Alabamasta Kuun karttoihin

Internetistä löytyy roppakaupalla huijarifirmoja, joilta voi ostaa kalliin paperinpalan, jolla pystyy ”todistamaan” juuri hankkineensa tontin Kuusta tai Marsista. Vastaavanlaisen ”sertifikaatin” avulla voi myös ”osoittaa” nimenneensä tähden traagisesti kuolleen rakkaan lemmikkihamsterin muistoksi. Firmoja on niin paljon, että kaiketi höynäytettäviksi haluavia ihmisiä riittää kannattavaa bisnestä varten.

Todellisuudessa tietenkään kukaan ei ainakaan toistaiseksi voi ostaa tai myydä mökkitonttia titanilaisen järven rannalta, ja ainoa taho, joka voi virallisesti nimetä tähtiä tai taivaankappaleiden pinnanmuotoja, on kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU. Jotta esimerkiksi Kuun virallisiin karttoihin saa oman nimensä, pitää ensinnäkin yleensä olla kuolleena vähintään kolme vuotta. Toisekseen olisi hyvä olla kansainvälisesti tunnettu tutkimusmatkailija tai mielellään kuu- tai planeettatutkimuksen parissa työskennellyt tutkija tai insinööri. Vaikkapa sellainen kuin Annie Easley.

 

Matemaatikko, ohjelmoija ja vähemmistöjen puolustaja

Annie Jean Easley (1933–2011) kasvoi Yhdysvaltain syvässä etelässä, Alabaman Birminghamissa mustan yksinhuoltajaäidin perheessä. Birmingham tunnetaan väkivaltaisesta rasismista etenkin 1950–1960-luvuilla, samoin kuin mustien kansalaisoikeustaistelun yhtenä keskeisimpänä tapahtumapaikkana. Birminghamissä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla mustan naisen lähtökohdat onnelliselle elämälle ylipäätään saati sitten ansiokkaalle teknis-tieteelliselle uralle eivät siis olleet helpoimmat mahdolliset. Easleyn äiti kuitenkin korosti lapsilleen aina, että koulutus tarjoaisi tien parempaan.

Annie Easley opiskeli New Orleansissa Xavierin yliopistossa pari vuotta farmasiaa. Opiskelut kuitenkin jäivät, kun hän meni ennen valmistumistaan naimisiin ja muutti kotirouvaksi pohjoiseen Erie-järven rannalle Ohion Clevelandiin.

Eräänä päivänä hän luki lehtiartikkelin NASAn edeltäjän NACAn (National Advisory Committee for Aeronautics) Lewisin tutkimuskeskuksen eli nykyisen Glennin tutkimuskeskuksen laskijan eli computerin töitä tehneistä kaksossisarista. Artikkelista innostuneena matemaattisesti lahjakas Easley päätti hylätä ajatukset farmasiasta lopullisesti ja pyrkiä NACAlle töihin. Hänen lahjakkuutensa ei jäänyt huomaamatta, joten hän aloitti NACAlla vuonna 1955, pari viikkoa lehtijutun lukemisen jälkeen.  Eläkkeelle Annie Easley jäi NASAsta vuonna 1989.

Annie Easley Lewisin tutkimuskeskuksessa vuonna 1981. Kuva: NASA.

 

Pahimmillaan Annie Easley sensuroitiin NASAn PR-kuvista 

pois, mutta vuonna 1981 hän pääsi jo NASAn julkaisun 

kansikuvaankin. Erilaisia NASAn kunnianosoituksia 

hänelle myönnettiin ainakin vuodesta 1970 alkaen. 

Kuva: NASA.

Easleyn lasku- ja myöhemmin myös ohjelmointitaitoa tarvittiin yli kolmen vuosikymmenen aikana mitä moninaisimmissa projekteissa. Hänen kykyjään hyödynnettiin ydinreaktorisimulaatioista ja varhaisiin hybridiautoihin käytetystä akku- ja energiatekniikasta Centaur-rakettiin. Sen varhaisessa ohjelmistokehittelyssä Easley oli keskeisessä asemassa. Centaur on ollut NASAn rakettien luotettava työjuhta halki vuosikymmenten: se on ollut ylimpänä rakettivaiheena mm. Surveyor-, Mariner-, Pioneer-, Viking-, Voyager- ja Cassini-luotaimille. Osittain Annie Easleyn ansiosta edelleenkin valmistettavan Centaurin avulla on siis päästy tutkimaan aurinkokuntamme planeettoja Merkuriuksesta Neptunukseen saakka.

1950–60-luvuilla Lewisin tutkimuskeskuksessa Easley muodosti mustana naisena todella pienen vähemmistön. Kun hänet palkattiin, keskuksessa oli töissä hänen lisäkseen kolme mustaa amerikkalaista. Omien sanojensa mukaan hän oli vähemmän kuin vähemmistö.^* Sen hän sai myös kokea karulla tavalla. Tutkimuskeskuksen PR-kuvista hänet aluksi rajattiin pois. Ja vaikka NASAn olisi pitänyt tukea työssä kouluttautumista taloudellisesti, Easley joutui maksamaan matematiikan kandidaattiopintonsa itse, toisin kuin hänen miespuoliset valkoiset kollegansa. Hän valmistui työnsä ohessa Cleveland State Universitystä vuonna 1977.

Varsinaisen laskenta- ja ohjelmointityönsä lisäksi Easley toimi Lewisissa tasa-arvon puolestapuhujana ja tukihenkilönä rotu-, sukupuoli- ja ikäsyrjintää vastaan. Hän kiersi myös runsaasti yliopistoja ja kouluja NASAn rekrytointitilaisuuksissa puhumassa tiedeaineiden ja äidinkielen opiskelun tärkeydestä.

Annie Easley ja UNIVAC 1100/40 -tietokone vuonna 1976. Kuva: NASA.

 

Easley toimi Lewisin tutkimuskeskuksen laskettelukerhon 

ja sittemmin koko varsin lättänän Clevelandin 

laskettelukerhon puheenjohtajana. Kuva: NASA.

Kuluvan helmikuun alussa Kuun nimistöstä vastaava IAU:n työryhmä vahvisti Kuun kaakkoisella libraatiovyöhykkeellä sijaitsevan yhdeksänkilometrisen kraatterin nimeksi Easley. Käytännössä Kuun pinnanmuotoja nimetään nykyisin enimmäkseen vain tarpeeseen. Tällaisia tarpeita ovat uudet laskeutumisalueet, sekä tieteellinen tutkimus. 

Koska mikään alus ei ainakaan toistaiseksi ole laskeutunut Easleyn tuntumaan, joku tutkija jossain päin maailmaa on luultavasti tällä hetkellä kiinnostunut Easleysta tai sen ympäristöstä. Millainen monttu Easley sitten on?

Easley havaintokohteena ja kraatterina

Easley (87,97° itäistä pituutta, 23,69° eteläistä leveyttä) sijaitsee niukin naukin Kuun lähipuolella. Yhdeksänkilometrisenä se on periaatteessa harrastajien havaittavissa kohtalaisen pienilläkin kaukoputkilla. Käytännössä ongelmaksi muodostuu, että Easleyä joutuu katselemaan melkoisen sivusta. Näin ollen pienen kraatterin tunnistaminen ei ole mikään yksinkertainen tehtävä.

 

Easley sijaitsee Kuun kaakkoisella libraatiovyöhykkeellä Humboldtin koillispuolella. Kuva: Virtual Moon Atlas / LRO WAC / T. Öhman.

 

 

 

Easleyn yleispiirteinen etsintäkartta, pohjoinen ylhäällä. Easley on niin syvällä Kuun kaakkoisella libraatiovyöhykkeellä, että Maasta katsottuna se nähdään lähes sivusta. Näin ollen sen löytäminen pienehköllä kaukoputkella ei ole ihan yksinkertainen tehtävä edes suotuisan libraation aikaan. Etsintä kannattaa aloittaa Petaviuksesta. Humboldtin koillisreunalta Schorr A:n länsipuolelle ulottuu selvin Humboldtin heitteleen kaivertamista uurroksista, Catena Humboldt. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Kun Easleyä lähtee etsimään – mieluiten suotuisan libraation aikaan, sillä muuten homma menee liki mahdottomaksi – kannattanee aloittaa helposti tunnistettavasta Petaviuksesta ja paikallistaa sitten huikea Humboldt. Easley sijaitsee Humboldtista koilliseen sen heittelekentän päällä. Etsinnän apuna voi käyttää oheista Oskari Syynimaan upeaa kuvaa heinäkuulta 2018.

Tämä kuva ei ole otettu Kuun kiertoradalta, vaan kyseessä on Oskari Syynimaan kauniista, Kauhavan päivätaivaalta 16.7.2018 otetusta alkuperäiskuvasta rajattu ja hieman muokattu näkymä Humboldtiin ja Easleyyn. Pohjoinen on kuvassa vasemmalla. Kuva: Oskari Syynimaa, laitteistona Sky-Watcher Skyliner 350P Flextube -kaukoputki, ASI290MM-kamera, Astronomik ProPlanet 807 IR-pass -suodatin ja 2x Barlow.

 

Tämä kuva sen sijaan on Kuun kiertoradalta, eli Humboldt (yläoikealla) ja Easley (keskeltä hieman alavasemmalle) Apollo 15:n komentomodulista kuvattuna heinäkuussa 1971. Humboldtin heittelekenttä ja Easleyyn ulottuva uurros erottuvat hyvin. Pohjoinen alaoikealla. Kuva hieman rajattu alkuperäisestä: NASA / Apollo 15 / LPI / AS15-M-2509.

Apollo 14:n kuvassa viidenkymmenen vuoden takaa helmikuulta 1971 Easley näkyy keskikohdasta hieman ylävasemmalle. Vasemmalla vanhan Gibbsin kraatterin reunalle syntynyt erittäin kirkkaan heittelekentän ympäröimä hyvin nuori pinii kraatteri on edelleen nimetön. Pohjoinen alavasemmalla. Kuva rajattu alkuperäisestä: NASA / Apollo 14 / LPI / AS14-71-9878.

Kuten jo oheisista luotain- ja Apollo-kuvista samoin kuin Oskarin valokuvasta näkee, Easleya ympäröi kirkas heittelekenttä. Sellainen on Kuun nuorimpien, kopernikaanisella kaudella syntyneiden kraatterien tunnusmerkki. Vielä paremmin Easleyn heittelekenttä ja säteet erottuvat LRO-luotaimen kuvassa, joka on otettu Auringon paistaessa suoraan luotaimen takaa, jolloin pinnalle ei muodostu lainkaan varjoja. Heittelekentässä on viitteitä siitä, että törmäys olisi tapahtunut etelästä melko loivalla kulmalla.

Muutoin heittelekenttä näyttää melko normaalilta, mutta Easleystä länsilounaaseen lähtee omituisen pitkä, noin 70-kilometrinen säde. Luotain- ja Apollo-kuvista käy ilmi, että se seurailee lähes täysin Humboldtin heitteleen synnyttämää uurrosta. Muut Humboldtin uurrokset, esimerkiksi Catena Humboldt, eivät kirkkaina näy, eivätkä muut Easleyn säteet ole likikään näin pitkiä ja selväpiirteisiä. Hakemattakin herää ajatus, että tässä olisi kyseessä syy ja seuraus, mutta mitenkään varmaa tuo ei ole. Ja vaikka asiat kytkeytyisivätkin toisiinsa, ei varsinaisesta mekanismista voi esittää kuin arvauksia, sillä tällaista vanhemman uurroksen ja nuoren säteen yhteenliittymää ei liene koskaan tarkemmin tutkittu.

Hieman kontrastiltaan vahvistetussa täysikuuta vastaavan valaistuksen aikaan otetussa LRO-luotaimen kuvamosaiikissa Easleyn kirkas heittelekenttä ja etenkin pitkälle länsilounaaseen ulottuva eriskummallinen säde erottuvat hyvin. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Lähikuvamosaiikki Easleystä edellistä kuvaa vastaavissa valaistusolosuhteissa. Pohjan törmäyssulakivi näkyy tummana, pitkin jyrkkiä sisäreunoja vyörynyt aines puolestaan vaaleana. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Easley Kaguya/SELENE-luotaimen terrain cameran kuvaamana. Kuva: JAXA / Kaguya/SELENE / TC / NASA-JPL MoonTrek / T. Öhman.

 

 

Easleyn nuoruudesta kertoo myös sen melkoisen hyvin säilynyt törmäyssulakivikerros. Kun vanhoja kraattereita katselee täydenkuun valossa, ei reunojen sisäosilla ja pohjalla ole juuri minkäänlaista sävyeroa. Easleyllä kontrasti kirkkaiden reunojen ja tumman törmäyssulakivipohjan välillä puolestaan on selkeä. Ja kun pohjaa katselee vielä tarkemmin, näkyy paikoin törmäyssulan jäähtyessä syntyneitä rakoja. Ne tapaavat pienistä kraattereista kadota eroosion myötä varsin nopeasti. Easley on siis selvästi nuori ja nätti, mutta ei silti kokoluokkansa kaikkein tuoreimpia edustajia.

  

Easleyn läntisen sisäreunan ja tasaisen, törmäyssulakiven peittämän pohjan taitekohta. Törmäyssulakiviesiintymän reunamilla sulakerroksen vain ohuelti peittämissä epätasaisemmissa kohdissa näkyy pari rakoa. Tällaiset jäähtymisraot kertovat kraatterin nuoruudesta, sillä vanhemmista kraattereista ne ovat meteoriittipommituksen ja lämpörapautumisen myötä kuluneet näkymättömiin. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / QuickMap / T. Öhman.

Vaikka Easley näyttää kuvissa kauniin symmetriseltä pyöreähköltä maljakraatterilta, sen topografia yllättää. Easleyn itäinen ja läntinen reuna ovat noin 500–1000 m korkeammalla kuin eteläinen ja pohjoinen. Läpimitaltaan yhdeksänkilometrisessä kraatterissa ero on merkittävä. Ero johtuu siitä, että Easley sattui osumaan kapeahkolle Humboldtin ja Curien väliselle korkealle kannakselle. Sen seurauksena Easleyn reunan muoto on hieman satulamainen.

Easley nähtynä luoteesta. Kraatteri syntyi kapealle kannakselle, mikä johti hieman satulamaiseen reunan muotoon. Reunan ulkopuolella kuvan etualalla painanteessa näkyvä tasaisempi ja hieman tummempi alue on kraatterista ulos lentäneen törmäyssulan muodostama lampare, nyttemmin tietysti törmäyssulakiveksi jähmettynyt. Sen sijaintiin on matalamman pohjoisreunan lisäksi saattanut vaikuttaa loivakulmainen törmäys etelästä. Kraatterin pohja on vastaavan törmäyssulakiven peitossa. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / QuickMap / T. Öhman.

Easleyn ympäristön topografinen kartta. Matalimpien sinivihreiden ja korkeimpien punaruskeiden alueiden välinen korkeusero on noin 4,7 km. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / GLD100 / QuickMap / T. Öhman.

Easleyn epäsymmetrinen muoto käy ehkä selvimmin esille topografisista profiileista, joiden paikat on esitetty alemmassa kuvassa. Yläkuvassa punaisella käyrällä on kuvattu topografinen profiili lännestä itään, sinisellä puolestaan etelästä pohjoiseen. Pystyakselilla korkeus Kuun vertailutasosta metreinä, vaaka-akselilla etäisyys pitkin profiilia kilometreinä. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman. Korkeusaineisto: SLDEM2015.

Jos törmäyskraattereista pitää, ei voi olla viehättymästä Easleystä. Siinä on monia klassisen törmäyskraatterin kauniista piirteistä, ja lisukkeena erikoisia yksityiskohtia, jotka saavat sen erottumaan joukosta. On mielenkiintoista nähdä joskus tulevaisuudessa, minkälaisessa tutkimuksessa Easleya on käytetty.

Harmi vain, että Easley sijaitsee havaitsijan kannalta hieman hankalassa paikassa. Toisaalta tuo tarjoaa vähän pidempäänkin Kuuta katselleelle haastetta. Ainakaan omiin aisteihini ei ole osunut tietoa siitä, että Suomessa kukaan olisi Easleyn nimeämisen jälkeen onnistunut havaitsemaan tai kuvaamaan sitä. Kilpailuhenkisille olisi siis tarjolla kunniaa Suomen ensimmäisestä tietoisesti Easleystä tehdystä havainnosta. Sopivia havaintoaikoja voi selvitellä esimerkiksi mainiolla Virtual Moon Atlas -ilmaisohjelmistolla. Kuka tekee Suomen ensimmäisen uuden havainnon Easleystä?

Hämmentävä hiljaisuus

Annie Jean Easley (1933–2011).

Kuva: NASA.

Yhdysvalloissa on 1970-luvulta alkaen kunnioitettu mustien amerikkalaisten saavutuksia aina helmikuussa vietettävän Black History Monthin aikana. IAU virallisti Easleyn nimen 1.2.2021 ja se julkaistiin seuraavana päivänä. Nykyisin uusia tutkijoiden nimiä ei ilmesty Kuun kartoille edes joka vuosi, joten Annie Easley sai osakseen harvinaislaatuisen kunnian, ja vieläpä sopivasti tämänvuotisen Black History Monthin aluksi.

Näin ollen olisikin voinut helposti luulla, että vähintään NASA, Glennin tutkimuskeskus, sekä Clevelandin ja Birminghamin tiedotusvälineet huomioisivat poikkeuksellisen kunnianosoituksen. Moniko clevelandilainen, tai birminghamilaissyntyinen, tai ylipäätään musta nainen on saanut nimensä Kuuhun? Tyly tosiasia kuitenkin näyttäisi ainakin hakukoneiden perusteella olevan, etteivät sen paremmin NASA, Glennin tutkimuskeskus tai mikään muukaan taho muutamaa kuuharrastajaa lukuun ottamatta ole kiinnittäneet Easleyyn mitään huomiota.

Annie Easley vuonna 1981. Kuva: NASA / Glenn.

 

Toisin oli edellisen nimetyn Kuun kraatterin kohdalla. NASAn Goddardin tutkimuskeskuksessa mm. Lunar Reconnaissance Orbiter -kuuluotaimen parissa työskennellyt Craig Tooley (1960–2017) sai marraskuussa ansaitusti nimiinsä hienon ja kiinnostavan kraatterin Kuun etelänavan läheisyydestä. Tämän noteerasivat, joskin kummallisen myöhään, niin NASA, Goddardin tutkimuskeskus, kuin satunnaisesti jotkut harvat tiedotusvälineetkin. Joku minua kyynisempi ja provokatiivisempi voisi helposti kysyä, miksi valkoisen miehen mukaan nimetty kraatteri on kiinnostavampi kuin mustan naisen mukaan nimetty. Onko tosiaan niin, että NASAlla merkittävää työtä aiempina vuosikymmeninä tehnyt musta nainen muuttuu mielenkiintoiseksi vasta sitten, kun Hollywood kiinnittää häneen huomiota, mutta valkoinen mies on sitä automaattisesti?

---

^*Tässä vaiheessa jollekin tulee epäilemättä mieleen mainio Hidden Figures – varjoon jääneet -elokuva ja sen pohjana ollut kirja. Katherine Johnson (1918–2020), Mary Jackson (1921–2005) ja Dorothy Vaughan (1910–2008) työskentelivät NASAn Langleyn tutkimuskeskuksessa Virginiassa. Heistä moneen kertaan palkittu Johnson on kuuluisin, ja Vaughania on kunnioitettu upealla kolmekilometrisella Kuun kraatterilla. Tänään perjantaina 26.2.2021 NASAn päärakennus Washington D.C.:ssä nimettiin Mary Jacksonin mukaan.

---

Tämä juttu ilmestyi lyhyempänä versiona myös Ursan Kraatterin reunalta -blogissani.

Kiitokset Oskari Syynimaalle kuvaluvasta.