tiistai 15. syyskuuta 2020

Suomen toinen* Moon Night Kauhavalla 24.9.2020

NASA alkoi Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen myötä järjestää vuotuista suurelle yleisölle suunnattua kuutapahtumaa vuonna 2009. Seuraavana syksynä International Observe the Moon Night (lyhyesti InOMN, tai Moon Night) sai suunnilleen nykyisen olomuotonsa kansainvälisenä kaikkien Kuusta kiinnostuneiden yhteisenä hyvin matalan kynnyksen tapahtumana. Kuka tahansa voi järjestää virallisen Moon Night -tapahtuman esimerkiksi näyttämällä takapihallaan Kuuta kiikareilla kavereilleen, kunhan vain rekisteröi tilaisuuden etukäteen.

Vähäisestä byrokratiasta huolimatta aina syys–lokakuussa olevia InOMNeja ei ainakaan minun tietääkseni ole Suomessa järjestetty kuin yksi, eli Evijärven Moon Night vuonna 2016. Se oli ainakin omasta jäävistä mielestäni mukava ja kokolailla suosittu tapahtuma. Sen takeena olivat tunnetusti mainioita yleisötilaisuuksia järjestävät Evijärven Taivastelijat ja partiolaisten muurinpohjaletut.

Kuva: NASA GSFC / Vi Nguyen
Nyt on kuitenkin vettä Häränvirrassa virrannut riittävästi, että on aika Suomen toisen Moon Nightin. Torstaina 24.9.2020 klo 18–20 Kauhavan Y-kinolla (Kauppatie 109) pidetään International Observe the Moon Night -tilaisuus otsikolla Päämääränä Kuu. Järjestelyistä vastaa Järvilakeuden kansalaisopisto. Puitteista johtuen tämänkertainen InOMN on hieman erilainen kuin edellinen, eli valitettavasti tähtitornia tai muurinpohjalettuja ei ole tarjolla.

Alkajaisiksi minä puhun vajaan tunteroisen Apollo-ohjelman tieteellisestä merkityksestä. Laiska kun olen, kertaan osittain vanhaa, joten jos paikalle osuu porilaisia (tai harjavaltalaisia...), he kuulevat osin samaa tarinaa Apollo 11:n annista kuin viime syksynä Karhunvartijoiden 45-vuotijuhlissakin. Hieman toki hommaa pitää päivittää myöhempien, tieteellisesti kunnianhimoisempien lentojen suuntaan.

Kuten kaikki suomalaista kuuharrastusta seuraavat tietävät, on Kauhavalle jostain syystä osunut joukko Suomen taitavimpia Kuun valokuvaajia. InOMNin pääanti kulkeekin otsikolla Kuu Kauhavan yllä. Luvassa on Stella Arcti -voittaja Jari Kankaanpään, Elina Niemen ja Oskari Syynimaan valokuvia Kuusta. Kuvien kommentit tulevat etupäässä minulta, joten Kuun kiehtovasta geologiasta ei tuossakaan vaiheessa päästä täysin eroon.

International Observe the Moon Night on luonnollisesti maksuton ja kaikille avoin tilaisuus. Koska järjestäjänä on kansalaisopisto, ja koska elämme näitä omituisia aikoja, on tilaisuuteen kuitenkin syytä ilmoittautua etukäteen torstaihin 17.9. mennessä. En toki voi järjestäjän puolesta mitään luvata, mutta kuvittelisin, että myöhässäkin voi ilmoittautumisen hoitaa.

Tietenkin vielä ehtii aivan hyvin järjestää lisääkin tilaisuuksia. Varsinainen virallinen InOMN on lauantaina 26.9., mutta kaikki 19.9.–3.10.2020 järjestetyt tapahtumat kelpaavat. Koska InOMN on aina syksyisin Kuun ensimmäisen neljänneksen aikoihin, varsinaisesta omin silmin tapahtuvasta Kuun katselemisesta ei Suomessa voi juuri puhua, koska Kuu on tuolloin aina hyvin matalalla. "Havaitseminen" kuitenkin ymmärretään tässä yhteydessä hyvin laajasti, joten kaikki Kuuhun, sen tutkimukseen ja merkitykseen liittyvät tapahtumat ovat "havaitsemista". 

Hienoa olisikin, jos tulevaisuudessa Moon Night -tapahtumia olisi Suomessa enemmänkin, ja niissä tuotaisiin Kuuta esille aivan toisenlaisistakin näkökulmista. Sitä odotellessa voi kuitenkin pistäytyä ensi viikolla Kauhavalla. Sen voin ainakin taata, että kauhavalaisten valokuvat Kuusta ovat upeita.

Kuva: NASA GSFC / Tyler Nordgren



*P.S. 18.9.2020: Huhu kertoo, että UrSalo olisi joskus järjestänyt InOMN-tapahtuman. Minkäänmoista varmistusta tuolle en ole löytänyt. Näin ollen olkoon tämä nyt edelleen ehdollisesti Suomen toinen, ja se ensimmäinen ehdollisesti ensimmäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti