torstai 10. elokuuta 2023

Päivän kraatteri: Alpetragius X

Viimeinen ja halkaisijaltaan suurin Alpetragiuksen satelliittikraattereista on 32-kilometrinen Alpetragius X (15,61°S; 5,74°W). Se sijaitsee aivan Alpetragiuksen länsipuolella. X:n läntisestä reunasta ei ole jäljellä muuta kuin kaaren muotoinen kukkulajono. Kukkuloiden välit ja samalla tietysti kraatterin läntinen sisäreuna ja pohja ovat eratostheenisen Mare Nubiumin basaltin peitossa. Kukkuloiden korkeus ympäröivän maren pinnasta vaihtelee muutamasta kymmenestä lähes muutamaan sataan metriin.

Alpetragius X on suurelta osin mare-basalttien peitossa. Kuvan oikeassa reunassa Alpetragius. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

Alpetragius X:n itäpuoli on ylängöllä ja sen itäisin reuna koskettaa Alpetragiuksen länsireunaa. X on siten reippaasti kallellaan. Itäiseltä reunalta kraatterin keskelle on noin 8001200 m:n pudotus, joskin toki äärimmäisen loiva sellainen. Ero reunojen välillä on kuitenkin melkoinen, sillä koko rakenteen kaltevuuden takia esimerkiksi pohjoisreunan kukkuloiden huippu on suunnilleen samalla korkeudella kuin maren pinta kraatterin keskellä.

Järin tarkkaa iänmääritystä Alpetragius X:lle ei ole tehty. 55 vuotta sitten julkaistussa geologisessa kartassa sen todettiin olevan preimbrinen. Tämä pitää yhtä modernimman kartan tulkinnan kanssa, jonka mukaan X:n reunat koostuvat pinnaltaan imbrisestä ylänköaineksesta.

Nimi Alpetragius X:lle annettiin System of Lunar Cratersin osassa III vuonna 1965, ja se hyväksyttiin vuonna 2006.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti