Päivän kraatteri: Alphonsus Y (ja pari sanaa Chandrayaan-3:sta)

Chandrayaan-3:n laskeutuminen

Tämän päivän iso Kuuhun liittyvä uutinen on tietysti Chandrayaan-3:n ilmeisen onnistunut laskeutuminen Kuuhun (vaikka viimeistä noin kymmentä sekuntia ei suostuttukaan suorassa lähetyksessä näyttämään). Muistetaan kuitenkin, että vaikka tiedotusvälineissä ja sinänsä asiallisissakin artikkeleissa koko ajan keuhkotaan laskeutumisesta Kuun etelänavalle, sinne se ei edes yrittänyt mennä. Laskeutumispaikan varmistettuja koordinaatteja ainakaan minä en ole vielä nähnyt (ISROlla kun on aika erikoinen tiedotuspolitiikka, kuten on aina ollut), mutta tarkoitus oli mennä 70:n eteläisen leveyspiirin tienoille Manzinus U:n ja Boguslawsky C:n väliselle alueelle (69,367621°S; 32,348126°E). Se ei asteissa ole yhtään enempää Kuun etelänavalla kuin Utsjoki on Maan pohjoisnavalla. Matkaa suunnitellulta laskeutumisalueelta etelänavalle on noin 620 km.

Chandrayaan-3:n suunniteltu laskeutumisalue sijaitsee noin 620 km etelävavalta kraatterien Manzinus U ja Boguslawsky C välimaastossa. Tätä kirjoittaessani minulla ei ole tietoa siitä, kuinka tarkasti suunnitellulle alueelle osuttiin. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Joka tapauksessa intialaisten saavutus, sikäli kun laskeutuminen todella onnistui, on erittäin merkittävä, ja tekee Intiasta Neuvostoliiton, Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen vasta neljännen toimijan, joka onnistuu pehmeässä laskeutumisessa Kuuhun. Saavutuksen merkitystä lisää se, että mitään muuta laskeutumista ei ole tehty näin kauas Kuun päiväntasaajalta. Tämä on siis todella hieno päivä kuututkimuksen kannalta.

Tietysti suurin mielenkiinto itselläni kohdistuu Chandrayaan-3:n tutkimuslaitteiden tuottamaan aineistoon. Laitepatteristoon kuuluu mm. seismometri ja pari erilaista pinnan koostumusmäärityksiä tekevää laitetta. Lisäksi myös pinnan lämpövuon mittauksilla voi olla hyvinkin merkittäviä vaikutuksia Kuun kehityksen ymmärtämiseen. Toivottavasti tutkimuksen sujuvat yhtä mallikkaasti kuin laskeutuminen ilmeisesti meni.

Alphonsus Y

Viimeinen ja pienin Alphonsuksen satelliittikraattereista on viralliselta läpimitaltaan 2,6-kilometrinen (ja oikeasti hieman suurempi) Alphonsus Y. Se sijaitsee Alphonsuksen pohjalla Alphonsus A:sta kolliseen ja R:stä etelään (14,71°S; 1,92°W). Sen syvyys on noin 400 m, eikä kraatterin maljamaisessa muodossa ole oikeastaan mitään ihmeellistä.

Alphonsus Y on aika tavanomainen pieni maljakraatteri. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Toisin kuin läheisillä R:llä ja A:lla, Y:llä ei ole edes vähäistä tummaa kehää. A:n tapaan Y on tavallinen törmäyskraatteri eikä R:n kaltainen vulkaaninen purkausaukko. Törmäyskraatterien tapauksessa tummat kehät syntyvät, kun törmäys ryöpsäyttää pintaan syvemmällä olevaa ainesta, joka on tummempaa kuin pintamateriaali. A:lla kehä on vähäinen ja ainoastaan hyvin lähellä itse kraatteria. Näin ollen voidaan olettaa, että A:n tumma aines on peräisin kutakuinkin maksimikaivautumissyvyydeltä.

Alphonsuksen kaakkoista pohjaa täydenkuun valaistusta vastaavissa oloissa, joissa tummakehäiset kraatterit tulevat hyvin esiin. Kuvan kontrastia on myös jonkun verran korostettu. Vulkaanisella Alphonsus R:llä on erittäin selkeä tumma kehä, törmäyssyntyisellä A:lla puolestaan varsin vähäpätöinen. Y:llä tummaa kehää ei erotu laisinkaan. Kuva: NASA / ASU / LRO WAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Ongelma on siinä, että eri kaivautumissyvyyden laskukaavat antavat hyvin erilaisia tuloksia. Parin eri kaavan mukaan ja A:n virallisella läpimitalla (3,6 km) laskien A:n maksimikaivautumissyvyys olisi 300–450 m. Y:n virallisella läpimitalla (2,6 km) laskien tulokseksi samoilla kaavoilla tulee 220–340 m. Muitakin arvoja antavia kaavoja on olemassa, mutta jos oletetaan Alphonsuksen eteläisen pohjan alla olevan tumman aineksen kerroksen olevan suurin piirtein vakiosyvyydellä, voidaan tämän laskuharjoituksen perusteella sanoa, että tummaa rautarikasta ainesta ei ole noin 200–300 m:n syvyydellä, vaan se saavutetaan vasta jossain 300–450 m:n syvyydessä.

Ikää Alphonsus Y:lle ei ole määritetelty, mutta se on toki nuorempi kuin Alphonsus. Muutama hieman kookkaampi törmäys Y:tä on muokannut, joten ihan tuore tapaus se ei ole.

Nimi Y:lle annettiin System of Lunar Cratersin osassa III vuonna 1965 ja hyväksyttiin vuonna 2006.

Päivän kraatteri: Alphonsus A

Läpimitaltaan vain alle neljäkilometrinen Alphonsus A (14,87°S; 2,27°W) sijaitsee Alphonsuksen eteläisellä pohjalla. Se on kuitenkin ihan normaali törmäyskraatteri eikä vulkaaninen purkausaukko, kuten moni muu Alphonsuksen pohjan kraatterinimen saaneista kuopista. Se on kaunis pieni ja melkoisen symmetrinen maljakraatteri, jolla on syvyyttä 600 metriä. Eteläinen reuna on tosin jäänyt muita matalammaksi, joten sen harjalta mitaten syvyyttä on sata metriä vähemmän.

Alphonsus A on pääpiirteissään aika tavanomainen kaunis maljakraatteri, mutta tässä kuvamosaiikissa etenkin pohjoispuoliskon sisäreunalla erottuva suurelta näyttävä mutta todellisuudessa hyvin lievä muutos reunan kaltevuudessa tekee siitä kuitenkin hieman tavallisesta poikkeavan. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC / QuickMap / T. Öhman.

 

Vaikka luotainkuvissa näyttää siltä, että kraatterin sisärinteellä etenkin pohjoispuoliskolla olisi hyvinkin selvä taitekohta, topografiassa ei siinä erotu kuin hyvin vähäinen muutos rinteen kaltevuudessa. Piirre on aika harvinainen, eikä ainakaan itselläni ole varmaa selitystä tuolle.

Alphonsus A:lle on tietääkseni tehty vain yksi ikämääritys. Vuoden 1968 geologisessa kartassa se tulkittiin imbriseksi tai eratostheeniseksi. Eipä ainakaan äkkiseltään nykyisiä luotainaineistoja katselemalla meikäläinen pysty sanomaan, kumpi noista vaihtoehdoista olisi lähempänä totuutta. Kraatterien iän määrittäminen pelkän ulkomuodon perusteella onkin hankala, joskin äärimmäisen kiinnostava kysymys, johon on toivottavasti joskus aikaa paneutua tarkemminkin.

Nimensä Alphonsus A sai tavallaan Beeriltä ja Mädleriltä vuoden 1834 Mappa Selenographica -kartassa. ”Tavallaan” siksi, että nykyinen Alphonsus A oli heille Alphons a, siis pienellä a:lla. Alphons A, isolla A:lla, oli erittäin hämäävästi Alphonsuksen keskuskohouma. Tällaisen koko Kuun lähipuolen kattaneen nimistösekoilun selvitti Mary Blagg, eli IAU:n hyväksyntä nykyiselle kirjoitusasulle Alphonsus A tuli Blaggin ja Müllerin Named Lunar Formations -luettelossa vuonna 1935. Toinen hyväksyntä tuli vuonna 2006.