torstai 22. helmikuuta 2018

Lisää doomeja

Eilisessä raapustelussani oli ohimennen puhetta Cauchyn alueen doomeista, eli matalista kupolimaisista tuliperäisistä rakenteista. Doomit ovat havaintokohteina hivenen vaikeampia kuin vaikkapa tavalliset törmäyskraatterit, sillä ne ovat hyvin laakeita muodostumia. Ne kohoavat yleensä vain muutamia satoja metrejä ympäristönsä yläpuolelle. Niinpä ne näkyvät parhaiten aivan paikallisen auringonnousun tai -laskun tuntumassa, kun Aurinko paistaa matalalta ja luo laakeista doomeistakin pitkiä varjoja ympäröivälle tasangolle.

Dial-a-Moonin näkemys Kuusta 21.2.2018 klo 19.00. Arago ja sitä 
ympäröivät doomit Arago Alfa ja Beta on merkitty keltaisella ympyrällä. 
Osasuurennoksessa ne erottuvat kumpareina Aragon länsi- ja pohjoispuolilla.
Aragon läpimitta on 25 km.  
Kuva: NASA Scientific Vizualization Studio / Ernie Wright / T. Öhman.
Tänään havaintokeli oli huomattavasti huonompi kuin eilen, sillä havainnot piti tehdä stratocumulus stratiformis translucidus perlucidus -pilven läpi, ja ilman väreily oli melkoisen paha. Se ei kuitenkaan estänyt kraatteri Aragon pohjois- ja länsipuolella olevia Arago Alfa ja Arago Beta -doomeja näkymästä, vaikkeivat ne enää aivan terminaattorilla olleetkaan. Aragon doomit ovat läpimitaltaan parisenkymmentä kilometriä, ja kohoavat noin kolmesataa metriä ympäröivien Mare Tranquillitatiksen basalttisten laavojen yläpuolelle.

Saadakseni doomeista hieman paremman käsityksen, leikin aina yhtä viihdyttävällä LRO QuickMapin perspektiivikuvien luontiin ja katseluun tarkoitetulla työkalulla. Koska doomit ovat niin äärimmäisen loivapiirteisiä pinnanmuotoja, piti korkeusmittakaavaa liioitella reippaasti, jotta doomien muodoista pääsi jyvälle. Alla oleva suttuisehko perspektiivikuva näyttää Aragon länsipuolella olevan Arago Betan topografialtaan kymmenkertaisesti liioiteltuna.
Arago Beta nähtynä lännestä kohti itää, pohjoinen vasemmalla. Kuvan korkeuseroja on liioiteltu kymmenkertaisesti. Doomin halkaisija on suunnilleen 20 km. ACT-REACT QuickMapin avulla LRO-luotaimen aineistoista luotu perspektiivikuva. Kuva: NASA / ASU / LRO / ACT-REACT QuickMap / T. Öhman.
Kuu kuvattuna Äänekosken Likolahdessa 21.2.2018
klo 19.27. Kowa TSN-821 ja Canon Ixus 70 -digipokkari,
kevyt Photoshoppaus. Kuva: T. Öhman.
Aragon doomien tarkemman olemuksen selvittelyyn pitäisi kuitenkin panostaa huomattavasti enemmän aikaa ja tarmoa. Silloin saattaisi selvitä esimerkiksi se, ovatko ne aitoja tulivuoria, joista on pinnalle purkautunut laavaa, vai ovatko ne kenties esimerkiksi lakkoliittejä, joissa purkaus ei ole yltänyt pinnalle asti, vaan on jämähtänyt syvemmälle ainoastaan pullistaen Kuun pintaosia.

Ehkäpä Aragon doomien pariin tulee siis jossain vaiheessa vielä palattua. Havaintokohteina ne ainakin ovat kiinnostavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti