InOMN ja Gruithuisenin tulivuoret

Tänään ympäri maailman vietetään International Observe the Moon Night -tapahtumaa. Eilen kirjoittelin hieman itse tapahtumasta ja Kuun näkymisestä tänä yönä noin yleensä, joten ei siitä nyt sen enempää. Äsken mahdollisiin illan havaintoihin valmistautuessani panin kuitenkin merkille, että kun antaa Kuun laskea hieman alemmaksi (kuten omalta havaintopaikaltani on pakkokin), tulee erinomaisesti näkyviin pari Kuun mielenkiintoisimpien tulivuorten joukkoon kuuluvaa kohdetta.

Franz von Paula Gruithuisen. Kuva: Public domain.

Baijerilainen lääkäri ja tähtitieteilijä paroni Franz von Paula Gruithuisen (1774–1852) tunnetaan lääketieteen puolella ainakin sappikivien murskausmenetelmän keksijänä. Kuututkimuksen historian kannalta oleellista on, että hän oli yksi varhaisimpia tutkijoita, jotka esittivät Kuun kraattereiden syntyneen törmäysten eikä suinkaan tuliperäisen toiminnan seurauksena. Gruithuisenin törmäysteoria tosin oli erittäin omituinen. Hänet muistetaan myös häkellyttävistä "havainnoistaan", etenkin Schröterin kraatterin pohjoispuolella "näkemästään" kuukaupungista. Aiheesta kiinnostuneen kannattaa lukaista Jari Kuulan mainio juttu Zeniitti-verkkolehdestä.

Nykyisin Gruithuisenin nimi on Kuusta kiinnostuneiden parissa tunnetuin Gruithuisenin kraatterin mukaan nimetyistä tulivuorista, joista ainoat virallisista kartoista löytyvät ovat Mons Gruithuisen Gamma ja Delta. Tutkijapiireissä vallitsee yksimielisyys siitä, että ne edustavat hapanta vulkanismia. Toisin sanoen ne syntyivät magmasta, jossa oli selvästi enemmän piidioksidia kuin Kuun meristä tutussa basalttisessa magmassa. Koostumuksensa vuoksi happamat laavat ovat myös jäykkäliikkeisempiä kuin basalttiset. Tämän vuoksi Gruithuisenin tulivuoretkin ovat ihan selväpiirteisiä tökkyröitä eivätkä erittäin loivia kumpareita.

Gruithuisenin tulivuorten ympäristö lauantai-iltana 16.10.2021 klo 23. Delisle-kraatterin läpimitta on noin 25 km. Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / Ernie Wright / T. Öhman.

Vaikka niiden koostumus tunnetaan, Gruithuisenin vuorien synty on vielä hämärän peitossa. Happamien laavojen syntyminen Kuun kaltaisessa ympäristössä on nimittäin aika vaikeaa, eikä yksimielisyyttä syntymekanismista ole. Osin tämänkin takia NASA suunnittelee CLPS-ohjelmassaan lähettävänsä laskeutujan Gruithuisenien seudulle vuonna 2025.

Vuorista läntisempi eli Gamma on läpimitaltaan noin 23-kilometrinen tasalakinen vuori. Se kohoaa ympäröiviltä tasangoilta noin 1,6 km. Itäisempi eli tänäkin iltana ensin näkyviin tuleva Delta puolestaan on soikeampi, ollen halkaisijaltaan noin 31 x 19 km. Se on myös hieman korkeampi, suunnilleen 1,9 km. Profiililtaan sekin on varsin jyrkkäreunainen, mutta Gamman tapaan tasalakinen.

Mons Gruithuisenit NASAn LROC-kameran kuvaamina. Kannattaa katsella täysikokoista kuvaa LROCin blogista. Kuva: NASA / GSFC / Arizona State University / NAC M1096764863, M1096743429, M1096757719, M1096750574.

Terminaattorilla ollessaan Gruithuisenin tulivuoret näkyvät jo tuetulla kiikarilla, kunhan vain tietää tarkasti mistä etsiä. Kunnolla niiden maisemista pääsee tosin nauttimaan vasta kaukoputkella. Mikäli tänä iltana keli ei sattuisi suosimaan, kannattaa niitä yrittää katsella joskus myöhemmin, sillä Kuussa on kuitenkin vähemmän näin helposti harrastajankin nähtävissä olevia happaman vulkanismin synnyttämiä tulivuoria. Ja onhan se hauska nähdä omin silmin kohde, jonka alkuperän selvittämisestä NASAkin on kiinnostunut.