sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Yutu 3D

Kiinalaisten Chang'e 3 ja sen Yutu-kulkija leimattiin aikoinaan Suomen aamutelkkarissa ihan paikalle haalatun asiantuntijan voimin tieteelliseltä kannalta turhaksi PR-tempuksi. Kummasti sen pohjalta vaan erinomaista tutkimusta tehdään. No, käninät sikseen ja asiaan.

Planetary Societyn Emily Lakdawalla teki suuren palveluksen kuututkijoille ja -harrastajille laittamalla helposti saatavaan muotoon juuri julkisiksi tulleet Chang'e 3:n lasketumisaluksen ja Yutun kuvat. Vaikka yleensä Lakdawallan blogia taajaan luenkin, lipsahti tämä juttu ohi silmieni, joten kiitos Avaruus-foorumin Timo Keski-Petäjälle huomautuksesta.

Yutun panoraamakamera on stereokamerasysteemi, joten sen kuvista on helppo itse tehdä stereokuvapareja ja anaglyfejä. Käytän stereokuvia aina kun mahdollista niin tutkimuksessa kuin ihan huviksenikin, joten pitihän noita Yutun kuviakin kokeilla. Nappasin kutakuinkin summassa ensisilmäyksellä lupaavalta vaikuttavan Yutun kuvaparin jostain päin laskeutumisalue Guang Han Gongia. En ole sen tarkemmin selvittänyt mistä kohti ja mihin päin kuvat tarkalleen ottaen ovat. Enkä nähnyt tarpeelliseksi alkaa käsitellä raakakuvia, sillä png-kuvat ovat aivan riittävän hyviä tähän testailutarkoitukseen.

Alla oleva anaglyfi on mielestäni ensimmäiseksi pikaiseksi testiksi ihan OK. Kuvassa on niin pitkä syvyysulottuvuus, että sitä on hyvin vaikea saada toimimaan kolmiulotteisesti jokaisessa kohdassa samaan aikaan. Lopputulos on aina hieman kompromissi. Itselläni tässä versiossa toimii niin etuala kuin taustan kraatterin toinenkin reuna yhtäaikaa varsin hyvin noin metrin päästä läppärin ruutua tuijotellen ja vain hieman silmiäni muljautellen. Kuvaa kärsii myös zoomailla. On se niin hauska, että voisin kuvitella myöhemminkin näiden kanssa leikkiväni.

Sinipunalaseilla katseltava anaglyfikuva Yutun kuvista PCAML-C-013_SCI_N_20140113191309_0008_A_2C ja PCAMR-C-013_SCI_N_20140113191253_0008_A_2C. Kuva: Chinese Academy of Sciences / China National Space Administration / The Science and Application Center for Moon and Deepspace Exploration / T. Öhman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti