sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Neljäkymmentäneljä vuotta sitten




Apollo 11:n laskeutumispaikka 44 vuotta  myöhemmin 
nähtynä Houstonin Clear Lakessa 20.7.2013 klo 21.53. 
Scopetech D=60 mm, f=700 mm, H20 mm, Canon Ixus 
70 digipokkari käsivaralla,  ja reipas Photoshoppaus.
Kuva: T. Öhman
Tänä yönä, 44 vuotta sitten, Neil Armstrong otti pienen askeleensa ja suuren harppauksensa. Armstrong ei ole enää harppaustaan muistelemassa, eikä ole moni muukaan. Armstrongia Mare Tranquillitatiksen pinnalle seurannut Neste-mannekiini Buzz Aldrin ja Apollo 11:n komentomodulin pilotti Mike Collins onneksi sentään vielä ovat. Kahdestatoista Kuun pinnalla kävelleestä valkoisesta amerikkalaisesta miehestä ainoastaan kahdeksan on enää elossa, ja Kuuhun laskeutuneista lennoista vain Apollo 16:n miehistö John Young, Ken Mattingly, ja Charlie Duke on kokonaisuudessaan elävien kirjoissa. Kun seuraavan kerran Kuun pinnalla puhutaan englantia, ei tästä valiojoukosta liene keskuudessamme enää ketään.



Kiinalaisista ei koskaan tiedä, joten ehkäpä osa Apollo-astronauteista pääsee todistamaan, kun Kuun pinnalla ylistetään Kiinan kommunistista puoluetta. Ottaen huomioon, että amerikkalaisen avaruusohjelman päätarkoitus oli osoittaa kapitalismin ylivertaisuus kommunismiin nähden, voi siinä vaiheessa Apollo-astronauttien olla hieman vaikea hurrata Kuuhun paluulle. No, tiedäpä häntä. Pistää joka tapauksessa miettimään. En ole ihan varma siitä, mitä se pistää miettimään, mutta pistääpä kuitenkin.

Houston, Clear Lake, 20.7.2013 klo 21.48. Scopetech D=60 mm, f=700 mm, H20 mm, Canon Ixus 70. Kuva: T. Öhman



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti