torstai 3. elokuuta 2023

Elokuu 2023 kuvina

Viimeisimmät päivitykset 14.8.2023

Herätetäänpä tämäkin vanha mutta aikoinaan liian työlääksi osoittautunut idea taas henkiin, samoista yleisistä syistä jotka jo muutama päivä sitten tulin maininneeksi. Eli periaatteessa tarkoitus olisi päivitellä kuukausittaisia kuvakavalkadeja Kuusta. Nähtäväksi jää, minkä verran tällä kertaa riittää virtaa. 

Kuvauspaikkana näissäkin on oletusarvoisesti Äänekoski, muuten se on kunkin päivän yhteydessä mainittu. Oletuskamerana on Nikon CoolPix P900, jalustalla luonnollisesti. Kuvien histogrammia on myös aina vähintään jonkin verran säädetty ja niitä on hieman terävöitetty epäterävällä maskilla. Varsin usein myös kirkkaimpia kohtia on himmennetty, koska ne muuten käsittelyn aikana tuppaavat palamaan puhki. Näissäkään ei tavoite siis yleensä ole estetiikka vaan ainoastaan tilanteen taltiointi.

9.8.2023, Alahärmä

Itselleni hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa eli aamulla ennen töihin lähtöä näkyi vähenevä puolikuu niin nätisti suht korkealla sinisellä taivaalla, että pitihän siitä kuva napata, vaikka jalustaa ei joutanutkaan ottamaan esiin. Tämä siis on kuvattu CoolPix P900:lla käsivaralta. Vasemmalla sellaisena kuin se kamerasta tuli ulos, oikealla pikaisesti käsiteltynä. Mare Imbriumia reunustavat vuoristot, eli Alpit pohjoisessa ja Apenniinit etelässä, kurottelevat kauniisti kohti yöpuolta.

9.8.2023 klo 07.11.

 

7.–8.8.2023, Alahärmä

Oli trooppinen yö, +23°C vielä kahden jälkeen. Suomessa on aika omituista touhua kuvata Kuuta shortseissa ja t-paidassa ilman että edes itikat ovat riesana.

Kuu oli melkoisen lähellä Jupiteria, joten tavan vuoksi sekin piti yrittää ikuistaa, vaikkei siitä kuvana järkevää minun taidoillanin tulekaan. Muutama Galilein kuistakin erottuu kohinan seasta.

8.8.2023 klo 02.07.
Seeing oli huono, kuten oli ollut jo päivällä auringonpilkkuja kuvatessa, joten koko Kuun näkymä vielä joten kuten menetteli, mutta jos vähänkään yritti zoomata, värinä kävi aika rasittavaksi. Niinpä näitä kuvia ei paljon kannatakaan kommentoida, pistetään tähän vain yhteen pötköön.

8.8.2023 klo 02.10. Valoisan puolen reunasta näkyy hyvin, kuinka seeing vispasi.

 
8.8.2023 klo 02.12.

8.8.2023 klo 02.14.


5.–6.8.2023, Alahärmä

Taivaalla pyöri jonkun verran yläpilvenhuitaleita, joiden läpi kuvat enimmäkseen tuli otettua. Eivätpä ne onneksi pahemmin haitanneet. Nectariksen törmäysallas on tietysti aina vinossa valossa ilo silmälle, mutta nyt kameran läpi sihtaillessa huomio kiinnittyi ennen kaikkea etelän ylängöillä sijaitsevaan neljään suureen kraatteriin, jotka olivat passelisti terminaattorilla. Ne olivat pohjoisesta alkaen nektarinen Pitiscus (D=80 km), prenektarinen Hommel (D=114 km; sen ulkonäköön etenkin tässä mittakaavassa ja valaistuksessa vaikuttavat merkittävästi myös koillispuolella oleva prenektarinen Hommel A (D=45 km) ja länsipuolen nektarinen Hommel C (D=51 km)), prenektarinen Mutus (D=76 km) sekä prenektarinen Manzinus (D=96 km).

6.8.20233 klo 02.52.

Tässä nuo terminaattorin neljä kraatteria, samoin kuin tietysti Nectariksen seutu, näkyvät vähän tarkemmin. Hommelin moniosaisuus alkaa jo hivenen erottua.

6.8.2023 klo 02.55.

 Pohjoispuolisko ei ollut likikään yhtä huomiota herättävä kuin eteläinen.

6.8.2023 klo 02.56.

 

2.–3.8.2023, Alahärmä

Taivas alkoi puolen yön maissa erittäin hitaasti seljetä lännestä alkaen, joten Kuukin näyttäytyi todella pitkän tauon jälkeen. Kuu oli hieman alle kymmenen asteen korkeudella ja tuulenpuuskat tärisyttelivät jalustaa, joten järin paljon ei kannattanut yrittää zoomailla. Senpä vuoksi en yrittänytkään mitään ihmeitä tavoitella pohjoisreunalta, vaikka pohjoinen libraatio varsin suotuisa olikin.

Tämä yleisnäkymä on käsittelyn myötä varsin ruma, kun kirkkaista alueista tuli aika kamalia, mutta olkoon, nätimpääkään ei nyt viitsi värkätä.

3.8.2023 klo 01.41.
 

Silmiinpistävää kameran etsimen läpi tihrustaessa oli nimetön, Eimmart-kraatterista koilliseen kohti pimeyttä sojottava Crisiumin altaaseen nähden säteittäinen laakso. Tässä valaistuksessa se tuli poikkeuksellisen selvästi näkyviin. Osittain mare-basalttien täyttämä laakso on ihan todellinen suuri painauma, mutta ainakin itselleni täysin epäselvää on, kuinka paljon sen muodostumiseen ovat vaikuttaneet törmäysaltaan synnyn ja kehityksen säteittäiset rakoiluvyöhykkeet, heitteleen aiheuttama kulutus ja allasta varhaisempi geologia. Kivasti se joka tapauksessa näkyi. Laakson pohjoispuolella komeasti erottuvat kraatterit ovat 87-kilometrinen, varhaisimbrisellä epookilla syntynyt Hahn ja 75-kilometrinen nektarinen Berosus.

3.8.2023 klo 01.42.
 

Pohjoisen libraation myötä Mare Humboldtianum ja sen edessä oleva tummapohjainen, nektarisella kaudella syntynyt 122-kilometrinen tummapohjainen Endymion olivat kohtalaisen mukavasti kääntyneinä näkyviin. Kuun vaihe tosin vei Mare Humboldtianumista ja Humboldtianumin altaasta enimmän osan pimeälle puolelle.

3.8.2023 klo 01.44.
 

Dial-a-Moonin perusteella hieman katselin pohjoisnavan seutua ja vaikuttaisi siltä, että viivalla merkkaamani pohjoisterminaattorilla ollut kraatteri oli 109-kilometrinen ja Kuun vanhimmalla eli prenektarisella kaudella syntynyt Hermite. Kuun pohjoisnapa sijaitsee siitä hieman oikealle.

3.8.2023 klo 01.44.

Kaakkoisterminaattoriakin tuli toki kuvattua hieman tarkemmin, mutta tällä kelillä se ei oikein jaksanut herättää niin suurta innostusta kuin pohjoisemmat alueet.

3.8.2023 klo 01.46.

Yön päättävä taidepläjäys oli taas tälläinen. Kuva on vain pienennetty, muuten se on niin luomu kuin se kamerasta ulos tuli. Ehkä joskus pitäisi tosissaan yrittää tutkia, onko Kuun sisältävien öisten maisemakuvien ottaminen CoolPixillä itselleni ylivoimaista, ettei aina tarvitsisi vain räiskiä tämmöisiä linssiheijastuskuvia. Siihen asti pitää kuitenkin mennä näillä.

3.8.2023 klo 01.50.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti