keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Tarkempaa tarinaa Mons Rümkeristä

Viime kesäkuussa tiedotusvälineissä levisi uutisia Kiinan aikeista lähettää Chang'e 5 -laskeutuja hakemaan näytteitä Kuun näkyvän puolen luoteisosassa sijaitsevalta erikoislaatuiselta Mons Rümker -nimiseltä vuorelta. Suunnitelmien mukaan lennon olisi pitänyt jo lähteä, mutta kantorakettiongelmien vuoksi laukaisua on lykätty. Osin Kiinan osoittaman suuren kiinnostuksen vuoksi Mons Rümker kuitenkin päätyi Ursan Kuu ja planeetat -harrastusryhmän syksyn kohteeksi. Tuon projektin tuloksia, samoin kuin Mons Rümkerin kiehtovaa geologiaa ja Kiinan ja Venäjän Rümker-suunnitelmia valotan enemmän Zeniitti-verkkolehden vuoden viimeisessä numerossa juuri ilmestyneessä jutussa.

Sini/punalaseilla katseltava anaglyfikuva Mons Rümkeristä.
Kuva: NASA / Lunar Orbiter IV-162-H2 & IV-170-H2 / T. Öhman.

Huushollauskommenttina todettakoon, että olen viimeisen parin kuukauden aikana lisännyt linkkisivulleni melkoisen paljon uutta tavaraa niin kuuharrastuksen, -tutkimuksen, -lentojen kuin kuututkimuksen historiankin osalta. Röyhkeänä mainoksena siis sanottakoon, että jos Kuu kiinnostaa eikä linkkilistaani ole tullut vähään aikaan vilkaistua, saattaa olla kannattavaa käydä vilkaisemassa alati elävän listan tämänhetkistä tilaa.

torstai 9. marraskuuta 2017

Dick Gordon (1929–2017)

Apollo 12:n komentomodulin ja Gemini 11:n pilotti Richard Francis Gordon Jr. kuoli kotonaan Kalifornian San Marcosissa 6.11.2017. Hän oli syntynyt Seattlessa 5.10.1929. Ennen uraansa laivaston koelentäjänä Dick Gordon oli opiskellut kemiaa valmistuen kandidaatiksi Washingtonin yliopistosta vuonna 1951. Gordon olikin yksi harvoista NASAn alkuvuosien astronauteista, joilla oli luonnontieteellinen koulutus. Hän oli pyrkinyt astronautiksi jo toisessa hakuerässä vuonna 1962, muttei tullut tuolloin valituksi. Parhaan ystävänsä Pete Conradin kannustamana hän kuitenkin haki uudelleen, ja hyväksyttiin NASAn kolmannelle astronauttikurssille lokakuussa 1963 yhdessä mm. Al Beanin kanssa.

Dick Gordon (5.10.1929–6.11.2017). Kuva: NASA.

Dick Gordonin ensimmäinen avaruuslento tapahtui Pete Conradin kanssa syyskuussa 1966. Gemini 11 (tai Gemini XI; ei NASAkaan tiennyt, miten Gemini-lennot olisi pitänyt numeroida) oli kolmipäiväinen lento, jolla Gordon teki kaksi avaruuskävelyä. Näistä ensimmäinen oli useiden muiden Gemini-avaruuskävelyjen tapaan fyysisesti äärimmäisen vaativa. Conrad joutuikin määräämään ystävänsä lopettamaan avaruuskävelyn hieman ennen aikojaan, sillä Gordonin syke oli 150:ssä, eikä hän silmiin valuvan hien ja höyrystyneen kypärän visiirin vuoksi nähnyt juuri mitään.
Jälkimmäinen avaruuskävelyistä oli huomattavasti helpompi, sillä Gordon seisoi avoimessa luukussa ja lähinnä vain otti valokuvia. Tämä "stand-up EVA" oli niin leppoisaa touhua, että niin Gordon kuin aluksen sisällä ollut Conradkin nukahtivat sen aikana.

Dick Gordon palaamassa avaruuskävelyltä Atlantin yläpuolella Gemini 11 -lennolla syyskuussa 1966. Kuva: NASA.
Apollo 12 -lennolle marraskuussa 1969 Conrad ja  Gordon saivat mukaansa kolmannen laivaston miehen, Al Beanin. Tämä neljäs, Surveyor 3 -laskeutujan luo reilut 100 km Lansbergista kaakkoon sijaitseville laavatasangoille suuntautunut kuulento oli monin tavoin poikkeuksellinen, mutta eritoten se oli sitä inhimilliseltä kannalta: se oli ainoa Apollo-lento, jonka miehistön muodostivat hyvät ystävykset. Ulkoisesti näkyvimpänä merkkinä tästä täysin poikkeuksellisesta yhteenkuuluvuudesta olivat tietenkin Conradin, Gordonin ja Beanin samanlaiset Corvettet

Pete Conrad, Dick Gordon ja Al Bean North Americanin tehtaalla testaamassa komentomodulia. Kuva: NASA.

Yankee Clipper -komentomodulin pilottina Dick Gordon jäi Kuun kiertoradalle Pete Conradin ja Al Beanin laskeutuessa pinnalle Intrepidillä. Gordon olisi kuitenkin palavasti halunnut päästä kävelemään Kuussa. Tämän tavoitteen saavuttaminen olikin hyvin lähellä: mikäli Nixon ei olisi perunut jo valmisteltuja Apollo-lentoja, olisi Gordon todennäköisesti komentanut Apollo 18 -lentoa. Sen kohteena olisi luultavimmin ollut joko Gassendi tai Copernicus. Todettakoon näin sivumennen, että Apollo 18:n komentomodulin pilottina olisi todennäköisesti ollut Vance Brand, ja Kuun pinnalle olisi Gordonin kanssa laskeutunut luultavasti Joe Engle, viimeinen elossa oleva X-15-pilotti. Mahdotonta ei olisi ollut sekään, että Gordon olisi ollut Apollo 17:n komentaja, sillä se tosiseikka, että Gene Cernan hölmöyksissään rysäytti helikopterin jorpakkoon ja siinä hötäkässä lähes tappoi itsensä, olisi hyvinkin voinut johtaa lentojen vaihtoon. Näin ei kuitenkaan käynyt, eikä Dick Gordon koskaan päässyt toteuttamaan unelmaansa Kuun pinnalla kävelystä.

Lähdettyään NASAsta vuonna 1972 Gordon vietti vuosia New Orleans Saintsin jenkkifutisjoukkueen sikariportaassa. Loppuosa hänen työurastaan kuluikin sitten perinteisemmissä töissä erilaisissa teknologiateollisuuden johtotehtävissä. Dick Gordonin läheinen ystävyys Pete Conradin kanssa säilyi loppuun, eli Conradin vuonna 1999 tapahtuneeseen ennenaikaiseen kuolemaan saakka

Kevyet mullat.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

International Observe the Moon Night 2017

Kansainvälinen Kuun havaintotapahtuma International Observe the Moon Night järjestetään tänä vuonna lauantaina 28.10. Moniin aiempiin vuosiin verrattuna tämänkertainen tapahtuman ajankohta on suomalaisittain jopa lähes siedettävä, sillä Kuu on edes jollain lailla havaittavissa, vaikka taas kovin matalalla mataakin.

Toisin kuin viime vuonna, jolloin Evijärvellä järjestettiin Suomen ensimmäinen Moon Night, tällä kertaa ei ainakaan toistaiseksi ole suomalaisia tapahtumia ilmoitettu mukaan. Vielä ei ole liian myöhäistä järjestää omaa tapahtumaa, sillä kynnys on matala, eikä mitään virallisia "sääntöjä" tapahtuman järjestämiselle rekisteröimistä lukuun ottamatta ole. Kaikenlaiset hyvin pienimuotoisetkin Kuuhun liittyvät tapahtumat voivat siis tämän NASAnkin tukeman tapahtuman nimen alla kulkea. Viimevuotisen kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella tapahtuman järjestämistä.


Kuu nousee lauantaina kaakosta jo iltapäivällä neljän maissa ja laskee länsilounaaseen lähempänä puoltayötä. Etelässä Kuu on juuri ennen kahdeksaa, mutta ei kohoa Suomen etelärannikollakaan kuin 13°:n korkeudelle. Hyvällä kelillä tuo saattaa juuri ja juuri riittää kohtalaisen väpäjämättömien Kuun maisemien näkemiseen, mutta Lapissa jää kyllä tämäkin InOMN taas lähinnä hengessä mukana olemiseksi. Alla olevassa taulukossa on sama asia hieman tarkemmin ilmaistuna.




Kuu 28.10.2017
Nousuaika / suunta
Laskuaika / suunta
Korkeus etelässä klo 19.54
Helsinki
15.54 / 125°
00.08 / 237°
13°
Äänekoski
16.06 / 128°
23.50 / 234°
11°
Rovaniemi
16.38 / 135°
23.18 / 227°



Jos Kuu sattuu pilvien takaa näkymään ja ilmakehä on edes jossain määrin rauhallinen, on havaittavissa tuttu hieman yli puolikas kasvava Kuu. Maineikkaita havaintokohteita on siis nähtävillä vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Kuun toiseksi nuorimmalle geologiselle kaudelle nimen antanut Eratoshenes on erinomaisesti lähes terminaattorilla, eli yön ja päivän rajalla. Tycho sijaitsee vielä lähempänä terminaattoria, ja sen pohja LRO:n useasti viistokuvaamine keskuskohoumineen onkin vielä enimmäkseen varjossa. Suora valli puolestaan erottuu hyvin mustana viivana Mare Nubiumin itäosassa.


Suomalaisista kraattereista varsin hyvin on havaittavissa etenkin Tychon koillispuolella sijaitseva Lexell lukuisine satelliittikraattereineen, ja myös Gyldénin mahtavine laaksoineen pitäisi vielä erottua hieman Ptolemaeuksen koillisreunan ulkopuolella. Argelanderkin on näkyvissä, mutta se jää jo hieman syvemmälle valaistulle puolelle. Alla oleva NASAn Dial-a-Moonilla tehty kartta antaa varsin hyvän käsityksen Kuun valaistusolosuhteista ensi lauantai-iltana.

NASAn Dial-a-Moon -palvelun näkemys Kuusta 28.10.2017 klo 20 Suomen aikaa. Kuva: NASA Scientific Visualization Studio / Ernie Wright
Tällä hetkellä sääennusteet tarjoavat tyypillisiä lokakuisen lohduttomia näkymiä lauantai-illalle, joten voi hyvin olla, että omatoiminen Kuun InOMN-havainnointi jää Suomessa tälläkin kertaa haaveeksi. Kuvia muualla maailmassa järjestettävistä tilaisuuksista voi seurailla vaikka Flickr-kuvapalvelun kautta.
---
P.S. 6.11.2017: Jälkipolvien tiedoksi kirjattakoon, että täysin pilvessähän taivas toki tälläkin kertaa InOMNin aikaan oli.

torstai 24. elokuuta 2017

Marilyn Lovellin vuori

Jouluaattona 1968 Jim Lovell osoitti Apollo 8:n ikkunasta Mare Tranquillitatiksen kaakkoisrannalla näkynyttä kolmionmuotoista vuorta Frank Bormanille ja kysyi, oliko tämä koskaan ennen nähnyt sitä. Borman totesi, ettei ainakaan muista nähneensä. Sitten Lovell kysyi samaa asiaa Bill Andersilta, joka miehistön jäsenistä tunsi Kuun pinnanmuodot parhaiten. Anderskaan ei myöntänyt tunnistavansa sitä, väittäen kyllä muistavansa jos olisi niin erikoisen vuoren aiemmin nähnyt. Niinpä Lovell päätti löytäneensä sen ja nimesi sen saman tien vaimonsa mukaan Mount Marilyniksi.


Mount Marilyn USGS:n 26.7.2017 päivitetyssä LAC-61 -kartassa. Kuva: USGS / NASA / GSFC / ASU / LRO WAC.
Tässä muodossa Lovell kertoi tarinan yhdessä Jeffrey Klugerin kanssa Lost Moon / Apollo 13 -kirjassaan. Todellisuudessa Lovell ei tietenkään ollut Mount Marilynin löytäjä eikä ensimmäinen nimeäjä. Mädlerille (1837) ja Schmidtille (1856) vuori oli nimeltään Taruntius theeta. Neison (1876) puolestaan käytti siitä nimitystä Secchi theta. Tällä nimellä vuori tunnettiin vuoteen 1973 saakka, jolloin kreikkalaisten aakkosten käyttämisestä Kuun vuorten nimeämisessä valitettavasti luovuttiin. Niinpä yli neljäkymmenen vuoden ajan vuorella ei ole ollut virallista nimeä, mutta epävirallisesti se on useimmiten tunnettu Mount Marilyninä. Tässä on tietenkin viimeisen parin vuosikymmenen aikana auttanut Ron Howardin erinomainen Apollo 13 -elokuva.

Mount Marilyn oli nimeltään Secchi theeta Edmund Neisonin (oikealta nimeltään Edmund Neville Nevill) erinomaisen suurteoksen The Moon and the Condition and Configurations of Its Surface (1876) kartassa. Kuvassa pohjoinen alhaalla ja itä vasemmalla.

Mount Marilyn kulki nimellä Secchi theeta myös Topographic Lunar Mapissa vuodelta 1964, joten nimi oli kyllä tunnettu Apollo 8:n miehistön koulutuksen aikaan. Kuva: Army Map Service, Corps of Engineers / LPI.

Heinäkuun 2017 lopulla Mount Marilynin virallinen  nimettömyys kuitenkin päättyi. Mount Marilyn on tästä lähtien virallisesti hyväksytty vuoren nimi Kuussa, ja löytyy myös uusista kartoista. Vuoren nimi on siis todellakin "mount" eikä suinkaan "mons", jollaisina valtaosa muista Kuun nimetyistä vuorista tunnetaan. Se sijaitsee USGS:n määritelmän mukaan kohdassa 0,71°N1,71°N, 39,6°E40,49°E, keskikohdan virallisten koordinaattien ollessa 1,13°N 40°E. Läpimitaksi ilmoitetaan tasan 30 km, mikä melkoisen tarkoin vastaa muodoltaan tasasivuista kolmiota muistuttavan Mount Marilynin sivujen pituuksia. Korkeutta ei Kuun vuorille virallisesti määritellä, mutta Mount Marilyn kohoaa puolisentoista kilometriä ympäröivien laavatasankojen yläpuolelle, kuten alla olevasta korkeusprofiilistakin näkyy. Niin aidoissa kuin tietokoneella tuotetuissa perspektiivikuvissakin Mount Marilyn on varsin näytävä möhkäle.



Mount Marilyn nähtynä lännestä Lunar Reconnaissance Orbiterin (LRO) NAC-kuvamosaiikissa M1142226401L & R. Kuva-alan leveys on noin 50 km. Huomaa vasemmalla alareunassa oleva laavauoma. Pohjoinen vasemmalla. Kuva: NASA / ASU / LRO NAC.
Mount Marilynin korkeusprofiili etelästä pohjoiseen. Kuva: T. Öhman. Aineisto: LRO ACT QuickMap / GLD 100.

LRO:n valokuva- ja korkeusaineistoista luotu perspektiivikuva Mount Marilynin yli kohti pohjoista. Kuva: T. Öhman. Aineisto: LRO ACT QuickMap / GLD 100.
Mount Marilyn ei ole ihan mikä tahansa satunnainen vuori, eikä Lovell tietenkään sellaiselle olisi vaimonsa nimeä antanut. Yksi Apollo 8:n tehtävistä oli nimittäin kartoittaa sopivia "kuumerkkejä" myöhempien Kuuhun laskeutuvien lentojen avuksi. Mount Marilyn oli juuri sellainen helposti tunnistettava kohde, joka antoi astronauteille mahdollisuuden varmistaa nopealla vilkaisulla, että he ovat siellä missä heidän pitikin olla. Apollo 10- ja 11-lennoilla Mount Marilyn palvelikin tätä tarkoitusta.

Apollo 10:n komentomoduli Charlie Brown kuvattuna kuumoduli Snoopysta. Taustalla Mount Marilyn. Kuva-alan korkeus ~80 km. Kuva: NASA / Apollo 10 / Kipp Teague / AS10-28-4165HR.
Apollo 11:n kuumodulin laskeutumiskartassa (LM Descent Monitoring Chart - Landing Site no. 2, Sheet 2, Part 2) käytetyt nimet ovat suurimmalta osin epävirallisia Apollo-ohjelman yhteydessä annettuja nimiä.


Geologisesta näkökulmasta Mount Marilyn edustaa vanhaa ylänköainesta, joka kohosi ja muokkautui esinektariaanisten Tranquillitatiksen ja Fecunditatiksen altaiden syntyessä. Vuorta ympäröivät tavanomaiset imbriaaniset laavatasangot. Vuoren itäpuolella tasankoa kuitenkin halkoo reilun kolmen kilometrin levyinen graben (suomeksi lähinnä hautavajoama), joka on radiaalinen niin Tranquillitatikseen kuin Fecunditatikseenkin nähden. Sen synty liittyneekin näihin altaisiin ja niitä täyttäviin basaltteihin. Mount Marilynin länsipuolella on lisäksi kiintoisa nuori laavauoma. Mount Marilynin pohjoisosaan puolestaan syntyi todennäköisesti eratosteenisella kaudella nelikilometrinen kraatteri, jonka Apollo-kaudelta periytyvänä epävirallisena nimenä on Secchi O. Satelliittikraattereiden nimien kirjainsysteemin käyttäminen epävirallisissa Apollo-nimissä oli varsin poikkeuksellista, sillä yleensä kraattereille annettiin joko niiden ulkomuotoa kuvaavia tai jollain tapaa astronautteihin itseensä tai heidän lähipiiriinsä liittyviä nimiä.
     
Geologisella kartalla Mount Marilyn on tulkittu vanhaksi ylänköainekseksi. Mount Marilynin pohjoisosaa on murjonut huomattavasti nuorempi vihreällä merkitty eratosteninen kraatteri, epäviralliselta nimeltään Secchi O. Vuoren itäpuolella on muutaman kilometrin levyinen graben eli hautavajoama. Pisteviivat osoittavat (hyvin kiistanalaisia) tulkintoja törmäysaltaiden renkaiden paikoista. Kuva: USGS / Wilhelms 1972 / LPI.

Mount Marilynin ylänköaineksen kirkkaus tummiin mare-basaltteihin verrattuna näkyy hyvin lähempänä paikallista keskipäivää. Kuva: NASA / Apollo 10 / AS10-31-4521HR / Kipp Teague.

Apollo 10 -lennolla Mount Marilynin yli kohti länttä otettu perspektiivikuva. Pohjoinen oikealla. Kuva: NASA / Apollo 10 / LPI / AS10-32-4697.


Lunar Orbiter IV -luotaimen kuva (IV-066-h1, HR-versio) Mount Marilynistä. Kuva: NASA / Lunar Orbiter IV / PDS.

Mount Marilyn on siis ennen kaikkea historiallisesti, mutta lähiympäristöineen myös geologisesti kiinnostava kohde. Sen nimen virallistaminen onkin nimistötyöryhmältä erittäin tervetullut teko. Kuun nimistösäännöistä on viime vuosina poikettu useasti aiemminkin, mutta tällä kertaa ei voi olla kuin erittäin iloinen siitä, että Marilyn Lovell pääsi lopultakin todistamaan vuorensa päätymistä myös viralliseen Kuun nimistöön.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kauhavan ja Lapuan geologiaa

Olin talvella ja keväällä töissä Aisapari ry:n esiselvityshankkeessa nimeltään Geologisesti merkittävät luonto- ja kulttuuriperintökohteet Kauhavalla ja Lapualla. Etsiskelin kirjallisuudesta, kartoilta ja tietokannoista Kauhavan ja Lapuan alueilta paikkoja, jotka ovat suhteellisen helposti saavutettavissa, ja joissa on jotain minun mielestäni geologisesti keskimääräistä kiinnostavampaa tai edustavampaa. Mikäli samalla alueella oli arkeologisia kohteita (esimerkiksi pronssikautisia hautaröykkiöitä tai kivikautisia asuinpaikkoja), nätit maisemat, hieman tavallisuudesta poikkeava kasvi- tai eläinlajisto, mielenkiintoista historiaa tai kansanperinnettä, tai esimerkiksi pururata tai laavu, aina parempi. Kasasin aiheesta 194-sivuisen raportin, jossa esittelen 37 geologista kohdetta tai hieman laajempaa aluetta.

Raportti julkaistaan virallisesti tänään 26.6.2017 Kortesjärvellä Kitkan hiihtomajalla klo 14.00. Samalla käydään pikaisesti katsastamassa Kitkankallion geologiaa, kuten Evijärven liuskejaksoon kuuluvaa kiillegneissiä, johon tunkeutuneet pegmatiittijuonet ovat poimuttuneet poikkeuksellisen kauniisti, sekä mäen laella olevaa pakkasrapautumisen synnyttämää särmikästä louhikkoa eli rakkaa. Näistä on loppukevään pikaisella kenttätyöjaksolla ottamiani kuvia tuossa alempana.

Raportin sähköinen versio on ollut saatavilla jo noin viikon tästä linkistä. Lisäksi jokunen paperiversio pitäisi tulla tarjolle Kauhavan ja Lapuan kirjastoihin. Tein raportin tueksi myös sähköiset kartat sekä Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna / Karttaikkuna -palveluun, samoin kuin Google Mapsiin. Näihin pääsee käsiksi paitsi jo tuolla aiemmin linkkaamallani hankkeen sivulla, myös täällä omien sivujeni yhteydessä olevalla testisivulla, jonka tein jo keväällä harjoittelutarkoituksiin. Kun tuo nyt ei varsinaisesti haittaa, niin saapa se tänne jäädäkin.


Kitkankallion näkötornista avautuu lähinnä metsäisiä maisemia. Kuva: T. Öhman
Pegmatiittijuonen tiukkaa ja isokliinistä poimutusta Kitkan pururadan varrella olevassa kiillegneissipaljastumassa. Kuva: T. Öhman.

Kitkan pururadan varrella oleva pakkasrapautumisen synnyttämä särmikäs lohkareikko eli rakka. Kuva: T. Öhman.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Huonoja esityksiä

Aiemmin lukemani ja kuulemani perusteella olin pitänyt Helsingin yliopiston avaruusfysiikan professori Hannu Koskista ihan fiksuna miehenä. Nyt en ole enää ollenkaan niin varma asiasta.

Ylen verkkosivuille ilmestyi tänä aamuna pitkä, mielenkiintoinen ja sinänsä oikein mainio Aishi Zidanin kirjoittama artikkeli käynnissä olevasta uudesta avaruuskilvasta, jossa mm. Kiina ja Intia ovat jo pidempään olleet mukana, ja johon Yhdistyneet arabiemiirikunnat on viime aikoina tullut yksityisten firmojen ohella vakavasti otettavaksi osanottajaksi. Jutussa haastateltiin Koskisen lisäksi omien alojensa huippuja, Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Ari-Matti Harria ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praksia. Koskinen ja Harri pääsivät kommentoimaan myös miehitettyjä avaruuslentoja, niin menneitä kuin tuleviakin. Koskinen kertoi jutun mukaan Yhdysvaltain 1960–1970-lukujen kuuohjelmasta näin:

"Ne olivat oikeastaan huonoja esityksiä vaivannäköön nähden. Sieltä kerättiin satunnaisesti kiviä, joita sitten analysoitiin täällä. Sillä panostuksella olisi voitu lähettää valtava määrä mönkijöitä keräämään tavaraa."

Kuinkahan vakavissaan Koskinen on tuon kommenttinsa heittänyt? Toivoa sopii, että se oli puhdas vitsi, jonka toimittaja erehtyi ottamaan todesta. Koskisen täytyy tietää, että satunnaisuudella ei ollut mitään tekemistä kuunäytteiden hakemisen kanssa. Apollo-lentojen laskeutumispaikat valittiin erittäin pitkällisen ja monivaiheisen valintaprosessin jälkeen. Astronautit, joista osa oli tohtoritason tutkijoita, kävivät läpi laadukkaan geologisen koulutuksen, johon toki toiset astronauteista suhtautuivat vakavammin kuin toiset. Ja jostain kumman syystä Kuuhun lähetettiin geologi, ei vaikkapa avaruusfyysikkoa. Tällä kaikella pyrittiin maksimoimaan lentojen tieteellinen anti käytettävissä olleiden resurssien puitteissa. Jollei Koskinen tätä tiedä, kannattaisi hänenkin lukaista vaikkapa Don Wilhelmsin loistava To a Rocky Moon.

Koskinen on mieltynyt konditionaaliin. Totta kai Mercury-, Gemini- ja Apollo-ohjelmien kuluilla "olisi voitu lähettää valtava määrä mönkijöitä keräämään tavaraa." No, Surveyor-ohjelmassa lähetettiin jos nyt ei mönkijöitä niin ainakin laskeutujia, joista Surveyor 6 myös vaihtoi välillä paikkaansa. Surveyorien tulokset olivat kiistatta merkittäviä ja Ranger- ja Lunar Orbiter -ohjelmien ohella mahdollistivat miehitetyt kuulennot. Mutta tuskinpa Koskinenkaan oikeasti kuvittelee, että vaikka laskeutujia, mönkijöitä ja Neuvostoliiton Luna-ohjelmassa käytettyjen kaltaisia näytteenhakualuksia todellakin "olisi voitu lähettää valtava määrä", niitä oikeasti olisi muutamaa enempää lähetetty. "Entä jos?" -tyyppiset ajatusleikit ovat tietenkin hauskoja, mutta ainakin henkilökohtaisesti koen TV Smithin onnistuvan siinä huomattavasti professori Koskista paremmin.

Huono esitys. Joku epämääräinen jamppa hengailemassa jossain ennalta arvaamattomassa paikassa, mutta Kuussa vissiin. Tai geologi Jack Schmitt, PhD, tekemässä kenttähavaintoja ja ottamassa näytteitä Apollo 17 -lennolla Taurus-Littrow'n laaksossa, tutkimuspiste 6:lla 13.12.1972. Kuva: NASA / Apollo 17 / AS17-146-22294.

Koskisen muutamaan lyhyeen virkkeeseen sisältyy vielä ainakin yksi erikoinen sanavalinta: kuunäytteitä "analysoitiin täällä". Miksi Koskinen käyttää imperfektiä? Apollo-lennoilla tuotuja näytteitä tutkitaan kiivaasti edelleen, jatkuvasti paranevaa uusinta analyysitekniikkaa hyödyntäen. Koska näytteitä tuotiin Apollo-lennoilla noin 382 kg eikä kolmen Luna-lennon tapaan muutamaa sataa grammaa, on näytteitä voitu tutkia koko ajan ympäri maailmaa mitä moninaisimpia menetelmiä hyödyntäen. Parempaa tekniikkaa odottamassa on edelleen huomattava määrä korkkaamattomia näytteitä. Voi tietysti olla, että Koskinen viittaa Birger Wiikiin ja siihen, että hänen johdollaan Suomessakin aikoinaan tutkittiin kuunäytteitä. Ei tutkita enää.

Ylen jutussa myös Ari-Matti Harri jatkaa tuttua linjaansa. Olisi kiva joskus lukea tai kuulla, kuinka Harri perustelee nämä toistuvat lausuntonsa:

”Ihmisen lähettämistä Marsiin ei voi enää nykyteknologian kyvykkyyden vuoksi perustella tieteellisellä tutkimuksella. Ihmisen läsnäolo on tarpeeton tai jopa haitallinen elementti, jos halutaan tutkia uutta planeettaa. Miehitetty lento myös vaatii suuruusluokaltaan tuhatkertaisen panostuksen verrattuna suureen luotainohjelmaan.”

Harrin heittoon tuhatkertaisesta panostuksesta puutuin jo helmikuussa ja noihin yleisiin perustelemattomiin kommentteihin miehitettyjen lentojen väitetystä hyödyttömyydestä jo muutama vuosi sitten Hesarissa. Se on kuitenkin sanottava, että Harri on ainakin lausunnoissaan ja mielipiteissään johdonmukainen. Ja mikäpä siinä, kun kerran on keksinyt hyvän tarinan, niin tokihan siitä kannattaa pitää kiinni. 

Suuremmassa kuvassa ihan mielenkiintoista vaikkakaan ei ollenkaan uutta on, että asiantuntijalausuntoja etupäässä geologisista kysymyksistä antavat ihmiset, joiden koulutustausta ja työssä hankittu osaaminen on fysiikassa, ei geotieteissä. Tämä ongelma ei koske vain Suomea, vaan on globaali. Fyysikot hybriksessään ovat vuosisatojen aikana onnistuneet luomaan mielikuvan geotieteistä ja oikeastaan kaikesta muusta kuin fysiikasta toisen luokan tieteenä, eivätkä geotietelijät ole järin kiinnostuneita muuttamaan tätä käsitystä. Tietenkin maailmassa ja jopa omassa tuttavapiirissäni on avarakatseisiakin fyysikoita. He vain useimmiten ymmärtävät olla kommentoimatta julkisesti asioita, joihin eivät ole perehtyneet.

Ylen jutun lopussa todetaan ylevästi, Koskiseen viitaten, näin:

"Emme koskaan tiedä, mihin uteliaisuus johtaa."

Harmi vain, että tämän maailman koskiset ja harrit sipilöistä, stubbeista, grahn-laasosista ja persuista puhumattakaanovat tappamassa inhimillistä uteliaisuutta ja uuden löytämisen riemua.