin, jotka nimien takaa paljastuvat. 

Huomenna eli maanantaina 7.10.2024 klo 17–18 kirjastolla on näyttelyn esittelytilaisuus. Toisin sanoen minä olen tuolloin paikalla kertoilemassa suomalaisista Kuussa – niin kraattereista kuin tutkijoistakin. Tilaisuus on luonnollisesti ilmainen, ja lisäksi kirjasto tarjoaa kahvit. Jos on lähistöllä eikä parempaakaan tekemistä ole ja Kuu tai suomalaisen tieteen historia yhtään kiinnostaa, tai edes kahvi houkuttelee, kannattanee tulla paikalle. Tilaisuus toteutetaan yhteistyössä Kraatterijärvi Geoparkin kanssa.

Toisin kuin mainoksen sanamuodosta voisi päätellä, tilaisuudessa ei varsinaisesti esitellä minua, vaan kuvia Kuusta. Kuva: Lappajärven kirjasto.

--- 

Muokkaus 7.10.2024: Hieman korjailin jutun alun vuosilukuja, kun kävi ilmi, että muistikuvissani oli parinkin vuoden heittoja. Tarinan kronologia on nyt entistäkin hyppiväisempi, mutta tuskinpa tuo niin vaarallista on.

Päivän kraatteri: Amici

Amici

Syvällä Kuun etäpuolella Korolevin törmäysaltaan lounaispuolella sijaitseva 52-kilometrinen Amici (10,06°S; 172,23°W) on melko erikoinen näky. Amicin ja aivan sen länsipuolella olevan Amici T:n väliin Amicin reunan ja terassivyöhykkeen päälle on kenties syntynyt kaksi(?) tai kolme(?) pienempää ja nektarisen Amicin tavoin aika vanhalta ja hyvin matalalta näyttävää kraatteria (joille ei kuitenkaan ikämäärityksiä ole tehty). Tämän vuoksi Amicin läntinen reuna on venynyt ja terassivyöhyke muokkautunut täysin uuteen uskoon.

Amici on varsin suuri ja vanha kraatteri, jonka länsireuna on venynyt ja muokkautunut pahasti. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy Amici T:n itäreuna. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / T. Öhman.

 

Toinen mieleeni juolahtava selitysvaihtoehto Amicin länsireunalle on, että ne painanteet, jotka nyt näyttävät pieniltä vanhoilta ja hieman epämääräisiltä kraattereilta, ovatkin todellisuudessa vain Amici T:n synnyttämiä vyörykerrostumia. Joka tapauksessa Amici näyttää hieman pisaran muotoiselta ja sen länsiosa on ihmeellistä möykkymaastoa. Jonkun pitäisi tutkia tuotakin tarkemmin.

Amicin syvyyden määrittäminen on hivenen hankalaa, kuten vanhempien moukaroitujen kraatterien kohdella usein. Pohjoisreunalta katsellen kraatterin pohja on 3,5 kilometriä alempana, itäkoillisesta taas reilut 4 km. Etelästä mitaten syvyyttä puolestaan ei ole kuin noin 1,1 km, vaikka eteläreunan isohkon kraatterin mitatessa ohittaakin. Länsi on ihan oma lukunsa, mutta Amici T:n reunalta mitaten Amicin pohjalle on korkeussuunnassa matkaa saman verran kuin idässä, eli 4 km.

Kraatterin pohjalla on oikeastaan yllättävänkin kookas keskuskohouma. Se on koillis–lounais-suunnassa noin 12 km pitkä, poikittaissuunnassa taas noin puolet siitä. Nuoremmat törmäykset ovat synnyttäneet keskuskohouman kaakkoisreunaan melkoisia vyörykerrostumia. Korkeutta kohoumalla on suunnilleen 350–500 m.

Satelliittikraattereita Amicilla on seitsemän, äkkiseltään katsellen kiinnostavimpana edellä mainittu Amicin vierustoveri, 38-kilometrinen eratostheeninen Amici T. Nähtäväksi jää, ennätänkö niitä sen kummemmin seuraavan viikon aikana esittelemään. Aika vahvasti eppäilen, vaikka tämä onkin paitsi opettavaista ja pahuksen hauskaa, myös Suurta Päämäärää erinomaisesti palvelevaa (ja tietysti pähkähullua) toimintaa.

Optiikan kehittäjä ja kasvien tutkija Giovanni Amici

Nimensä Amicin kraatteri sai vuonna 1970. Nimi on tuttu ainakin niille tähtiharrastajille, joita kiinnostaa havaintolaitteidensa optiikka. Giovanni Battista Amici oli Modenassa vuonna 1786 syntynyt ja Firenzessä vuonna 1863 kuollut italialainen optiikan suunnittelija ja rakentaja, tähtitietelijä ja kasvitieteilijä. Hänet tunnetaan erityisesti mikroskooppien ja spektroskooppien kehittäjänä, mutta hän paranteli myös kaukoputkia. Esimerkiksi Amicin keksimä niin biologisessa kuin mineralogisessakin mikroskopiassa käytetty öljyimmersiomenetelmä tuli itsellenikin käytännön tasolla tutuksi jo 1990-luvun puolivälissä optista mineralogiaa opiskellessani.

Giovanni Amici sai alkujaan teknisen alan koulutuksen Bolognassa ja tuli Modenan yliopistoon matematiikan professoriksi vuonna 1815. Siellä hän aloitti varsinaiset tähtitieteelliset tutkimuksensa, jotka käsittelivät etenkin Aurinkoa, komeettoja, Jupiteria, Saturnusta ja kaksoistähtiä. Vuonna 1831 hänet nimitettiin Firenzen observatorion johtajaksi.

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Giovanni Amici firenzeläisen, etenkin  muotokuvamaalarina kunnostautuneen Michele Gordigianin (1835–1909) ikuistamana vuonna 1874. Kuva: Michele Gordigiani / Wikimedia Commons / Public domain.

 

Tähtitieteen harrastajille tutuin Amicin keksinnöistä on varmasti Amicin kattoprisma. Tavalliset tähtikaukoputket kääntävät kuvan ylösalaisin, mikä useimmiten ei haittaa. Esimerkiksi yksityiskohtaisemmassa Kuun pinnanmuotojen ihailussa se kuitenkin saattaa ärsyttää, jos havaitsemisen tukena käyttää ”oikein päin” olevaa kuukarttaa. Silloin hätiin tulee Amicin kattoprisma, joka kääntää kuvan oikein päin. Tämän vuoksi Suomessa Amicin kattoprisma tunnettiin ainakin takavuosina nimellä kääntöprisma erotuksena kulmaprismasta, joka ei kuvaa käännä oikein päin ja jonka varsinainen tarkoitus on vain tehdä havaitsemisesta huomattavasti mukavampaa katseluasentoa muuttamalla.

Amicin kattoprismaa kuitenkin kutsutaan tähtiharrastuspiireissä usein pelkästään Amicin prismaksi. Asiayhteydestä selviää tietysti, mistä on kyse, mutta periaatteessa tämä on hieman hämäävä käytäntö, koska varsinainen Amicin prisma on ihan eri vekotin ja käytössä spektroskopiassa.

Biologian ja erityisesti kasvitieteen puolella Amici muistetaan mm. ensimmäisenä siitepölyhiukkasten siiteputken havaitsijana (v. 1822). Kasvien hedelmöitymisen tutkimuksen ohella Amici teki merkittäviä havaintoja myös mahlan virtauksesta. Lähes puolet Amicin tieteellisistä julkaisuista käsittelikin kasvitiedettä.

Giovanni Amici oli siis monialainen ja ansioitunut tutkija ja optiikan taitaja. Hienoa on, että hänen nimeään kantaa nyt näyttävä ja mielenkiintoinen kraatteri, sekä seitsemän satelliittikraatteria. Harmillista vain, ettei niitä toistaiseksi voi nähdä muuten kuin luotainkuvista.

Päivän kraatteri: Alphonsus

Alphonsus ja sen geologia

Hivenen Kuun lähipuolen keskeltä etelään sijaitseva Ptolemaeuksen kraatterikolmikko on varmasti kaikille vähänkään Kuun havaitsemista harrastaneille tuttu. Kolmikon keskimmäinen jäsen eli Ptolemaeuksen ja Arzachelin välissä, vastikään esitellyn Alpetragiuksen koillispuolella sijaitseva Alphonsus on kolmikon geologisesti kiinnostavin jäsen. Siitä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta koetetaan pidättäytyä pääasioissa.

Alphonsuksen (13,39°S; 2,85°W) läpimitta on komeat 111 km. Niinpä se on lähellä terminaattoria ollessaan kiikareillakin hyvin silmiinpistävä kohde. Satelliittikraattereita sillä on varsin paljon, eli 12 kappaletta. Koko kraatteri on kallellaan kohti länttä eli Mare Nubiumia siten, että itäisen reunan huiput ovat 800–1200 m korkeammalla kuin läntisen. Kraatterin syvyyskin reunan harjalta pohjalle mitaten on idässä suurempi, eli suurin piirtein 2,4–2,8 km, kun se lännessä on 1,7–2 km.

Alphonsus on erittäin monimuotoinen kraatteri. Huomaa etenkin Rimae Alphonsuksen raot kraatterin itäisellä pohjalla sekä niihin liittyvät tummien pyroklastisten kehien ympäröimät purkausaukot. Myös kraatterin keskeltä halkaiseva muhkurainen heitteleharjanne erottuu selkeästi. Alphonsuksen lounaispuolella on valtaisan keskuskohouman sisältävä Alpetragius. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Alphonsuksen keskellä on melko pieni, noin 9 km pitkä, 7,5 km leveä ja 1,1 km korkea yhtenäinen keskuskohouma. Sen on spektroskooppisin menetelmin todettu koostuvan hyvin puhtaasta anortosiitista. Sen kokoa kannattaa verrata viereisen Alpetragiuksen ylisuureen keskuskohoumaan.

Alphonsuksen pohjan poikki suunnilleen pohjois–etelä-suunnassa kulkee muhkurainen harjanne, joka näyttää heitteleen synnyttämältä. Sen on mm. Chuck Wood tulkinnut Imbriumin altaan heitteleeksi, mutta tuoreessa Unified Geologic Mapissä se on edelleen määritelty vanhemmaksi eli nektariseksi. Tämä on kohtalaisen erikoista, koska Alphonsuksen pohja harjanteen molemmin puolin on kartan mukaan imbristä tasankoainesta. Ihan helposti minun aivoihini ei mahdu, kuinka heitteleperäinen tasankoaines peittäisi vain kraatterin pohjan puoliskot harjanteen molemmin puolin, mutta ei itse harjannetta.

Alphonsus on maineikas rakopohjainen kraatteri. Rakosysteemi on saanut oman nimensäkin, Rimae Alphonsus. Raot ovat keskittyneet kraatterin itäiseen pohjaan. Rakoihin liittyy myös useita kraatterinimen saaneita vulkaanisia purkausaukkoja, joita ympäröi tumma pyroklastinen aines. Se purkautui joskus imbrisellä kaudella. Purkausaukot ja niitä ympäröivä tumma aines pääsivät Woodin Lunar 100 -listallekin numerolla 47.

Alphonsuksen kohdalta on raportoitu myös erittäin runsaasti TLP-ilmiöitä (transient lunar phenomena), eli kaikenlaisia lyhytkestoisia valo- ja väri-ilmiöitä. Niiden todellinen luonne ja ylipäätään TLP-ilmiöiden todellisuus ovat erittäin kiistanalaisia.

Alphonsus on myös kuulentojen historian kannalta erittäin mielenkiintoinen kraatteri. Se oli nimittäin NASAn Ranger-ohjelman viimeisen, Ranger 9 -luotaimen kohde. Ranger 9 törmäsi Alphonsuksen koilliseen pohjaan 24.3.1965 ottaen syöksyessään yhä tarkempia ja tarkempia kuvia siitä.

Alphonsus ja Alpetragius Ranger 9:n kuvaamina 442 km:n korkeudesta 24.3.1965. Kuva: NASA / Ranger 9.

Alfonso X Viisas

Tähtitieteen historian kannalta vuodesta 1252 alkaen Kastilian ja Leónin kuninkaana ollut Alfonso X Viisas (1221–1284) oli varsin merkittävä hahmo. Hän ei itse ollut tutkija vaan suuntautui ennemminkin runouteen, mutta hän oli sikäli valistunut kuningas, että hän suosi taiteita ja tieteitä.

Alfonso X Viisas tuntemattoman taiteilijan kuvaamana. Kuva: Unknown author - Libro de los Juegos. Scanned from Four Gothic Kings, Elizabeth Hallam ed., Public Domain.

Alfonson merkittävin tähtitieteellinen panos oli määrätä joukko oppineita kokoamaan uudet, aiempia tarkemmat tähtitieteelliset taulukot, eli Auringon, Kuun ja planeettojen paikat kiintotähtiin nähden. Niitä tarvittiin erityisesti horoskooppien laatimiseen. Alfonson taulukoina tunnettu teos olikin merkittävästi edeltäjiään tarkempi, ja sitä käytettiin seuraavat kolme vuosisataa. Esimerkiksi Nikolaus Kopernikus käytti Alfonson taulukoita muuttaessaan maailmankuvan geosentrisestä heliosentriseksi.

Nimiölehti Alfonson taulukoiden vuoden 1545 painoksesta. Kuva: Alfonso X di Castiglia - Available in the BEIC digital library and uploaded in partnership with BEIC Foundation, Public Domain.

Alfonso sai kraatterinsa jo Giovanni Ricciolilta vuonna 1651. IAU antoi nimelle virallisen siunauksensa vuonna 1935.