Mons Hansteen ja Kuun läntinen vulkanismi digiscopingilla

Kuu on havaintokohteena monessa suhteessa mukava. Se ei vaadi pimeää ympäristöä, ja jo kiikarilla ja vallankin pienellä kaukoputkella siitä näkee lähes loputtomasti yksityiskohtia, kunhan vain oppii katsomaan. Kuusta on myös hyvin helppo napata itselleen kuva muistoksi tai dokumentiksi siitä, mitä tulikaan havaittua. Kauniiden ja yksityiskohtia täynnä olevien kuukuvien ottaminen toki vaatii putkeltä hieman kokoa, kameralta laatua ja kuvankäsittelijältä osaamista, mutta tähtinäytösvieras, satunnaishavaitsija tai perinteiseen havaitsemiseen keskittyvä kuuhullu pärjää paljon vähemmälläkin.

Kuu 4.5.2020 klo 23.25 Nikon Coolpix P900:lla kuvattuna ja vähän liikaa GIMPillä käsiteltynä. 
Kuva: T. Öhman.

Kännykällä tai pokkarilla saa kaukoputken läpi käsivaraltakin napattua omiin tarkoituksiin yleensä aivan kelvollisen kuvan. Ei tuollaisissa räpsyissä toki yhtä runsaasti yksityiskohtia ole kuin mitä omin silmin pystyy näkemään, eivätkä kuvat useinkaan ole esteettisesti järin ansiokkaita, mutta mukavia muistoja ne yhtä kaikki ovat. Tätä kuvaustekniikkaa, jossa joko kännykkä tai pokkari laitetaan “silmän paikalle” ja otetaan kuva okulaarin tuottamasta näkymästä, kutsutaan digiscopingiksi. Sujuvaan suomennosta ainakaan minä en ole sille tavannut, vaikka se on ollut suosittu kuvausmuoto ja digipokkareiden alkutaipaleelta lähtien.

Tapanani on suunnilleen viimeisen vuoden verran ollut, että otan (lähes) aina kuuhavaintojeni yhteydessä Kuusta kuvat niin kameraoptiikalla kuin digiscopingillakin. Tarkoituksena on ainoastaan tuottaa itselleni jonkinmoinen pysyvähkö dokumentti illan annista, eikä niinkään edes yrittää tuottaa varsinaisesti laadukasta kuvaa kuunpinnan yksityiskohdista. Kun omaan muistiin ei ole pahemmin luottamista, auttaa rumakin kuva kummasti havaintojen jälkikäteisselvittelyssä. 

Oceanus Procellarumin lounaisrantaa ja Humorumin
törmäysaltaan länsiosia 4.5.2020 klo 23.28 Nikon
Coolpix P900:lla kuvattuna. Mons Hansteen näkyy
kirkkaana kolmiomaisena täplänä kuvan keski-
kohdasta hollin matkaa alaspäin. Kaikissa kuvissa
pohjoinen suunnilleen ylhäällä. Kuva: T. Öhman.

Kuunpinnan yksityiskohtien näkemisessä kaksi asiaa on ylitse muiden: valaistusolosuhteet ja seeing. Vaikka keli olisi kuinka hyvä ja laitteisto laadukas, jos valo tulee väärästä kulmasta, ei kohdetta näe. Ja toisaalta parahultainenkaan valaistus ei auta, mikäli ilma väräilee pahasti, eli seeing on kehno. Kaukoputken ja muun optiikan laatu on kolmas oleellinen tekijä, ja vasta sen jälkeen tulee putken koko. Koolla on kuitenkin merkitystä, sillä suurempi aukko mahdollistaa suurten suurennusten käytön ja sen myötä pienten yksityiskohtien näkemisen.

Viime viikolla mainostin Mons Hansteenia kiinnostavana havaintokohteena. Se oli eilen illalla 4.5.2020 oikein mukavasti hollilla, ihan kuten pitikin (on aina mukavaa, kun taivaanmekaniikka toimii). Kelikin suosi, ainakin täällä keskellä Keski-Suomea. Tämä oli tälle keväälle kolmas kerta, kun pääsin katselemaan Mons Hansteenia kohtalaisen hyvin. Ensimmäisellä kerralla seeing oli perinteistä tytinää, ja toisella taas Aurinko oli Mons Hansteenilta katsellen ennättänyt kivuta hivenen turhan korkealle. Eilen, vaikka keli ei ollutkaan yhtä rauhallinen kuin kuukausi takaperin, oli valaistuksen ja kelin yhdistelmä Mons Hansteenin havaitsemisen kannalta tämän kevään paras.

Mons Hansteenin ympäristöä 4.5.2020 klo 23.05. Vaikkei kuva ole 
kummoinen, erottuvat Mons Hansteenin eteläreunan laaksomaiset  
rakenteet  siinä silti. Myös Humorumin törmäysaltaan 
synnyttämään jännityskenttään luultavimmin liittyvä Rimae
Merseniuksen pitkä graben (~hautavajoama) näkyy
kuvan oikeassa  puoliskossa ylävasemmalta alaoikealle
kulkevana viivamaisena piirteenä. Kraatteri Billyä täyttävät
tummat laavat ovat alueen nuorimpia. Celestron 8 (200/2000 mm),
15 mm Plössl-okulaari, Canon Ixus 70, liiallinen rääkkäys
GIMPillä. Kuva: T. Öhman. 

Mons Hansteenin eteläosassa on muutamia pari–kolme kilometriä leveitä ja muutamasta vajaaseen kymmeneen kilometriin pitkiä laaksomaisia rakenteita. Niiden myötä vuoren eteläosa on hieman nakkisormimainen. Nämä rakenteet ovat ilmeisesti kontrolloineet Mons Hansteenin pienten vulkaanisten purkausaukkojen sijaintia. Viime yönä ne erottuivat vallan helposti. Valaistus oli sen verran mukavasti kohdillaan, että tarttuivat digiscoping-kuviinkin.

Kuun läntisellä pallonpuoliskolla on runsaasti erilaisia kiehtovia tuliperäisiä rakenteita. Näistä monet ovat erinomaisesti näkyvissä täsmälleen samaan aikaan kuin Mons Hansteenkin. Aristarchuksen ylänkö ja Schröterin laakso ovat kaikille kuuharrastajille tuttuja kohteita. Mariuksen kukkulat eivät suuren yleisön parissa ole aivan yhtä tunnettuja, mutta tämä satojen pienten tulivuorten joukko näyttää kyllä vaikuttavalta jo pienelläkin kaukoputkella.

Överiksi vedetty ja liian paljon pokkarin zoomaukseen luottanut kuva Mons Hansteenin ympäristöstä ei ole kaunis katsella, mutta yksityiskohtien tallentamisessa omaan käyttöön tällaisellakin on käyttöarvonsa. 4.5.2020 klo 23.16, Celestron 8, 15 mm, Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman.

Aristarchuksen ylänkö ja Schröterin laakso
kuuluvat Kuun maineikkaimpiin tuliperäisiin
rakenteisiin. 4.5.2020 klo 23.07. 
C8, 15 mm, Canon Ixus 70.
Kuva: T. Öhman.

Kuun läntisen pallonpuoliskoon monimuotoiseen ja pitkään jatkuneeseen tuliperäiseen toimintaan pääsyyllinen on radioaktiivisuus. Nimellä Procellarum KREEP Terrane eli PKT tunnettu Kuun geokemialliseen jaotteluun perustuva suurprovinssi sisältää syystä tai toisesta merkittävästi enemmän radioaktiivisen lämmön tuottajia kuin Kuun muut seudut. PKT:n synnystä ja perimmäisestä olemuksesta käydään edelleen kiivasta tieteellistä keskustelua.

Harrastajan kannalta oleellisinta tietysti on, että PKT:n ansiosta nähtävillä on Mons Hansteenin, Aristarchuksen ylängön ja Mariuksen kukkuloiden lisäksi lukuisia muitakin kiehtovia vulkanismin ilmentymiä. Niistä, niiden synnystä ja PKT:n olemuksesta tulee epäilemättä jossain vaiheessa kirjoiteltua hieman lisää.

Mariuksen kukkuloiden alueella on lähes vieri vieressä
satojen metrien korkuisia tulivuoria. 4.5.2020 klo 
23.06, C8, 15 mm, Canon Ixus 70.
Kuva: T. Öhman.

---

Edit 6.5.2020: Pieniä kirjoitusvirheitä korjailtu (tai toistaiseksi vain yksi).