Jos tarkastelu rajoitetaan kraatteriksi nimettyihin kohteisiin ja niiden kokona käytetään kraatterien virallista läpimittaa, on asian selvittäminen varsin yksinkertaista. Helpoimmin siihen voi käyttää LPI:n Lunar Impact Crater Databasea, mutta toki asian voi selvittää USGS:n ylläpitämällä IAU:n virallisella Gazetteer of Planetary Nomenclaturellakin.1 Edellä mainituin perustein määritellen Kuun kolmenkymmenen suurimman kraatterin lista näyttää tältä:
Nimi
|
Halkaisija
|
Leveysaste
|
Pituusaste
|
Ikä
|
Hertzsprung
|
536
|
1,37
|
-128,66
|
nektariaaninen
|
Apollo
|
524
|
-35,69
|
-151,48
|
esinektariaaninen
|
Korolev
|
423
|
-4,19
|
-157,41
|
nektariaaninen
|
Lorentz
|
378
|
34,59
|
-97,19
|
esinektariaaninen
|
Poincare
|
346
|
-56,86
|
163,99
|
esinektariaaninen
|
Harkhebi
|
337
|
40,87
|
98,74
|
esinektariaaninen
|
Birkhoff
|
330
|
58,45
|
-145,65
|
esinektariaaninen
|
Mendeleev
|
325
|
5,38
|
141,17
|
nektariaaninen
|
Planck
|
319
|
-57,27
|
135,34
|
esinektariaaninen
|
Schrödinger
|
316
|
-74,73
|
132,93
|
varhaisimbriaaninen
|
Bailly
|
301
|
-66,82
|
-68,90
|
nektariaaninen
|
Gagarin
|
262
|
-19,66
|
149,35
|
esinektariaaninen
|
Milne
|
260
|
-31,00
|
112,78
|
esinektariaaninen
|
Fermi
|
241
|
-19,61
|
123,24
|
esinektariaaninen
|
Van de Graaff
|
240
|
-27,04
|
172,01
|
nektariaaninen
|
Leibnitz
|
237
|
-38,24
|
179,35
|
esinektariaaninen
|
d'Alembert
|
234
|
51,07
|
164,89
|
nektariaaninen
|
Pasteur
|
233
|
-11,58
|
104,91
|
esinektariaaninen
|
Galois
|
232
|
-13,94
|
-152,99
|
esinektariaaninen
|
Clavius
|
231
|
-58,62
|
-14,73
|
nektariaaninen
|
Deslandres
|
227
|
-32,55
|
-5,57
|
esinektariaaninen
|
Campbell
|
222
|
45,57
|
152,91
|
esinektariaaninen
|
Von Karman M
|
219
|
-49,44
|
174,95
|
esinektariaaninen
|
Landau
|
218
|
42,16
|
-119,34
|
esinektariaaninen
|
Bel'kovich
|
215
|
61,53
|
90,15
|
nektariaaninen
|
Poczobutt
|
212
|
57,27
|
-99,23
|
esinektariaaninen
|
Schickard
|
212
|
-44,38
|
-55,11
|
esinektariaaninen
|
Schwarzschild
|
211
|
70,08
|
121,57
|
nektariaaninen
|
Oppenheimer
|
201
|
-35,32
|
-166,03
|
nektariaaninen
|
Janssen
|
201
|
-44,96
|
40,82
|
esinektariaaninen
|
Taulukossa halkaisijat ovat kilometreissä, leveyasteet positiivisia pohjoiseen ja pituusasteet positiivisia itään. Lihavoidulla kursiivilla on esitetty lähipuolella ja libraatiovyöhykkeellä sijaitsevat eli edes joten kuten Maasta näkyvät kraatterit.
Tuo kolmekymmentä suurinta on sikäli hyvä määrä, että siinä tulee samalla listattua Kuun kraatterit, joiden läpimitta on yli 200 km. Kuun suurin virallisesti hyväksytyn nimen saanut kraatteri on etäpuolella sijaitseva Hertzsprung. Se on nimetty etenkin HR-diagrammista tunnetun tanskalaisen Ejnar Hertzsprungin (1873–1967) mukaan. Ilmiselviä renkaita 536-kilometrisellä Hertzsprungilla on kaksi, ja on niitä eri tutkijoiden toimesta kartoitettu pari muutakin. Niinpä Hertzsprungia pitäisi mieluummin kutsua törmäysaltaaksi kuin kraatteriksi. No, törmäysaltaan määritelmä on varsin häilyvä, joten sikäli kraatteriksi kutsuminen on varmin valinta.
Listaa katsellessa huomio kiinnittyy väkisinkin etä- ja lähipuolien väliseen eroon: suuria kraattereita näyttää olevan merkittävästi enemmän etä- kuin lähipuolella. Koska törmäysten jakauman pitäisi olla satunnainen hyvin vähäisiä taivaanmekaniikasta johtuvia eroja lukuun ottamatta, tuntuu tällainen ero äkkiseltään erittäin merkilliseltä. Erolle löytyy kuitenkin kaksi selittävää tekijää: Kuun etäpuolen merkittävästi paksumpi kuori, ja Kuun pinnanmuotojen nimeämisen pitkä historia. Etäpuolen paksumpaa kuorta eivät suuretkaan törmäykset yleensä ole kyenneet puhkaisemaan, joten kraatterit eivät ole myöhemmin täyttyneet laavalla. Näin hyvin suuret ja vanhat kraatterit ovat etäpuolella pystyneet varsin mallikkaasti säilyttämään kraatterimaisen ulkomuotonsa.
Lähipuolella Kuun kuori on huomattavasti ohuempi, joten lähipuolen suurimmat kraatterit ovat vuosimiljardien kuluessa täyttyneet pohjan rakojen kautta tihkuneella laavalla. Näin syntyivät useimmat lähipuolen tutuista meristä, joista osa on kadottanut alkuperäiset kraatterimaiset piirteensä lähes kokonaan. Eräät meristä sijaitsevat hyvin tunnetuissa törmäysaltaissa, klassisena esimerkkinä vaikkapa Imbriumin törmäysallasta täyttävä Mare Imbrium. Törmäysaltaita ei kuitenkaan mikään virallinen taho nimeä tai luetteloi. Merien listaaminen automaattisesti törmäysaltaissa sijaitseviksi ei sekään ole vaihtoehto, sillä yksimielisyyttä ei vallitse esimerkiksi siitä, onko selväpiirteisenä pyöreähkönä merenä näkyvän Mare Tranquillitatiksen kohdalla törmäysallasta vai ei.
Näistä seikoista johtuen lähipuolen kraattereista suurin, Bailly, löytyy vasta listan sijalta yksitoista. Sen virallinen halkaisija on 301 km. Usein käytetyn keinotekoisen 300 km:n läpimittaan sidotun määritelmän mukaan sekin pitäisi siis automaattisesti lukea törmäysaltaaksi. Baillylla näyttäisi olevan heikkoja viitteitä keskusrenkaasta, joten kaksirenkaisena altaana sitä voi halutessaan suht vapautunein mielin pitää. Selkeintä kuitenkin olisi Baillyn tapauksessa puhua keskusrenkaallisesta kraatterista, sillä "aidoissa" törmäysaltaissa "ylimääräiset" renkaat syntyvät kraatterin reunan tai päärenkaan ulkopuolelle.
 |
| Kuun lähipuolen kolme suurinta virallisesti nimettyä kraatteria ovat paitsi aakkos-, myös kokojärjestyksessä Bailly (301 km), Clavius (231 km) ja Deslandres (227 km). Kuva: Virtual Moon Atlas / LRO WAC / T. Öhman. |
 | |
Galileo Galilein Sidereus Nunciuksen kuupiirroksissa
huomiota herättävin etelässä terminaattorilla sijaitseva
kraatteri saattoi hyvinkin olla Deslandres. Pohjoisessa Imbriumin altaan reunavuoristot ovat helposti tunnis- tettavissa. Kuva: Galileo Galilei (1610) / Wikipedia. |
Lähipuolen kolmen kärki on helppo muistaa, sillä kraatterien kokojärjestys vastaa niiden aakkosjärjestystä. Tuo kärkitrio on Bailly, Clavius (231 km) ja Deslandres (227 km). Näistä Clavius on selvästi näyttävin, sillä Bailly näkyy sijaintinsa vuoksi aina Maasta katsottuna voimakkaasti litistyneenä. Deslandres puolestaan on Claviukseen nähden varsin vanha ja kulunut. Tästä huolimatta Deslandres saattoi ainakin Ernest Cherringtonin perustellun näkemyksen mukaan olla juuri se kraatteri, joka Galileo Galilein varhaisimmissa kuupiirroksissa talvelta 1609–1610 näyttäytyy hallitsevana eteläisillä ylängöillä. Clavius lienee puolestaan jokin niistä eteläisistä kraattereista, jotka ainakin Galilein viimeisen neljänneksen piirroksessa näkyvät ääriviivoiltaan hahmoteltuina.
Lähipuolen muut kookkaimmat kraatterit eivät sijaitse havaitsemien kannalta aivan täydellisillä paikoilla. Suurelta osin laavojen täyttämä Schickard on hieman turhan syrjässä lounaassa, ja läheisestä vulkaanisesta kompleksista tunnettu Bel'kovich puolestaan todella syvällä koillisella libraatiovyöhykkeellä. Top 30 -listan viimeinen ja havaintokohteena monessa mielessä kiinnostavin eli Janssen sen sijaan on varsin mukavalla hollilla Nectariksen altaan eteläpuolella. Se on niin omituinen ainakin kahden kraatterin muodostama systeemi, että virallisen 201 km:n läpimitan lisäksi useita muitakin kokoarvioita voisi aivan yhtä vakuuttavin perusteluin esittää.
Suurten kraatterien osalta lähipuoli siis kiistatta häviää etäpuolelle. Tämä on kuitenkin pieni hinta maksettavaksi siitä ilosta, että lähipuolen geologian on paljon monimuotoisempaa kuin etäpuolen.
1Tätä kirjoittaessani Gazetteer on kanttuvei, mutta eiköhän se siitä lähiaikoina tokene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti