Kuun kumma Lassellin rinne

Kuun pinta-ala on suunnilleen sama kuin Australian ja Afrikan yhteensä, eli karkeasti 38 miljoonaa neliökilometriä. Kuun libraation eli ratanopeuden vaihtelun ja radan kaltevuuden aiheuttaman näennäisen huojunnan ansiosta maapallolta siitä voidaan nähdä noin 59 %, eli tuollaiset 22 miljoonaa neliökilometriä.

Lassellin rinteen sijainti. Laatikko kuvaa likimain 
seuraavan kartan osoittamaa aluetta. Kaikissa kuvissa 
pohjoinen ylhäällä. 
Kuva: Virtual Moon Atlas / LRO WAC / T. Öhman.

Tavallisella harrastajakaukoputkella taas voi hyvällä kelillä nähdä alle kilometrin kanttiinsa olevia kohteita. Pikaisen laskutoimituksen perusteella Kuussa on siis havaittavia pinnanmuotoja mitä melkoisin määrä. Selvää on, ettei niillä kaikilla voi mitenkään olla nimeä, ja että vain hyvin harvat niistä ovat koskaan joutuneet tarkemman syynäyksen kohteeksi. Monilla on kuitenkin ennen ollut nimet, mutta nykyään ei.

Osa tällaisista nimensä menettäneistä kohteista voi olla melko suuriakin, mutta ne näkyvät vain tietyissä valaistusoloissa. Yksi tällainen nykyisin nimetön hetkellisesti näkyvä ja geologisesti ainakin itseäni hämmentävä kohde sijaitsee Mare Nubiumin pohjoisosissa Lassellin ja Lassell E:n välissä. Minä kutsun sitä paremman nimen puutteessa Lassellin rinteeksi.

Mare Nubiumin basalttitasangot Lassellista lounaaseen ovat varsin piirteettömiä. Lassellin ja Lassell E:n välissä ei ole juuri muuta kuin parikilometrinen Lassell T, ja joukko matalia koillinen–lounas-suuntaisia mare-harjanteita. Paikallisen varhaisen aamun valossa tasangolla näkyy kuitenkin luode–kaakko-suuntainen noin 90 km pitkä tumma rantu, joka etenkin lounaisreunaltaan on varsin selvärajainen. Rantu kulkee keskimmäisten harjanteiden poikki, mutta näyttää päättyvän ulompiin harjanteisiin.

Lassellin rinteen seutu 1.4.2020 klo 22 SKA NASAn Dial-a-Moonin mukaan. Lassellin rinteen selvästi erottuvan osan päät on merkitty nuolilla. Aaltomaiset kuviot tasangoilla eivät ole todellisia vaan johtuvat käytetyn korkeusmallin erotuskyvystä. Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / GSFC / Ernie Wright / T. Öhman.

Olen ihmetellyt kaukoputken ääressä tuota piirrettä oman hataran muistini mukaan ainakin pari kertaa. Viimeksi se hämmästytti minua aivan erinomaisena havaintoyönä 1.–2.4.2020. Sopivassa valaistuksessa tumma suora rantu on erittäin silmiinpistävä ja se varmasti kiinnittää kenen tahansa huomion, vallankin kun se on niin lähellä Rupes Rectaa eli Suoraa vallia, joka näissä valaistusoloissa on jokaisen kuuhavaitsijan kohdelistalla. Nykyisiltä kuukartoilta on kuitenkin turha etsiä kohteelle minkäänlaista nimeä tai muuta merkintää siitä, että kyseisellä kohdalla edes olisi yhtään mitään.

Kuten Kuun kohdalla monesti muulloinkin, myös tällä kertaa vanhassa vara parempi. Ennenkin kehumani Edmund Neisonin (1849–1940) klassikkokirjassa The Moon (koko nimeltään The Moon and the Condition and Configurations of Its Surface) ja sen kartastossa kyseinen tumma rantu kulkee nimellä Lassell c ("...a very delicate, extremely shallow valley, c,..."). Neisonin nimivalinta on jokseenkin hankala, koska Kuussa useimmiten latinalaiset kirjaimet viittaavat kraattereihin. No, Kuun nimistö on aina ollut ja epäilemättä tulee aina olemaan mielialasta riippuen joko ihastuttavaa tai raivostuttavaa, mutta aina lähes täysin mielivaltaista. Lassell c on merkitty laaksoksi myös Mary Adela Blaggin (1858–1944) Collated List of Lunar Formations -luetteloon vuodelta 1913.

Lassellin rinne Edmund Neisonin kuukartaston kartassa XIII vuodelta 1876. Neison käytti siitä nimitystä Lassell c. Parempilaatuista Neisonin karttaa kannattaa ihailla uudesta ja mahtavasta Robert A. Garfinklen kolmiosaisesta Luna Cognita -teoksesta.

Neisonin kartta ei suinkaan ollut ainoa, josta kohde löytyi piirrettynä ja nimettynä. Apollo-ohjelman myötä 1960- ja 1970-luvut olivat kuututkimuksen kultakautta, joten myös kuukarttoja julkaistiin mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Kuun nimistösekasotkua setvineestä Lunar and Planetary Laboratoryn (LPL) System of Lunar Craters -kartastosta Neisonin ja Blaggin mainitsema kohde löytyy myös. Neison siis kuvasi sen laaksoksi ja Blagg sen sellaiseksi myös luetteloi. Blagg nimenomaan ei luetteloinut sitä rilleksi, jollaiset ovat yleensä kapeahkoja ja teräväpiirteisiä tektonisia tai vulkaanisia rakenteita. LPL:n kartassa se on kuitenkin merkitty roomalaisella numerolla I, joten sen nimi LPL:n mukaan oli Rima Lassell I. Ja "rimat" ovat lähes aina rillejä.  

Lassellin rinne on piirretty System of Lunar Craters -kartastoon, joka oli 1960-luvun Kuun kartoituksen merkkipaaluja. Kartan mukaan sen nimi olisi Rima Lassell I. Kuva: Arthur et al. / LPL. (Kuva saattaa hyvinkin olla tekijänoikeuksien alainen, sillä kartastoa myytiin vielä 2000-luvulla Sky & Telescopen kautta. Lupia en ole kysellyt. Kovin suurta rikosta en silti koe tehneeni, sillä kartasto on niin Moon Wikin kuin osittain LPL:nkin kautta vapaasti saatavissa. Poistellaan jos ja kun joku ihan vaan periaatteesta nostaa äläkän.) 

Nimitys Rima Lassell I jatkoi eloaan myös muissa Apollo-aikakauden kartoissa. Se esiintyy esimerkiksi suurelle yleisölle suunnatussa H. A. G. Lewisin toimittamassa The Times Atlas of the Moonissa vuodelta 1969, samoin kuin Henry Holtin vuoden 1974 Purbachin alueen geologisessa kartassa. Varsin mielenkiintoista ja myös kuvaavaa on, ettei Holt käyttänyt tässä tapauksessa minkäänlaista rakennegeologista merkintää, vaan kartassa on ainoastaan teksti "Rima Lassell I" ja epämääräinen viivamainen tummennus.

Lassellin rinne on realistisen himmeästi piirretty mutta selkeästi nimetty Rima Lassell I:ksi myös H. A. G. Lewisin toimittamassa suuremmalle yleisölle tarkoitetussa The Times Atlas of the Moon -kartastossa vuodelta 1969. (Luvaton kuva tämäkin tietysti on, mutta kirja on ollut divarikamaa jo kauan, joten tässäkään tapauksessa en tunne syyllistyneeni suureen rikokseen. Mutta poistetaan, jos niikseen on.)

Lassellin rinne löytyy nimellä Rima Lassell I myös Henry E. Holtin vuonna 1974 julkaisemasta Purbachin alueen geologisesta kartasta I-822. Kannattaa huomata, että minkäänlaista rakennegeologista symbolia Holt ei sen kohdalla käytä.

Harold Hillin kauniissa ja informatiivisessa kirjassa A Portfolio of Lunar Drawings (1991) Lassellin rinnettä esitellään peräti kolmen piirroksen voimin, ensimmäinen niistä itse Thomas Gwyn Elgerin (1836–1897) kynästä lähtöisin. Hill siteeraa Elgerin muistiinpanoja tammikuulta 1886:

"...a long straight dark line..."

"In its course it traverses a curious curved oval-shaped ring..."

"...the object resembles a fault, or a shadow of a steep ridge..."

Elgerin mielestä Lassellin rinne siis muistutti siirrosta tai jyrkän harjanteen reunaa. Elgerin mainitsema ja Hillin kirjan piirroksissa erinomaisesti näkyvä soikea rengas puolestaan on osa harjannekompleksia. Sekä omien havaintojeni että Hillin kirjan piirrosten, samoin kuin yllä esitetyn Dial-a-Moonin korkeusmallikuvan perusteella Lassellin rinne kulkee näiden harjanteiden poikki. Hillin oman piirroksen ja tulkinnan mukaan Lassellin rinne olisi aiheuttanut renkaan itäreunalla siirroksen tai sortuman, joten rinteen synty olisi kiistatta geologisesti varsin nuori tapahtuma.

Viimeisimmät harrastajien tekemät havainnot, jotka olen Lassellin rinteestä kohtalaisella etsimisellä löytänyt, ovat Akkana Peckin Hitchhiker's Guide to the Moon -sivustolta, sekä Jane Houston Jonesilta. Näissä havainnoissa kohde kulkee nimellä The Lassell Stripe. 

Omin silmin tai vanhoja karttoja, kirjoja tai havaintoja selailemalla ei siis Lassellin rinteestä juurikaan saa tolkkua. Lunar Reconnaissance Orbiter QuickMapin avulla sen olemus kuitenkin kirkastuu hieman. Toisin kuin Elger ehdotti, kyseessä ei selvästikään ole Suoran vallin tapainen siirros tai jyrkän harjanteen varjo. Hillin tulkinnalle siitä, että Lassellin rinne aiheuttaisi harjannerenkaassa siirrostusta tai sortumista, on ainakin ilman yksityiskohtaisempaa tutkimusta vaikea löytää tukea.


Alla olevasta QuickMapillä tehdystä kokeellisesta rinne- eli kaltevuuskartasta Lassellin rinteen ominaisuudet käyvät ehkä parhaiten selville. Rinne on leveimmillään parisenkymmentä kilometriä. Se on erittäin loiva, yleensä noin puolentoista asteen kieppeillä. Tämä selittää sen, että se ei näy kunnolla kuin hyvin lyhyen ajan. Rinteen yläreuna eli koillispuoli on rajoiltaan varsin epämääräinen, mutta alareuna eli lounaispuoli puolestaan hyvinkin tarkkarajainen. Tämä on kaukoputkella havaittaessakin nähtävissä.

Kokeellinen kaltevuuskartta Lassellin rinteestä. Kartta kuvaa 0,5°–2,5°:n rinteitä siten, että siniset ovat loivimpia, punaiset "jyrkimpiä". Muut alueet jätetään värittämättä. Lassellin rinne erottuu selvästi erittäin loivapiirteisenä mutta juureltaan varsin terävärajaisena luode–kaakko-suuntaisena rakenteena. Rinteen luoteispäässä sen lounaispuolella on rinteen kanssa samansuuntainen horstimainen harjanne (ks. alla), ja suunnilleen rinteen keskikohdalla sen koillispuolella puolestaan saman suuntainen graben (ks. alla). Kuva: NASA / ASU / LRO ACT-REACT QuickMap / SLDEM2015(+LOLA) Slope / WAC / T. Öhman.

Kaltevuuskartasta käy ilmi myös pari pienempää rakennetta, jotka lienevät ainakin useimpien harrastajien tavoittamattomissa. Lassellin rinteen luoteispäässä, juuri sen kaakkoispuolella on noin 20 km pitkä ja reilut puolisentoista kilometriä leveä rakenne, joka näyttää horstilta. Horstit ovat ympäristöstään koholla olevia siirrosten rajaamia tektonisia rakenteita. Tällaisessa mare-ympäristössä horstin pitäisikin olla juuri tuollainen tasalakinen suoraviivainen rakenne. Ongelmana vain on se, että horstit tuppaavat esiintymään yhdessä grabenien kanssa. Horstit ovat suhteellisesti koholla yleensä siksi, että ympäristön grabenit ovat vajonneet, eivät siksi että mikään voima olisi nostanut absoluuttisesti horstia ylöspäin. Tämän horstikandidaatin vieressä ei grabeneita näy.

Lassellin rinteen luoteispään läheisyydessä oleva tasalakinen, horstimainen harjanne kulkee kuvan poikki vasemmalta ylhäältä alhaalle oikealle. Kuva: NASA / ASU / LRO ACT-REACT QuickMap / NAC / T. Öhman.

Suunnilleen Lassellin rinteen puolivälin koillispuolelta grabenmainen rakenne sen sijaan löytyy. Sillä on mittaa jopa nelisenkymmentä kilometriä, ja kaakkoispäässä se haarautuu kahdeksi painanteeksi, joista lyhyempi pohjoinen haara tosin on erittäin epämääräinen. Leveyttä rakenteella ei parhaimmillaankaan ole kuin puolisen kilometriä. Kohde on liian pieni, jotta korkeusmallin antamaan syvyyteen voisi kovin vahvasti luottaa, mutta mallin antama noin 10–20 m:n syvyys lienee kuitenkin suuruusluokaltaan todellisehko. 

Lassellin rinteen keskikohdan koillispuolella oleva kapea graben kulkee kuvan poikki vasemmalta ylhäältä alhaalle oikealle. Kuva: NASA / ASU / LRO ACT-REACT QuickMap / NAC / T. Öhman.

Lassellin rinteen lähistöllä basaltit sisältävät hieman enemmän rautaa ja vallankin titaania kuin muualla lähiympäristössä. Kaikkiaan Lassellin rinne on Lassell ja Lassell C -kraatterien muodostamaa keskustaa ympäröivän tumman, noin 200-kilometrisen mare-rinkulan lounaisreunalla. Mare-rinkula sinänsä on kiinnostava, mutta topografian tai painovoimapoikkeaman silmäilyn perusteella on mahdotonta sanoa, että rinkulan alla olisi esimerkiksi muinainen suuri kraatteri. 

Lassellin rinne tarttui, joskin toki hyvin heikosti, myös digiscoping-tekniikalla 1.4.2020 klo 23.36 SKA ottamaani yksittäisruutuun. Kuvassa näkyy varsin selvästi rinnettä erityisesti sen kaakkoispuolella ympäröivä hieman tummempi mare-alue, ja myös koko noin 200-kilometrinen mare-rinkula on ainakin mielikuvitusta käyttäen nähtävissä. Omin silmin havaitessa Lassellin rinne oli toki huomattavasti selvempi. Celestron 8 (f=2000 mm, D=200 mm), 15 mm Plössl, Canon Ixus 70, vähän värkkäystä GIMPillä. Kuva: T. Öhman.

Omien havaintojen ja luotainaineistojen perusteella on siis varsin helposti kuvailtavissa, millainen Lassellin rinne on. Kuvailu ei kuitenkaan vastaa keskeisimpään kysymykseen siitä, mikä Lassellin rinne pohjimmiltaan geologisesti oikein on, ja miksi se on siihen syntynyt. Horsti- ja grabenmaiset rakenteet rinteen molemmin puolin varmasti liittyvät rinteen syntyyn jollain tapaa. Mutta miten?

Olen kuluneen vajaan kolmen kuukauden aikana aina silloin tällöin koettanut keksiä, mistä tuossa oikein voisi olla kyse, mutta en ole onnistunut kehittelemään mitään perusteltua tai varsinaisesti järkevää hypoteesia. Rinne sijaitsee hyvin epämääräisen Nubiumin törmäysaltaan koillisreunan tuntumassa, joten periaatteessa rinne voisi olla jonkinmoinen kallistuma kohti altaan sisäosia. Jos 200-kilometrinen mare-rinkula heijastelisi muinaista kraatteria, olisi Lassellin rinne suunnilleen alueella, jossa tämän kraatterin ja Nubiumin altaan reunat olisivat vaikuttamassa toisiinsa, joten kaikkea kummaa voisi olla seurauksena. Mutta mitään oikeasti järkevän tuntuista ideaa en ole keksinyt, enkä ole tieteellisestä kirjallisuudesta löytänyt mitään mainintoja aiheesta.

Kenttä on siis avoinna Lassellin rinteen selityksille. Mutta vaikkei selitystä keksisikään, kannattaa sitä joka tapauksessa havaita sen ohikiitävän hetken ajan kun se mahdollista on.