tiistai 8. kesäkuuta 2021

Kesäkuun auringonpimennys

Ensimmäinen Äänekoskella näkyvä osittainen auringonpimennys kolmeen vuoteen on tarjolla ylihuomenna torstaina 10.6.2021 puoliltapäivin. Kuu peittää Auringon halkaisijasta vajaat 45 % ja pinta-alasta himpan alle 33 %, joten tämä on jo suht näyttävä pimennys. Pohjoisemman Suomen havaitsijoilla tilanne on parempi, sillä Utsjoella Auringon halkaisijasta peittyy 61 % ja Oulussakin vielä puolet. Helsingissä joudutaan tyytymään 39 %:iin. 

Kanadan, Grönlannin ja Venäjän pohjoisosissa pimennys on rengasmainen, eli lähellä ratansa kaukaisinta pistettä olevan Kuun näennäinen halkaisija on liian pieni peittämään koko Auringon kiekkoa. Niinpä Aurinko näkyy kirkkaana renkaana mustan Kuun ympärillä. Joskus olisi kiva tuommoinenkin nähdä, mutta nyt siis Suomessa joudutaan tyytymään ”tavalliseen” osittaiseen pimennykseen. 

Kuu etenee muiden isompien aurinkokunnan kappaleiden tapaan radallaan vastapäivään ja tässä pimennyksessä Kuu ohittaa Auringon hieman ”yläpuolelta”. Näin ollen Kuu alkaa kovertaa yhä suurempaa mustaa koloa Auringon kiekon ”oikeasta yläosasta” ja lipuu vasemmalle Auringon yläreunan poikki. Viimeinen musta siivu Kuusta nähdään Auringon ”vasemmasta yläosassa”. Laiskuuttani en viitsi nyt alkaa kaaviokuvaa aiheesta piirtelemään, sillä moisia voi Helsingin ja Utsjoen horisonttien mukaan tehtyinä katsella vaikkapa Ursan pimennyssivulta.

Koska pimennys tapahtuu keskellä kesäpäivää, on se periaatteessa erittäin hyvin havaittavissa. Pimennys alkaa Äänekoskella klo 12.52.02 Auringon ollessa lähes etelässä 50°:n korkeudella. Pimennyksen maksimi tapahtuu klo 14.05.18, sattumalta samalla korkeudella. Aurinko on tässä vaiheessa ennättänyt etelästä hivenen länteenpäin, eli atsimuutti on 197°. Pimennys päättyy klo 15.17.43 Auringon ollessa lounaistaivaalla 45°:n korkeudella. Havaintopaikan valinnan ei siis pitäisi tämän pimennyksen kohdalla olla mitenkään erityisen kriittistä.

 

10.6.2021 osittaisen auringonimennyksen näkyminen Äänekosken horisontin mukaan Suncalc.orgilla laskettuna. Tavallisen taivaankatselijan näkökulmasta nämä arvot pätevät aivan hyvin koko Keski-Suomessa. Tarkempia aikoja omalle havaintopaikalleen voi helposti laskeskella itse ja useimmille riittävän tarkat tiedot löytyvät Ursan mainiolta pimennyssivulta.

 

Alku

Maksimi

Loppu

Klo

12.52.02

14.05.18

15.17.43

Korkeus

50°

50°

45°

Suunta

171°

197°

221°

 

Loppuun lienee taas syytä heittää perinteiset varoitukset. Aurinkoa ei saa koskaan katsella paljain silmin tai millään optisella laitteella ilman asianmukaisia suodattimia! Tai siis eihän sitä mikään laki kiellä, mutta silloin vahingoittaa silmiään ja saattaa pahimmillaan sokeutua loppuiäkseen. Turvallisten suotimien hankkimisessa alkaa tulla kiire, sillä ei niitä enää Posti tms. ehdi enää esim. Ursan verkkokaupasta kotiin kiikuttaa. Jos järkevän matkan päässä on rautakauppa, sieltä voi yrittää kysellä hitsaajanlasia #14 (tietenkin voi yrittää myös ultraharvinaista #15, jota hitsarit eivät tarvitse, joten sitä ei myydäkään – jo #14:n löytäminen on harvinaista herkkua). Siitä voi askarrella esimerkiksi pahvilaatikon ja ilmastointiteipin avulla turvalliset pimennyslasit tai keskittymiskyvyttömälle keskenkasvuiselle vaikka pimennyskypärän auringonpimennyksen turvallista seuraamista varten. Aurinko on myös menossa kohti aktiivisempia aikoja, joten laseja voi käyttää vuosikausia vaikkapa suurten auringopilkkujen havaitsemiseen. Mitään ihmevirityksiä, eli noettuja lasinpaloja, CD-levyjä tai aurinkolaseja ei pimennyksen seuraamiseen tule käyttää!

Koska pimennys tapahtuu lähes niin korkealla taivaalla kuin Suomessa vain on mahdollista, kannattaa suodatus tosiaan ottaa erittäin vakavasti, niin silmien kuin kameroidenkin hyvinvointia ajatellen. Matalalla tapahtuvissa pimennyksissä ei tavallisen aurinkosuodattimen tai #14:n tai #13:n hitsaajanlasin läpi Aurinko edes näy, joten tällaisissa tapauksissa on pakko käyttää vähäisempää suodatusta. Nyt tämä ei ole mahdollista, elleivät pilvet sitten sopivasti himmennä valoa.

Seuraava ei sitten ole minkäänlainen suositus, joten mahdolliset seuraamukset ovat täysin jokaisen omalla vastuulla: jos #14 hitsaanlasia ei ole tarjolla, voi kokeilla kahta #8:n lasia päällekkäin. Ainakin näkyvillä aallonpituuksilla tämä vaimentaa Auringon valoa niin runsaasti, että katseleminen on miellyttävää eikä minkäänlaisesta häikäistymisestä ole tietoakaan. Olen yrittänyt katsella hitsaajanlasien optisia päästökäyriä ja pähkäillä, onko kahden #8:n käyttäminen turvallista myös muiden aallonpituuksien osalta, ja oman mutuni pohjalta olen tohtinut niitä käyttää vuosikausia. Ainakaan vielä ei ole ollut minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Optinen laatu ei toki ole niin hyvä kuin oikeassa suodatinkalvossa tai edes yhdessä #14:n hitsaajanlasissa, mutta jos ja kun #14:n lasia ei ole saatavissa, kaksi #8:aa on oman epätieteellisen kokemukseni mukaan hyvä korvike. Tämän mahdollinen kokeilu on kuitenkin puhtaasti jokaisen oman harkinnan varassa.

Seuraava osittainen auringonpimennys on Äänekoskella nähtävissä reilun vuoden päästä, eli päivällä 25.10.2022. Tuolloin lokakuun lopulla voi muutaman kuukauden yhtenäinen pilvipeite jo olla päällä, joten sikälikin kannattaa mahdollisuuksien mukaan yrittää katsella ja vaikkapa valokuvata jo ylihuomista pimennystä. Tällä hetkellä sääennuste tarjoaa Äänekosken taivaalle kuuropilviä, joten jännäksi taitaa taas kerran mennä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti